Usein novellikokoelmia yhdistää jokin teema. Armas Alvarin novellikokoelman Varmat tapaukset (2006, Tammi) kohdalla on kyse enemmästäkin: kaikki 11 novellia sivuavat toisiaan – jatkuvuus syntyy henkilöiden kautta. Ensimmäisessä novellissa kerrotaan 78-vuotiaasta kirjailijasta Tarusta; toisessa Taru kuvataan juoksukilpailussa nuorena tyttönä; kolmas kertoo arkkitehdistä, jolle syntyy Taru-niminen tyttö, neljäs kertoo paljon ulkomaankauppaa tekevästä Ristosta ja viidennessä kerrotaan Eevasta; Riston ja Eevan yhteisen lapsensa kuolemaa taas sivutaan kuudennessa novellissa, jonka kertojana on Riku Kopo – sama mies, joka on Tarun kilpakumppanin valmentajana kokoelman toisessa novellissa. Ja niin edelleen.
Yritän hahmottaa paperille henkilösuhdekarttaa, joka selventäisi kokoelman ihmissuhdeviidakkoa. Nimiä kertyy lisää ja lisää, vedän nuolia sinne tänne ja teen sekavia merkintöjä ja symboleita, jotka kuvastavat henkilösuhteiden laatua: on lapsia, vanhempia, naapureita, rakastajia, rakastettuja, ystäviä sivusuhteita jne. Paperiarkki käy liian pieneksi, pitäisi aloittaa uudestaan, vähintään A3-kokoiselle. Myös aikasuhteet pitäisi huomioida jotenkin, sillä novellien tapahtumat eivät ole toisiinsa nähden samassa ajassa. Jos käyttäisi eri värejä? Tai piirtäisi peräti erillisen aikajanan.
Järki hoi, aluksi hauskana henkilösuhde-piirusteluna alkanut touhu rupeaa vaikuttamaan liian vakavalta. Parasta lopettaa. Joka tapauksessa kiehtova novellikokoelma. Enemmänkin: tavallaan jonkinlainen moniääninen romaani, sillä ei tässä ole kyse pelkästään yksittäisistä tarinoista, vaan kaikki liittyvät toisiinsa yhdeksi kokonaisuudeksi.
Novellikokoelman teemaan johdatellaan ensimmäisessä novellissa, jossa kerrotaan novellin päähenkilön, kirjailija Taru Syvärannan, kirjojen ja tarinoiden perusajatuksesta:
Hänen mieleensä kantautui lapsuuden riihen tuoksu, sen parsilla hän oli Perttilän poikien kanssa hyppinyt, pudonnut ja katkaissut jalkansa kolmena kesänä peräkkäin. Robinson Crusoe tuli silloin kahlattua tuhannesti, muita kirjoja ei ollut. Hänen tarinoidensa lähtökohtana oli edelleen haaksirikosta selviytyminen tavalla tai toisella.
Armas Alvarin ja hänen novellihenkilönsä Taru Syvärannan tarinoiden erona (tosin jälkimmäisiä en ilmeisistä syistä ole lukenut, voin vain luottaa Syvärannan näkemykseen..) on kuitenkin se, että Alvarin novellikokoelmassa Varmat tapaukset selviytyminen elämän haaksirikoista ei ole kovinkaan varmaa – novelleista monet vaikuttavat enemmänkin selviytymättömyystarinoilta.
