Alkuja

Olen viime päivinä aloittanut yli sata romaania, mutta en ole päässyt niissä alkua pidemmälle. Vaikka riittää aluissakin ihmeteltävää, kuten esimerkiksi Philippe Claudelin romaanissa Harmaat sielut (2003, suom. Ville Keynäs, 2006, Otava):

On vaikea päättää mistä aloittaa. Se ei ole helppoa. Kaikki se mennyt aika, jota sanat eivät koskaan tuo takaisin, ja myös kasvot, hymyt, haavat. Silti minun on yritettävä sanoa kaikki. Kaikki se, mikä on kaksikymmentä vuotta painanut sydäntäni. Tunnonvaivat ja suuret kysymykset. Minun täytyy leikata salaisuus auki, kuten patologi avaa vatsan, ja upottaa siihen käteni, vaikkei se muuttaisikaan mitään.

Kiinnostuksen herättävä aloitus, joka kertoo aloittamisesta, kertomaan ryhtymisen vaikeudesta. Kun aihe on raskas, ei vaikeaa ole pelkästään tapahtumien paljastaminen kuulijalle – vaikeinta on itse kohdata tarina, jonka aikoo kertoa. Claudelin romaanissa kyse on lapsen kuolemasta. – Jos aihe on kertojalle helpompi, näkökulma aloittamisen vaikeuteen muuttuu. Luultavasti tyyli nousee päällimmäiseksi ongelmaksi: siis miten aloittaa? Kysymyksen voi kasvattaa mielessään niin suureksi, ettei saa aloitetuksi yhtään mitään.

Romaanien kirjoittamisen alkuvaikeuksista en tiedä mitään, mutta niiden alkujen lukemisesta paljonkin. Ei lukemisen aloittaminenkaan aina mitään herkkua ole. Kun tarttuu uuteen kirjaan, joutuu kohtaamaan itselleen vieraan ihmisen kielellisen todellisuuden, jossa maailma saattaa näyttää aivan erilaiselta paikalta, kuin mihin itse on tottunut – vaikka kirjailija kuvaisi tuttua kaupunkia, arkisia tilanteita. Tietysti juuri tämä on myös kirjojen lukemisen suurinta nautintoa, mutta ei kaikille. Monet paljon kirjoja ahmivat jumittuvat yhteen genreen (esim. dekkarit tai suomalainen realismi), vähän niin kuin ne, jotka käyvät joka vuosi samassa lomakohteessa tai syövät automatkoilla aina ABC-ketjun tarjoilemaa metsästäjänleikettä. Ja mikäs siinä: pääsee heti jyvälle, mistä oikein on kyse, ja voi keskittyä olennaiseen eli viihtymiseen / tarpeen tyydyttämiseen.

Kieltämättä aivot menevät hetkellisesti solmuun, jos Claudelin romaanin luettuaan tarttuu tyylillisesti hyvin erilaiseen teokseen, vaikkapa Mikko Rimmisen Pussikaljaromaaniin (2005, Teos):

Sinä ehkä sinänsä arvottoman päivän kituliaana aamunkoina esitettiin kesäteatterissa jo rahvaankuvaelmaa suurella sydämellä ja harrastuksella.
       Nouseva aurinko langetti jostain yläilmaikkunasta tytisevän heijastuksen kadun toiselle puolelle. Epävakaassa valokeilassa nojasi vino äijä kävelykeppiin ja odotti.
       Sillä oli umpimähkäisesti paikallispuudutetun näköinen naama joka vähän väliä jotenkin pisteittäisesti kouristui silmäkulman tai suupielen tai leuassa tuikkivan ajoksen kohdalla. Ne olivat sen verran sattumanvaraisia liikkeitä että niitä olisi ehkä ollut mukavampi katsella, jos ne olisivat noudattaneet jotain symmetrialainsäädäntöä ja esiintyneet vähän stereoisemmalla ja siten mutkattomammin omaksuttavalla tavalla.

Vähitellen silmä ja ymmärrys kuitenkin tottuvat hieman pidempään lauseeseen ja omalaatuiseen havaitsemisen tapaan, löytävät oikean rytmin ja fiiliksen. – Ja jos ei tolkku ole syntyäkseen, aina voi kirjan jättää kesken ja siirtyä johonkin toiseen. Ei kirjat maailmasta lukemalla lopu.

Lopuksi pyydän anteeksi tämän kirjoitukseni aloitusta, joka tahallisesti harhauttaa lukijaa. Pitää kyllä paikkansa, että olen viime päivinä lukenut romaanien aloituksia – varmasti yli sata – etenemättä niissä sen pidemmälle. Syynä ei kuitenkaan ole kyllästyminen tai henkinen laiskuus (sitäkin on kyllä esiintynyt) vaan Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen teos Aloittamisen taito (2010, Avain), jossa esitellään helposti lähestyttävällä ja silti (tai ehkä juuri siksi) innoittavalla tavalla niin maailman kuin Suomen kirjallisuuden erilaisia aloituksia. Siitä nuo edellä siteeratutkin aloitukset on poimittu.

Kirjaan tutustuminen kannattaa jo ihan vain siitä ilosta, että pääsee antamaan nasevan vastauksen,  jos  joku utelee kahvipöydässä viime aikojen lukemuksista. Syntyy mukavan hölmistyneitä ilmeitä, kun tokaisee: ”Joo, olenhan minä lukenut aika monta, ja vielä useampia olen aloitellut. Viime viikonloppunakin luin parista sadasta romaanista alun, mutta siihen se sitten aina tyssäsi.”