Koska Dan Brownin Da Vinci -koodi on melko loppuun käsitelty aihe, en ryhdy vaivaamaan mahdollista lukijaani sen esittelyllä (vaikka kirjan teema hyvin sopiikin Heiligenblutiin, kuten edellisestä postauksesta käy ilmi). Ajatus siitä, että Raamattu ei kerro koko “totuutta” Jeesuksen elämästä, on askarruttanut toki muitakin kirjailijoita. Ruotsalaiselta huoltoasemalta löysin pokkarihyllystä Tom Egelandin romaanin Cirkelns ände (2001, suom. 2005, Bazar), jonka pääajatukset Jeesuksen suvun jatkumisesta ja sen salaisuutta varjelevasta järjestöstä perustuvat samaan lähteeseen kuin Dan Browninkin teos. Molemmat kirjailijat ovat saaneet innoituksensa Michael Baigentin, Richard Leighin ja Henry Lincolnin kirjasta Pyhä veri, pyhä Graal (1982, suom. 2005).
Norjalaisen Tom Egelandin romaani ei ole mikään Da Vinci -koodin halpa kopio. Päinvastoin, se on julkaistu jo pari vuotta aiemmin. Ja toisaalta on erittäin epätodennäköistä, että Brown olisi ollut tietoinen Egelandin kirjasta omaa romaaniaan kirjoittaessaan. Ympyrän pää julkaistiin englanniksi vasta Da Vinci -koodin menestyttyä. Romaaneissa on paljon yhtäläisyyksiä, ja Egeland itsekin listaa niitä jälkikirjoituksessa, joka löytyy ainakin lukemastani pokkaripainoksesta. Molemmat teokset hyödyntävät edellä mainitsemaani Pyhä veri, pyhä Graal -kirjaa, kertovat Jeesuksen ja Maria Magdaleenan avioliitosta ja heidän jälkeläistensä päätymisestä eurooppalaiseen kuningassukuun, väittävät kirkon muokanneen Jeesuksen opetusta haluamaansa suuntaan – ja yleensäkin leikittelevät vaihtoehtoisella tapahtumien kululla perustellen sitä “argumenteilla”, joita on yhtä vaikea osoittaa tosiksi/epätosiksi kuin uskonvaraisia asioita yleensäkin. – Sille, että Jeesus olisi saanut lapsia avioliitosta Maria Magdalenan kanssa, on mahdoton löytää todisteita – mutta yhtä mahdoton on todistaa, etteikö niin olisi voinut käydä!
Ympyrän pää on tarinaltaan ja henkilöhahmoiltaan jossain määrin uskottavampi kuin Da Vinci – koodin hollywoodmainen juonen kehittely. Päähenkilönä on norjalainen arkeologi Bjorn Belto (molemmat o:t sillä vinoviivalla varustettuna, mutta valitettavasti WordPress ei taida kyseistä kirjainmerkkiä tuntea …), joka ei todellakaan ole mikään Robert Langdonin kaltainen tiedemiesmacho. Bjorn Belto ei ole luonut merkittävää uraa, vaan päinvastoin hän on jonkinlainen ajelehtija niin työ- kuin yksityiselämässäänkin. Bjornin isä – arkeologi hänkin - on kuollut kiipeilyturmassa Bjornin ollessa murrosikäinen. Kohtalokkaalla kiipeilyretkellä mukana ollut perheystävä Arntzen (myös arkeologi) on mennyt naimisiin surevan lesken kanssa puoli vuotta onnettomuuden jälkeen. Ei tarvitse olla mikään Hamlet tajutakseen, että jotain mätää jutussa on.
Romaanin tapahtumat alkavat norjalaisen Värnen luostarin arkeologisilta kaivauksilta. Belto on valtion edustajana valvomassa, että professori Llyleworthin johtama tutkijaryhmä noudattaa säädöksiä. Kun alueelta löytyy kultainen kirstu, Llyleworth rikkoo yleisiä periaatteita ja vie arvokkaan löydön mukanaan. Belto varastaa sen takaisin, mutta ei luota viranomaisiin vaan piilottaa kirstun ja saa hämäräperäisen organisaation peräänsä. Itsepintainen Belto ei kuitenkaan aio luovuttaa ennen kuin hänelle selviää, mikä on kirstun salaisuus.
Ehkä hämmästyttävin samankaltaisuus romaaneja verrattaessa on se, että molemmissa tarinoissa keskeinen henkilö on albiino. Da Vinci -koodissa psykopaatti tappajamunkki Silas on albiino – Brownin takuuvarmassa tuotteessa luonnonoikku edustaa tietysti pahuutta – mutta Ympyrän pää -romaanissa päähenkilö, siis tarinan sankari itse, kerää kaikkien katseet hätkähdyttävällä valkoisuudellaan. Eikä Egelandin tarinan sankaritarkaan sovellu täysin Hollyvood-kaavaan. Vai miltä kuulostaa (mahdollinen) Jeesuksen jälkeläinen, joka haluaa tulla rakastelluksi sängyntolppiin sidottuna?
Da Vinci -koodin ansiot ovat kiistattomasti perusteellisessa salaliittoteorian esittelyssä - ja suuren valheen ja toisaalta suuren salaisuuden vähittäisessä paljastamisessa. Ympyrän pää on kuitenkin kerronnaltaan monitahoisempi, ei pelkkä luennoilla maustettu elokuvakäsikirjoitus.
Kultaisen kirstun sisältöä en tässä paljasta, sen selvittäköön lukija itse.
—————-
- Ehkä näistä Jeesukseen liittyvistä epäselvyyksistä voisi vielä yhden kirjan kirjoittaa. Keskustellessani aiheesta isäni kanssa hän esitti hyvän ajatuksen: Jeesuksella oli identtinen kaksoisveli! Se selittäisi yksinkertaisella tavalla sen, että Jeesus saattoi kuolemansa jälkeen ilmestyä opetuslapsilleen. Ja tokihan lihaa ja verta olleen kaksoisveljen oli pakko kiiruhtaa pois maasta melko pian “kuolemansa” jälkeen: roomalaisten keihäät olisivat melko varmasti pian suuntautuneet häneen ja testanneet, selviäisikö Jeesus toisestakin ristiinnaulitsemisesta. Sitä, mihin pako suuntautui, on vaikea sanoa. Ehkä Intiaan, ehkä Ranskaan. Luultavaa kuitenkin on, että hän otti perheensä mukaan.
Hmm… jonkinlainen synopsis identtisten kaksosten elämästä alkaa hahmottua. Ja kiihkeistä vaiheista, jotka päätyvät toisen traagiseen kuolemaan ja ajavat toisen maanpakoon. Ehkä toinen veljeksistä innostuu liikaa kansansuosiostaan: Jeesus ei valvokaan Getsemanessa isäänsä rukoillakseen, vaan hänen veljensä on tullut puhumaan hänelle järkeä. Kaksoisveljellä on myös mukanaan viesti Maria Magdaleenalta: Jeesuksesta on juuri tullut isä! Jeesus lähtee katsomaan perhettään, ja veli jää siksi aikaa hänen tilalleen opetuslasten luokse. Ja kun vartijat saapuvat, he vangitsevatkin väärän miehen…
Taidankin ryhtyä kirjoituspuuhiin: vaviskaa, Brown ja Egeland, olette kohdanneet haastajanne!
P.S. Otan mielelläni vastaan hyviä nimiehdotuksia romaanilleni.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/mariamagdaleena.html
Gnostilaisuuden muodostivat monet synkretistiset uskonnolliset ryhmät. Gnostilaisuus piti itseään kristinuskon kilpailijana sekä parempana uskontona kuin kristinusko. Gnostilaisuudessa oli monenlaista vaikutusta esim. jotkut gnostilaiset opettivat, että jumalallisuus saavutetaan miehen ja naisen ykseydellä. Tämä ajatus johti myös jotkut gnostikot tavoittelemaan jumaluutta miehen ja naisen seksiaktin kautta. Mutta oli myös olemassa gnostilaisia, jotka pidättäytyivät sukupuolisuhteista. Kun tiedämme sen tosiasian, että gnostilaiset pitivät kristittyjä vihollisinaan sekä sen että he pitivät itseään kristittyjä parempina ja he halusivat kaikella tavalla osoittaa kristinuskon vääräksi, niin sen tähden syntyivät ns. gnostilaiset evankeliumit, joiden tarkoituksena oli mustamaalata ja vääristää Raamatun evankeliumi. Gnostilaiset menivät niin pitkälle tässä, että he kirjoittivat evankeliumit “uusiksi” väärentämällä ne; joissa he kuvasivat Jeesuksen tavalliseksi mieheksi, joka yhtyi jumalallisuuteen Maria Madgaleenan kautta. Tuo gnostilainen väite, että Maria Madgaleena oli Jeesuksen vaimo sopi gnostilaisille, koska sillä tavalla he pyrkivät väittämään oman oppinsa oikeaksi ja saivat tukea ajatuksilleen. Ajatus Jeesuksen naimisissa olosta (yhtyminen jumalallisuuteen naisen kanssa) on gnostilaista evankeliumia. Samoin myös tuo toinen seksuaalikielteinen ryhmä sai lisää vettä myllyynsä väittäen “uusien” evankeliumien kautta, että Jeesus vietti synnillistä ja paheellista seksielämää.
Näin nuo molemmat ryhmittymät saivat itselleen “uusista evankeliumeistaan” oivia puhemiehiä, joilla he hyökkäsivät kristittyjä ja Raamatun sanomaa vastaan. Se oli ovela juoni toisten mustamaalaamiseksi, mutta onneksi tiedämme sen, että näiden gnostilaisten tekstien innoituksen lähde on ollut pimeyden päämajassa, ja että Raamatussa on totuus siitä kuinka asiat ovat. Raamattu ei kerro Jeesuksen olleen naimisissa, eikä Hän ollutkaan naimisissa, koska Hän ei syntynyt maailmaan naimisiinmenoa varten, vaan siksi, että kuolisi syntiuhrina maailman synnin tähden.
Gnostilaisille teksteille on myös ominaista seuraavat piirteet; gnostilaisuus asetti itsensä korkeampaan asemaan kuin kristinusko sekä gnostilaisuus ei uskonut Jeesuksen olevan Jumala. Nuo edellä olevat seikat jo itsessään todistavat sen ettei gnostilaisapokryfisilla teksteillä voida todistaa Raamatun opetusta, sillä gnostilaisuus asetti itse itsensä kristinuskoa korkeammalle sekä uskominen Jeesukseen tavallisena ihmisenä teki heistä ihmisiä, joilla ei ollut halua Raamatulliseen uskoon, vaan pikemminkin he halusivat todistaa sen vääräksi korottamalla omaa uskontoaan. Näin gnostilaisia tekstejä ei voida mitenkään pitää kristinuskon alkuperäisinä teksteinä tai kristinuskoon kuuluvina teoksina, sillä gnostilaiset pitivät kristinuskoa vihollisenaan ja gnostilaiset pitivät itseään “oikeaoppisina” ja kristinuskoa vihollisenaan. Gnostilaisilla evankeliumeilla ei voida todistaa Raamatullisia asioita ja tapahtumia, koska gnostilaiset evankeliumit kirjoitettiin siinä tarkoituksessa, että niiden kautta vääristettiin Raamattu sekä mustamaalattiin Raamatun henkilöitä kuten Jeesusta Kristusta.
telson 7:
Kun puhutaan pari tuhatta vuotta sitten tapahtuneista asioista ja silloin kirjoitetuísta teksteistä, täytyy muistaa, että on hyvin vaikea (tai oikeastaan mahdoton) tietää mitään täysin ehdottomia totuuksia. Uskoa voi, mutta se on eri asia kuin tietäminen. – Eihän usein oman aikammekaan konflikteista voi tietää “totuutta”. Mikä on esimerkiksi totuus Lähi-idän konfliktista? Tuskinpa siihen yhtä yksittäistä oikeaa vastausta löytyy. Ja heikoille vesille joutuu, jos etsii vastausta joko juutalaisten tai palestiinalaisten pyhistä kirjoituksista: sieltä kyllä löytyy “totuuksia” – mutta mikä onkaan niiden totuusarvo?
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että uskonnollisten kirjoitusten takana on usein poliittisia intressejä: joko ne ovat liittyneet pelkästään uskonnollisen valta-aseman tai sitten myön maallisen valta-aseman tavoitteluun. – Ja yleensähän noita kahta ei oikeastaan ole voinut erottaa toisistaan, esimerkiksi juutalalaisessa ja pitkään kristillisessäkin perintenteessä maallinen ja uskonnollinen johtajuus ovat kietoutuneet toisiinsa. Ja jos miettii vaikkapa katolisen kirkon vaikutusvaltaa Euroopassa ja muuallakin, USAn kristillisen oikeiston mahtia tai vaikkapa kreationistisen liikkeen vaikutusta, niin kyllä uskonto on osa politiikkaa edelleenkin.
Eli varmasti gnostilaisten kirjoitusten takana on ollut monenlaisiakin tarkoitusperiä. Täytyy kuitenkin muistaa, että niin myös Raamatun. Erityisesti VT:n kirjoitukset ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, hyvin erilaisissa olosuhteissa, ja jokaisen ajan poliittinen tilanne ja Israelin kansan vaiheet ovat aina vaikuttaneet omalta osaltaan tekstien sisältöihin.
UT on syntynyt lyhyempänä aikana, mutta sekin on ihmisten kirjoittama: innoitus teksteihin voi olla uskon kautta saatua ja siten tavallaan jumalallista alkuperää, mutta lopullinen kokonaisuus onkin sitten politiikkaa. Se, mitä kirjoituksia UT sisältää, on ihmisten valintojen tulos, ei minkään Jumalan määräys.
Esimerkiksi Paavali tulkintoineen on nostettu melkoiseen asemaan: voisihan UT koostua pelkästään Jeesuksen opetuskistakin.
Ne lienevät kuitenkin se kristinuskon ydin, joka sanomallaan puhuttelee varmasti jokaista ihmistä, oli hän sitten uskovainen tai ei: lähimmäisenrakkaus ja anteeksianto.