Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for syyskuu 2011

Mari Koski: Sch (1/5)

Olen huono sanomaan mitään runoudesta. Jotkut ihmiset syntyvät runoutta varten, minä en kuulu heihin. Kuulun niihin, jotka tarttuvat Yrjö Hosiaisluoman Kirjallisuuden sanakirjaan aina, kun puhe luistaa proosasta lyriikkaan. Se on kuin Mari Kosken upea Sch: täyttä hepreaa, (tai tässä tapauksessa persiaa). Käytin pitkään puolustuksenani vanhaa kliseetä: sitä on mahdotonta ymmärtää. Se on iso ja musta ja imee kaiken elämän ympäriltään. Kun totuus taisi olla vain se, että minä olin tyhmä. Lyriikan portit aukesivat vasta kun törmäsin Apollinairen visuaalisiin runoihin kokoelmassa Calligrammes…

– Marissa Janhunen: katkelma Lumoojan pääkirjoituksesta Kuka pelkää runoa? (Lumooja 3/2011)

– – – – –

Runosokeus on ongelma intohimoisillekin kirjallisuudenharrastajille. Eino Leinon helkyttelyssä vielä pysyy mukana suurin osa, samoin Edith Södergranin ja Kaarlo Sarkian avatessa sielunsa tuntoja tai Tommy Tabermannin säkeiden läiskyessä iho ihoa vasten. Mutta kun kirjoittajat todella haastavat runokielen rajoja, moni lukija uupuu ja sulkee teoksen tympääntyneenä. 2000-luvun nuoren polven kirjoittajien runokokoelmien kohdalla näin käy valitettavan usein, valitettavan usealle lukijalle.

Lumoojan pääkirjoituksessa nousee esille vanha klisee: runoutta on mahdoton ymmärtää. Väite pitää paikkansa – ainakin jos lukijan ideaalina on saada selkoa tekstin sisältämästä ajatuksesta juuri sellaisena, kuin kirjoittaja alun perin sen tarkoitti. Toisaalta voi perustellusti kysyä: milloin me muka koskaan ymmärrämme täydellisesti, mitä joku sanoillaan tarkoittaa?

– – – – –

Runoutta voi kyllä ymmärtää, mutta sen ymmärtäminen ei ole aina – eikä mielestäni edes usein – viestin ymmärtämistä.

Toisinaan runoutta voi ymmärtää samoin kuin tanssia voi ymmärtää, eikä tässä uusi tai vanha, kokeellinen tai kokeilematon runous eroa mitenkään erityisellä tavalla: Miten ymmärtää piruetti? Miten ymmärtää riimi?

 – Henriikka Tavi: Miten ymmärtää riimi? (Kiiltomato, pääkirjoitus 2.11.2010)

– – – – –

Oman ymmärtämättömyyden myöntäminen (alkuperäisen viestin suhteen) on ensimmäinen askel runosokeudesta eroon pääsemisessä. Ei runoa tarvitsekaan ymmärtää, ei ainakaan samassa mielessä kuin romaania, jonka lukemisessa juonenkäänteiden ja henkilösuhteiden tajuaminen on kokonaisuuden kannalta välttämätöntä. Kun ei aseta omalle runosuhteelle liian kovia vaatimuksia, antaa sille samalla mahdollisuuden.

Ja Hosiaisluoman Kirjallisuuden sanakirja kannattaa jättää kirjahyllyyn pölyttymään. Runous on herkkä laji: akateeminen runokielen keinojen nimeäminen voi vaikuttaa runosuhteeseen yhtä tuhoisasti kuin alituinen psykologisointi parisuhteessa. Toki joku voi sellaisestakin löytää runohuvinsa, mutta välttämätöntä termien ja teorioiden kanssa puuhastelu ei ole. Paitsi runoilijoiden, kriitikoiden, kustannustoimittajien, kirjallisuudentutkijoiden ja lyriikan hardcore-harrastajien keskinäisissä mittelöissä, loputtomassa runopuheessa, joka kieltämättä on kukkeimmillaan lähes runoutta sekin.

– – – – –

Kun avaan Mari Kosken esikoisrunokokoelman Sch (Poesia, 2011), lausun ääneen: ”Minun nimeni on Penjami Lehto, ja minä en ymmärrä lyriikkaa.” Sen sanottuani alan huojentunein mielin lukea.

– – – – –

Lukukokemuksena Sch on haasteellinen. Sanat ja säkeet sijoittuvat sivuille paikoitellen niin vapaamuotoisesti, että on välillä mahdoton sanoa, mitkä niistä liittyvät yhteen ja mitkä ei. Tällainen avoimuus mahdollistaa monenlaisia lukutapoja, mutta samalla se saa aikaan voimattomuutta: uhkaksi muodostuu eräänlainen tekstuaalinen torikammo. Perinteisemmän runon ystävä saattaa jähmettyä paikoilleen huomatessaan, että runouden solisevat suihkulähteet ja varjoisat lehmuskujat puistonpenkkeineen puuttuvat.  Kosken Sch vaatiikin kulkijalta/lukijalta rohkeutta, ennakkoluulotonta mieltä.    

Jos kuitenkin haluaa löytää mysteeriltä vaikuttavasta runokokoelmasta edes joitakin merkityksiä, kannattaa seurata  tähtiharrastajan vinkkiä: kun kohde erottuu himmeästi, älä katso siihen suoraan, vaan hieman sivuun. 

– – – – –

Kohteen ollessa himmeä ja sumumainen, ei se välttämättä pistä silmään, vaan saattaa pienen tuijottamisen jälkeen ilmestyä heikkona näkökenttään. Jos paikalla ei näy mitään, ei siis välttämättä kannata olettaa, että paikka on väärä, vaan kohde ei välttämättä heti erotu (tai kohde on liian himmeä näkyäkseen juuri sinä yönä tai sillä havaintolaitteella). Hyvä ja joskus välttämätönkin keino on sivusilmällä katsominen; monet kaasusumut ja galaksit saattavat jopa kadota katsoessa niitä suoraan. Tämä johtuu siitä, että silmässä hiukan sivulla olevat tappisolut havaitsevat paremmin heikkoa valoa. Itse katson kohteita automaattisesti sivusilmällä, jopa kirkkaita planeettojakin.

– Tähtiharrastaja Ville Koistisen nettisivuilta: Kohteiden havaitseminen.

– – – – –

Myös ”runosilmä” toimii usein samalla periaatteella: kun antaa oman mielensä temmeltää runojen sivupoluilla, saattaa lopulta aueta mielenkiintoisia näkymiä itse kokonaisuuteenkin, ehkä jopa sen ytimeen.

Mari Kosken runokokoelmassa huomionarvoinen polku löytyy kokoelman nimestä Sch. Monitulkintaisen termin selitystä on perusteltua hakea tähtivalokuvauksen historiasta 1800-luvulta. Tähtivalokuvauksen uranuurtajiin kuulunut Julius Scheiner (1858–1913) kehitti valokuvaamisen lisäksi kuvauslaitteistoja ja erityisesti laattoja, joille kuvat valotettiin. Hänellä oli oma standardinsa valokuvauslaatan emulsion valottumisnopeuksille: scheinergrade. Ja mikäpä muukaan sen lyhenne olisi ollut kuin sch. Kokoelman runoista muutama tähyää tähtitaivaalle, joten yhteys ei siis ole täysin mielivaltaisesti keksitty.

– – – – –

Kirkas alue ylhäällä vasemmalla reunalla on nuori tähti vielä upotettu
sen taimitarhan kaasua ja pölyä. Mutta säteily tämä kuuma tähti hei-
kentää tähti lastentarha. Alkuun sumu myös on veistetty säteilyn mas-
siivinen tähti sijaitsee ulos Hubblen näkökenttään. Vain sattumalta ei
sumu noin muistuttavat pää hevonen. Sen epätavallinen muoto havait-
tiin ensimmäisen kerran valokuvaus-levy 1800-luvun lopulla. Sijaitse-
vat tähdistössä Orion, Horsehead on serkku kuuluisa pilarin pölyn ja
kaasun tunnettu Kotkasumu. Sekä torni-like nebula ovat kelauskelvot-
tomat nuorten tähteä.

– Mari Koski, Sch (Poesia, 2011), s. 38.

– – – – –

Kuva tähtitaivaasta tallentuu häilyvänä. Kielestä tulee mieleen Google-kääntäjällä tehdyt suomennokset, joissa alkuperäinen sisältö erottuu oudosti nyrjähtäneenä. Mutta vaikka Kosken kokoelmasta löytyykin selvä esimerkki hakukonerunoudesta (maasalamasta kertova runo, jossa on hyödynnetty Wikipediassa olevaa artikkelia, s. 54), käännöskonemaisuus tuskin on tässä runossa oleellista.

Taivaalla näkyvää kohdetta kuvataan kuin valokuvauslevyä käyttäen. Runoon tarttuu sirpaleista informaatiota, eikä edes kovin paljon, sillä valotusaika on lyhyt ja nähtävästi valokuvauslevyn emulsio on muokattu scheinergrade-arvoltaan hitaaksi. Koska kyse on runollisesta kaukoputkesta eikä mistään Hubblen kaltaisesta huipputeknisestä laitteesta, kohdetta ei kuvata suoraan tähtitaivaalta, vaan suunnataan huomio kirjoista, Internetistä ja tietokannoista löytyvään dataan.

Lopputulos on erikoinen, hämmentäväkin. Menetelmän ansiot alkavat paljastua lukijalle viimeistään silloin, kun tarkastellaan muitakin Kosken kokoelman tähtirunoja. Kosken kehittelemän lyyrisen valokuvauslevyn emulsio on erityisen herkkä mytologisille viittauksille, ja hälyn keskeltä nousee esiin uusi, myyttien kautta taiteen teorioihin johdatteleva sivupolku lukijan kuljettavaksi.

– – – – –

Mutta koska tämänkertainen postaukseni on genreltään eräänlainen jatkojännäri, astelemme tuolle polulle vasta seuraavassa osassa. Sitä odotellessaan mahdollinen lukija voi käydä tutustumassa Mari Kosken kokoelmaan Poesian nettisivuilla. Runot on luettavissa PDF-muodossa.

Kiireisemmille lukijoille tarjoan vaihtoehdoksi paria valokuvaa. Kosken runossa mainitaan Hevosenpääsumu (Horsehead), jota yleisesti pidetään yhtenä tähtitaivaan kauneimmista kohteista. Se ei näy paljaalla silmällä eikä sumun keskellä piilottelevaa hevosenpäistä hahmoa erota tavallisella kaukoputkellakaan. Mutta valokuva paljastaa ihmissilmälle näkymättömän, runollinen kaukoputki vielä enemmän. Jos haluaa tietää, miltä tämä taivaallinen ilmestys näyttää, voi vilkaista tähtiharrastajien kuvia esimerkiksi tämän Googlen kuvahaun johdattelemana.

En tiedä, kuinka paljon kuvien värejä yms. on säädelty, mutta tärkeintä lienee havaita, että siellä sumun keskellä todellakin lymyilee Hevonen.

Tästä voit siirtyä runojännärin seuraavaan osaan: Mari Koski: Sch (2/5)

Read Full Post »

Jäljen ääni – 5 vuotta!

Syyskuussa viisi vuotta sitten aloin kirjoittaa kirjallisuusblogia. Nimen Jäljen ääni keksin nopeasti, hieman hätäpäissäni: olin niin innostunut kirjoitettuani ensimmäisen tekstin (Taas Dracula-jahdissa), että piti vain saada samalta istumalta blogitili avattua. Tarkoitus oli mahdollisesti vaihtaa nimi myöhemmin parempaan, mutta eipä noita niin vain vaihdellakaan. Blogi sai pian lukijoita ja alkoi elää omaa elämäänsä.

Ensimmäisenä syksynä kirjoitin melkein jokaisesta lukemastani kirjasta jutun: vuoden 2006 syyskuulta merkintöjä on 10, lokakuulta 13 ja marraskuulta 13. Postauksista tuli useimmiten melko nopeasti kirjoitettuja esittelyjä luetuista kirjoista ja omista lukukokemuksista. Samaan tyyliin jatkoin blogia kevääseen saakka. Sitten homma alkoi puuduttaa. Ajattelin, että kirjallisuusblogi voi olla muutakin, ja niinpä hyvissä ajoin ennen kuukauden mittaista kesälomareissua Eurooppaan aloin lukea matka-aiheeseen sopivaa kirjallisuutta. Takaisin tullessani kirjoitin Kesämatka 2007 -sarjan, joka edelleenkin on mielestäni parasta, mitä tässä blogissa olen saanut aikaiseksi: ei välttämättä teksteinä, mutta oman kokemukseni tasolla – henkilökohtaisesti tuo on valtavan arvokas matkapäiväkirja, sillä pystyn sen kautta palauttamaan mieleen muistumia kaikista kolmesta tuona kesänä tekemästäni matkasta. Tärkein tietysti itse reissu, mutta omalla tavallaan arvokkaita ovat kaksi muutakin matkaa: matka Sloveniaan, Italiaan ym. maihin liittyvään kirjallisuuteen sekä itse kirjoittamisen matka, joka oli jännittävä prosessi eräänlaisena koettujen elämysten uudelleen luomisena.

– – – – –

Kesämatka 2007 -sarja teki Jäljen äänelle hyvää, sillä se haastoi etsimään kirjoista kirjoittamiseen muitakin näkökulmia kuin pelkän teosten esittelyn. Toisaalta aiempi ”vimma” kuivui kokoon: ensimmäisen blogivuoden jälkeen olenkin kirjoitellut melko harvakseltaan. Blogin lukijamäärän kannalta tämä on tietysti tuhoisaa, sillä kävijöitä on runsaasti vain silloin, kun kirjoittaa postauksen. Oman kirjallisuusharrastuksen kannalta silloin tällöin bloggaaminen on kuitenkin ollut hedelmällistä. Kun lukee paljon ja nopeasti, lukukokemukset painuvat unohduksiin melko pian. Mutta kun kirjojen virrasta poimii teoksen tai pari silloin tällöin ja syventää lukukokemustaan teoksen taustoja sekä sen mahdollisia yhteyksiä muihin teksteihin tarkastellen, kirja saa ansaitsemansa huomion.

Minusta onkin kovaa vauhtia tulossa hidas lukija. En silti ole asiasta huolissani, päinvastoin.

Eräs syy tällaiseen prosessinomaiseen, taustoja tonkivaan kirjoittamiseen on se, että erilaisia kirjablogeja on muutaman vuoden aikana syntynyt valtavasti. Sellaisia juttuja, joilla Jäljen äänen kirjoittamisen aloitin, tuntuu ilmestyvän blogeissa useita melkein heti kirjojen julkaisemisen jälkeen. – Kun vihdoin saan jonkin uutuuskirjan käsiini ja luettua, on siitä jo useassa blogissa kirjoitettu niin hyviä esittelyjä, että ei minulla moneenkaan ole juuri mitään lisättävää. Se on riemastuttavaa: on hienoa huomata, kuinka paljon hyviä kirjoittajia löytyy ns. rivibloggareista (siis poisluettuna kirjallisuuskriitikot yms. ammatillisesti tavoitteelliset kirjoittajat). Ja myös monien postausten hänniksi kasvaneet kirja-aiheiset keskustelut ovat lämmittäneet kirjallisuusharrastajan sydäntä, mieltä.

– – – – –

Valitettavasti hidas lukeminen ja tekstiyhteyksien kartoittaminen on alkanut omalla kohdallani johtaa jopa ylilyönteihin. Kehittelen rihmaston lailla laajenevia kirjoituksia, jotka väkivalloin karsittuinakin tuntuvat järkyttävän pitkiltä. Viimekeväinen viisiosainen postaukseni Radclyffe Hallin romaanista Yksinäisyyden kaivo on hyvä esimerkki tällaisesta, samoin vuosi sitten kirjoittamani kolmiosainen postaus Highgaten hautausmaasta. Nykyään minulle käykin usein niin, että vatvon jotakin aihetta kuukauden ajan, mutta en lopulta kirjoita siitä mitään. Ei minun enää tarvitse: olen jo kääntänyt teoksesta kaikki huomaamani mielenkiintoiset kannot ja kivet.  Lukukokemukseni on tullut ikään kuin täydeksi, kyllääntynyt/kyllästynyt.

Tällä hetkellä näin on käymässä melkeinpä koko kesän ajan luvussa olleelle Mari Kosken esikoisrunokokoelmalle Sch (Poesia, 2011). Aluksi vaikealta tekstiltä tuntunut kokoelma ei enää tunnu samankaltaiselta mysteeriltä kuin toukokuussa – prosessi on käyty loppuun, nyt vain odottelen Kosken seuraavaa teosta. Toisaalta lukukokemukseni on pitkän aikavälinsä ansiosta muodostunut niin omakohtaiseksi, että sitä on hankala avata muille kirjoittamalla. Ja kolmanneksi: syntyisi taas vain yksi pitkä sepustus, jonka mahdolliset lukijat ovat sangen harvalukuiset. Vaan en silti hylkää aihetta vielä, Kosken kokoelma on niin mainio eivätkä siitä kirjoitetut sinänsä ansiokkaat kritiikit ole mitenkään runojen antia täysin tyhjentäneet …

Aion kirjablogien valtaisasta määrästä huolimatta edelleen kirjoitella Jäljen ääneen vielä seuraavankin viiden vuoden ajan. En kuitenkaan lupaa kirjoittaa usein enkä varsinkaan lupaa olla kirjoittamatta pitkiä tekstejä (niitä ei onneksi ole kenenkään pakko lukea). Mutta jatkossa voisin yrittää postata myös pieniä, anekdoottimaisia juttuja kirjoihin ja kirjamaailmaan liittyen. Sellaisiakin, jotka eivät ole niin loppuun asti kaluttuja, valmiiksi mietittyjä. Nyt kun blogini on opettanut minulle hitaan lukemisen taidon, ehkä se seuraavan viiden vuoden aikana saa kasvatettua minut eroon perfektionismistani.

– – – – –

Kiitokset kaikille lukijoille kuluneesta viiden vuoden taipaleesta ja erityisesti lukuisista kommenteista! Niin kauan kuin edes jokunen jaksaa Jäljen äänessä poiketa, on motivaatiota kirjoittaa. Ilman lukijoita voisi ihan yhtä hyvin pitää tavanomaisempaa, kovakantista lukupäiväkirjaa – ei tosin huono vaihtoehto sekään.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: