Mutta tuossa mitä viimeksi toteat on kyllä järkeä: Shakespeare ja hänen aikansa loordit ja jaarlit on kuopattu jo satoja vuosia sitten, mutta tekstit elävät. Se lienee tärkeintä, ei niiden tekijyys.

ja tuossa looneyn teoksessa siis väitetään, että shakespeare olisi edward de vere, oxfordin jaarli. en ole itse lukenut tuota kirjaa, mutta siinä myös väitetään, että edward de verellä olisi ollut erityisen hyvä suhteet hoviin ja siksi tiesi niin paljon.

tietenkin tekijyydestä ja tekijästäkin on mielenkiintoista keskustella, ja se tieto muuten vaikuttaa tekstin arvottamisperusteisiin myös, hyvällä ja huonolla tavoin. eikö kuitenkin nuo näytelmät ja soneetit ole tärkeämpiä? että ne ovat olemassa ja elävät? se on jo ihmeellistä. mahdollinen tekijä tai tekijät ovat kuolleet aikapäiviä sitten. tekstit vain pysyvät hengissä.

Shakespearen vaiheissa on pitkiä mustia aukkoja – tuollaisena aatelisperheen kotiopettajana pääsisi tietenkin mahdollisesti sen aikaisen kattavan kartanokirjaston kimppuun, mikä selittäisi Shakespearen oppineisuuden.

Ehkä en vielä hylkääkään sitä mahdollisuutta, että William kirjoitti teoksensa itse.

Niin, ja tumma rakastettu olisi ollut Emilia Lanier, italialainen muusikon tytär ja lordi Hunsdonin rakastajatar. Se sopisi siihen sonettiin, jossa puhutaan musiikista –

“How oft when thou, my music, music play’st,”

ja niin edelleen.

Huonompiakin ideoita on luettu.

Innostuin ehdotuksestasi sen verran, että kirjoitin siitä postauksen ; )

Sari:

Niin, monet näytelmistä ovat jossain määrin vanhan muunnelmia – tuohon aikaan käytäntö oli käsittääkseni yleinen eikä tekijänoikeussuojaa tunnettu, ainakaan samassa mittakaavassa kuin nykyään. Joten näytelmien alkuperäinen tekijyys on jo siitäkin syystä hieman kiistanalainen. – Mahdotonta kuitenkin enää näin 400 vuoden jälkeen selvitellä, kuka kirjoitti ja mitä, mutta ainahan sitä voi spekuloida.