Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for 10 kesäkuun, 2013

Perjantain Helsingin Sanomien NYT-liitteen jutun (Kirjabloggarit ovat kustantamoiden uusia bestiksiä) ja sitä seuranneen blogipöhinän (ks. esimerkiksi Maaria Pääjärven kirjoitus Rakkaudesta … mihin? ) innoittamana päätin omistaa kesäkauden ensimmäisen postauksen härskin kritiikittömälle mainospalalle, jossa kaiken kukkuraksi syyllistyn nepotismiin. Hähää, ammattijournalistit: tällaista ei kulttuurisivulla voisi tehdä! Mutta Jäljen äänessä voi! Hihhihhii!

(Ja mutsi hei, jos tulee yhteydenottoja ja syntyy taulukauppoja jutun ansiosta, niin pistä mulle sitten kunnon provikat – tämä on kuitenkin valtakunnan ykkösmediassakin mainittu blogi ja lukijoita sen mukaisesti. Tosin joukossa on paljon opiskelijoita, pätkätyöläisiä, valkokaulusköyhälistöä, matalapalkkaisia duunareita, työttömiä, eläkeläisiä, downshiftaajia ja muita vähävaraisia. Mutta eikös ne pienikokoiset öljyvärityöt ole vähän halvempia?)

* * *

Lapsena olin sitä mieltä, että äiti on maailman paras taiteilija. Myönnettäköön, että en kyllä noihin aikoihin kovin montaa taiteen tekijää tuntenut. Mutta hyvänä pidän häntä vieläkin: en minä huonon takia viitsisi ajaa Jyväskylästä Varkauteen saakka taidenäyttelyyn. Jo matkoihin menee kolmisen tuntia, ja siinä ajassa ehtisi tutustua pariin runokokoelmaan tai lukea ohuehkon romaanin. ”Aika on lukuaikaa”, kuten meillä kirjablogipiireissä on tapana sanoa, ja jotkut rajathan sukulaisrakkaudellakin on oltava.

Hieman hypetystä latistaakseni on pakko todeta, että taidekeskus Väinölän näyttelyyn Iloa Itä-Suomeen, naivistit Varkaudessa osallistuu myös 29 muuta taitelijaa … – Ja nyt, juuri nyt aavistan kuinka jokunen lukija tuhahtaa tässä vaiheessa. Jos nimittäin kerjää tiukkapipoiselta taide-elitistiltä syvää huokausta ja kitkerää kommentointia, kolme sanaa riittänee: naivistien kesänäyttely Itä-Suomessa:

”Yleisön kosiskelua! Amatöörien puuhastelua jossakin peräkylällä, puoliksi romahtaneen navetan vintillä! Epä-älyllistä helppoutta! Vääristää tavallisten ihmisten näkemyksen oikeasta taiteesta! Kissaa kissan perään sekä iänikuisia koivunrunkoja! Lehmämäisesti hymyileviä, edestä kuvattuja maalaispullukoita pitämässä toisiaan kädestä mummonmökin rappusilla! Ja kaikki on niin kirotun positiivista ja hauskaa!”

En ole edellisen, onneksi kuvitteellisen puhujan kanssa samaa mieltä, vaikka onhan tuossa karrikoidussa puheenvuorossa totuudensiemeniäkin. Kissoja, koivuja, pullukoita – kyllä. Huumoria, iloa, positiivisuutta – kyllä. Helposti lähestyttävyyttä, tuttuutta, lempeyttä – kyllä. Maalaustekniikoiden tietoista yksinkertaistamista – kyllä. Kaikki mainitut seikat löytyvät suomalaisen naivismin perinteestä ja voivat paksusti tänä päivänäkin.

Mutta miksipä ei? Helppous ei välttämättä tarkoita sisällön tai sanoman puutetta eikä kepeys sitä, etteikö teoksessa olisi jokin ajatuksia tai tuntemuksia herättävä näkökulma. Ja vaikka itsekin pidän taidenäyttelyistä, jotka vievät minut niille ”salaperäisille rajoille”, en kyllä haluaisi sellaista teosta olohuoneeni seinälle. Jokin 1×3-metrinen punaisen ja mustan abstrakti sekoitus järkyttämässä arkeani: väsyisin pian joka-aamuiseen pohdiskeluun aiheesta ”Onko millään elämässä oikeastaan mitään merkitystä?” (Viimeistään marraskuussa kaamos synkentää noihin aatoksiin ihan muutenkin …)

* * *

Olen aiempina kesinä käynyt Iittalan perinteikkäässä Naivistit-näyttelyssä. Samaa naivismille ominaista välittömyyttä, lämpöä ja iloa kohtasin Väinölän taidekeskuksen tiloissa, mutta jonkinlaisena erityispiirteenä on vieläkin intiimimpi 20130606-232641.jpgtunnelma. Vanhan puurakennuksen huoneet on ripustettu niin täyteen teoksia, että katsoja ei voi välttyä niiden kosketukselta. Normaalisti kaipaan taulujen ympärille tyhjää tilaa, mutta naivismin henkeen paljous ja hivenen karnevalistinen taidetunnelma sopii hyvin.

Maalausten, grafiikoiden ja piirustusten lisäksi Iloa Itä-Suomeen -näyttelyssä huomiota kiinnittää pienoisveistokset ja keramiikkatyöt. Marja Myllymäen sympaattiset koirahahmot olivat huoneiden läpi kulkiessamme yksi mukana olleen 5-vuotiaan poikani suosikeista. Niitä oli kokonainen lauma, ja kaikki oli aseteltu matalille tasoille, jotta ylöspäin suuntautuneet katseet olisivat mahdollisimman vaikuttavia (niin, se koiran katse …)

Itsekin ihastuin joukkoon kipsisiä/keraamisia enkelihahmoja (tiedätte mitä tarkoitan: se klassinen enkeli, jota näkee ikkunalaudoilla, takanreunoilla, kirjahyllyissä) hauskasti varioiviin piskeihin. Kuvasta näkyy, kuinka katseen viattomuutta korostaa sädekehän korvannut luu.

20130606-232849.jpgPoika piti enemmän kalaan lähtijöistä. Asenne niillä on rock: toivottavasti rehvakkaasti saalistamaan lähtevät urokset eivät joudu pettymään. Ja kuten pojan ilmeestä näkee: naivistinen näyttely motivoi lapsiyleisöäkin tutustumaan taiteeseen!

Kalakavereita katsellessani nostalgiaan taipuvainen mieleni manasi muistin syövereistä esiin Tammen kultaiset kirjat-sarjan kuvakirjan Kapu Karvakorva – koira jota kukaan ei määräillyt. Se oli kauan sitten lempikirjojani: ja jos en aivan väärin muista, olkihattuinen Kapu kävi kirjassa ongella.

Toisena esimerkkinä pienoisveistoksista mainittakoon Teija Oikkosen eläinhahmot. 20130606-232910.jpgHevoset, virtahevot, karhut ja muut otukset kantavat ihmisiä kuin unien voimaeläimet. Jokaiseen teokseen liittyy oma tarinansa tai tunnelmansa. Kirjoittamassaan esittelytekstissä Oikkonen kuvaa töidensä ideaa osuvasti:

Veistoksissa olen kuvannut muistoja, hyvin nostalgisia menneen ajan hetkiä. Sillä juuri muistoissa meillä on voimavaramme ja yksikin hyvä muisto kantaa meitä pitkälle elämässämme.

Esimerkiksi teoksen Ukiltani opin elämän viisauksia tunnistaa jokainen, joka on joskus kuunnellut isovanhempiensa tarinointia. Omassa lapsuudessani papan jutut halkovajan kynnyksellä istuessamme loivat turvallisen tilan ympärille – kuin karhun selässä olisi matkannut.

* * *

Naivistisessa taiteessa helposti tunnistettavat aiheet ovat tärkeitä, ja usein ne nousevat esiin arkisista tilanteista. (Ja nyt päästäänkin postauksen varsinaiseen  mainososuuteen …) Äitini Sonja Lehdon öljyväritöissä arki saa uudenlaista ilmettä, kun siihen sekoittuu 20130610-033822.jpgsadunomaisuus ja hieman surrealistinen käsittelytapa. Varkauden näyttelyssä olleista teoksista pidin eniten Hiiren häät -nimisestä maalauksesta. En niinkään sinänsä leppeän tunnelman takia vaan puhtaasti värimaailman ansiosta. Vaaleanpunaiset kukat sinilehväisessä puussa – kaunista.

Linnut puun oksistossa vaikuttavat kaksiulotteisilta, kuten koko puukin, jossa kaikki kukat ovat avoinna katsojaan päin. Naivistinen lähestymistapa suokin monenlaisia vapauksia teoksen tekniseen toteutukseen: todellisuutta ei tarvitse yrittää mallintaa realismin ehdoilla. Syvyysvaikutelmat ja perspektiivit eivät ole naivististen maalauksissa oleellisia – pikemminkin ne usein loistavat poissaolollaan, mikä korostaa kuvattujen hetkien olevan jollakin tapaa haavoittumattomia, ajan ja tilan tuolla puolen.

Mielenkiintoinen näkökulma tällaiseen metodiseen klassisten taidetekniikoiden hylkäämiseen löytyykin Sonja Lehdon (vai pitäiskö sanoa äidin?) kirjoittamasta omien töiden esittelytekstistä:

Lapsena piirsin lammikon, jossa uiskenteli Ruma Ankanpoikanen. Väritin työn huolella pastelliliiduilla. Näytin kuvaa vanhemmalle veljelleni. Odotin kiitosta, mutta hän sanoikin: ”Siitä puuttuvat varjot! Koska taivaalla paistaa aurinko, täytyy kaikella olla myös varjo!” Hämmästyin, mutta en ollut samaa mieltä. Tämän ensimmäisen oppitunnin jälkeen olen käynyt Oriveden Opiston taidelinjan, ollut erilaisilla taideleireillä ja kansalaisopistojen kursseilla, kunnes olen lähtenyt etsimään maalaamiseen valoa omalla tavallani.

Ei varjoja aina tarvita taiteessa: elämä itsessäänkin on jo niitä täynnä. – Tekstistä käy ilmi myös yksi monia naivisteja yhdistävä piirre: tie taiteeseen käy usein muita polkuja kuin taidekoulujen kautta. Harrastustoimintana ja itseopiskeluna kehittynyt taiteilijuus on hidas mutta palkitseva prosessi. Tähän sopisikin jonkinlaiseksi kiteytykseksi Arto Nybergin ohjelmassa kuulemani Pave Maijasen motto: ”Hidas kehitys takaa pitkän uran.”

20130610-034110.jpgOma elämänkokemus näkyy vahvasti naivistin maalauksissa. Neljän lapsen äidille on vuosien varrella esitelty monenmoista vävy- ja miniäehdokasta. Teoksessa Vävyehdokas maalaistalon harmoniaa on tullut koettelemaan hieman oudompi tuliainen. Tilanne on kuvattu lempein vedoin, mutta kun katsoo tarkemmin, jännitteet alkavat hahmottua.

Isä lukee vain Maaseudun tulevaisuutta eikä vaivaudu edes vilkaisemaan tulijaa: siis kaveria, joka edustaa sitä tulevaisuutta – nostalginen maaseutu on jo historiaa. Ja vaikka äiti vaikuttaa muuten rauhalliselta, niin kas, kahvi läikkyy! Maalauksessa on myös hieno viittaus kysymykseen siitä, mikä on naisvismia: seinällä roikkuu teos, joka vaikuttaa naivistiselta lehmätaululta – mutta jos se onkin perheen tyttären piirustus, ei se olekaan enää naivistinen! Vai onko?

* * *

Naivistit Varkaudessa -näyttelyssä on niin monta erilaista tekijää, että on vaikea valita joukosta muutama esimerkiksi. Onneksi en ole kriitikko vaan bloggari, joten voin jatkaa mutuhuttuilulla ja kertoa, mikä itsestäni tuntui kiinnostavalta … 20130610-034202.jpg

Suomen Naivistit ry:n puheenjohtajan Aimo Katajaisen teos Jäljet lumessa alleviivaa vastakohtaisuuksia, mutta kuitenkin tavalla, joka ei ärsytä. Treffit rakastavaisten suosimalla puistonpenkillä eivät ole sujuneet odotusten mukaan. Mies on laittanut parasta ylleen, mutta liivien alta pilkistää nolosti kravatti: jotenkin siitä ja miehen katseesta avautuu kokonainen elämäntarina miehestä, joka jo kukkapuskaa ostaessaan tietää hyvin tulevansa taas kerran pettymään. Yksinäisyyttä korosraa taka-alalla talven leikeissä riehakoivien lasten ilo ja viereisellä penkillä lempensä hehkussa lämmittelevä pariskunta.

Penkin luota lähtevät jäljet erottuvat selvästi: muita jälkiä ei ole. Naivistinen tehokeino – tai sitten penkillä on istuttu pitkään, lumen sataessa. Hetki on hyvin tunnistettava, mutta silti se liikuttaa. Ja jotenkin nuo hauskasti maalatut talot ja ihmishahmot pehmentävät surumielistä tunnelmaa, terapoivat, asettavat elämän kolhut osaksi kokonaisuutta, joka itsessään on kaunis ja arvokas.

* * *

Melankoliaa löytyy myös Jari Siljamäen (eli klovni Dodon) pelleaiheisista töistä. Sirkuksen hauskin hahmo kun on aina myös se kaikkein surullisin. Teoksessa Vapauden kaiho maalaus klovnista tavoittelemassa kuuta on laitettu lintuhäkkiin. 20130606-233736.jpgTai oikeastaan klovni on kuunsa jo saanutkin: hän pitelee sitä narusta. Ongelmana vain on, että valittuaan elämänsä ja saavutettuaan unelmansa ihminen huomaa lopulta olevansa roolinsa vanki. Tai niin minä klovni Dodon maalausta katsellessani ajattelin. Tämä lienee yksi naivistisen taiteen hienoista piirteistä: niissä esitettyjen tilanteiden tunnistettavuus  houkuttelee pohtimaan paitsi taidetta myös omaa itseään hyvin konkreettisella, hieman naivistisella tavalla – ilman, että oma maailma liikaa järkyttyy.

Surumielisyyden vastapainoksi naivistisessa näyttelyssä on paljon hersyvää huumoria. Pullukoita on kuvattu useammankin taiteilijan voimin (jostain syystä pulskat ihmiset saunomassa tai olohuoneessa jumppaamassa ovat hauskoja). Valitettavasti huomasin kotona, että valokuvia tuli otettua harmittavan vähän. Esimerkiksi Inge Löökin räävittömästi hekottavat vanhat leidit jäi kuvaamatta. Laitankin tähän linkin Löökin sivuille. Oma suosikkini on tuon Old Ladies -kuvasarjan teos numero 27, jossa rouvat ovat asettuneet rönsyilevine muotoineen osaksi vanhaa lehmuskujaa.  Pahkuraisten paksujen runkojen seasta rouvat erottuvat ainoastaan värikkäiden mekkojensa ansiosta.

Esimerkiksi naivistisesta suorasta huumorista, joka perustuu paljon teoksen nimeen, voi mainita entisen poliitikon Sinikka Hurskaisen maalauksen Meidän kylän miehillä on isot vastat. Eipä jää epäselväksi, mitä vastojen koolla tässä 20130610-034135.jpgtapauksessa kompensoidaan. Hurskaisen maalaus edustaa yksityiskohtia myöten jonkinlaista ”kansallisnaivismia” (kansallisromantiikan humoristisena versiona): Suomen lippu ja kansallispukuinen neito kesäillan auringossa – ja aurinkokin maalattu keltaiseksi palloksi alakoulutyyliin, vain säteet ja hymynaama puuttuvat. On koivunrungot ja ne pakolliset kissat.

Ripaus nykyaikaakin on iloisesti läsnä: se ikiaikaisen Suomi-kuvaston ”Väinämöisen hattu ” on vaihtunut lippalakiksi, joka pysyy miehistä viimeisen päässä yhtä tiukasti kuin äijillä Alavuden ABC:llä (lauantaina tuli poikettua Pohjanmaalla – eipä enää sielläkään riisuta ruokaillessa lakkia, ei edes vanhemmat miehet).

* * *

Kiinnostavia taidenäyttelyissä ovat myös ihmiset. Varsinkin kesänäyttelyissä, jonne on usein matalampi kynnys tulla sellaistenkin, jotka eivät taidetta välttämättä niin paljon harrasta. Ja aivan erityisen kiinnostavia on ihmiset, jotka käyvät katsomassa naivistisia teoksia: syntyy ikään kuin pieniä, performatiivisia teoksia, joissa taide ja sen vastaanottaminen yhdessä muodostavat uuden kokonaisuuden. On hauska seurata sivusta välittömiä reaktioita, joita humoristiset tai erikoiset maalaukset aiheuttavat. Vakavamman taiteen parissa ollaan hiljaa ja mietteliäitä – mutta naivismi vapauttaa, tuo ajatukset, sanat ja naurun pintaan.

* * *

Naivismi sopii myös lapsille, kuten tuli jo edellä todettua. Väinölän taidekeskuksessa on muutenkin otettu perheen pienimmät huomioon, sillä aina tiistaisin kello kahdelta on näyttelyn kuraattorin Marja-Muusa Hämäläisen 20130606-233752.jpgpaperiteatteriesitys Peter Fedorin sadusta Onnenlintu.  Avajaisissa esitettiin Anni Swanin satu Lumolinna samalla tekniikalla (taidekasvattaja Mervi Riikosen esittämänä). Miniatyyrinäyttämöllä kauniisti akvarelleilla maalatut taustakuvat vaihtuivat tarinan edetessä ja kerronnan  jännite säilyi loppuun saakka  ilman 3D-laseja ja THX-hyväksyttyä Dolby Digital -äänentoistoakin.

Tai ehkä juuri siksi.

Iloa Itä-Suomeen – suosittelen!  Näyttely on avoinna Taidekeskus Väinölässä 7.6.-30.8.2013 ma-pe 10-17, la 10-15.  Ja jos Varkaus tuntuu olevan liian kaukana tai jos kaipaa esimakua, naivistisiin maalauksiin voi tutustua netinkin välityksellä ”esimerkiksi” osoitteessa Sonja Lehto, naivistisia maalauksia. (Ja mutsi: muista provikat! Maisterin kesäloma on pitkä ja menot sen kuin kasvaa!)

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: