Suomalainen moderni äiti osoittaa äidinrakkauttaan ottamalla pakasteesta valmispitsan sulamaan. Hellästi hän kirjoittaa lapulle: ”Lämmitä mikrossa. Voi mennä myöhään. Soittelen. – Äiti.” Ovi sulkeutuu, kaverinsa luota palaavaa tytärtä jää odottamaan tuttu hajuveden tuoksu. Se rauhoittaa, kun illalla tuntuu yksinäiseltä ja televisiossa synkkäkatseinen mies murhaa jo kolmannen uhrinsa.
Toisin oli ennen. 1900-luvun alun afrikkalaisessa apinayhteisössä äidinrakkaus näyttäytyy alkukantaisena ja voimakkaana vaistona. Se on alituista läsnäoloa ja hellää huolenpitoa. Ja kun vaara uhkaa, naarasapina paljastaa kulmahampaansa lastaan suojellakseen. Ne ovat todelliset äidinkasvot: kiihkeät ja kuolettavat.
Edgar Rice Burroughs on luonut erään kirjallisuuden uljaimmista äitihahmoista. Kun Tarzanin vanhemmat kuolevat, poika ei jää vaille huolenpitoa. Kala, pentunsa juuri menettänyt apinanaaras, tarjoaa hänelle karvaisen rintansa ja lämpimän sylinsä. Kala luopuu yhteisönsä arvostuksesta ja uhraa kaiken vapaa-aikansa rumalle rääpäleelle, hitaasti kehittyvälle karvattomalle pennulle.
Kasvattiäitiydensä tähden Kala jopa luopuu biologisesta äitiydestä. Hän ei voi tehdä enää lisää pentuja, sillä kaikki aika menee Tarzanista huolehtimiseen. Teko on jalo, todiste apinanaaraan poikkeuksellisesta tahdonvoimasta ja mielenlujuudesta. Yhdynnästä pidättäytyminen oli siihen aikaan ainoa ehkäisykeino, luonnonvaraisilla apinoilla vieläkin. Selibaatti on varmastikin vaikeaa ihmisapinoille, eikä ole ihme, että Kalan puoliso on äreä ja vihamielinen Tarzania kohtaan.
Moderni nainen tulee kotiin aamuyöllä. Ilta onnistui, mutta ei aivan nappiin. Ei löytynyt uutta isäehdokasta. Tällä kertaa. Äiti nostaa sohvalla nukkuvan tyttärensä syliinsä. Hänen katseessaan ja otteissaan on samaa hellyyttä kuin Kalalla tämän silittäessä valkoista pentuaan. Äitiys rakentaa sillan Afrikan viidakon ja suomalaisen kerrostalolähiön välille.
Kaunis, ikiaikainen kuva. Hiljaisuuden rikkoo vain tyttären kädestä lattialle putoavan TV:n kaukosäätimen kolahdus.
Hieno tarina! =) Kiitos osallistumisestasi Pakinaperjantaihin. =)
Analysointi ja merkitysten hakeminen onkin mukavaa. Ihan kuin itsekin ymmärtäisi silloin jotain. Miksiköhän kuitenkin epäilen Kalan käytöstä… ?
Tarzan on kuvitteellinen hahmo, mutta toki hänenkin tarinaansa voi hymyhuulin ruotia. En tiedä, onko Kalan kasvattiäitiys kovin pyyteetöntä – ehkä joku eläintieteilijä pitäisi sitä vain vaistomaisena sijaistoimintona. Mutta teot kuitenkin ratkaisevat.
Olen lukenut Tarzanit myös aikanani. Kalan suojeluvaisto ja huolehtiminen olivat kyllä vertaansa vailla. :) Kiva rinnastus!
Jos Tarzan on kuvitteellinen, sitten sitä on Raskolnikovkin. Molempia voi ruotia, arvostus on sitten eri asia.
Kiitokset mielenkiintoisesta blogistasi. Päädyin tänne tutkiessani Risto Niemi-Pynttärin pääkirjoituksen Blogistaniassa nostattamaa kohua. Jotain hyötyä siitäkin rähinästä.
Nykyäidin vertaaminen mielikuvitusapinaan on asia joka herättää aina monenlaisia ajatuksia.
Kärjistetty rinnastus on pakinatyyliä, ja sen voi tietysti lukea monella tavalla. Ja on muistettava, että tässä tarinassa oli kyse paitsi mielikuvitusapinasta niin myös mielikuvitusnykyäidistä… Kiitokset kommenteista, kaikille!