24.6. sunnuntai
Matkaa edeltävinä päivinä on pakattu ja stressaannuttu siitä, onko kaikki mahdollinen mukana. Kolmihenkisen perheen omatoiminen kuukauden loma, jonka aikana on tarkoitus yöpyä lähinnä teltassa leirintäalueilla, tarkoittaa käytännössä älytöntä tavaramäärää. Toisaalta autoon mahtuu vain rajallinen määrä, joten lähtöpäivän aamu kuluukin karsinnassa.
Lauantaina, juhannuspäivänä, jätin valmistelut hetkeksi ja lueskelin Shakespearen näytelmää Juhannusyön uni, jonkinlaisena epätoivoisena yrityksenä saavuttaa edes hiven taianomaista kesäyön tunnelmaa, sillä tätä juhannusta ei todellakaan vietetty mökillä vaan vaatekaappia tonkien. Näytelmän henkilösuhteet ovat aina yhtä sekavat: vaikka olen lukenut sen useita kertoja ja nähnyt näytelmästä sekä teatteriesityksiä että elokuvaversioita, niin silti en muista, oliko Helenaan rakastunut Lysander vai Demetrius. Toisaalta näytelmässä on myös monta sisäkkäistä juonta: Theseuksen ja Hippolytan häävalmistelut, nuorten rakastavaisten parisekoilut, koomisen teatteriseurueen puuhat ja ennen kaikkea keijujen kuningasparin Oberonin ja Titanian keskinäinen mittelö.
Luen näytelmää Matti Rossin suomentamana, ja painoksen (WSOY, 2005) alkuun on liitetty Mirkka Rekolan essee Theseus ja kesäyön uni. Sen lopussa Rekola siteeraa omaa runoaan, joka loppuu säkeisiin
Ja kun hän herää, kesäyö
on ohi, muistaako hän näkemäänsä, unta.
Säkeet saavat minut miettimään edessä olevaa matkaa. Matkaan liittyy tiettyä haikeutta: menetän kuukauden verran Suomen kesän valoisia öitä. Kun tulemme takaisin, päivä on käynyt jo paljon lyhyemmäksi. Matka on minulle myös tavallaan uni – siis valveuni: usein ulkomailla vieraassa ympäristössä havahdun ajatukseen: olenko todella täällä? – Innostun ajatusleikkinä miettimään edessä olevaa matkaa todellakin unena ja miten sitä mahdollisesti tulkitsisin sellaisen nähtyäni. Mitä Freud sanoisi unesta, jossa ajetaan tuhansia kilometrejä autolla? Todennäköisesti hän löytäisi siitäkin symboliset tulkinnat halusta tappaa isä ja harrastaa seksiä äidin kanssa. Vuoret (Alpit ja Dolomiitit) voisivat tietysti merkitä isää, ovathan ne varsin majesteettisia falloksia. Ja tokihan pitkälle automatkalle mahtuu monta tunneliakin.
Mutta vakavammin ajateltuna matkan pohtiminen unen kautta herättää kiinnostaviakin ajatuksia. Matka irrottaa ihmisen arjesta aivan kuten uni valvetilasta: matkalla ei pysty niin tietoisesti kontrolloimaan ympäristöään kuin arkielämässä, aivan kuten unessa tietoisuuden lukot aukeavat ja kohtaa asioita, joita ei muuten kokisi. Matka on enemmän kuin fyysistä siirtymistä paikasta A paikkaan B ja takaisin – se on myös mielen matka ympäristöihin, joissa asiat ei ole puhki määritelty, vaan joutuu kohtaamaan niin paljon uusia ärsykkeitä, että se väistämättäkin jättää jälkensä ihmiseen ja muuttaa häntä.
Myöhään yöllä olen tuijotellut Euroopan karttaa ja miettinyt mahdollisia ajoreittejä. Tiet muodostavat jo Saksan kohdalla tiheäseittisen hämähäkinverkon. Vaihtoehtoja on monta, ja suorin ja nopeimmalta vaikuttava tie ei ole aina paras mahdollinen, sillä esimerkiksi suurten kaupunkien kehäteiden ruuhkista on huonoja kokemuksia. Teiden labyrintista ajatus palautuu takaisin Juhannusyön unen Theseukseen. Shakespeare on ottanut näytelmäänsä ateenalainen sankarin, jonka maineteoista ei kyllä näytelmässä puhuta. Nuorena Theseus nimittäin kukisti Minotauruksen, joka asui Kreetalla sokkeloisessa labyrintissaan. Kreetalaiset vaativat ateenalaisilta verona seitsemän nuorta naista ja seitsemän nuorta miestä uhrattavaksi Minotaurukselle joka yhdeksäs vuosi. Nuoret valittiin arvalla, mutta Theseus ilmoittautui vapaaehtoisena mukaan. Tapettuaan Minotauruksen miekallaan Theseus palaa labyrintista ehjin nahoin Kreetan kuninkaan Minoksen tyttären Ariadnen hänelle antaman langan avulla.
Minun Ariadnen lankanani toimii Autoroute-ohjelma, joka piirtää näyttöpäätteelle halutun reitin ja antaa ajo-ohjeet. Kokemuksesta tiedän, että niihinkään ei ole luottamista, vaan reitiltä putoaa helposti (GPS-navigaattoria autossa ei ole). Onneksi kartanlukija istuu vieressä, itse ei ehdi liittymiä ja tien numeroita kartasta katsella, varsinkaan Italian katastrofaalisessa liikennekulttuurissa.
Onneksi tästä labyrintista löytyy aina jokin ulospääsy, vaikka umpikujiin saattaa joutuakin. Ja sanottiinhan joskus muinoin, että kaikki tiet vievät Roomaan: sinnepäin mekin, tai ainakin lähelle (Roomaan emme autoillen poikkea!), sillä reittimme eteläisin etappi on 14.7. häät Anziossa, vanhassa Rooman satamakaupungissa.
Sunnuntai-illaksi ajamme Helsinkiin, josta lähtee lautta Tukholmaan.
Tästä tulee loistava matkakertomus, tiedän sen jo nyt!
Matkalla joutuu kohtaamaan itsensä -se on mielestäni matkustamisessa kiehtovinta. Sitä luulee lähtevänsä katsomaan uusia paikkoja, uusia ihmisiä jne, vaan ehei. Matkalla katsoo itseään ja toivon mukaan myös oppii jotain itsestään ja tulee toimeen itsensä kanssa.
Juhannusyön uni on saippuaa parhaimmillaan, hauska ja lyyrisyydessään ilmava. Rossin käännöstä en ole lukenut.
Kiitos, ja toivottavasti tulee – suurin ongelma näin jälkeenpäin koottuna on tiivistämisen taito: poimia kustakin matkapäivästä esille yksi tai kaksi minulle merkityksellistä ajatusta, jotka saattaisivat kiinnostaa muitakin.
Onneksi tuli matkan aikana tehtyä vihkomerkintöjä, sillä tuo sitaatti Rekolan runosta on varsin totta: nyt kun on taas takaisin täällä tutussa Jyväskylässä, niin välillä tulee matkan varrelta otettuja kuvia katsellessa ihmeteltyä, että olinko todella tuolla? – Hieman kuin muistelisi tapahtuman täyteistä unta: mielikuvat muuttuvat pehmeiksi, utuisiksi ja sekoittuvat toisiinsa.
Toivottavasti et pahastu -laitoin maininnan tästä matkapäiväkirjasta blogiini.
Onneksi SP mainosti tätä matkaa, olen lumoutunut kyydissäsi jo nyt. Kun huomaat sen ylimääräisen, hetkittäin näkyviin välähtävän silmäparin autosi sisäkatossa tai hattuhyllyllä, älä pelästy – se olen minä vain. Toimikoon Autoroute kakistelematta ja vieköön sinut perheinesi pitkin Euroopan hämähäkinverkkoa ihaniin seikkailuihin! Odotan malttamattomana seuraavaa merkintääsi.
..ei vielä olla edes liikkeellä ja nyt jo käyn kärsimättömäksi jatkoa odottaessani…SP:lle kiitos vihjeestä!
Susupetal: Kiitos mainoksesta, on mukavaa jos sivulle poikkeaa uusia tuttavuuksia ja satunnaisia kulkijoita.
viidesrooli: Epäilemättä sen hattuhyllylle kasatun pukupussi- ja pyyheröykkiön alle (kaikki ei mahtunut takakonttiin …) mahtunee silmäpari ellei kaksikin.,,
OldGhost: … ja haamuthan kulkevat kätevästi mukana vaikka ilmassa leijaillen :)
Merkintöjä olen ajatellut tehdä matkasta säännöllisesti muutaman lähipäivän aikana, mutta ensi viikolla pidän parin päivän mökkeilytauon. Juuri katsastelin muutamaa sataa reissulta otettua valokuvaa, niistä riittänee muutama juttujen sekaan.
[...] miestä ja seitsemän nuorta naista (kirjoitin tästä samasta aiheesta hieman jo aiemminkin, Shakespearen Kesäyön uni -näytelmään viitatessani) uhrattavaksi labyrintissa elävälle Minotaurukselle. Kyse on siis vallankäytöstä: uhrit [...]