Blogimaailmassa on hauskaa seurailla uusia, juuri aloittaneita blogeja. Kaikki on silloin mahdollista: blogin olemus ei ole vielä täysin hahmottunut edes kirjoittajalle itselleen. Valitettavasti osun paikalle yleensä vasta silloin, kun postauksia on kertynyt kuukausien ajalta. Toki blogi voi olla hyvä ja nautittava, todennäköisesti parempikin kuin alussa, mutta se on jo jollain tapaa valmis. Ensiaskeleiden viehätys jää kokematta.
Tällä kertaa olen oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Kirjailija Seita Vuorela jakoi Facebook-sivullaan linkin uuteen kirjailijablogiin Lasimestari. Nimen alkuperä selittyy kolmen kirjailijan – Seita Vuorelan, Johanna Venhon ja Juuli Niemen – Helsingin Kalliossa sijaitsevan yhteisen työhuoneen historialla. Se on joskus aikoinaan toiminut lasimestarin puotina. Blogin esittelyssä pohditaan yhteyttä nykyhetken ja menneen välillä:
Onko kirjoittamisella ja lasinpuhaltamisella mitään yhteistä? Sanat voivat olla yhtä särkyviä ja uuden värisenä maailman paljastavia kuin kullalla punaiseksi värjätty lasiruutu, ja kirja voi olla tuulia ja sateita uhmaava, järjetön ruusuikkuna.
Joitakin kertoja olen ollut katsomassa lasinpuhallusta, ja aina olen kokenut siinä olevan jotakin taianomaista. Maa, ilma, tuli, vesi – kaikki ovat mukana prosessissa, jossa vaatimattomalta näyttävä materiaali muuttuu kauniiksi esineeksi. Ei ihme, että alkemistit olivat kiinnostuneita esimerkiksi prismoihin kätkeytyneistä mahdollisista voimista.
Myös kirjoittamisessa eri elementeistä työstetään taidolla ja vaivalla teos lukijoiden ihmeteltäväksi. Ja aivan kuten tekovaiheessa rikkoutunut lasiaihio joko sulatetaan uudelleen käytettäväksi massaksi tai mahdollisesti heitetään pois, myös tekstiä ja lauseita on karsittava. Kuitenkin, jos haluaa saada todella hienoja lopputuloksia, on uskallettava ottaa riskejä: niin lasinpuhalluksessa kuin kirjoittamisessa.
* * *
Lasimestari-blogin ensimmäinen postauksen on kirjoittanut Seita Vuorela. Hän kuvailee työhuoneen ikkunan läpi avautuvaa näkymää, nuhruista ja boheemia Kalliota. Entisen lasimestarin puodin sijainti on otollinen, ja istuessaan kirjoittamassa ikkunan ääressä voi nähdä sellaista, mikä jossain muualla jäisi näkemättä:
Nähdä selän kumara asento, kun mies painuu seksiluolaan yksinäisyyttä pakoon ja thaipaikan tyttö polttaa tupakkaa hytisten liian kylmän talven kynnyksellä.
Kirjailija tarvitsee työssään materiaalia, havaintoja. Työhuoneen ulkopuolella olevaa maailmaa voi katsoa lasin läpi, sanojen läpi. – Ja löytyy Lasimestari-nimestä muunkinlaisia näkökulmia kirjoittamiseen. Lasi ei ole pelkkä samanaikaisesti etäisyyttä ja läheisyyttä luova läpinäkyvä pinta kirjailijan ja maailman välillä, vaan se on myös henkilökohtaiselle alueelle etenevä kirjailijuuden metafora. Kirjoittajan täytyy uskaltaa kohdata oma herkkyytensä ja haurautensa. Vuorela kirjoittaa:
Välillä minun käteni ovat lasia, katson niiden lävitse, tunnustelen maiseman pintoja. Ajattelen ehkä särkyväni, mutta jatkan kuitenkin. Pikku hiljaa.
Vanhempani asuvat Kalliossa, aivan kirkon vieressä. Seuraavan kerran kun menen käymään Helsingissä, teen aivan takuulla kävelyretken: maleksin pitkin katuja ja tuijottelen ikkunoita. Ehkä näen jonkun näistä kolmesta kirjailijasta katsomassa lasin läpi, huomaamassa hahmoni – ja niin kenties tulen osaksi jotakin tarinaa.
* * *
Virtuaalisesti kolmen kirjailijan työhuone sijaitsee siis osoitteessa Lasimestari.
Kiitos vinkistä! Kuulostaa mielenkiintoiselta, kauniilta blogilta!
Ole hyvä!
Olen asunut yhden syksyn Kalliossa nuorena, mutta siellä on aina myös asunut tuttuja ja sukulaisia. Se on Helsingin ehkä kiinnostavin kaupunginosa. Sen takia varmaan että siellä on kaikkea.
Muistan syksyn viikon Hesan reissulta tulon metrolla Hakaniemeen, joka on Kallion portti. Aivan erilainen tunne kuin astua metrolla Ruoholahdelta tai Vuosaaressa. Hieman nuhjuista, hieman vaarallista, mutta jollain tavalla jonka tunnen. Kallio ei ole muuttunut kovin paljon vuosikymmenten myötä.
Toivottavasti siitä kaupunginosasta ei ruveta kosmetiikalla panemaan piiloon asioita jotka kuitenkin ovat olemassa. Avoimuus on parempi asia aina.
Minä toivotan tervetulleeksi uuden kirjailijablogin. Parempi vielä että siitä on tulossa moniääninen. On hyvä että työhuoneessa voi olla työkavereita. Varmaan kirjailija tuntee toisen tarpeet eikä häiriöitä tule.
Lasilla on tietysti sekin ominaisuus, että siitä näkee läpi molempiin suuntiin, ainakin yleensä. En kyllä siitä mitään erinomaista metaforaa, mutta ehkä blogi kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden kanssakäymiseen paremmin kuin kirja.
Ripsa:
Minäkin pidän Kallion tunnelmasta. Lintukoto kulttuurihenkiselle ihmiselle, ja väljyyttäkin riittää. En laiskana ihmisenä ole ylämäkien ystävä, mutta Hakaniemestä nousen mielelläni Kalliolle, kukkulalle, kohti maamerkkinä kohoavaa kirkkoa. – Ja tietysti Kallion kirjasto on erityisen hieno.
Ink Narrative:
Totta, blogissa kirjailija hieman avaa kilpeään, tekee itseään näkyväksi kenties aidommalla tavalla kuin jossakin lehtihaastattelun kliseisissä kysymyksissä ja vastauksissa.
Kiitos vinkistä, piti käydä kurkistamassa hetimmiten. Seita kirjoittaa taitavasti, luen juuri Karikkoa.