Eräs tuttavani (joka seuraa Jäljen ääntä jokseenkin säännöllisesti) kysyi, miksi en tee listauksia lukemistani kirjoista. Monet kirjablogistithan pitävät blogissaan julkista lukupäiväkirjaa eli kertovat esimerkiksi kuukausittain, mitä kirjoja on tullut luettua.
Olen joskus yrittänyt, mutta luettujen kirjojen listaaminen osoittautui ylivoimaiseksi. Oli hankalaa määritellä käsitteet “lukeminen” ja ”kirja”. Lukeminen siksi, että luen paljon, mutta usein silmäilemällä. Toisin sanoen, en välttämättä niinkään lukemalla lue jotakin romaania vaan olen esimerkiksi vain kiinnostunut, millainen se on tyyliltään. Vaikea on myös “kirjan” käsite. Teokset eivät ole mitenkään verrannollisia toisiinsa. Joel Haahtelan romaanin lukee alle kahdessa tunnissa: siis yksi luettu kirja. Mutta entä kun olen lukenut useamman tunnin verran Sigmund Freudin Tapauskertomuksia pääsemättä pidemmälle kuin puoleen väliin: ei kai puoliksi luettua kirjaa voi kuukauden luettuihin merkitä?
Ja jos voi, niin entä sitten sellainen, josta on luettua kolmannes? Neljännes? Vain yksi luku? – Puhumattakaan niistä muista silmäillyistä teoksista, joita en ole kokonaisuudessaan lukenut mutta joiden kanssa on ehkä tullut vietettyä enemmän aikaa kuin jonkin kokonaan luetun lyhyen romaanin parissa …
Otetaan esimerkiksi tämä helmikuu, jota on kulunut pari viikkoa. Kuun alussa minulla oli eräs kirjoitusharrastuksiini liittyvä projekti (deadline 8. päivä, josta myöhästyin hieman). Sitä varten tuli virikkeeksi lueskeltua mm. Montaignen Esseitä, Freudin Tapauskertomuksia, Peter Pania, Nathaniel Hawthornen romaania The Marble Faun, William Faulknerin nuoruuden runoja ja Aale Tynnin lastenkirjaklassikko Heikin salaisuudet. Luvussa on ollut myös Jacques Bonnet’n Kirjaston henget (mainio pieni kirja kirjojen keräilystä sekä oman yksityiskirjaston vaalimisesta) ja Maurice Blanchot’n Kirjallinen avaruus (tuli taas selailtua kun luin siihen liittyvän esseen).
Pian ilmestyvää Henriikka Tavin runokirjaa Tammikuu varten olen virittäytynyt lueskelemalla mm. Tavin aiempia kokoelmia ja John Ashberyn Vuokaaviota. Muista runokokoelmista nyt helmikuun aikana on ollut luvussa (sängyn päädyssä ikkunalaudalla yölukemisena, keittiössä kahvin kyytipoikana, töissä koulussa välituntilukemisena, kirjastossa lukupysäkillä käydessä jne.) mm. Miki Liukkosen Valkoisia runoja sekä Silja Järventaustan Patjalla meren yli. Ja tietysti äidinkielenopettajan ominaisuudessa on tullut etsittyä sopivia klassikkorunoja oppitunneille: ysiluokkalaisilla on meneillään kotimaisen kirjallisuuden historiaa (ja niinpä innostuin lukemaan mm. Eino Leinoa pitkästä aikaa – oppilaat eivät olleet yhtä innostuneita, kun käytiin tunnilla läpi …).
Ai niin, luinhan minä tämän kuun puolella tuon Pekka Haaviston vaalikirjan Anna mun kaikki kestää. Lisäksi selailin postausta varten Mannerheimin muistelmia matkasta Aasian halki. Romaaneista minulla on kesken mm. kohta suomeksikin ilmestyvä Umberto Econ The Prague Cemetery.
Ainoa romaani, jonka olen tainnut tässä kuussa lukea alusta loppuun on Emma Donoghuen Huone. Eipä siis kovin hääviä.
_ _ _ _ _
Onneksi kuu on vasta puolessa välissä. Sain juuri Stephen Fryn romaanin Virtahepo, josta pitäisi kirjoittaa juttu Maailmankirjoihin. Sen luen vielä helmikuun aikana. Ja samaan osoitteeseen täytyisi vihdoin kirjoittaa myös A.S. Byattin romaanista Lasten kirja, joka on tullut luettua jo aiemmin – mutta kyllä sitä pitää kritiikkiä varten selailla uudelleen. Henriikka Tavin tällä viikolla ilmestyvvä runokirja kuuluu myös helmikuun varmoihin.
Vaan mitä muuta ehtiikään kahden jäljellä olevan viikon aikana? Ainakin tutustun kovasti odottamiini ja maanantaina postista hakemiini Jorge Luis Borgesin teoksiin: Colleted Fictions (kattava kokoelma Borgesin proosasta), Total Library (samankaltainen kuin edellinen mutta keskittyy ei-fiktiiviseen tuotantoon), Selected Poems (suurin osa Borgesin runoista espanjaksi ja englanniksi) sekä This Craft of Verse (Borgesin kuusi luentoa). Lisäksi paketissa tuli mukana Gene H. Bell-Villadan Borges and His Fiction. Tietenkään en näitä lue kokonaan helmikuun aikana, mutta esseitä on tullut jo vilkuiltua ja muutama runokin luettua …
Kevään kirjallisia projekteja varten luvussa on Ezra Poundin elämäkerta (lähinnä selailua, myönnetään), Ezra Poundin, Hilda Doolittlen ja Richard Aldingtonin runoja sekä kirjeenvaihtoa. Myös C. S. Lewisin elämäkerta odottaa hyllyssä parin yksityiskohdan tarkistamista. Lisäksi täytyy kahlata läpi kouluhommia varten tuoreita nuortenkirjoja: omille yläkoulun oppilaille pitää vinkata sopivaa lukemista heti hiihtoloman jälkeen, kun alkaa taas lukujakso.
Ja kirjaston uutuushyllystä tarttuu viikottain mukaan jokunen yllätyksellinen kirja, tässäkin kuussa. Jos ei muuta, niin ainakin selailtavaksi …
_ _ _ _ _
Niin, on paljon mahdollista, että kuukauden kokonaissaldoksi tulee ainoastaan muutama kokonaan luettu romaani, pari lastenkirjaa, yksi vaalikirja ja jokunen kokonaan luettu runokokoelma. Mitä sellainen listaus lukupäiväkirjamerkinnäksi kertoisi helmikuun kirjaharrastuksistani tämän blogin lukijoille? Ja antaisiko se itselleni hyvän käsityksen lukemisistani, jos muutaman vuoden kuluttua katsoisin ajassa taaksepäin kohtaan “Helmikuun luetut”?
Toisaalta taas jos listaisin kaikki arviolta noin kolmekymmentä teosta (romaanit, tietokirjat, runokokoelmat, lastenkirjat), joiden parissa helmikuussa aikaani kulutan, antaisi sekin valheellisen kuvan eräänlaisesta superlukijasta. Olenhan lukenut suurimmasta osasta teoksia vain osan.
– Omassa tuttavapiirissäni on useampiakin samankaltaisia lukijoita, esimerkiksi kirjastonhoitajia, opettajia, tutkijoita ja muita kirjallisuuden parissa työskenteleviä. Luetaan enemmänkin tekstejä ja kirjallisuutta kuin pelkästään yksittäisiä kirjoja tai teoksia: luulen, että kirjablogisteissa ja muissakin kirjallisuusharrastajissa on paljon samanlaisia lukijoita.
Omalla kohdallani selvän poikkeuksen muodostaa kesä, jolloin tulee nautiskeltua huomattava määrä kirjoja kannesta kanteen. Syynä voi olla se, että kesällä reissataan ja ollaan mökillä. Mukana kulkee vain rajallinen määrä teoksia, ja siksi ne tulee valikoitua huolella (“Tämän olen halunnut lukea jo pitkään!”). Ei jaksa raahata mukana kahta kassillista opuksia ihan vain selailtavaksi …
Hyvin tutulta kuulostaa. Tässä työpöytäni ympärillä minulla on parhaillaan 14 kirjaa, osa kokonaan luettuja, osa joskus aiemmin kokonaan luettuja, nyt selailussa, osa vain selailutarkoituksessa vierelläni. Osa tietokirjoja, osa kaunokirjallisuutta, muistelmia. Vino pino ikääntymistä ja muistisairauksia käsitteleviä teoksia. Keittiön pöydällä on keittiönpöytäkirja ja yöpöydällä on yöpöytäkirja (ne vaihtavat välillä paikkaa ja etenevät vaihtelevaa tahtia).
Omaksi lohdukseni (ja miksei myös sinun, muidenkin) löysin juuri hyvän sitaatin em. Kirjaston henget -kirjasesta:
“Tärkeää ei ole lukea nopeasti, vaan lukea kirja sillä nopeudella, jonka se ansaitsee. On yhtä haitallista viettää liikaa aikaa joidenkin kirjojen parissa kuin lukea toiset liian nopeasti. On kirjoja jotka oppii tuntemaan selailemalla ja toisia, jotka käsittää vasta toisella tai kolmannella lukemalla ja sellaisiakin, joita voi lukea koko loppuiän ja saada niistä aina jotakin irti.”
Minä vasta opettelen tuota selailutekniikkaa. Olen niin tunnollinen, että minun pitää muka lukea koko kirja, jotta kokisin, että olen lukenut sen. Ehkä vielä on mahdollista oppia, opinhan senkin, että kesken voi olla useita kirjoja. Aiemmin piti lukea yksi kirja loppuun ennen kuin sai aloittaa uuden. Ja kirjojen kesken jättämisen olen myös opetellut, vaikka vaikeaa sekin oli.
Hei Penjami, minulla on ihan sama “ongelma” ja en ole sen takia kirjoittanut postauksia kuukauden luetuista kirjoista. Toisaalta tämähän oli kiinnostava listaus, mitä on ylipäätänsä lukenut sieltä sun täältä, kokonaan saati sitten osan. Silmäilyä niinpä niin! Tein lupauksen tälle vuodelle, että kirjoittaisin painettuun lukupäiväkirjaan kirjoja ylös, että olisin vähän jyvällä itsekin lukemisistani ja muistiinpanoja myös! Se nyt taas on jäänyt…yritetään ryhdistäytyä!
Mielenkiintoista. MInä olen näitä perinteisiä “alusta loppuun” -lukijoita, tai sitten kirja jää rehellisesti kesken (tai jos se on oma, “odottamaan oikeaa hetkeä”). Siksi minulle noiden koosteiden tekeminen on oikeastaan aina ollut helppoa. Toisaalta olisi mielenkiintoista myös nähdä esimerkiksi mitä kaikkea sinä olet lukenut, voihan siihen perään aina kirjoittaa onko vain selaillut tms. Mutta ei mitään stressiä, itse en pidä tämmöisiä yksityiskohtia kovin tärkeinä :).
Tämä on tosiaankin mielenkiintoinen teksti, joka saa pohtimaan omaa lukijuuttaan. Luulen, että se mitä monissa blogeissa listataan kuukauden luetuiksi, ei aina kerro siitä, mitä kaikkea ihmiset tosiasiassa lukevat. Itse ainakin listaan blogiini vain ne kirjat, joista olen kirjoittanut blogiarvion tai -esittelyn, en muista lukemistani.
Uskon nimittäin, että aika monet kirjabloggaajat ovat sellaisia kuin uumoilit: lukevat sitä sun tätä ja varsin laajasti, yhtä lailla työkseen kuin huvikseenkin. Ainakin itse olen tästä “tyyppiesimerkki”: koetan – joskin juuri nyt hieman huonolla menestyksellä – pakertaa väitöskirjani parissa, mutta koska alani ei oikein lyö leiville, teen samalla freelancerina oikolukijan töitä ja lisäksi vielä täydennyskouluttaudun opiskellen omaa alaani tukevaa oppiainetta. Luen siis tutkimus-, opiskelu- ja työkirjallisuutta. Lisäksi minulla on aina useampikin romaani kesken, nyt muun muassa mainitsemasi Byattin Lasten kirja. Toki luen tekstejä sieltä sun täältä, tarkastelen asioita jne. Silti kokoan blogiini kuukausittain listan “lukemistani” teoksista.
Miksi sitten listaan kuukauden “luettujani”? Se johtuu blogien luonteesta sosiaalisen median osana: koska kaikki muutkin, niin minä myös! Aloin listata omia lukemiani/esittelemiäni teoksia noin vuosi sitten monen muun bloggaajan vanavedessä. Kuten kommenttini alussa kerroin, listaan kuitenkin vain ne kirjat, joista olen blogissani kirjoittanut. En siis kaikista tutkimus- tai opiskelukäyttöön selaamistani, en oikolukemistani enkä myöskään niistä kymmenistä lastenkirjoista, joita lapsilleni ääneen luen.
Jaana:
Itse opin selailun ja kesken jättämisen hyödyllisyyden opiskeluaikoina. Silloin tuli opintotehtäviä varten luettua paljon tietokirjoja sopivaa näkökulmaa tai faktaa etsien – silmäillen. Sama “filosofia” siirtyi kuin itsestään myös kaunokirjallisuuteen: ei lukemisen tarvitse olla samanlaista suorittamista kuin joskus koulussa. Kesken jättäminen säästää aikaa, ja voi alkaa nauttia uudesta teoksesta.
Sara ja Tessa:
Luin uudelleen postaukseni tuosta näkökulmasta (“kiinnostavaa nähdä myös hajanaisemmatkin lukemiset listattuna”). Miksei. Tavallaanhan tuo kertoo, millaisten tekstien rinnalla tulee helmikuu elettyä. Vaikka kokonaan luettuja kirjoja on vähän.
Vielä jos saisi mukaan kaiken netissä luetun (blogit, artikkelit), sanomalehdet, aikakauslehdet … Yllättävän paljon tulee elettyä tekstien parissa.
Jonkin verran teen muistiinpanoja lukemastani, vaikka kirjapäiväkirjaa en pidäkään. Muistiinpanoihin tulee merkintöjä usein juuri noista selailluista kirjoista: löytyy kiinnostava huomio. Sitä voi myöhemmin hyödyntää vaikka blogipostauksessa.
Katja:
Blogien vahvasti sosiaalinen luonne tosiaan omalla kohdallanikin on herättänyt tämän kysymyksen listaamisesta. Nuo kuukausittaiset lukulistat ovat kiinnostavia ihan siitäkin syystä, että tavallaan profiloivat blogin pitäjän kirjaharrastuksia.
Itsekin tulee luettua lapselle kirjoja – niistä saisi tosiaan helposti komean listan ;)
En ehkä kuitenkaan ryhdy lukupäiväkirjaani julkistamaan, mutta voisihan sitä toisinaan kirjoittaa yleisemmän postauksen lukufiiliksistä juuri sillä hetkellä. Hieman kuten tässä postauksessa.
Romaanien osalta tilanne on minulle helppo. Ne tulee luettua yleensä joko kokonaan tai jätettyä jo kovin alkupuolella kesken. Juuri äsken päätin jättää erään nobelistin teoksen myöhempään lukemiseen, jos siihenkään.
Novellikokoelmissa tilanne alkaa olla jo se, että saattaisi lukea vain osan novelleista. Yleensä kuitenkin luen kaikki. Esseekokoelmissa vain osan lukeminen olisi todella viisasta, mutta yleensä tulee katseltua koko teos läpi. Siis luettua. Tosin minulla lukunopeus vaihtelee esimerkiksi esseekokoelmissa jonkin verran sen mukaan, miten aihe kiinnostaa.
Lukunopeuden kasvattamisella – jonkinlaisella pikalukutekniikalla – saatan selättää myös romaanin, jota olen lukenut liian pitkälle. Ei enää viitsi jättää kesken.
Etenkin aforismi- ja myös runokokoelmat ovatkin “lukemisen” kannalta sitten jo haastavampia. Yleensä silmäilen niitä pidemmän ajan kuluessa aina välillä. Se, missä vaiheessa teos on “luettu”, on kuin [tähän se kuuluisa viivajuttu]. Viime vuonna minulla oli luvussa useita kymmeniä aforismikokoelmia, mutta eipä niitä kaikkia olisi viitsinyt luetuiksi sanoa.
Jossain vaiheessa olen lukenut myös enemmän tietokirjallisuutta kuin juuri nyt. Sen kanssa “kokonaan lukeminen” on minulle harvinaista. 300-sivuisesta kirjasta muutama sivu voi olla kiinnostavaa. Sitä saattaa tarpoa sitten useita kertoja edestakaisin. Muuta osaa kirjasta vain silmäilee. Silti kyseinen lukukokemus voi antaa enemmän kuin joku kokonaan luettu romaani.
“Nuo kuukausittaiset lukulistat ovat kiinnostavia ihan siitäkin syystä, että tavallaan profiloivat blogin pitäjän kirjaharrastuksia.” (Penjami)
Tämä on aivan totta. Muutaman kuukauden intensiivisemmän kirjablogimaailmaan tutustumisen jälkeen alkaa – osin nimenomaan näiden luettu-listausten vuoksi – olla jo perillä siitä, ketkä lukevat kirjoja, joista itse voisi kiinnostua.
Tulipa pitkästi, mutta aihe on sen verran mielenkiintoinen, että voisi jatkaa tästä omassa blogissa joskus myöhemmin. Tuo avauksessa kuvailtu tilanne on minullekin tuttu silloin, jos kirjoitan jotain, jonka pohjalle tarvitsen paljon tietoa.
Jaakko:
Aforismit ovat haasteellista luettavaa kokoelmina. Mietelauseita kyllä lukee yhden tai kaksi jossakin muussa yhteydessä, mutta kokoelma kerrallaan ahmittuna on ainakin minulle liikaa. Ei tunnu enää hyvältä, kun tiivistyneitä ajatuksia jysähtelee päin näköä kymmenittäin.
Runoissa on hivenen enemmän väljyyttä, mutta usein nekin vaativat sulattelua.
- Kirjablogistien listat ovat siitäkin kiinnostavia, että vaikka samanlaisen kirjamaun omaavia blogeja on helppo lähestyä, saattaa mielenkiintoisimmat jutut löytyäkin joskus aivan toisaalta.
Minussa on takuulla joku vika, sillä minusta on tylsää lukea kenenkään kuukausittaisia lukulistoja, kun muutenkin on lukemista ihan tarpeeksi ja olen jo ko. blogeissa käynyt kyseisiä kirjoja kommentoimassa. Enemmänkin näkisin, että ne ovat kuin muistilista itselle. Aivan eri asia ovat blogien loppuvuoden listaukset vuoden parhaista kirjoistaan: Niitä tutkin kiinnostuneena.
Päätin nyt tehdä niin, että alan kerätä palkkiini yhden kuvan alle Leena Lumin Luetut 2012 ja kerään sitä pitkin vuotta ja liitän sen sitten loppuvuodesta vain linkkinä Leena Lumi’s Libraryyn, joka onkin sitten jo neljäs vuosi. Silloin se toimii lukupäiväkirjana itselleni ja vain ne, joita se kiinnostaa, voivat sinne sitten piipahtaa. Tämä helpottaa marras-joulukuuta mielettömästi, joten olen ihan innostunut keksinnöstäni;-)
Valtavan hurmaava lumipyrypäivä tänään…
♥
Leena Lumi:
Hyvä idea! Omana sivunaan lukupäiväkirja voisi olla reaaliaikainen: ei tarvitsisi kuormittaa lukijoita kuukausittaisilla listauspostauksilla. Ehkä se voisi toimia myös jonkinlaisena lyhyen kommentoinnin osuutena. Vain osasta luetuista kirjoista tulee kirjoitettua juttu: tuollaiseen lukupäiväkirjaan voisi suoraan liittää linkin (kuten sinäkin olet kirjastossasi tehnyt) sitä käsittelevään postaukseen tai jos sellaista ei ole, niin kirjoittaisi alle 2-5 riviä omasta lukukokemuksesta.
Kirjastosi on upea kuvineen kaikkineen. Se aidoin kirjasto on juuri tuollainen: tärkeintä on kirjat, jotka on lukenut, ei ne, jotka on hyllyssä.
– Pyry oli todellakin hieno, kävin Tuomiojärven rannassa kuuntelemassa, kuinka vihmova lumi sai kaislat soimaan.
Mun mielestä kanssa ne kuukausittaiset postaukset on vähän tylsiä. Siksi en itse tee niin, vaan laitan mielummin yhden kokoelmasivun, jossa se lista on. Mulla on kyllä oma muistilista paperiversiona, mutta blogissa pidän listaa siltä varalta jos joku muu sattuu vahingossa olemaan kiinnostunut. En siis kirjoita blogiini läheskään kaikesta mitä luen.
Mä en ainakaan laske luetuiksi niitä, jotka on luettu vain osittain, kun ei silmäily tai selailu ole kunnollista lukemista. En itsekään lue kaikkia tietokirjoja aina kokonaan, mutta en myöskään sitten merkkaa niitä luetuiksi.
Velma:
Hieman tylsiähän nuo usein ovat: siis ei varsinaisesti kenenkään yksittäinen listaus, mutta jos kerran kuussa lukee muutaman kymmenen bloggaajan listat edellisen kuukauden aikana luetuista kirjoista, alkaa se tuntua puisevalta …
Listauksesta tulee mielenkiintoisempi, jos siinä on jokin pointti. Siis muu kuin pelkkä ajallinen, kuukauden kirjat -tyylinen. Ehkä sitten kun kirjablogilla alkaa olla enemmän ikää, voi tehdä teemallisia listauksia. Romantiikan tai dekkarin Top 20 -listaus on jo hieman kiinnostavampi. Ja vielä herkullisemman listasta saa, jos keksii jonkin aivan muun näkökulman kuin nämä perinteiset lajityypit.
..”ja niinpä innostuin lukemaan mm. Eino Leinoa pitkästä aikaa – oppilaat eivät olleet yhtä innostuneita”
Niin ne nykynuoret :) mutta varmasti joku näistäkin muistelee vielä kaiholla tuoreena kirjabloggarina vuosikymmenten päästä, kun ennen sentään luettiin Leinoa koulussa, mutta nyt ne nykynuoret … :)
onpa tämä kiva keskustelumahdollisuus. mienlenkiintoisia asioita ja fiksuja kommentteja.
minä myös olen perinteinen lukija: luen kannesta kanteen koska ajattelen että jokin syy oli siihen että tähän kirjaan tartuin. ihan muutama psykedeelinen ja tarkoituksellisen ahdistava kirja on jäänyt kesken; silloin ihan reaktiona, tietoisena vastalauseena kirjailijan maailmankuvaa kohtaan.
nyt olen runsaan kuukauden ehtinyt lukea enemmän, kun käsivamman vuoksi olen ollut ansiotyöstä sairaslomalla.
antoisimmat lukukokemukset viime viikoilta: S. Lehto Hän lähti valaiden matkaan, Niccolo Ammanitti Juhla alkakoon, Riitta Jalonen Hyvää yötä Irma Noora, Pertti Niemisen kiinalaisten runojen käännöksiä (taas)…
Jokke:
Olet oikeassa, ehkä perinteiden ylläpitämisestä aina jokin arvo löytyy, vaikka juuri tuollainen kerrottu anekdootti omista kouluajoista tulevaisuuden kahvipöydässä!
Erkki:
Sairaslomaa ei juuri paremmin voisi hyödyntää! Itse luin juuri Stephen Fryn romaanin Virtahepo. Sympaattinen näyttelijä/kulttuuripersoona, joka tekee romaaninsa päähenkilöstä tarkoituksellisesti vähemmän sympaattisen …
Kommentoinnin mahdollisuus blogeissa tekee niiden lukemisesta innostavan. Ja onneksi näissä kirjablogeissa on pysytty asialinjoilla, toisin kuin monilla muilla keskustelupalstoilla, joissa fiksutkin aiheet menevät pilalle sillä, että möykkääviä ja asiattomia kommentteja satelee liikaa.