Ehkä mahdollista lukijaa kiinnostaa, mitä uutuuskirjoja olen ajatellut lukea tänä keväänä. Kokosin Hesarin kirjalistasta (ilmestyy paperilehdessä sunnuntaina) minua kiinnostavat nimikkeet. Ja yritin sitten karsia joukon kolmeenkymmeneen, mikä on kokemukseni mukaan sopiva annos uutuuksia kevääksi ja kesäksi. Toki listan ulkopuoleltakin tarttuu käteen kirjoja, fiilisten ja tilaisuuksien mukaan.
Sekä teostiedot että lyhyet yhden virkkeen mittaiset kuvaukset on lainattu suoraan Helsingin Sanomien artikkelista. Omat kommenttini olen erottanut ajatusviivoin.
Esikoiset
- Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa. Toimittaja todistaa Balkanin 1990-luvun tapahtumia. Gummerus. – Balkanin alue kiinnostaa. Ja koska Jouko Heikura on toimittaja, luulisi romaanin taustatietojen olevan kunnossa.
- Katja Kaukonen: Odelma. Arvoituksellinen romaani joen kuljettamasta naisesta. WSOY. – Maagista realismia? Pääsee listalleni melkein jo pelkästään tuon teoksen nimen ansiosta.
- Mari Koski: Sch. Yhdistelmä suomalaista, persialaista ja amerikkalaista traditiota. Poesia. – Jyväskyläläinen esikoisrunoilija: totta kai tämä on luettava!
- Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan. Runoja vedestä, ihmisestä ja esihistoriallisista eläimistä. WSOY. – Voin vakuuttaa (käsikirjoituksen runoja vilkuilleena), että luvassa on kiinnostava runokokoelma. Joku kriittinen sielu tosin saattaisi kyseenalaistaa arvioni objektiivisuutta (Silene on siskoni). Hänelle vastaan: lue tuo runokokoelma ensin!
- Helen Moster: Hylky. Tutkija selvittää uponneesta laivasta löytyneen kahvikupin tarinaa. Avain. – Luin jokunen vuosi sitten Mosterin suomentaman Leonie Swannin dekkarin Murha laitumella, jossa lampaat (!) ratkovat rikoksia. Ei sellaisen kirjan suomentaja voi olla huono ihminen, tuskin huono kirjailijakaan.
- Riikka Stewen: Niin kauan kuin rakastat. Menneen ajan mystikkaa saapuu tähän päivään. Teos. – Tämä teoskuvailu on kyllä aivan onneton. Stewen on taidehistorioitsija, ja kustantajan tietojen mukaan romaanissa on kyse salaperäisestä taulusta, johon liittyy arvoitus. Sopassa on mukana okkultismia ja salaseuroja – en tiedä, onko kirja hyvä, mutta jostain syystä olen heikkona tällaisiin kirjoihin. Ja taide kiinnostaa aina.
Kotimainen kirjallisuus
- Arto Melleri: Pääkallolipun alla. Proosaa ja päiväkirjamerkintöjä. Otava. – Melleri kuuluu ehdottomiin suosikkeihini.
- Erno Paasilinna: Alamaisten elämä. Satiirikokoelma täydennettynä laitoksena. Otava. – On pitänyt lukea jo aikoja sitten, nyt sen teen.
- Helena Waris: Suden lapset. Muinaissuomalaista fantasiaa. Otava. – Tämän luen osittain kiinnostuksesta, mutta vielä enemmän ammatillisista syistä. Äidinkielenopettajana on mukava vinkata oppilaille kotimaistakin fantasiaa.
- Juri Nummelin toim.: Verenhimo. Suomalaisia vampyyritarinoita. Teos. – En osaa vampyyri-innostustanikaan perustella mitenkään järkevästi. Varmaankin menee iän myötä ohi. Ehkä sitten kun täytän parin vuoden kuluttua 40?
Ulkomainen kirjallisuus
- Thomas Bernhard: Syy. 5-osaisen omaelämäkerran avaus. Lurra editions. – Bernhard kirjoittaa laadukkaita romaaneja, joten ei ole mitään syytä olettaa, etteikö tämäkin olisi.
- Marianne Lewycka: Meidät kaikki on tehty liimasta. Keski-ikäisen naisen avioliitto repeää liitoksistaan. Sammakko. – Odottelin tätä jo syksyllä, mutta tuleekin vasta nyt. Traktorien lyhyt historia oli mainio, toista suomennettua (Muu maa mansikka) en ole lukenut, vielä.
- Hilary Mantel: Susipalatsi. Booker-palkittu historiallinen romaani. Teos. –Historiallinen romaani kiinnostavasta henkilöstä, Henrik VIII:n ajan merkittävästä miehestä Thomas Cromwellista. Booker-palkinto toivottavasti jonkinlainen laadun tae.
- John Muir: Pitkä kävely Meksikonlahdelle. Kävely halki 1867 Yhdysvaltojen. Basam Books. – Historialliset matkakirjat ovat aina inspiroivia.
- Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi. Todellisuutta ja fantasiaa esikoisromaanissa. Atena. – Kotikaupungin kustantamon tarjonnasta on pysyttävä edes hieman ajan tasalla.
- Leo Tolstoi: Kreutzer-sonaatti. Tarina aviorikoksesta. Basam Books. – Ehkä tämä olisi riittävän ohut ”tolstoi” minullekin …
- Sarah Waters: Vieras kartanossa. Herrassuvun kartano alkaa rappeutua. Tammi. – Minulla on keväällä Sarah Waters -projekti: ajattelin lukea näitä useammankin. Tämä kiinnostaa erityisesti, sillä Waters on kirjoittanut teoksensa goottiromaanin hengessä.
Esseet
- Timo Hännikäinen: Ihmisen viheliäisyydestä ja muita esseitä. Konservatismia ja radikalismia esseissä. Savukeidas. – En voi sanoa olevani Hännikäisen kanssa asioista samaa mieltä, mutta jokin hänen kirjoituksissaan ja periksiantamattomassa tyylissään tuoda näkökulmiaan esille (silloinkin, ja varsinkin silloin, kun ne poikkeavat yleisestä linjasta) viehättää.
- Osip Mandelstam: Keskusteluja Dantesta. Mandelstamin esseitä Dantesta ja runoudesta. Savukeidas. – Taidan kuulua kohderyhmään. Dante on klassikko, enemmänkin.
- Jarkko Tontti: Koti, uskonto ja isänmaa. Maanläheisiä yritelmiä. Helsinki-kirjat. – Tontin kolumneja ja muita kirjoituksia on tullut luettua Vihreästä Langasta ja muualtakin. Tämä on kaiketi jo ilmestynytkin.
Runot ja mietelmät
- Jouni Inkala: Kemosynteesi. Tekijän yhdeksäs kokoelma. Siltala. – On ollut tapana lukea, vaikka en aina ole hänen kokoelmistaan suuresti innostunutkaan.
- Marianna Kurtto: Auringon koko voimalla. Runokokoelma Napoleonista ja ensimmäisestä vaimosta Joséphinesta. WSOY. – Kurtto kirjoittaa hyvin, hänen runojaan on ilo lukea, kielestä ja tyylistä nauttien.
- V. S. Luoma-aho: Remora. Toinen runokokoelma. Poesia. – Esikoiskokoelma Ruumiita jätti mutusteltavaa hampaankoloon. Toivon, että tämä toinen kokoelma selkiyttää jollakin tavalla omaa tulkintaani tuosta ensimmäisestäkin.
- Aila Meriluoto: Tämä täyteys, tämä paino. Runoja rakkauksista ja menetyksistä. WSOY. – Meriluoto on Meriluoto. Kiinnostavaa lukea, mitä ja miten modernismin ikoni kirjoittaa nyt.
- Esa Mäkijärvi: Kaukainen maa. Runoja lähtemisestä, matkaamisesta ja saapumisen mahdollisuudesta. Teos. – Vaikka Mäkijärvi on kirjoittanut kaksi runokokoelmaa (kustantajana ntamo), ei ole tullut luettua. Täytyy korjata tilanne, sillä hänen kirjoittamiaan kritiikkejä ja toisinaan blogiaankin on tullut seurattua. (Niin, kuulun niihin kirjallisuudenharrastajiin, jotka seuraavat myös kriitikoiden ”tuotantoa”.)
- Janne Nummela, Tommi Nuopponen, Jukka Viikilä: Ensyklopedia. Runo-essee-tietosanakirja. Poesia. – Mikä ihme tämä on? Pakko ottaa selvää!
Jännitys ja romantiikka
- J.G. Ballard: Hukkunut maailma. Mannerjäätiköt sulavat. Jalava. – Ballardia olen lukenut jonkin verran, suosittelen. Toivottavasti joku alkaisi suomentaa Ballardin novellikokoelmiakin.
- Belinda Bauer: Hautanummi. Vuoden 2010 Golden Dagger -dekkarikilvan voittaja. Karisto. – Nuorena luin paljon dekkareitakin, nykyisin vähemmän. Golden Dagger on hyvä suositus silloin, kun ei kirjailijasta mitään muuta tiedä. Ja Hautanummi teoksen nimenä kylmää kutkuttavasti …
- H.P. Lovecraft: Vaaniva pelko ja muita kertomuksia. Kootut teokset, osa 3/5. Jalava. – Kauhuklassikoita.
- Alex Rovira ja Francesc Miralles: Lopullinen vastaus. Salaliittoteoria Einsteinin yhtälöstä. Atena. – Kuulostaa kyllä kieltämättä hivenen epätoivoiselta, mutta saattaahan tämä yllättääkin. Voi tätä minun salaliittofetissiäni, kaikkea sitä joutuukin lukemaan …
- Rebecca Stott: Veden muisti. Tiedemaailmaan sijoittuva murhamysteeri. Avain. – Korallivaras oli hienoinen pettymys, lajityypissäänkin, mutta koska tässä romaanissa on kyse Isaac Newtonista, en voi vastustaa. Ja luulenpa, että dekkari täyttää odotukseni paremmin kuin Korallivarkaan seikkailukertomus. Teoksen suomenkielisestä nimestä annan kyllä pienen miinuksen: alkuperäinen nimi on Ghostwalk – siis mikä ihmeen Veden muisti?
- Leonie Swann: Ihmissutta ken pelkäisi. Lammasdekkarien jatkoa. WSOY. – Siis sen jo listan alussa mainitun Helen Mosterin suomennoksen jatko-osa. Lampaita pääsosassa, ja vielä ihmissusikin: kuulostaa fantastisen loistavalta iltalukemiselta!
- Johan Theorin: Verikallio. Peikkojen ja keijukaisten raja-alueelle rakennetaan uusia huviloita. Tammi. – Theorinin dekkareita uskallan suositella muillekin, erityisesti Yömyrsky on hieno, tosin se kannattaa varata joulunaluslukemiseksi, niin pääsee oikeanlaiseen tunnelmaan. Ainakin Yömyrskyssä Theorin sirottelee joukkoon sopivasti aineksia mytologiasta ja yliluonnollisesta, ei kuitenkaan liikaa. Poikkeaa ilahduttavasti ruotsalaisen dekkarin yhteiskunnallisesta valtavirrasta, joka ainakin minua on alkanut jo hieman tympiä.
Lasten- ja nuortenkirjallisuus jää listaamatta, samoin tietokirjallisuus. Uutuuskirjojen lisäksi luen keväällä jonkin verran klassikoita ja englanninkielistä kaunokirjallisuutta. Loppukevääksi ja kesän ajaksi on suunnitteilla kirjallisuuden kaksoisolentoihin liittyvä lukuprojekti, johon palaan blogissanikin. Lisäksi pitäisi ottaa haltuun runouden kenttää, sen suhteen olen viime aikoina ollut laiska.
Kukahan nuo Mellerit on kaivanut esiin? Ehkä hänen tyttärensä? Tosin he ovat kyllä aika nuoria semmoiseen vielä.
Melleri ei kyllä ollut erityinen prosaisti, lyyrikko hän oli. Onhan hän kirjoittanut myös näytelmän Siriuksen vieraat ja libreton johonkin oopperaan, en muista nyt mikä sen nimi oli mutta se esitettiin radiossa.
Kootut runot Mellerilta tuli jo jokin aika sitten, Nuoruus – siivekästä ja veristä. Mutta Melleri oli semmoinen nuoruus-romantikko.
Otavan tiedotteessa toimittajaksi paljastuu Martti Anhava. Kirjan yhteydessä julkaistaan Kalle Aholan (Don Huonot) levy, jossaMellerin runoista tehtyjä biisejä. Ja syksyllä ilmestyy Anhavan kirjoittama elämäkerta Melleristä. Linkistä enemmän tietoa aiheesta:
http://www.otava.fi/medialle/tiedotteet/kustannustoiminta/fi_FI/
Korjaus: levy tuleekin näköjään vasta huhtikuussa, eli ei ihan samaan aikaan.
Pohjanmaalaisessa sanomalehdessä kirjani nimi oli taipunut muotoon ”Hän lähti alaisen matkaan”, toivottavasti Hesarin paperiversiossa valaat pysyisivät valaina… :)
Kaikkien kevään uusien runoteosten (Marianna Kurtto, Tiina Lehikoinen ym ym) lisäksi itse odotan myös kovasti Sarah Watersin teosta, hänellä on taito rakentaa kirjoihinsa mieletön tunnelma ja kuvata henkilöhahmojaan syväluotaavasti. Peter Höegin uutta kirjaa odotan myös, sekä tuota Rebecca Stottia, luin juuri Korallivarkaan ja onnistui se kuitenkin, juonen hienoisesta kömmähtävyydestä huolimatta, viihdyttämään. Teoksen museokuvaus sai vähän harkitsemaan Pariisiin matkustamista… :)
Kiinnostava pienkustantamon (Into) esikoisromaani aiheensa puolesta on myös Saara Henrikssonin Moby Doll. Tekijän blogia on tullut seurailtua täällä: http://margaretpenny.blogspot.com/
Ei tuo ”Hän lähti alaisen matkaan” varmaan yhtään hullumpi olisi – saisi reippaasti verevää erotiikkaa mukaan …
Stottin romaanissa kiinnostaa tuo aikahyppely sekä erityisesti Isaac Newton, josta minun olisi tarkoitus lukea myös jokin elämäkerta.
Lisään tuon Henrikssonin romaanin listalleni. Keväisin yritän lukea kotimaisista yleensä näitä esikoisia, tänä vuonna tarjontaa tuntuisi olevan yllin kyllin. Toisaalta kustannusala on nykyisin niin villiä, että yrittäjiäkin on paljon.
Mutta Moby Doll varaukseen siis.
Kotimaisen kirjallisuuden vanhempaa kaartia skippasin yli, saatan lukea Hautalaa yms. jos sattuu eteen. Kuten myös runokokoelmia.
Jessus. Silumiini, kerro nyt missä lehdessä, niin voin panna valituksen matkaan! Pohjalaisessa, Keskipohjanmaassa vai Ilkassa?
Muuten, kuulepas nyt runoilija, me asutaan täällä Pohjanmaalla, adjektiivi on pohjalainen, ei pohjanmaalainen!!! Tykkäsin blogistasi, joten tämä on ystävällinen huomautus, koska hyvät blogit ovat kullanarvoisia.
Hienoa, että sait runokirjan tehdyksi! Kyllä minulla sellainen kutina oli, että bloggaus ehtyi muun kirjoittamisen tieltä…
Penjami, kiitos listasta, se on kyllä ihan sinunnäköisesi vampyyreineen kaikkineen!
Kiitos, Penjami, kun nappasit esikoiseni lukulistallesi! Kyllä vain, maagista realismia tai sen suuntaista. J.K. Onnittelut Silenelle kirjavalta blogituttavalta! :)
Ripsa:
Hyvä pointti. Rupesin itsekin katselemaan valintojani ja huomasin, että minun näköiseni lista todellakin, enemmän kuin osaisi arvatakaan. Täyttää hyvin tuon blogin alaotsikon tavoitteen: kun kirja paljastaa lukijansa.
Ehkä blogissa ei tarvitse mitään henkilökohtaisuuksia viljelläkään. Riittää kun kertoo kirjoista, joita on lukenut, niin siitäkin saa persoonasta jo aika hyvän kuvan.
Katja:
Kävin kurkkaamassa tuon kustantajan esittelyn, ja kiinnostavalta vaikuttaa. ”Joki” on erittäin hyvä alku romaanille, myyttinen ja kiehtova. Juuri ostin alennusmyynneistä Aino Kallaksen Valitut, ihan vain sen takia, että valikoimassa on novelli Pyhän joen kosto. Suosittelen, jos ei ole tuttu.
Ja kirjailijuus velvoittaa: kyllä moni kirjailija bloggaa laajempaakin lukijakuntaa ilahduttaen …
Kiitos vinkistä, Penjami. Joki on kiehtova elementti. Aino Kallas on tuttu, Pyhän joen kosto ei. Pitääpä hankkia tuo Valitut. Juu, olen miettinyt miten yhdistää kirjailijuus ja bloggaaminen. Toistaiseksi en ole osannut vastata itselleni.
Näin lukijan näkökulmasta ajattelisin blogin olevan kirjailijalle eräänlainen tapa olla olemassa – tai siis osoittaa olevansa olemassa.
Liian aktiivista blogia ei kannata kuitenkaan alkaa pitää, muuten ei ehdi kirjoittaa sitä seuraavaa romaania …
Mutta kyllä blogit ovat tätä päivää. Jos vertaa vaikka musiikkimaailmaan, niin aika moni bändi pitää yllä sivustoa Mypacessa tai jossakin vastaavassa. Varsinkin tuntemattomammat: kun faneja on vähän, ei niitä ole varaa menettää. Ja tämähän pätee myös esikoisromaaneihin (vaikka ainahan se ensimmäinenkin voi olla bestseller, mutta aika poikkeuksellista muuta kuin jo aiemmin julkisuudessa tunnetuilta näyttelijöiltä yms.).
Jos itse kirjoittaisin esikoisteoksen, niin ottaisin tämän näkökulman jotenkin huomioon. Enkä halua puhua mistään aggressiivisesta itsensä markkinoinnista: näissä brändäyksissä yms. on ikävä kaiku. Kirjailijablogin voi nähdä mieluummin jonkinlaisena eleenä lukijaa kohtaan ja kivijalkana seuraavaa teosta ajatellen, käyntikortin tapaisena juttuna johon muut voivat viitata yms.
Se, kuinka usein sinne kirjoittaa ei ole niin oleellista. Kerran kuussakin riittää varmaan mainiosti, harvemminkin (mutta kerran vuodessa on jo liian vähän – sitten lukija alkaa jo ihmetellä, että onko tämä kirjailija lakannut kirjoittamasta kokonaan ja poistaa blogin linkeistään). Ja postausten saaminen aikaan kokonaisen teoksenkin synnyttäneelle kirjailijalle tuskin on liian vaikeaa.
Voi kertoa prosessista, seuraavan teoksen jostakin ongelmakohdasta. Voi kertoa kirjallisuustapahtumasta, johon on osallistumassa/osallistunut. Voi kirjoittaa blogiin ihan mistä vain, murtaakseen oman kirjoittamisen kohmeensa silloin, kun romaanin työstäminen ei suju.
Mutta mitään haittaa blogista kirjailijalle tuskin on.
Mutta Penjami, jos nyt Silumiinia näet, niin onnittele häntä lämpimästi puolestani! Ymmärrän että hänellä varmaan lähti isopyörä pyörimään niin kuin toisella valitullasi, Katjalla!
Penjami, blogi on ääneenajattelijan paikka. Meitä pidetään yleensä hurahtaneina, mutta täällä saa vapaasti harjoittaa oman mantransa mutinaa, ilman että kukaan katsoo kieroon.
ripsa:
Kerron. Ja saattaahan olla, että palaa vielä tähän postaukseen lukemaan terveisesi itse.
Niin, ja jos joku katsookin lukemaansa blogia kieroon, niin hänen onnekseen sitä ei ole pakko lukea toista kertaa.
– – – – –
Ja laitanpas tähän vielä omatkin terveiseni Silumiinille:
Kuule, alahan nyt päivittää sitä omaa blogiasi, kun runokokoelmakin on jo viimeistelty ja tulossa ulos. Ei tarvitsisi ihmisten Jäljen äänen kommenttilaatikossa sinulle terveisiä lähetellä! ; )
Vaikka kyllä tänne terveisiäkin mahtuu vallan mainiosti ja totta kai, minun puolestani.
On ollut ikävä Silumiini-blogia, mutta tämä on niinkuin monessa muussakin: siellähän se on yhä, kuten kirja hyllyssä, sen voi ottaa sieltä milloin haluaa ja lukea mistä kohtaa haluaa. Käyn siellä sillointällöin.
Ei bloginkaan tarvitse välttämättä olla jatkuvasti päivittyvä, aivan totta Penjami, ei ainakaan minulle lukijana, ja luen kaikkea muutakin sellaista joka ei elä ”tässä-ja-nyt” tai kuinkas sen sanoisi; ei löydy Hesarin kvartaalikirjalistoista.
Mutta mitäs minä tuosta listasta valitsisin? Täytyypä selata läpi ja miettiä kunnolla, kerran taisin blogiini sellaisen tehdäkin ja suurin osa kirjoista todentotta tuli luetuksikin…
Kaunokirjallisuuslistaa on ihan mukava lukea, mutta tietokirjalista tuottaa jonkin verran ahdistusta: niin valtavasti kiinnostavaa tietoa tuotetaan koko ajan, ja se kaikki on ikään kuin minulta pois, koska ei ole aikaa eikä oikein edes haluakaan kaikkeen mielenkiintoiseen tutustua.
Kun luen Hesarin tietokirjalistaa, tuntuu siltä, kuin tavallaan tyhmenisin. ”Tuotakaan en tule lukemaan, enkä tuota, tuota, tuota enkä tuota …” – Yhtäkkiä huomaan, kuinka vähän itse asiassa tiedän historiasta, uskonnosta, yhteiskunnasta, kulttuurista, taloudesta jne.
Sitten tulen järkiini. Itse asiassa listan nimikkeistä suurin osa on sellaisia, että hyvin pärjää ilmankin. Ehkä jopa kaikki. Mark Twainin omaelämäkertakin, vaikka sitä kyllä voisi ainakin vilkaista …
Ripsa: Anteeksi tietämättömyyteni, opinpa jotakin uutta, eli siis pohjalainen eikä pohjanmaalainen. :) Lehden nimi taisi olla Ilkka, mutta tämä on toisen käden tietoa, en ole lehteä nähnyt fyysisesti itse, joten saattaahan olla että myös lehdestä kirjani bongannut on itse tulkinnut nimen väärin. :)
Ja kiitoksia paljon onnitteluista! :) Olet myös oikeassa bloggaamisen ehtymisen suhteen, aikapulan takia blogin kirjoittaminen ja muiden blogien lukeminen sitten jäi, mutta on minulla ollut vähän suunnitelmissa perustaa uusi blogi (ja Penjamikin on siihen patistellut ;), vähän kevyemmällä otteella, enemmän sellaista omaa kirjoittamista tukevaa luonnos/havainnointityyppistä, ei ehkä niin pitkiä tekstejä kuin Silumiinissa. Mutta saa nähdä. :)
Katja Kaukonen: Kiitos onnitteluista! Ja onnea itsellesikin, mahtava juttu että sinullakin julkaisukynnys ylittyi, vieläpä saman kustantamon kautta! :) Tuleva kirjasi vaikuttaa kiinnostavalta, itsekin pidän kaikesta vähän oudommasta, enemmän kuin ihan perusrealistisesta kerronnasta. Mutta pianhan kirjaasi pääsee lukemaan!
Hirlii: Kiva kuulla että on kaivattu… :) Ainakin näiden kommenttien jälkeen pitää kyllä vakavasti harkita paluuta blogimaailmaan pitkän pitkän tauon jälkeen… :) Valoisaa kevään odotusta sinulle!
Silumiini: kiitos, ja samoin sinulle :)
Penajami: No jos joka vuosi ilmestyy noin 1400 nimikettä, niin jos kaiken lukisi niin pitäisi lukea 166.6 kirjaa kuukaudessa. Pakkohan se on sanoa ei aika monelle.
Jäin miettimään, että mitenköhän HS:n toimitus näitä kirjalistoja tekee, mikä on heidän valintaperusteensa.
Nykyisten opintojeni vuoksi katsoin tarkkaan tuon elämänkerrat, muistelmat -listan kun olen sellaisessa ryhmässä joka yrittää valita kuvitteelliseen kirjastoon juuri niitä, ja karsittavaa on, lista on tosin paljon pidempi kuin tämä HS:n lista. Hämmästyin sitäkin kun huomasin, että siihen on valittu peräti kaksi kirjaa Stieg Larssonista.
Ja juu, minuakin kiinnosti niistä ainoastaan se Mark Twainin elämänkerta. Peter Höeg kyllä kiinnostaa, nimikin on jotenkin kiehtova: Norsunhoitajien lapset. Se varmaan tulee luettuakin.
Tervehdys ja kiitos minunkin huomioimisesta! Huomautan vain, että Sudenlapset on Uniin piirretyn polun itsepäinen jatko-osa eikä välttämättä aukea, ellei ole lukenut esikoistani. Olen yrittänyt tökkiä Otavaa, että markkinoisivat kirjojani Pohjankontu-trilogiana, mutta kustantamo on vierastanut ajatusta.
Kauhulla odotan hermostunutta palautetta kakkosromaanistani…
Hirlii:
Hyvä näkökulma tuokin, listan valikointiperusteet. HS on esimerkiksi minulle jokakeväinen ja -syksyinen lähde uutuuskirjojen suhteen. Toki joitakin kustantamoja tulee katsottua vielä erikseen, esimerkiksi Mansarda.
Itseäni eniten mietitytti tuo Nordbooksin kirjojen nostaminen Hesarin listalle. Ovat varmasti ihan kelpo kirjoja, mutta toisaalta Nordbooks mahdollistaa myös palvelukustanteiden julkaisemisen, jolloin kustantaja ei omien sanojensa mukaan (kävin lukemassa heidän sivuiltaan) aseta kirjalle niin tiukkoja kriteereitä. – Hesarin kirjalistan kokoaja on varmasti ottanut tämän huomioon. Vaikka enhän minä tiedä, onko Nordbooks edes ehdottanut palvelukustanteitaan Hesarin kirjalistalle. Tuskin toimittajat niitä kustantajien sivuilta käyvät noukkimassa. Vai onko niin, että palvelukustanteen hintaan sisältyy erikseen hinnoiteltu markkinointisopimus, joka tarjoaa esimerkiksi päätymisen kustantajan omalle, enemmän esille nostetulle listalle (josta toimittajat sitten summassa valitsevat muutaman teoksen sanomalehtien uutuuskirjalistoihin)?
En tiedä. Ja edelleen korostan, että palvelukustanne ja omakustannekin voi olla ihan yhtä hyvä lukukokemus kuin jonkin ison kustantamon painattama, jopa parempikin. Ehkä hyväkin, että nostetaan esille tällaisiakin – se kertoo jotakin tämän ajan kustannuskentästä.
Helena:
Kiitos täsmennyksestäsi! Täytyy siis lukea tuo ensimmäinen kirja ensin. Jossain määrin inhoan tätä kustantajien tyyliä puhua ”itsenäisistä jatko-osista” yms. Vaikka kakkososan pystyisi lukemaan ja ymmärtämään sellaisenaankin, ei siitä kuitenkaan saa yhtä paljon irti.
Trilogia on mielestäni täydellinen mitta fantasiakirjalle – itse kylläkin suosin yksittäisteoksia, sillä mielestäni uskottava ja jännittävä (mikäli fantasiamaailmasta sellaista adjektiivia voi käyttää) fantasiamaailma voidaan luoda muutaman sivun mittaisessa novellissakin. – Fantasian lukijakunta kuitenkin vaatii pituutta, maailmaan kerran viehdyttyään siitä on vaikea irrottautua.
Oma lukunsa on nämä Ajan pyörä -tyyliset tolkuttomuudet. Luin joskus sitäkin ihan kokeeksi päästäkseni jyvälle pitkän sarjan lumosta, kun monet oppilaat tuntuivat suosivan. Lopetin about 13. tai 14. osaan, kun en enää ollut perillä, olinko lukenut kyseisen osan jo kerran aiemmin vai kenties jopa jättänyt yhden osan väliin …
Osat alkoivat vaikuttaa aivan liikaa toistensa kaltaisilta.
Miekin olen runojen suhteen laiska. Jäin kaipaamaan listausta tietokirjoistakin, vaikka mainitsetkin että et nyt sitä tähän laittanut. Itse odotan ainakin sen Matti Suurpään Parnasso-historiikkia, kunhan se vain kirjaston tietokantaan ilmestyy. :)
korjaus, yksi nolla puuttui:
suomessa kirjanimikkeitä ilmestyy noin 1400 kuukaudessa, vuodessa noin 14 000.
Hanna:
Niin, tietokirjoista olen arempi sanomaan mitään, koska olen huomannut, että vakaista päätöksistäni huolimatta tulen lukeneeksi aivan eri tietokirjoja kuin olen suunnitellut. Voin kuitenkin listata viisi, jotka aion melko varmasti ainakin katsastaa.
1. Tuo mainitsemasi Parnasso-historiikki.
2. Valerie Solanas: Scum-manifesti. Nimeen törmää silloin tällöin, tosin enpä tuolta ihmeitä odota. Ihan vain ilmiönä kiinnostaa.
3. Harri Veivo: Portti ja polku. – Tein aikoinaan graduni semiotiikkaan liittyen, ja Veivo kyllä hallitsee kirjallisuuden semiotiikan.
4. Tiina Raevaara: Koiraksi ihmiselle. – En ole mikään koira- tai kissaihminen, mutta kiinnostaa tapa, jolla kirjailija kirjoittaa aiheesta.
5. Jokin filosofian tai uskontotieteen/teologian kirja, vaikkapa tuo Vesa Oittisen toimittama Immanuel Kantin filosofia.
Muitakin tulee lueskeltua, mutta enemmän herätteinä, kun kirja tulee vastaan esimerkiksi kirjaston uutuushyllyssä.
No jopas, Penjami, on ollut mielessä kysyäkin että kirjallisuuttako sinä, mutta että semiotiikkaa. Juuri oli mielessä tuolla Unkuri-blogin puolella Henri Broms (Alkukuvien äärellä) ja Juri Lotman.
Ja sitten luin juuri Majakovskin elämänkertaa ja siellä pyörii mukana Roman Jakobson.
Sitten vielä suosikkini, eli Julia Kristeva – Lacan myös jossain määrin. Siis ne ranskalaiset, vaikka ranskaksi niitä en osaakaan lukea.
Ripsa:
Kirjallisuutta kyllä, semiotiikka oli mukana vain jonkinlaisena välineenä tai ehkäpä jopa moukarina: aloitin opettajan työt jo ennen gradun tekoa, joten gradu meni enemmänkin hutkimiseksi kuin tutkimiseksi.
Lueskelin sitä tässä eräänä päivänä, muutamista hyvistä ideoistaan huolimatta vaikutti jokseenkin heppoiselta ja aika omituiseltakin. Mutta täytti tehtävänsä, eli sain silloin paperit ulos ja palkka muuttui paremmaksi.
Jos haluat ihmetellä, löytyy pdf:nä tuolta:
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/9075
– Jonkinasteisen semiotiikka-herätyksen tuolloin kuitenkin sain. Hyvin pehmeän, sillä en jaksa syvälle vietyjä teorioita: ne muuttuvat aina jossakin vaiheessa käsittämättömäksi jargoniksi, jolla ei ole enää mitään tekemistä minkään kanssa. Toki sitäkin osastoa jaksan, jos olen tarpeeksi kiinnostunut.
No mutta kiitos! Meillä oli Tampereen yliopiston Draamastudiossa johtajana Kari Salosaari, joka oli 1960-luvulla niitä semiotiikan puolestapuhujia.
Me opiskelijat lähinnä äimisteltiin että mitä. Mutta nyt tuntuu hyvältä että Kari veti urheasti ne pitkät luentosarjat meille, vaikka en tiedä kuinka paljon niistä silloin käsitettiin. Lähinnä oli kyseessä kielimuuri: olisi pitänyt osata ranskaa.
Että sitten kun pääsin lukemaan noita enemmän, oli jo 1980-luku. Yliopistossa oli porukka vaihtunut, mutta kykenin suunnistamaan ihan oikeaan suuntaan.
Kirotut hesalaiset olivat siinä välillä lopettaneet koko Draamastudion. On niille ihan oikein että saavat riesakseen Guggenheim-museon!
Salosaaren väikkäri näyttelijäntyön semiotiikasta on ainakin sen verran raskasta luettavaa, että kyllä on vaikeuksia pysyä mukana, vaikka saa sivuja käännellä omaan tahtiin, kaikessa rauhassa.
– Helsingissä on jo raitiovaunuja ja Korkeasaari, ei kait ne enää mitään Guggenheimia tarvitse … – Mieluummin Guggenheimin voisi rakentaa johonkin ankean imagon kaupunkiin luomaan tunnelmaa ja identiteettiä. Vaikka Kouvolaan.
Penjami, minä olen ainoastaan selaillut Salosaaren väikkäriä. Kyllä se niin vaikealta tuntui.
Mutta en tiedä olisiko se nyt enää niin vaikeata. Pitkään sain kutsun semiotiikan talvipäiville ja luulen että kutsu tuli Salosaaren kautta (tosin ei ilmeisesti kaikille ent. oppilaille), mutta ikinä en ehtinyt Imatralle tai ei ollut rahaa.
Kouvola? Ei mitään käsitystä koko paikasta. Paitsi että siitä menin vissiin ohi, kun vaihdoin Riihimäellä Savoon menevään junaan, mutta siitä on jo vuosikymmeniä.
Minä muistan Korkeasaaresta aivan erityisen omituiset Mongolian hevoset. Ne olivat tismalleen saman näköisiä kuin Lascaux’n 30 000-20 000 vuotta vanhoissa luolamaalauksissa.
Guggenheimista. Olen ehdottomasti sitä mieltä että olemassaoleville suomalaisille museoille yleensä ja erikseen on annettava ensin rahaa ja samaan aikaan suomalaisten kuvantekijöiden sosiaalista asemaa on parannettava. Tuskin sitä rahaa sen jälkeen enää löytyy.
Mutta ei kai tuota kukaan meiltä kysy.