Molemmin jaloin
Tieteiskirjallisuudessa ja -elokuvissa esitetään usein visioita tuhon jälkeisestä maailmasta, jossa koko meidän tuntemamme kulttuurinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestelmä on organisoitu uudelleen, ihmislajin ja luonnon säilymisen turvaamiseksi. Anu Holopaisen Molemmin jaloin (2006, Karisto) on nuorille lukijoille suunnattu tieteisromaani, jossa maailman pelastamisen nimissä ihmisten hormonitoimintaa on rajoitettu biotekniikan avulla.
Vapaa lisääntyminen ja tunteet. Nehän ne ongelmia tietysti aiheuttavat. Vapaa lisääntyminen aiheuttaa liiallista väestökasvua. Ja hormonit negatiivisia tunteita, aggressioita, oman edun tavoittelua, väkivaltaa, sotia. Holopaisen kirjassa ihmiskunnan ongelmat tyynnytetään kolmivuotiaille lapsille tehtävällä leikkauksella, jossa päähän asennetaan hormonitoimintaa säätelevä inhibiittori. Sen seurauksena lapsista kehittyy paitsi ihmisinä täydellisempiä (eläimellinen puoli on tukahdettu) niin myös lähes sukupuolettomia, androgyyneja yksilöitä.
Tarkasti säädelty lisääntyminen suoritetaan erityisissä äitikeskuksissa. Niihin naiset voivat hakea suorittamaan työpalvelusta äiteinä. Inhibiittori kytketään pois päältä, ja heistä kehittyy nopeasti naisia (murrosikä fyysisine ja henkisine muutoksineen kestää vain joitakin kuukausia). Vastaavasti isäpalvelukseen otetut saavat hormonihoitoa, kuten myös paikan vartijat, sillä äitikeskuksen arvaamattomien asukkaiden kaitsemisessa ja suojelemisessa tarvitaan fyysistä voimaa. Lapset erotetaan äideistään kolmevuotiaina. Näin yhteiskunnassa ei pääse syntymään sukulaissuhteita, jotka aiheuttaisivat vaarallisia kiintymyksen tunteita tai suosimista. Ja kun äitien palvelusaika päättyy muutamien synnytyskertojen jälkeen, inhibiittori kytketään päälle, ja he palaavat takaisin yhteiskuntaan.
Kirjan asetelma on mielenkiintoinen, jollakin tavalla jopa perverssi: tytöt ovat seksuaalisesti lapsen tasolla, ja yhtäkkiä he muuttuvat vain muutamassa kuukaudessa naisiksi, jotka hormoniensa viekoittelemina ajautuvat seksisuhteisiin vartijoiden kanssa. Puberteettiongelmia kirjassa kuvataan paljonkin, mutta problematiikka oman seksuaalisuuden kohtaamisesta jää ohueksi. Jos Molemmin jaloin olisi aikuisille suunnattu scifi, Holopainen varmastikin käsittelisi asiaa rohkeammin ja suorasukaisemmin. Miesvartijoiden seksuaalisia haluja tuodaan enemmän esille, mutta nuorten naisten problematiikka liittyy lähinnä kuukautisiin ja päässä myllertäviin ihastuksen tunteisiin. Toisaalta, muuten seksuaalisuus näyttäytyy alkukantaisena hormonivoimana: äitikeskuksessa pidempään olleista naisista suuri osa on valmiina seksiin, jos vain joku vartijoista haluaa. Näiden naisten ajatuksia seksuaalisuudesta ei kuitenkaan juuri kuvata. Asetelma on hieman perinteinen: miehet ajattelevat seksiä, naiset ovat seksiin valmiita halun kohteita. Naisnäkökulma puuttuu.
Ihmiset elävät omissa suljetuissa kaupungeissaan. Luonto levittäytyy ympärillä, eikä sinne saa mennä. Äitikeskuksissa tapahtuukin luonnon vastaisku. Ja kuten monissa tämäntyylisissä scifi-romaaneissa, myös Holopaisen kirjassa on systeemiä vastustava kapinallisten joukko, saramandit, jotka elävät luonnossa villeinä ja vapaina. Heistä olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Romaanin 200 sivua ei oikein riitä kaikista mielenkiintoisista aiheista ja näkökulmista kertomiseen.
On ilahduttavaa, että scifi on kelvannut tänä vuonna Finlandia Jr -ehdokkaaksi. Minun mielestäni Holopaisen kirja jää kuitenkin scifinä vajavaiseksi – se pyrkii liikaa olemaan nuortenkirja, mutta käsittelee kuitenkin melko monimutkaista problematiikkaa. Äitiys, seksuaalisuus, sukupuolisuus, naisnäkökulma, feminiinisyys/maskuliinisuus, totalitaristinen systeemi, yhteiskuntakritiikki jne. ovat isoja ja monitahoisia aiheita, joihin Holopaisen Molemmin jaloin pureutuu näin aikuislukijan – ja ehkä monen nuorenkin – näkökulmasta turhan pinnallisesti ja hampaattomasti. Vaikka nuortenkirjaksi romaani on hyvä, olisi kiinnostavaa lukea Holopaiselta täysverinen aikuisillekin suunnattu scifi, jossa hän perusteellisemmin käsittelisi syvällisempää tarkastelua kaipaavia aiheita ja teemoja.
Tags: anu holopainen
Both comments and pings are currently closed.