Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for 22 lokakuun, 2007

22.7.

Edellisen päivän Harry Potter -huumaa puidaan Ruotsin radioasemilla – kuten varmasti monessa muussakin maassa. Potterin taikakonsteja tulee ikävä, kun juutumme autojonoihin. Saksassa jonottamiseen on tottunut, mutta Ruotsissa emme ole ennen vastaavaa ilmiötä kokeneet. Minne ihmeeseen nämä kaikki ihmiset ovat matkalla? Suomeenko? Ei kai sentään …

Jos olisin opiskellut velhoksi Tylypahkaksi, en tietenkään haaskaisi aikaani tällaiseen naurettavuuteen – tosin Ron Wesleyn isä, joka on  perverssillä tavalla innostunut kaikesta jästikulttuurista, saattaisi olla ilahtunut jopa jästijonossa matelemisestakin. Mutta oikea velho todennäköisesti ajaisi päin jotakin tavalliseksi liikenteenjakajaksi naamioitua salaista porttia, josta pääsisikin vain velhojen käytössä olevalle, näkymättömälle ohituskaistalle. – Vähitellen alan vilkuilla liikenteenjakajia jo siinä määrin, että itseänikin alkaa huolestuttaa: eräskin on poikkeuksellisen paljon kallellaan vasemmalle, voisiko se merkitä jotain? Pakko ryhdistäytyä: ei ole velhoja, ei ole näkymättömiä keskikaistoja eikä muitakaan oikotien mahdollisuuksia. Vain jästimaailma on todellinen.

Jästit. Ruotsalaisissa on kyllä jotakin perin jästimäistä. Jos Rowling ei olisi sijoittanut tarinaansa Englantiin, niin sopivan miljöön löytäisi täältäkin. Itse nimittäin liitän jästi-sanan normaaliuteen – mitä normaalimpi, sitä jästimpi. Kun pysähdymme ruotsalaisella huoltoasemalla, alan nähdä jästejä joka puolella: medelsvenssoneita farmarivolvoissaan – äiti, isä, kaksi lasta (aina tyttö ja poika!) ja EVÄSKORI! Nimenomaan tuo eväskori on kaiken huippu. Levähdyspaikalla tulee jotenkin vajavainen olo, kun tonkii tavaratilan kaaoksesta Aldin muovikassiin unohtuneet keksit, pari puolityhjää mehutölkkiä, epämääräisen muovipussin, johon on sullottu murentuneita leipiä ja jonkin leirintäalueen myymälästä ostettuja marmeladipaketteja. Vieressä hymyilevä ja kaunis ruotsalaisperhe taas on ryhmittynyt eväskorin ympärille. Sieltä löytyy vaalea leipä, kokonainen hillopurkki (varmasti itse tehty, aivan kuin jossakin Astrid Lindgrenin kirjassa), lihapullia ja muuta sellaista, mitä nyt jokaisella normaalilla (jästi)ruotsalaisperheellä on pikku eväskorissaan.

Heille eväskori on luonnollinen ja itsestään selvä asia – kuten on myös heidän hymynsä, reippautensa, vaaleat pitkät jäsenensä ja melko uusi Volvo V70. Tuossa eväskorissa tiivistyy juuri se olennainen ja täysin ylitsepääsemätön kuilu, joka erottaa minut heistä. Harry Potter -kirjoissa velhomaailmassa on surkkeja, jotka ovat kyllä velhosyntyisiä, mutta joilla ei ole mitään taikavoimia. – Mutta miksi kutsutaan jästimaailman ”surkkeja”, niitä, joilla ei ole eväskoria?

Joka tapauksessa Harry Potter -saagan päätösosa on kiinnostava keskustelun aihe, sillä sekä minä että takapenkillä istuva jälkikasvumme olemme lukeneet kaikki edeltävät Potter-tarinat. Pohdimme useita päätösosassa luultavasti ratkeavia asioita. Olen iloinen siitä, että 12-vuotias osaa ottaa juonen mahdollista etenemistä miettiessään huomioon niin narratologisia, myyttisiä kuin kustannuspoliittisiakin seikkoja. Eniten nuorta lukijaa tuntuu askarruttavan se, mitä Harry Potterille ja hänen ystävilleen käy kirjasarjan lopussa. Päädymme kahteen perusvaihtoehtoon: 1) Sekä Harry Potter että Voldemort kuolee, 2) Voldemort kuolee ja Harry Potter selviytyy. Vaihtoehdot, joissa Voldemort jää eloon, suljemme pois: kyllä pahan on kuoltava. Vaikka toisaalta, onhan mahdollista, että ”jotakin jää henkiin” – ei olisi ensimmäinen kerta, kun siten mahdollistettaisiin jatko-osa.

Jos Harry Potter kuolee, on hänen kuolemansa oltava jollakin tavoin ainutlaatuinen ja merkityksellinen. Käytännössä silloin kuolleita ei voi juurikaan olla muita (sillä suuri taistelu kirjassa todennäköisesti tulee, siitä olemme yhtä mieltä – suureen taisteluun huipentuu moni muukin fantasiaromaani, ja edellisissä Potter-kirjoissa on kalisteltu taikasauvoja siihen malliin, että vielä suurempaa on luvassa). Jos Potterin lisäksi kuolee moni muukin, hänen kuolemansa arvo tavallaan laskee: uhrautuminen muiden puolesta kokee inflaation. Mutta jos Potter ei kuole, silloin jonkun/joidenkin hänen ystävistään on kuoltava. Sillä jonkun täytyy kuolla hyvistäkin – on kuitenkin kyse sarjan päätösosasta, suuresta finaalista, ja onhan hyviä velhoja kuollut jo aiemmissakin osissa. Sarjan uskottavuus vaatii uhrauksia.

Päädymme kakkosvaihtoehtoon, jossa Potter selviää, mutta joku/jotkut hänen ystävistään kuolee/kuolevat, sillä kirjasarja rakentuu niin vahvasti Potterin henkilön varaan, että tuskinpa häntä on varaa tapattaa. Tämän päätöksen jälkeen alkaakin autossamme mustan huumorin sävyttämä leikki: kun jossakin vastaantulevista autoista kenties kulutetaan aikaa laskemalla punaisia autoja, me mietimme, ketkä Potterin lähipiiristä ovat todennäköisimpiä kuolijoita.

                                                        ——————–

Myöhemmin kotona luen tuon J.K. Rowlingin uutukaisen Harry Potter and Deathly Hollows. Eipä ole ennustamisen lahjoja, täytyy tunnustaa. Noiden tarinassa mahdollisesti kuolevien hyvien velhojen suhteen meni arvaukset pieleen – paitsi yksi osui oikeaan, ikävä kyllä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että Harry Potter on vihdoin edennyt viimeiseen osaan. Jotenkin sarjan keskeneräisyys on samalla merkinnyt sitä, että mitään uutta, todella suurta kirjallista tapausta lasten- ja nuortenkirjallisuuden saralla ei voi syntyä (okei, Potterit eivät ole pelkästään lastenkirjoja, mutta lukija ymmärtänee, mitä tarkoitan). Nyt tilanne on taas avoin, ja kirjamaailma voi alkaa etsiä uutta menestystarinaa.

Mutta vaikka minusta ei mikään varsinainen Potter-fani koskaan tullutkaan, silti olen salaa hieman kateellinen pojalleni ja monille muillekin: heillä viimeisen osan jännittävät hetket ovat vielä edessä. Vasta keväällä, kun Jaana Kaparin suomennos valmistuu, ratkeaa tarinan päätös suurimmalle osalle suomalaisia lukijoita. Siihen saakka on pidettävä kielensä kurissa ja yritettävä olla paljastamatta liikoja.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: