Myytti-sarja: Leijonahunaja

Tarina Simsonista, Raamatun tukkasankarista, on David Grossmanin käsittelyssä teoksessa Leijonahunaja (2005, suom. 2006, Tammi). Leijonahunaja ei ole romaani – joistakin kaunokirjallisista piirteistään huolimatta - mutta ei se kyllä mikään puhdasverinen tietokirjakaan ole. Ehkä se on jonkinlaista spekulatiivista raamatunselitystä – mutta toisaalta, eikö Raamatun tulkitseminen ole aina spekulatiivista? Jaakko Heinimäki esittääkin kritiikissään (Parnasso, 1/2007) hyvän genre-määritelmän:

Grossmanin lukutapa muistuttaa sitä, josta kristillisessä luostariperinteessä käytetään nimitystä ruminaatio, pyhien tekstien märehtiminen. Hän mutustelee ja makustelee kertomusta kaikessa rauhassa ja antaa sitten ajatusten tulla.

Leijonahunaja alkaa aidolla ja alkuperäisellä Simsonin kertomuksella, eli muistin virkistämiseksi lukija saa ensin lukea Tuomarien kirjan luvut 13-16. Enkeli ilmestyy naiselle, joka on miehensä kanssa kärsinyt lapsettomuudesta, ja ilmoittaa naisen tulevan raskaaksi. (Jos en olisi niin hurkas ja kaunosieluinen kuin olen, niin saattaisin epäillä, että muinaisina aikoina syrjähypyt yritettiin yleisemminkin laittaa enkeleiden tai Pyhän hengen piikkiin.) Joka tapauksessa poika syntyy, eikä mikä tahansa poika: enkelin ilmoituksen mukaan pojasta tulee Jumalan nasiiri (palvelija, jota koskee erinäiset askeettisäädökset – esim. ei saa leikata hiuksiaan) ja johtaja taistelussa filistealaisia vastaan.

Hiukset takaavat Simsonille ylivertaiset voimat: hän esimerkiksi tappaa peräti tuhat filistealaista pelkkä aasin leukaluu aseenaan. Simsonin tuhoksi koituu myöhemmin nainen, Delila, jolle hän uskoo hiustensa salaisuuden. Petollinen Delila leikkaa nukkuvan Simsonin hiukset, sitoo tämän ja kutsuu filistealaiset paikalle. Nämä puhkovat Simsonilta silmät ja vievät hänet vankinaan kaikkien pilkattavaksi. Vankeuden aikana kuitenkin tukka kasvaa. Ja kun sitten Simson talutetaan valtavan suuriin filistealaisten juhliin, hän pyytää Herralta voimia ja murtaa juhlasalin pilarit hautautuen sortuvan talon alle mukanaan 3000 vihollistaan.

David Grossman käy tarinaa kohtaus kohtaukselta läpi. Hän pyrkii murtamaan myyttiä kansan sankarista ja tuomaan esille hämmentyneen, identiteetti- ja ihmissuhdeongelmaisen itsenäisen taistelijan. Grossman kuitenkin lukee Simsonin tarinaa juutalaisesta tradiosta käsin, ja juutalaisessa kulttuurissa Simsonilla onkin enemmän sankarin roolissa. Itselleni Simson on aina edustanut jonkinlaista hieman typerähköä, hyväuskoista lihaksikasta raivopäätä. Simsonista tuleekin jossain määrin mieleen Herakles, antiikin voimamies: molempiin liittyy jumalallinen alkuperä, valtavat voimat, aggressiivisuus, onnettomat naissuhteet – ja leijona.

Grossmanin kirjan nimi on Leijonahunaja. Nuori Simson surmaa kosiomatkallaan leijonan. Myöhemmin hän lähtee uudestaan samalle reissulle ja poikkeaa katsomaan tappamansa leijonan jäänteitä. Hän löytää leijonan raadon sisältä mehiläisiä ja hunajaa, jota hän syö ja vie vanhemmilleenkin. Hunaja sinällään on myyttinen ravintoaine: Raamatussakin se mainitaan lukuisia kertoja. Jumala lupaa useaan otteeseen Moosekselle johdattavansa tämän kansan maahan, joka “tulvii maitoa ja hunajaa”; Psalmeissa kerrotaan Jumalan ohjeista, jotka ovat hunajaakin makeammat; ja Laulujen laulussa puhutaan “hunajakennon avaamisesta” – lukija voi itse luoda mielessään vastineen tälle rakkauden kielikuvalle. Hunajaa on pidetty arvokkaana monissa varhaisissa kulttuureissa – onpa Kalevalassakin pari viittausta sen lääkeominaisuuksiin: Väinämöinen hoitaa kipeää polveansa hunajalla ja Lemminkäisen äiti virvoittaa samalla ihmeaineella poikansa henkiin.

Voimaa hunaja varmaan symboloi Simsonin tarinassakin, mutta vielä enemmän se merkitsee hänen elämässään jonkinlaista käännekohtaa: leijonahunajaan liittyy ensimmäinen salaisuus, jonka hän hölmöyksissään menee paljastamaan naiselle. Hän lyö kihlattunsa sukulaisten ja tuttavien kanssa vetoa ja kertoo arvoituksen, joka näiden pitäisi ratkaista: Lähti syöjästä syötävä, lähti väkevästä makea. Tarkkaan ottaen kyse ei edes ole arvoituksesta – mieleen tulee Bilbo Reppulin Klonkulle esittämä “arvoitus”: Mitä minulla on taskussani? – Kihlatun sukulaiset yms. kiristävät tältä vastauksen arvoitukseen, ja niin Simson häviää vetonsa.

Simsonin tarinan opetus on, että naisiin ei voi pieni poikanen luottaa. Leijonahunaja kannattaisi pitää salassa. Simson ei sitä usko, vaikka tulee jo kerran petetyksi. Ja huonosti käy.