Neuvoja isille

Lienee aika vihdoinkin katkaista tämä talvinen mykkyys. Hiljaiselo blogissani ei kuitenkaan ole osoitus mistään laajemmasta joutenolosta elämässäni – päinvastoin. Viime kuukausina olen harventanut harrastuksiani luodakseni aikaa tärkeämmille asioille – perheenlisäykseen valmistautumiselle ja sen ihmettelylle. Nyt kun jokunen viikko on kulunut pienen pojan syntymästä, alkaa energiaa riittää pikkuhiljaa muihinkin toimiin. Eiköhän Jäljen ääni taas vähitellen saa eloa sivuilleen.

Omalla kohdallani toinen lapsi on oikeastaan taas ensimmäinen – 13 vuotta on kulunut esikoisen syntymästä, joten kaikki on opeteltava alusta. Nauhapaitojen pukemiset, vaipanvaihdot, yöheräämiset, kylvetykset yms. ovat tuottaneet aluksi pienoista rasitetta ja päänvaivaa, mutta pian ne muuttuvat rutiiniksi. Suurin ongelma, johon on vaikea löytää mitään ratkaisua, on ajankäyttö – tai oikeastaan aika yleensäkin. Aika kuluu hujauksessa, ja vaikka sen rippeitä yrittäisi kuinka venyttää ja vanuttaa, ei se riitä mihinkään. Ei ainakaan blogin kirjoittamiseen – tai nojaaa, kyllä riittää jos on isä. Biologia valitettavasti riistää lisääntymiseen liittyvissä kysymyksissä toista sukupuolta paljon reippaammin kuin patriarkaalinen kulttuuri yleensä. (Tosin ehkä on liioiteltua puhua riistosta tässä yhteydessä edes kepeässäkään sävyssä, sillä lapsen saaminen on totta kai hieno juttu.)

Viime kuukausina on tullut vilkuiltua moninaisia odotusaiheisia kirjoja ja oppaita, sillä jostakinhan sitä on tietojaan päivitettävä. Keskimäärin hyviä ja asiallisia kirjoja, mutta eräs ainakin minua ärsyttävä piirre niissä yleensä on: mukaan on väkisin tungettu ohjeita ja “vinkkejä” isille. Ei siinä periaatteessa mitään vikaa ole, mutta kun ohjeet sisältävät etupäässä sellaisia itsestäänselvyyksiä, että jotenkin niitä alkaa pitää lukijan aliarvioimisena. – Oppaita lukiessa tuntuu siltä, että tulevaa isää kiinnostaa lähinnä seksin laatu ja riittävyys raskausaikana ja se, kuinka pian sitä taas saa synnytyksen jälkeen. En tiedä, millaisille orhille neuvot on osoitettu, mutta luulisi tyhmemmänkin kundin neuvomattakin tajuavan, että seksi ei ole ensimmäinen asia, mikä juuri synnyttäneellä naisella on mielessä.

Kyllä kirjoista joitakin erikoisuuksiakin löytyy. Sellaisesta esimerkkinä termi kuvadi eli miehen lapsivuode, jota kuvataan Anne Deansin toimittamassa opuksessa Suuri äitiyskirja (Perhemediat Oy, 2005):

Se viittaa yleensä sympateettiseen reaktioon, joka juontuu miehen normaalia voimakkaammasta eläytymisestään puolisoonsa. Kuvadin kokevat miehet voivat esimerkiksi lihota ja kärsiä ummetuksesta ja aamupahoinvoinnista. Joskus tämä aiheuttaa ongelmia synnytyksessä, kun isä on tavallista hermostuneempi ja kärsii jopa synnytyskipuja muistuttavista kivuista.

Myönnettäköön, että minunkin painoni on muutaman kilon noussut viime aikoina, mutta siitä tuskin voi syyttää kuvadia.

Suuri äitiyskirja on hyvä, yleistajuinen lääketieteellinen tietopläjäys, mutta vielä parempi sekin olisi, jos ainakin osan isälle suunnatuista ohjeistuksista jättäisi pois. Kirjassa mm. neuvotaan 5 tapaa, joilla isäkin voi osallistua vauvan hoitoon:

1. Isäkin voi syöttää vauvaa. (Onneksi kirjassa lisäohjeistetaan, että tuttipullolla, joten eipähän kukaan isä saa rintatulehdusta.)

2. Isäkin voi laulaa tuutulaulun. (Tämän minä jätän väliin, muuten ei nuku naapuritkaan.)

3. Isäkin voi kylvettää vauvan. (Ei kai …)

4. Isäkin voi leikkiä vauvan kanssa. Isä voi osoittaa kiinnostustaan vauvan puuhiin ja hassutella hänen kanssaan. (Kirjassa on kaiketi mielikuvituksettomille isille tarkoitettu tapahtumaa havainnollistava kuva, jossa isä hassuttelee vauvan kanssa kiskomalla tätä jaloista.)

5. Isä voi myös pukea vauvan. (En jaksa edes kommentoida …)

Nojaa, myönnetään, on typeränkin oloisilla ohjeistuksilla oppaissa tarkoituksensa. Vaikka ne tuntuvat itsestäänselvyyksistä, on kuitenkin muistettava, että sukupuoliroolit näkyvät monen perheen arjessa niin ruuanlaitossa, siivouksessa kuin lastenhoidossakin. Ja toisaalta nykyaikaisemmillekin miehille nuo ohjeet toimivat hyvänä muistutuksena: isä jää lapsen hoitamisessa helposti ulkopuoliseksi, vaikka ei sitä haluaisikaan. Tasa-arvo vaatii toteutuakseen aktiivista toimintaa – pelkät kauniit sanat ja hyvä tahto eivät riitä.