Kukkien kieli

Maaliskuu. Puutarhaharrastaja on jo ottanut varaslähdön kesään, sillä vuoden ensimmäinen sato kerätään postin tuomista siemenlähetyksistä. Ikkunalaudalle esikasvatukseen päätyneet siemenet eivät idä ainakaan pariin viikkoon, mutta silti taimilaatikon kosteaa multaa tulee vilkuiltua ohi kulkiessa. Ja samalla tekee mieli kurkistaa ruskeissa pusseissa odottavien jaloleinikkien juurimukuloita. Niiden vuoro on seuraavaksi. Mikäli haluan istuttaa niitä ollenkaan – olen alkanut kiintyä noihin pikkuotuksiin.

Sanotaan kukkien kasvavan paremmin, jos niille jutellaan. Luultavasti taustalla on ihmisten narsistinen kuvitelma siitä, että heidän sanomisillaan olisi jotakin universaalia merkitystä. Tuskinpa kukat välittävät ihmisten höpinöistä pätkääkään. Asia on tietysti päinvastoin: kukat puhuvat meille. Jo siemenpussin rapinassa on sanomaa, taimien ensilehdet herättävät toiveita ja versojen kohotessa tarkkakorvainen kuulee, kuinka elämännälkä vaatii ponnistamaan ylöspäin, kohti valoa.

Muutakin sanottavaa kukilla on, jos vain taitaa niiden kielen. Kukkasymboliikkaa tunteva tietää, että ukonhattu viestii ritarillisuutta, punainen ruusu rakkautta mutta keltainen uskottomuutta (tästä on toisenlaisiakin tulkintoja), laventeli epäluottamusta ja kaunokainen viattomuutta. Tietenkin symboliset merkitykset ovat ihmisten kukille antamia, mutta kyllä ainakin joissakin tapauksissa ne tuntuvat ilmentävän osuvasti kukan olemusta. Tällainen kukkien kieli on ollut aiemmin tärkeää runoudessa ja maalaustaiteessa, ja viktoriaanisen ajan Englannissa sillä on ollut merkitystä jopa ihmisten keskinäisessä viestinnässäkin.

* * *

Ajatusta kukkasymboliikan voimasta hyödyntää Vanessa Diffenbaughin romaani Kukkien kieli (suom. Leena Tamminen, WSOY, 2011). Päähenkilö Victoria on juuri tullut täysi-ikäiseksi ja vapautuu koko ikänsä kestäneestä lasten- ja nuorisokotielämästä. Traumatisoitunut nuori nainen tuntuu menettäneen uskonsa paitsi ihmisiin myös kommunikaatioon. Hän on elämänsä aikana joutunut kuuntelemaan liikaa tyhjiä lupauksia ja sanoja, jotka eivät ole merkinneet mitään.

Victorialla on kuitenkin yksi kokemus, josta hän ammentaa voimaa. Kymmenvuotiaana hän oli jonkin aikaa sijoitettuna puutarha-alan ammattilaisen Elisabethin luokse. Tämä opetti Victorian tuntemaan kasvit ja niiden symboliikan. – Kun Victoria tultuaan täysi-ikäiseksi muuttaa omaan asuntoon, hän perustaa sinne puutarhan varastamalla lähialueiden pihoista ja puistoista taimia. Ja kun asunnosta on luovuttava, hän siirtää puutarhansa metsään. Tämä salainen puutarha on turvapaikka, jossa hän jonkin aikaa asunnottomana viettää myös öitään.

Victorian onni kääntyy, kun hän pääsee kukkakauppaan töihin. Asiakkaat ihastuvat hänen taitoonsa kätkeä kukkakimppuihin ja asetelmiin symboliikkaa, jolla on terapeuttista vaikutusta. Victoria uskoo kukkien kielen arkaaiseen voimaan, joka on aidompaa ja tehokkaampaa kuin puheet. Kukkatorilla hän kohtaa samaa kieltä “puhuvan” miehen. Ystävyys alkaa kehittyä. Mutta samalla paljastuu, että symboleissa on ristiriitaisuuksia. Miehen kukkasymbolikirja on joiltakin osin erilainen kuin Victorian. He päättävät yhtenäistää kukkaiskielen valitsemalla aina sopivammalta vaikuttavan sanakirjojensa vaihtoehtoisista merkityksistä:

     Juutuimme heti ensimmäiseen kukkaan. Grantin sanakirja määritteli akasian ystävyydeksi, minun salaiseksi rakkaudeksi.
     “Salainen rakkaus”, minä sanoin. “Seuraava.”
     “Seuraava? Noin vain? Et sinä paljon perustellut.”
     “Se on piikkinen ja tekee paljon palkoja. Puun huojuntakin tuo mieleen halpakaupoissa pälyilevät miehet, epäluotettavat.”
     “Mutta miten epäluotettava liittyy salaiseen rakkauteen?” hän kysyi.
     “Miten ei liittyisi?” minä näpäytin.
     Grant ei ilmeisesti tiennyt miten vastaisi, ja valitsikin toisen näkökulman. “Akasia. Alaheimo: Mimosoideae. Heimo: Fabaceae. Palkokasvit. Ne tarjoavat ravintoa, energiaa ja tyydytystä ihmisruumiille. Hyvältä ystävältä saa saman.”
     “Pöh”, minä sanoin. “Viisi terälehteä. Niin pieniä että melkein jäävät ison heteen alle piiloon. Kätketty”, minä toistin. “Salainen. Hede: rakkaus.” Kasvoni punehtuivat näin sanoessani, mutta en kääntynyt poispäin. Eikä kääntynyt Grantkaan.

Myös kukkien kieli on sopimus. Suuria väärinkäsityksiä syntyy, kun vastaanottaja tulkitsee viestin eri tavalla kuin lähettäjä on sen tarkoittanut. Erehdys voi olla kohtalokas, kuten Diffenbaughin romaanissa käy ilmi.

* * *

Kukkaiskielen tunnettu klassikkokuvaus on kertomus Ofelian kuolemasta William Shakespearen näytelmäklassikossa Hamlet. Ofelian hukkumisesta kertoo kuningatar Gertrud, Ofelian sulhasen Hamletin äiti. Kukkasymboliikkaa käytettäessä sanotaan rivien välissä sellaisia asioita, joista muuten täytyisi vaieta. Jos siis Ofelia valitessaan kukkia kimppuunsa tuntuu tarkoituksellisesti viittaavan kuolemanläheisiin ajatuksiin ja onnettomaan tilanteeseensa, itsemurhankaan mahdollisuutta ei voi sulkea pois (suom. Eeva-Liisa Manner, Tammi, 1981):

Gertrud:

Missä raita taipuu puron ylle
ja peilaa lehtiensä hopeaa.
Hän sitoi yhteen tuhatkaunokit,
nokkoset, orvokit ja kämmekät,
joille paimen antaa rivot nimet;
kuolleensormiksi ne tietää ujo neito.
Hän kiipesi kaartuville oksille
ripustaakseen niille seppeleensä,
kun petollinen oksanhaara murtui
ja pudotti hänet virtaan itkevään.

Ofelian sitoma kukkaseppele tai -kimppu on koostumukseltaan erikoinen: kun nokkosta yhdistetään kämmeköihin, niin motiivina tuskin on mahdollisimman ihastuttavan vaikutelman luominen. Voidaan siis olettaa, että Ofelia haluaa kertoa kimpulla jotakin. Nokkonen merkitsee kukkasymboliikassa huonoa onnea tai jopa julmuutta. Kumpaakin Ofelia on saanut osakseen: Hamlet on ollut julma häntä kohtaan ja Ofelian isä kuoli epäonnisesti olemalla ns. väärässä paikassa väärään aikaan. Tuhatkaunot taas viittaavat mm. uskolliseen rakkauteen ja rivoja nimityksiä kaiketi ulkonäön perusteella keränneiden kämmeköiden yhteyttä seksuaalisuuteen voi arvailla.

Kyseinen kämmekkä on Shakespeare-kommentaattorien mukaan “Early-purple Orchid” (orchis mascula), jonka suomenkielinen lajinimitys on miehenkämmekkä. Ja onhan tuo kieltämättä melko miehekäs kukka, koko komeudessaan (kuva esim. täällä). Mainitulla orkidealajilla on myös erityismerkitys: juurtensa ulkomuodon perusteella se on saanut kansanomaisen nimen ”kuolleen miehen sormet”. Tavallaanhan Ofelian onnettomuuden syynä ovat kuolleet miehet: Hamletin isän haamu, josta koko vyyhti lähtee liikkeelle, ja Ofelian oman isän kuolema, joka oli lopullinen silaus Ofelian mielenterveyden järkkymiselle.

Kimpun voi tulkita jäähyväisviestiksi. Tai sitten tapahtui todellakin vahinko. Kukkien kieli kertoo tällä kertaa vain sen, minkä lukija jo tietääkin. Muu jää salaisuudeksi.

* * *

Aidointa kukkien kieltä on kuitenkin voima ja kauneus, jotka kasveista itsestään välittyvät. Varsinkin nyt, kun kasvit vasta alkavat nousta esiin taimilaatikon mullasta, siihen sisältyy valtavasti merkityksiä, joita ei mistään symboliikkakirjoista löydä. Itämässä olevat siemenet kantavat sisällään koko tulevaa kesää, viestivät vihreydestä, väriloistosta ja lämmöstä.

Kun kotona on neljävuotias poika, taimilaatikoiden tarkkailusta ja vaalimisesta tulee hauska, yhteinen kevätharrastus. Tosin puutarhurin alku on niin innokas, että kastelua ja suihkepullon käyttöä pitää rajoittaa. Muuten kesä mätänee muovilaatikkoon.

About these ads