Pitäisi kirjoittaa viimeinen postaus Mari Kosken Sch-kokoelmaa käsittelevään runojännäriin, mutta en oikein voi jättää tätä väliin (vaikka siitä on jo monissa kirjallisuusblogeissa ollutkin paljon puhetta). Lainaus meneillään olevien Helsingin kirjamessujen tiedotteesta:
Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto kirjallisuusblogisteille
Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto jaettiin tänään torstaina 27.10. Helsingin Kirjamessujen avajaisissa viidelle blogistille, jotka ovat kirjoittaneet kirjallisuusblogejaan suurella sydämellä rakkaudesta kirjaan. Tunnustuspalkinnon saivat Jessica Andersin, Salla Brunou, Penjami Lehto, Hanna Matilainen ja Hanna Pudas. Nyt ensimmäistä kertaa 5000 e:n palkinto jaettiin viiteen osaan.
Jäljen ääni kiittää ja kumartaa, syvään. Tämä oli hieno tunnustus kirjallisuusblogeille. Jotakin tällaista nostoa olin hieman jo odotellutkin tapahtuvaksi (siis en nyt tarkoita omaa blogiani, vaan yleensäkin jonkin kulttuuripalkinnon myöntämistä kirjallisuusblogeille). Kirjallisuusblogien määrän kasvu on ollut huimaa viime vuosina. Samalla niiden rooli osana suomalaista kirjallisuuskeskustelua ja lukemiskulttuuria on vakiintunut. Vaikka palkinto on osoitettu viidelle kirjablogaajalle, on sen merkitys huomattavasti laajempi ja koskee koko kirjallisuusblogien kenttää: aktiivisten kirjoittajien työ kulttuurin ja kirjallisuuden hyväksi aletaan huomata muuallakin kuin blogipiireissä.
Eilisessä kirjamessujen avajaisten palkintojenjakotilaisuudessa tuli hyvin esille myös se, että vaikka verkossa puhutaan paljon kirjoista, ei se puhe kosketa kuin osaa kirjojen ystävistä. Kuulin yleisössä istuneilta tukijoukoiltani (äiti ja sisko) tilaisuuden jälkeen ajatuksia herättävän anekdootin:
Kun palkintoja jakamassa ollut Kustannusyhdistyksen puheenjohtaja Anna Valsta kertoi Rakkaudesta kirjaan -palkinnon menevän tänä vuonna kirjallisuusblogeille ja alkoi esitellä palkittuja, eräs vanhempi rouva oli kysynyt vieressään istuneelta ystävättäreltään: “Missähän näitä blokkeja sitten oikein on?”
Luulen, että keskimäärin minua jonkin verran vanhemmista henkilöistä koostuneessa yleisössä rouva ei ollut ihmettelyineen yksin – ja silti en epäile, etteikö hän erittäin todennäköisesti voinut olla intohimoinen lukija ja kirjallisuuden harrastaja.
Tuo väärin kuultu tai väärin ymmärretty “blokki” oli absurdisti vääriä mielikuvia synnyttävä, sillä olihan avajaisissa vahvasti esillä kirjamessujen teemamaa Viro. Entisessä ns. itäblokissa tahtomattaan olleen Viron kurjan historian tuntevat kaikki. – Mutta kyllä väärin kuuleminen jotakin myös paljastaa. Vaikka kirjallisuusblogit muodostavat avoimen kirjallisuuskeskustelun temmellyskentän, jää niiden ulkopuolelle valtavasti kirjojen lukijoita: todennäköisesti suurin osa. Toiveikkaasti uskallan kuitenkin väittää, että heidän määränsä (jotka eivät lue kirjallisuusblogeja) vähenee koko ajan.
– Vanhan rouvan erehdys herättää myös toisenlaisia ajatuksia. Vaikka tällaiset palkinnot ym. listaukset nostavat esille vain muutamia sivustoja monien hyvien joukosta, niin toivottavasti kirjallisuusblogien kesken vallinnut avoimuus ja positiivinen asenne muiden kirjoittajien työtä kohtaan ei katoa. Palkintojen ja listausten ansiosta koko kirjallisuusblogien kenttä saa näkyvyyttä: mutta sen näkyvyyden hyvät vaikutukset tuhlaantuvat, jos kirjallisuusblogeihin alkaa syntyä toisiaan kyräileviä kirjallisuusblokkeja.
Palkinnonsaajia puntaroidessaan palkintolautakunta – johon kuuluvat Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Anne Valsta, toimittaja Suvi Ahola, kirjailijat Olli Jalonen ja Sofi Oksanen, päätoimittaja Jarmo Papinniemi, tiedottaja Reetta Ravi ja toimittaja Philip Teir – on todennäköisesti pyrkinyt siihen, että muutaman blogin valinta antaisi kuitenkin moni-ilmeisen kuvan kirjallisuusblogien kentästä. (Ja tiedän, tiedän, olen itse yksi palkituista eikä ehkä ole täysin korrektia siksi ruotia tätä näin pitkään – mutta teen sen silti.) Mitään yhtä muottia palkintolautakunta ei ole valintoja tehdessään ajatellut, se näkyy jo perusteluissa:
Jessica Andersin suorastaan ahmii kirjoja. Viime vuonna hän luki yli 161 kirjaa ja kirjoitti lähes yhtä vaikuttavan määrän arvosteluja. Bokbabbel-blogista näkee myös, miten kirjallisuuskeskustelu on muuttunut digitaalisessa ajassa. Andersin ylläpitää Twitterissä ja blogissaan päivittäin jatkuvaa keskustelua kirjoista.
http://bokbabbel.com/
Salla Brunou on Sallan lukupäiväkirja -blogissaan jo viiden vuoden ajan kirjoittanut napakoita ja tarkkanäköisiä blogiarvioita niin klassikoista kuin uutuuskirjoistakin. Tässä kuussa hän on muun muassa haastanut lukijoitaan tutustumaan ankaran työnteon kuvauksiin Väinö Linnan, Heikki Turusen, Veikko Huovisen, Hilkka Ravilon, Orvokki Aution ja Arto Salmisen romaaneissa.
http://sbrunou.blogspot.com/
Penjami Lehto on intohimoinen lukija, jonka blogi Jäljen ääni sisältää toisinaan hyvinkin pitkiä ja antoisia puntarointeja luetuksi tulleista teoksista. Juuri parhaillaan Jäljen äänessä on meneillään kunniahimoinen kokeilu, viiden osan laajuinen arvostelu Mari Kosken runokirjasta Sch.
http://penjami.wordpress.com/
Hanna Matilainen kertoo lukevansa mielellään kauhua, fantasiaa ja historiallisia romaaneja. Hän on hyvin laaja-alainen ja -katseinen blogisti ja on tänä syksynä käsitellyt Morren maailma -blogissaan kauden uusien kirjojen ohella muun muassa antiikin kirjallisuutta. Odysseus on hänen mielestään raivostuttava itkupilli.
http://morrenmaailma.blogspot.com
Hanna Pudaksen Kirjainten virrassa -blogi täytti syyskuussa vuoden, mutta kirjoituksia siihen on kertynyt jo 240, ja blogia on käyty lukemassa yli 55 000 kertaa. Pudas bloggaa nykykirjallisuudesta raikkaasti ja reipasotteisesti. Yksi hänen erityiskiinnostuksen kohteistaan on yhteiskuntakriittiset, omaelämäkerralliset sarjakuvaromaanit.
http://kirjaintenvirrassa.blogspot.com/
Sinä aikana kun itse olen blogannut kirjoista, olen usein törmännyt vertailuun kirjallisuuskriitikoiden ja kirjallisuusblogien pitäjien välillä. Olen jopa ollut kritiikkiseminaarissa, jossa joku vanhaparta kehtasi väittää, että kirjallisuusblogit ikään kuin turmelevat kirjallisuuskeskustelua ja luovat lukijoille vääränlaisia käsityksiä kirjoista. Hän oli sitä mieltä, että amatöörien ei pitäisi mennä tekemään nettiin kirjallisuusarvioita kaikkien luettavaksi.
On totta, että blogitekstit eivät aina ole niin korkeatasoisen ammattitaitoisia, jos nyt ammattitaidolla tarkoitetaan sitä, että osaa käyttää hienoja käsitteitä ja tuntee kaikki mahdolliset klassikot sekä kirjallisen perinteen eri muodot. Mutta eiköhän tämä ole selvää myös blogien lukijoille – monet eivät saa mitään irti kritiikeistä, mutta he voivat innostua kritiikkejä helppotajuisemmista ja henkilökohtaisemmista blogiteksteistä. Ja se on arvokasta, se luo yhteyttä lukijoiden välille ja edistää suomalaista lukemiskulttuuria.
Eikä muutenkaan kannata haukkua amatöörien tekemää työtä. Kuten jo sanan latinankielinen kanta (amare = rakastaa) kertoo, amatöörit ylläpitävät harrastustaan rakkaudesta. Ja kun tämä henkilökohtainen tunne välittyy kirjallisuusblogeihin, syntyy koetuista lukuelämyksistä persoonallisia tekstejä, joiden arvoa on vaikea kiistää.
Kriitikko on tosiaan tulkitsija, mutta hän ei ole sellainen tulkitsija joka pelkästään toistaa uudessa muodossa viestin, joka on asetettu hänen huulilleen. Sillä niin kuin kansallinen taide saavuttaa vain yhteydessä muiden kansojen taiteeseen tuon yksilöllisen ja erillisen elämän jota kutsutaan kansalliseksi luonteeksi, niin kriitikkokin, erikoisen kääntöliikkeen avulla, voi vain omaa persoonallisuuttaan vahvistamalla tulkita muiden persoonallisuutta ja teoksia. Ja mitä vahvemmin tuo persoonallisuus tulee mukaan tulkintaan, sen uskottavampi, tyydyttävämpi, vakuuttavampi ja todempi tulkinnasta tulee.
- Katkelma Gilbertin puheenvuorosta Oscar Wilden kirjoituksessa Kriitikko taiteilijana (teoksessa Naamioiden totuus ja muita esseitä. Suom. Timo Hännikäinen, Savukeidas, 2008).
Vaikka Oscar Wilden luoma fiktiivinen hahmo Gilbert onkin melkoinen elitisti eikä luultavasti innostuisi kirjallisuusblogeista, voi hänen ajatuksestaan silti napata kopin kirjallisuusblogaajia ajatellen. Kyllä, vahva kokemuksellisuus ja persoonallisuus erottavat blogitekstit kritiikeistä – mutta miksi se olisi huono asia?
Eikä muutenkaan blogipostausten tarvitse hävetä kirjallisuuskritiikkien rinnalla. Kyse on eri tekstilajista. Peruskaavassaan kirjallisuuskritiikissä on esittelyä, analyysia, tulkintaa ja arviointia – ja niistäkin sanomalehtien typistetyissä palstatiloissa nuo kolme viimeistä usein kutistuvat lähes olemattomiin. Jäljelle jää vain kirjan esittely ja pari korulausetta. Sellainen ei vielä kovin paljon ammattitaitoa edellytä. Ja nyt jotta ei synny väärinkäsityksiä, níin korostan, että ei tilanpuute tietenkään ole kriitikoiden syy: meillä on loistavia kriitikoita, mutta liian vähän mahdollisuuksia ja palstatilaa kirjoittaa kritiikkejä. Paitsi tietysti blogeissa.
Blogipostaus mahdollistaa paljon enemmän, sillä siinä rajoituksia muodon ja pituuden suhteen ei juuri ole. Kirjallisuusblogeja haukkuvatkin usein sellaiset, jotka pelkäävät muutosta eivätkä halua nähdä siinä piileviä mahdollisuuksia. En usko, että esimerkiksi Parnasson kaltaisen kirjallisuuslehden levikki kärsisi, vaikka blogien määrä vielä moninkertaistuisi. Päinvastoin: jos joku alkaa lukea kirjallisuusblogeja, saattaa hän jossain vaiheessa kiinnostua myös painetuista kirjallisuuslehdistä, vaikkapa Nuoresta Voimasta, Säröstä tai Lumoojasta.
– Toivottavasti Rakkaudesta kirjaan -palkinnon herättämä huomio tuo uusia lukijoita kirjallisuusblogeille. Palkittujen blogeissa on linkkejä muihin, ja niin Jäljen äänen kuin muidenkin kohdalla uskallan veikata, että palkinnon aiheuttaman julkisuuden tuomasta kävijämäärästä hyvin monet löytävät parhaiten omia mieltymyksiään vastaavat blogit toisaalta, juuri noista linkityksistä – mikäli nyt kirjallisuusblogeista innostuvat . Yksi blogi ei voi miellyttää kaikkia: jokainen lukija on yksilö, joten voidakseen luoda elävää kulttuuria myös kirjallisuusblogien kirjon täytyy olla monimuotoinen. Siis tsemppiä kaikille kirjoittajille, jotka kirjoittavat rakkaudesta kirjoihin, teitä tarvitaan!
Onnea palkinnosta, olet sen ansainnut :)
Oli kiva tavata, taisin sitten hukata sinut siinä ruuhkassa sanomatta edes heippaa. Mutta toivottavasti jossakin yhteyksissä taas nähdään!
Ja hieno kirjoitus, täyttä asiaa.
Onnea kovasti! Tässä samalla on varmasti sopivaa kiittää sinua hyvästä & pitkäjänteisestä työstä ja eritoten näistä jatkokirjoituksista. Taannoinen Highgate-juttu oli ilahduttava ja Sch-jännärin viimeistä osaa odotan kovasti.
Uskon myös kirjallisuusblogien magneettiseen voimaan, ja se on varmasti pelkästään eduksi myös ns. vanhalle instituutiolle.
Hieno kirjoitus! Mie taisin säikäyttää sinut lähteissäni, kun puhuit puhelimeen minun onnitellessa ja “heipatessa”.
Palkinto on ehdottomasti koko kirjablogi- ja miksei ylipäänsäkin blogikulttuurille.
Tämä(kin) oli taas kiinnostava ja pohtiva kirjoitus, kiitos! Tosiaan täyttä asiaa. En usko, että mahdollisia satunnaisia soraääniä lukuun ottamatta yksi palkinto aiheuttaa kateutta ja kilpailua kirjablogimaailmassa – en tahdo uskoa, että palkintohuomion tuoma hyvä pilattaisiin siten. Eri asia, jos alettaisiin jakaa jotain kuukauden blogi -tms. palkintoa, siitä saattaisi tulla kilpailuhenkeä. Toisaalta uskon, että bloggaaminen joka tapahtuu rakkaudesta bloggaamiseen eikä kirjaan, tunnistetaan, eikä sellaisella tiellä voi menestyä (jos palkinnot ym. käsitetään menestymiseksi ja oletetaan, että bloggaajan on hyvä menestyä.)
Joskus ajan päästä olisi kiva kuulla, toiko tämä suurhuomio blogeihinne enemmän kävijöitä/erilaisia kommentteja kuin ennen tms. uutta. Musta tuntuu, että ainakin omalla kohdallani se Cisionin listaus toi vain yhden illan kävijäpiikin. ;) Toivottavasti tästä “oikeasta huomionosoituksesta” olisi pidempiaikaisempaa ja laajempaa hyötyä, vaikka niin että lukijakunta laajentuisi. Minäpä muuten tiedän muutamankin kirjablogeja lukevan eläkeläisen, eivätkä edes kaikki ole minulle sukua. ;)
Paljon onnea palkinnosta Penjami.
Kiitos: että kirjoitat: :luet.
Onnea!
Nadja: Kiitos!
Salla: Eiköhän noita tilaisuuksia taas joskus tule!
Maaria: Kiitos, ja Sch-finaali tulee vielä, aivan varmasti – ehkä voit sitten kun se on valmis käydä kommentoimassa, menikö täysin metsään koko sarja … Ideana juuri tuossa on ollut tehdä enemmän kuin perinteinen kritiikki – kun aihe on haastavampi, on etua blogimuodosta, sillä voi laajemmin näyttää lukijalle, mistä kokoelmassa on kyse.
Hanna: Puhelimet pitäisi kieltää lailla sosiaalisissa tilanteissa …
Jenni: Samaamieltä kuin sinä: kävijäpiikit ovat yleensä ykisttäisiä silloin eikä niistä kovinkaan paljon kävijämäärät kasva. Tämän olen huomannut aiemminkin, kun blogiinon ollut paljon liikennettä joidenkin linkitysten kautta. Nopeasti tasaantuu … Mutta kyllä silti uskon, että näkyvyydellä on merkitystä, ja se ainakin tekee kirjallisuusblogeja tunnetuiksi sellaisille, jotka voisivat olla niistä periaatteessa kiinnostuneita, mutta eivät ole aiemmin löytäneet. Esimerkiksi Facebook on tuonut sosiaaliseen mediaan paljon uusia kasvoja (eläkeläisiäkin), joille muut netin yhteisölliset muodot yms. ovat tuntemattomia. Blogeista heille löytyisi sisältöjäkin.
Mari: Kiitos! Niin, kirjoittaminen on eräänlainen lukemisen muoto.
Päivi:Kiitos!
Ehdin vilkaista Hesarin, nyt syöksyn vesijumppaan. Enää ei sada!
Onnea Penjami! On ollut sellainen tunne, että sinun kanssasi on ollut kiva kulkea osa kirjallisuuden tietä yhdessäkin. Oikeastaan monien kanssa yhdessä, koska meitä lukijoita on varmaan aika paljon. Kommentoijiakin!
Onnittelut, ja hyvää pohdintaa tässäkin.
Ja juu, saattaa olla että tämänlainen huomio jää yksittäisiksi kävijäpiikeiksi esiinnostetuissa blogeissa mutta toivon mukaan saa kuitenkin ihmisiä seuraamaan blogeja yleensä.
Se vaatii lukijalta tietysti jonkin verran totuttelua että mieltää näiden kirjoittajat pääsääntöisesti amatööreiksi jotka voivat kirjoittaa hyvinkin fiilispohjalta, ja että yksittäisiin mielipiteisiin on aina suhtauduttava varauksella. Siis vielä enemmän kuin niiden lehtiin kirjoittavien ammattikriitikoiden kohdalla.
Kyräilyyn ja blokkiutumiseen ei ole aihetta tässä yhteydessä joskin se riski on kuitenkin mahdollinen jatkossa jos kirjallisuusblogien merkitys kasvaa, jos joukosta alkaa nousta (ja erityisesti jos aletaan nostaa tai rakentaa) ammattimaisempia tastemakereita. Raha on ennenkin ollut pahan juuri.
Mutta eipä noin tarvitse mennä, ja vielä kerran onnea!
Onnea sinullekin! Totta tosiaan muutaman kirjablogin palkitseminen tuo näkyvyyttä kaikille. Ja hei, kivaa, en tiennytkään blogistasi, mutta nyt kun uutismylly pyörii, löysin tänne :)
Ripsa: Kiitos – ja samoin!
hdcanis: Kiitos, ja hyvä huomio tuokin: kyllä niiden ammattikriitikoidenkin tekstejä kannattaa lukea kriittisesti.
Helmi-Maaria Pisara: Kiitos, ja toimiihan tämä tietysti toisinkin päin …
Lämpimät onnittelut! Raati nosti ansiokkaasti esiin erilaisia blogeja, sekä hitaita pohdiskelijoita että nopeita “lukuahmatteja” ja kirjallisuuskeskustelijoita.
Onnea palkinnosta! Kaikki te palkitut olette sen totisesti ansainneet! En usko, että kateus pääsee iskemään blogistien keskuuteen. Eiköhän tämä ole kaikille pelkästään positiivinen juttu, että kirjabloggarit tunnustetaan osaksi kulttuurimaailmaa. Hieno kirjoitus täyttä asiaa!
Maria ja Amma: Kiitos onnitteluista! Samoilla linjoilla teidän molempien kanssa – hyvä, että blogien moninaisuus nousee esille ja blogit yleensäkin.
Hienoa, että kirjabloggaajia palkittiin. Olette kaikki kunnian ansainneet, onnea!!
Onnea vielä kerran, niin sinulle kuin muille palkituille!
Koska palkinto on myös tunnustus lukemiselle, kirjan lukeminen kun on toista kuin iltapäivälehden selaaminen tai tv:n katseleminen, niin nostan lipun salkoon nimenomaan lukemiselle, kirjallisuuden aktiivikäyttäjille. Ammattikriitikon työ on jotain muuta kuin kaltaiseni lukijan onnen ja ilon hetket hyvän sekä kiinnostavan kirjan kanssa. Kirjallisuusblogit täydentävät ammattikriitikoiden kritiikkejä, ovat lisä(mauste) eivät uhka. Suurin osa kirjallisuuden aktiivikäyttäjistä ei, kuten Penjami sanoitkin, liiku aktiivisesti verkkomaailmoissa tai edes kirjamessuilla, mutta heitäkään ei kannata lukijoina unohtaa. Tämä tunnustus on tärkeä, lukemisharrastuksen takia. Kirjan vuoksi.
Hdcanis nosti esiin hyvän pointin tastemakereista, se vaara aina on, kun kilpailu lukijoista on mitä on, ja kustannusmaailma taistelee huomiosta. Onneksi useimmat kirjabloggarit kulkevat omia latujaan, lukevat ja kertovat omin sanoin ja persoonallisella tavallaan kirjoista. Se on mitä suurinta rikkautta.
Kili Kili!
Susupetal ja Hirlii: Kiitos, ja ehkä uskaltaisi sanoa että muidenkin puolesta. Ja kyllä, Rakkaudesta kirjaan -palkinto on tällaisenaan myös tunnustus lukemiselle, lukemisharrastukselle. Kuten aiemmin kommentoin, kirjasta kirjoittaminenkin on tavallaan eräänlainen tapa lukea. Siinä paitsi lukee myös tekee oman lukemisensa jäsennellymmäksi ja näkyvämmäksi. Ja toivottavasti tuollainen tastemaker-ongelma pysyy poissa. Vaikka tokihan on varmasti totta, että esimerkiksi omat mahdolliset suhteet kustantajiin ja kirjailijoihin vaikuttavat. Minäkin olen häpeilemättä kehunut siskoni Silenen runokokoelmaa Hän lähti valaiden matkaan, mutta sanoin kyllä samalla, että tässä on nyt tällainen PIENI jääviysongelma … Sitä paitsi se on joka tapauksessa hieno runokokoelma ;)
Heh, eihän se nyt ole ongelma, etenkin kun sen sanoit julkisesti, avoimesti. Ajattelepa jos ammattikriitikot kehtaisivat tunnustaa avoimesti suhteensa kirjailijaan ja/tai teokseen. Avoimmuus leikkaa siivet huhuilta ja muilta puheilta, ja sen voi lukijakin sitten suhteuttaa, miten ja mihin sitten suhteuttaakin.
Kyllä: Silenen teos on hieno, aivan mahdottoman hyvä kirjallinen teos.;)
Olen Hirliin kanssa samaa mieltä, tuntuu että ammattikriitikot tapaavat usein vetäytyä ammatillisen neutraaliuden harson taakse, vaikka todellisuudessahan ihmisiä ja yksilöitä sielläkin ollaan. Mun mielestä on kiva lukea kirjablogeja juuri siksi, että lukijakirjoittajan persoonallisuus tulee edes hiukan esiin. Jos kirjablogin tyyli ja blogaajan tapa tehdä huomioita lukemastaan sopivat omaan tyyliin, niin arvostelut vaikuttavat heti luotettavammilta ja käyttökelpoisemmilta.
Ja voivathan ne ammattikriitikotkin halutessaan laittaa blogin pystyyn!
Kirjakko:
Ehkä tässäkin pätee se “sekä-että”-sääntö: molemmilla tyyleillä on oma roolinsa. Jos kaipaa tiukkaa faktaa ja kiteytynyttä analyysia, sitä löytyy hyvistä (huom! – siis hyvistä) kritiikeistä. Ja jos kaipaa lukukokemuksellisuutta, ihmistä joka pitää kirjaa kädessään ja elää sitä läpi, niin silloin voi katsoa esimerkiksi blogeja.
Hyvässä kritiikissä ja toisaalta blogikirjoituksessakin voi tietysti olla nuo molemmat puolet. Vaikka kyllä subjektiivisuuden ja objektiivisuuden yhteensulauttaminen tuntuu välillä kovin vaikealta.
Minulla nimenomaan elokuvakritiikit ovat sellaisia, että arvostelijan tyylin tunteminen on tärkeää. Kirjojen suhteen en niin välitä: luen aika paljon, ja usein tarkoituksella sellaisiakin kirjoja, joista en todellakaan pidä. Mutta niissä voi olla jokin kiinnostava näkökulma tai aihe. Elokuva on minulle enemmän sellainen on/off-juttu: joko pidän tai sitten en.
Näistä 10 parhaasta blogista totesin seuraavani kaikkia, ja seuranneeni jo pitkään. Eikä ihme, koska jokaisella on myös oma tapansa ja tyylinsä kirjoittaa, minkä ansiosta toistot ovat blogeissa vähäisiä, lähinnä puolipakollisia asioita koskevia. Se takaa blogien kiinnostavuuden mutta ei yli eikä ali ammattikriitikoiden mielipiteiden, vaan ainoastaan niiden rinnalla.
Edelleen, mitä tulee vanhan parran provosoituneeseen näkökulmaan, niin sinä on kaksi vakavaa ongelmaa. Nimittäin oikea ja väärä käsitys kirjoista. Kunhan mies ensin selittää oikean ja väärän käsityksen vaikkapa Raamatusta, (ja selviää siitä hengissä), niin sitten uskon, että hän on oikeassa.
Vilpittömät onnittelut sinulle. En minä eivätkä kaikki muutkaan pääse ihan tasollesi, mutta otamme luultavasti oppia, kukin tavallamme.
Mun objektiivisuudentavoittelu jää siihen, että myönnän avoimesti arvostelujeni olevan omaa tulkintaani ja lukukokemustani täynnä. Jotkut teknistä suoritusta arvioivat kommentit voi tietysti perustella hyvin objektiivisesti itse tekstin avulla, esimerkiksi kirjoitus- tai käännösongelmista naputtamisen.
Toisaalta taas fiilistelyjutut ovat fiiliksistä kiinni: lähes jokaisella kirjalla on kuitenkin joku yleisö, joka lukee sen mielellään. Välillä tästä ajatuksesta kiinni pitäminen on vain kovin, kovin vaikeaa. Onneksi maailma on kuitenkin täynnä myös kirjoja, joista voi avoimesti innostua tai haltioitua!
Heli:
Olet oikeassa – kritiikkikin on yhtä lailla kriisissä kuten maailman meno yleensäkin. Linjaukset arvo- ja arvostuskysymyksissä eivät ole enää samalla tavalla selkeitä kuin joskus ennen. Pätee niin yksilöiden moraaliin, yhteiskunnallisiin kysymyksiin kuin taiteeseen ja kirjallisuuteenkin. Perusteluiden tekeminen kritiikin “hyvälle” ja “huonolle” on haastellista.
Ja kiitos onnitteluista! Mutta älä kehu liikaa, tässähän alkaa tervepäinenkin mies ylpistyä …
kirjakko:
Ehkä juuri jotain tuollaista tarkoitinkin niiden yhdistämiseltä. Objektivisuus on voi olla sitä, että tarttuu myös esimerkiksi teknisiin tai muotoa korostaviin asioihin. Itse harrastan tuota muihin teksteihin vertaamista: se hauskalla tavalla etäännyttää luetusta, ja samalla siitä voi aueta joitakin uusia näkökulmia. Mutta melko työlästä se on, usein joutuu kahlaamaan kymmenkuntakin kirjaa läpi, kun muistelee jotakin lukemaansa joka voisi aiheeseen sopia. Vaan kyllä se kantaa hedelmääkin – noilta harharetkiltä löytyy yleensä myös aina jotakin ennakoimatonta ja yllättävää.
Haltioituminen on hienoa, siitä kannattaa pitää kiinni! Teksteistä tulee elävämpiä.
Olipa (taas kerran) todella hieno teksti sinulta. Arvostan blogissasi erityisesti sitä erinomaista asiallisuutta, joka onnistuu koukuttamaan eikä olemaan kuivaa.
Oli hienoa tavata ja toivotan antoisaa syksyä! <3
Minä olen niin onnettoman asiakeskeinen, että jos haluaa koukuttaa tms., niin siitä täytyy yrittää repiä. Monien muiden blogeissa taas ihailen juuri sitä irroittelua, elämyksellisyyden tunnetta ja esim. niitä rohkean repäiseviä itkupilli-kommentteja ;) Olisi ollut hauska hieman enemmänkin jutella porukalla, mutta eiköhän noita tilaisuuksia vielä joskus järjesty.
Asiallisuuteesi ei ole kuivaa. Kuten mm Sch-seikkalutarinasi sen todistaa. Luen sitä kertomuksena jossa henkilönä on myös runokokoelma (kuten romaanissa voi henkilönä olla kaupunki tai mitä nyt tahansa). Ja kommentit ovat eräs osa.
Kertomustasi lukiessa tapahtuu sama kuin kirjaa lukiessa, tarina alkaa elää lukevan ihmisen mielessä ja rakentaa toista, uutta tarinaa. Siis mitä parhainta vuorovaikutusta!
Minulla on sama hankaluus lukiessa kuin pitkien verkkotekstien kanssa aina: ne on printattava, mutta ansiosi on verkkoteksteissäsi se, mikä on hyvän verkkotekstin pointti: l i n k i t. Lukija voi löytää vaikka sun mitä! Aarteita löytää arkistoista, mutta niiden etsiminen ja löytäminen on toisinaan aikamoisen työlästä. Toisin kuin paperille painettu teksti, verkkoteksti linkittyy ja linkittää, kuten toimivan verkkotekstin kuuluukin. Se on sen tarkoitus.
***
Kirjabloggauksesta sanon vielä uudestaan sen, että aivan parasta on että ihmiset käyttävät vapaa-aikaansa lukemiseen. Ja kertovat siitä, mitä ovat lukeneet. Monilla työpaikoilla kun useimmin yhä puhutaan siitä mitä telkkarista tuli tai mitä iltapäivälehtien lööpeissä luki tai jos on menossa joku urheilukisa, niin se on arkipuheiden keskiössä. Lukemisharrastuksesta vaietaan tai sitten kuiskitaan siitä ehkä vain yhden työkaverin kanssa. No, riippuen tietysti työmaasta. Hyryn “Uunia” kuuleman mukaan luettiin ahkerasti ammattimuurarien keskuudessa, hän sai heiltä kiitosta teoksestaan. Kumpi mahtaa olla kirjailijalle mieluisampi tunnustus: kriitikon teksti vai jonkun tietyn lukijaryhmän tunnustus?
(hyvä kirjallisuuskritiikki tietenkin koukuttaa ja houkuttaa lukijan kirjan ääreen)
Hirlii: Hauska kuulla! Tuotahan voisi lainata johonkin blogiesittelyyn nasevaksi lauseeksi: “Asiallinen mutta ei kuiva.”
Linkit ovat blogitekstin tyylilajiin olennaisesti kuuluva piirre. Välillä niitä vain on vaikea löytää. – Printtaamista olen joutunut joskus tekemään itsekin. Kun kirjoittaa pitkästi, on vaikea hahmottaa ruudulla, millainen teksti on kokonaisuutena. Täytyisi joskus varata pari päivää ja printata kaikki postaukset kommentteineen. Luulen, että näistä viidestä vuodesta tulisi satoja sivuja matskua, enemmänkin. Kansio(i)ta selailemalla olisi helpompi funtsia, millaisia juttuja on jo kirjoittanut. Voisi syntyä uusia ideoita ja ikään kuin jatko-osienkin paikkoja. Täytyypä harkita …
- Ja totta, kirjallisuusblogeihin on kiva sukeltaa kerran päivässä tai ainakin muutaman kerran viikossa. Intohimoiset lukijat ovat niin hajallaan, että harvemmin heitä omaan työporukkaan montaa on eksynyt – ja jos onkin, lukevat luultavasti aivan erilaisia kirjoja.
Onnittelut palkinnosta näin vähän jälkijunassa! On siinä sekin hyvä puoli, että se tutustutti nyt minut kahteen uuteen hyvää kirjablogiin – tästä saan syväluotaavia tekstejä, toisesta kielikylpyä.
Minunkin on vaikea hyväksyä “vanhan parran” kieltoa kirjoittaa kirjoista – hah, kas kun hän ei yritä kieltää lukupiirejä ja kaikkea kirjoista keskustelua! En tiedä otanko itse bloggaamisen sitten jotenkin turhan kevyesti, mutta minusta juuri kirjoista keskusteleminen on kaikkein mielenkiintoisinta.
Harmi jos palkintojenjaon yhteydessä ei ollut minkäänlaista avausta termille “blokki”. Minä ainakin uskon, että myös heissä, jotka eivät nyt koko termiä tunne, voisi olla innokkaita lukijoita. Yli 70 -vuotias mummonikin käyttää jo konetta ja nettiä innokkaasti, mutta ei hän silti välttämättä tiedä mitä blogi tarkoittaa.
Tessa:
Kiitos!
Tuo mainitsemasi keskustelu onkin varmasti blogien tärkein anti. Lehtien kirjallisuuskritiikitkin ovat siirtyneet nettiin, mutta eipä niissä kommentointimahdollisuutta ole. Tosin onhan lehtien nettisivuilla yleensä erillinen keskustelupalsta, johon voi ehdottaa aihetta. Harvemmin siellä vain kirjoista keskustellaan.
Kyllä siellä palkintotilaisuudessa esittelijä mainitsi Internetin, mutta voi olla, että kun aihe ei ennestään ole kovin tuttu, lyhyet luonnehdinnat menevät helposti ohi. – Ja totta, ei blogien lukeminen katso ikää.