Kyllästyin jokin aika sitten lopullisesti blogini otsikkokuvaan: kirjahyllynpätkä kirjallisuusblogin etusivulla ei ollut kovinkaan mielikuvituksellinen. – Uusi, hieman vehreämpi näkymä on yksityiskohta puistonpenkistä. Kyseinen penkki majailee lähellä Thamesin rantaa Lontoon Richmondissa, puistoalueella, jossa on muitakin muistokirjoituksin ja sitaatein varustettuja puistonpenkkejä.
Nuorena kuolleen englantilaisen runoilijan John Keatsin (1795-1821) runosäe A Thing of beauty is a joy for ever on erittäin tunnettu. Se on ensimmäinen säe pitkästä runosta Endymion, joka kertoo kreikkalaiseen myyttiin pohjautuvan tarinan kuun jumalattaren Selenan ja kuolevaisen paimenen Endymionin rakkaudesta. Endymion on hyvin komea mies, ja jotta hänen kauneutensa ei katoaisi, Selena vaivuttaa hänet ikuiseen uneen. Katkelma runon alusta (Aale Tynnin suomennos):
A thing of beauty is a joy for ever.
Its loveliness increases, it will never
Pass into nothingness
Ikuisen ilon antaa kaunis luomus.
Sen sulo kasvaa vain, ei milloinkaan
se tyhjiin raukene
Viimeksi törmäsin tuohon sanontaan eilen elokuvassa Maija Poppanen. Tullessaan lastenhoitajaksi Pankin perheeseen Maija Poppanen sisustaa uuden huoneensa ottamalla laukustaan muutamia tarpeellisia tavaroita, kuten ison peilin ja hattutelineen. Nostaessaan kukkaruukun käteensä hän lausahtaa Julie Andrewsin vakuuttavalla äänellä: “A thing of beauty is a joy forever.” – Sitaatti on todennäköisesti vain elokuvaversiossa, P.L. Traversin kirjasta sitä tuskin löytyy.
Kauneutta, taidetta, muotoilua, valokuvaa jne. käsittelevissä teoksissa ja esseissä kyseinen Keatsin runosäe on laajasti siteerattu. Kaunokirjallisuudessakin viittauksia varmasti on useita, ja yksi löytyy omasta kirjahyllystänikin. James Joycen romaani Odysseus päättyy pitkään tajunnanvirtakohtaukseen, jossa lukija pääsee seuraamaan päähenkilön Leopold Bloomin vaimon Mollyn ajatusten tulvaa. Katkelmassa Molly muistelee miehensä (tai niin sen ainakin ymmärsin) tapaa kirjoittaa hänelle rakkauskirjeitä (suom. Pentti Saarikoski):
Rakkaimpani kaikki mikä koskee sinun loistavaa Ruumistasi alleviivattuna mitä siitä tulee on kauneutta ja ikuinen ilo minkä hän ilmeisesti oli saanut jostain typerästä kirjasta joka sillä oli
my Precious one everything connected with your glorious Body everything underlined that comes from it is a thing of beauty and of joy for ever something he got out of some nonsensical book that he had
Kymmenien sivujen mittaista tajunnanvirtakohtausta on haasteellista lukea, enkä ole aivan varma siitä, helpottaako Saarikosken käännös lukemista kovinkaan paljon. Joka tapauksessa, vaikka alkuperäinen runosäe on Mollyn mielessä hieman muuttanut muotoaan, on yhteys Keatsin runoon selvä.
Nuoren Keatsin kauneuskäsitys heijastelee romantiikan aikakauden tuntoja, Tietysti sitä voisi kritisoidakin, mutta siinä määrin lause kuitenkin puhuttelee kauneudenkaipuutani, että se sopii mainiosti henkevöittämään Jäljen äänen ulkoasua. – Lopuksi vielä Keatsin runosta Oodi kreikkalaiselle uurnalle toinen tunnettu kauneutta käsittelevä katkelma. Tällä kertaa kuuluisat, ajatuksia herättelevät rivit tulevat runon lopusta (Tynnin suomennos):
“On totta kaunis, kaunista on tosi.”
Vain sen me tiedämme; se riittääkin.
“Beauty is truth, truth beauty,” – that is all
Ye know on earth, and all ye need to know.
Ahaa, Keatsia. Meillä ei näytä olevan Endymionia, mutta Ode on a Grecian Urn näyttää olevan kovakantisessa pienessä vihreässä runokirjassa (Clarendon Press, Oxford 1964) nimeltä Poems published in 1820.
Tuntuu hyvältä ajatukselta sukeltautua runoihin kun talvi on tulossa. Kiitän siis sinua hienosta ideasta!
Aale Tynnin käännös tuntui hieman vanhahtavalta, outoa kyllä. Mutta ei siinä mitään vikaa ole, aikansa suomea.
Onkohan niin että runot ovat haavoittuvaisimpia kielen muutoksille?
Itse kyllä pidän Aale Tynnin suomennoksista yleensäkin: vaikka niissä onkin tuota mainitsemaasi vanhahtavuutta, tavoittaa Tynni kuitenkin mitan ja soinnin hienosti. Aale Tynni on kääntänyt vain joitakin runoja tai niiden osia Keatsilta, löytyy kokoelmista, esim. Tuhat laulujen vuotta (upea teos). Enemmän on suomentanut Jaakko Tuomikoski, jonka kieli on kyllä niin vanhaa runolaulantaa (vuodelta 1917), että se kannattaa jättää suosiolla väliin.
Keats-suomennokset kaipaisivat kyllä päivitystä. Mielenkiintoisia ovat Leevi Lehdon käännökset, joita löytyy jonkin verran hänen sivuiltaan netistä. Siellä on myös tuo Oodi kreikkalaiselle uurnalle. Kannattaa vilkaista.
Muuten John Keatsin runoja voi lukea englanniksi useastakin paikasta netissä. Lukijan kannalta ystävällinen ulkoasu on ainakin Bartleby.comin ylläpitämässä tekstiarkistossa.
Keatsista tuli mieleen, että suosittelen Jane Campionin uusinta leffaa Bright Star, joka kertoo Ketsin ja Fanny Brownin suhteesta. Leffa oli todella hieno ja visuaalinen, ei varmaan ole vielä teattereissa. Näin leffan Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla syyskuussa ja englanninkielinen tekstitys harmitti, koska runoista oli vaikea saada kiinni. Yritin etsiskellä leffan nimirunon “Bright Star” suomennosta, mutta sitä ei ole taidettu kääntää… :( Alkukielellä vaikeampi ymmärtää, kun englanti sen verran vanhahtavaa…
Ilo löytää täältä sinulta kauan sitten luettuja suosikkejani: Keats(!) (miksei myös Coleridge ja etenkin Blake – se villimies;).
Kun luin (nuorena) Molly Bloomin monologin, viehätyin tavasta miten Joyce sitoi tunteen niin hengästyttävästi sanoihin, se läkähdyttävä hullaantuminen välittyy tästä kyllä hurjan hyvin:
“– then I asked him with my eyes to ask again yes and then he asked me would I yes to say yes my mountain flower and first I put my arms around him yes and drew him down to me so he could feel my breasts all perfume yes and his heart was going like mad and yes I said yes I will Yes..”
Silumiini:
Nuorena kuolleissa taiteilijoissa/runoilijoissa/muusikoissa etc. on aina oma traaginen lumonsa. Kiitos vinkistä, täytyy tsekata leffa kunhan osuu kohdalle.
Lukija:
Coleridge ja kumppanit ovat yllättävän tuntemattomia suomalaisille lukijoille. Itsekin olen alkanut “harrastaa” vanhempaa englanninkielistä runoutta vasta viime vuosina, lähinnä Internetin ansiosta. Netistä löytyy kaikki klassikkorunot – ja runoja jaksaa jonkin verran näytöltä lukeakin.
Joyce todella hallitsee kielen. Viimeksi kun luin jotakin hyvin kokeellista uutta runokokoelmaa, kaivoin hyllystä Finnegans Waken. Ihan vain varmistaakseni, että kyllä sitä osattiin ennenkin sanoilla leikkiä.