Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for 29 kesäkuun, 2013

imageSysmässä asuu vakituisesti vain hieman yli 4000 ihmistä. Silti kunnan keskustassa komeilee hirsirakenteinen kirjakauppa, jonka tarjonta pärjää vertailussa keskikokoisten kaupunkien ketjukirjakaupoille. Näytevarasto on laaja, ja lisäksi yläkerran antikvariaattiosasto täydentää valikoimaa.

Mutta ehkä oleellisempaa on tunnelma. Aivan kuin täyteen ahdettujen kirjahyllyjen teokset onnistuisivat hirsikaton alla säilyttämään paremmin uniikkiutensa kuin steriilien kirjakauppojen valosaasteessa. Omaa salaperäisyyttään luo hyllyjärjestys, joka välillä lievässä epäloogisuudessaan hämää kulkijan löytämään jotain aivan muuta, kuin mitä hän on tullut etsimään.

Kirjakaupan suureellisuutta kylän kokoon nähden selittää pari seikkaa. Sysmä on virallinen Kirjakylä, joten paikkakunnan kirjakauppaankin on tietysti panostettu. Ja vaikka perinteikkäässä kulttuuripitäjässä lukuharrastajia riittää omassakin väessä, kesäasukkaat moninkertaistavat asiakaskunnan.

* * *

Kun kävelen ovesta sisään, huomioni kiinnittyyimage hyllyn päätyyn esille nostetun teoksen vaaleanpunaiseen kanteen. Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaanihan se siinä! Tämä tuntuu jonkinlaiselta johdatukselta: kirjallisuuspiirien kovasti hehkuttamaa kirjaa en ole vielä lukenut, ja nyt kohtaan sen täällä, Päijät-Hämeen perukoilla punaiseen mökkiin astuessani.

Olen jo aikeissa ostaa kirjan, mutta sitten muutan mieleni. En voi rikkoa kuvaa: mahdollisesti teos on liikkeen ainoa, ja menee monta päivää, ennen kuin tilalle saadaan tilattua uusi. Siinä välissä on viikonloppu – monilta kulttuuritietoisilta asiakkailta jäisi kokematta sama ilo, joka läikkyi minun sydämeeni Neuromaanin nähdessäni. Tässä kaupassa ei kosiskella kesämökkeilijöitä heti ovensuussa millään kepeällä Fifty Shades -materiaalilla (trilogia löytyy takaseinältä, pokkariosastolta) vaan vinkataan tulijalle avantgardistista proosaa.

No, jotta ei mene aivan liioitteluksi, niin laitetaan tähän kuva saman käytävän vasemmalta puolelta. Löytyy uutta jännistystä Anna Janssonilta, Saara Kesävuorelta, Karin imageSlaughterilta ja Pirjo Tuomiselta. On historialliset viihderomaanit suomalaisessa (Kristiina Vuorelta) ja roomalaisessa (Con Igguldenilta) maisemassa.

Joukossa on yksi erikoisuuskin, jota ihmettelen pitkään: minulle tuntemattoman Eveil-kustannuksen tänä vuonna julkaisema ranskalaisen kirjailijan Anne Wiamzemskyn (googletan: näyttelijä, kirjailija) romaani Berliinin lapseni. Se kertoo naispuolisesta Punaisen Ristin ambulanssikuljettajasta Berliinissä toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Hauskaa että tuollainen pienen kustantamon tuote on nostettu suositumpien romaanien rinnalle.

* * *

Alan etsiä jotakin kiinnostavaa mökkiluettavaa. Periaatteessa olisi mukava viettää huolettomia hetkiä dekkareiden parissa, mutta niiden ostaminen tulee kovin kalliiksi: viihdekirjallisuuden suhteen olen toivoton ahmija, joka helposti lukee rikostarinan yhdeltä imageistumalta, kolmessa neljässä tunnissa. Päädynkin huomattavasti enemmän mutustelua vaativaan teokseen: Antti Nylénin Tunnustuskirjaan (Kirjapaja, 2013). Selailu herättää lupauksia – raskaalta kuulostava aihe ei olekaan raskasta luettavaa, paikoitellen jopa hauskaakin:

Olen myös skandaalimaisen tietämätön. En tiedä, miten kaukolämpö toimii. Suurin osa muistakin teknisistä järjestelmistä täyttää silmissäni ihmeen tunnusmerkit. En tiedä, miten kunnat ja valtio oikeastaan jakavat rahat. En ymmärrä, mikä on ALV tai YEL. En tiedä voittiko Suomi talvisodan vai hävisikö. En ole lukenut Vanhaa testamenttia kokonaan, Sofi Oksasen Puhdistusta en sivunkaan vertaa.

Jos kyse olisi Nylénin esseekokoelmasta, voisin kunniallisesti marssia se kädessäni kassalle ja poistua kaupasta tyytyväisenä. Mutta valitettavasti Tunnustuskirja on sijoitettu uskontohyllyyn ja polttelee uskonnottoman hyppysiä kuin kondomipaketti teinipojan sormia kassajonossa. Enhän minä pelkästään tätä voi ostaa, herätän aivan vääriä mielikuvia myyjässä: luulee minua vielä uskovaiseksi.

(Minulla on lievä, toisinaan pinnalle putkahtava identiteetti-ongelma kirjojen ostamisessa. Keväällä, kun Dan Brownin Inferno julkaistiin, ajattelin käydä hakemassa sen paikallisesta Suomalaisesta kirjakaupasta. Mutta ollessani liikkeessä näin, kuinka jyväskyläläinen runoilija Suvi Valli istuutui kirjakaupan edessä olleelle penkille syömään jäätelöä. Pari kertaa hänen kanssaan juteltuani olen mielestäni onnistunut luomaan vaikutelman ihan fiksusta, runoutta harrastavasta kirjallisuusihmisestä. Inferno jäi kauppaan – tilasin sen kotona netistä iPadilla luettavaksi. Ja vasta myöhemmin tajusin, että pääseehän kirjakaupasta ulos toisestakin ovesta …)

Sysmän kirjakaupassa tilanne on jokseenkin päinvastainen. Ajattelen nimittäin sittenkin Neuromaaniin tarttumista, mutta ehkä se olisi virhe. Jos menen kassalle kädessäni Nylénin Tunnustuskirja ja Yli-Juonikkaan Neuromaani, niin minut luokitellaan jonossa joksikin Jyväskylästä tulleeksi akateemiseksi pelleksi (mikä jossain määrin pitää paikkansakin …). ”Mitä niiden pitää aina olla niin olevinaan … vähän tällaista mökkilukemista … joopa joo.” En halua vaikuttaa miltään kulttuurisnobilta.

* * *

imageSiispä suuntaan kohti tarjousnurkkaa. Se on Sysmän kirjakaupan helmi: vitosella saa hyviä kirjoja, moneen eri makuun. On Harjunpää-sarjaa, on Juha Seppälän Paholaisen haarukka ja Katri Lipsonin Kosmonautti, on Juhani Suomen Kekkos-kirjoja, on jännitystä ja romantiikkaa, on tietokirjoja.

Eräässä pinossa on Arto Virtasen kirjoituskokoelma Kirjailijan koti (Tammi, 2006). Olen aiemmin lukenut teoksesta mm. Markku Envallin kritiikki-käsityksiä suomivan kärjekkään, ajatuksia herättävän tekstin, joten  kyse ei ole mistään riskisijoituksesta. Muutenkaan Virtasen kokoelma ei oikein näyttäisi kuuluvan Nora Robertsin ja Reijo Mäen romaanien väliin: pakkohan se on pelastaa.

Toinen tarjoushyllystä poimittu kirja on venäläisen Leonid Tsypkinin Kesä Baden-Badenissa (alkuteos 1982, suom. Marja-Leena Jaakkola, Tammi) Kahdessa aikatasossa liikkuva romaani kertoo Fjodor Dostojevskin ja hänen vaimonsa matkasta Baden-Badeniin velkojia pakoon. Olen kuullut kirjaa kehuttavan – ja vaikka en olisikaan, niin Susan Sontagin esipuhe vakuuttaa (esipuheen suomentanut Vappu Orlov):

Koska 1900-luvun loppupuolen kirjallisuus on moneen kertaan tutkittu alue, tuntuu vaikealta uskoa, että voitaisiin vielä löytää uusia mestariteoksia, ainakaan suurimmilla, tarkimmin seuratuilla kielillä kirjoitettuja. Mutta penkoessani kymmenisen vuotta sitten Lontoon Charing Cross Roadilla erään kirjakaupan edessä nuhjuisten taskukirjojen hinkaloa törmäsin juuri sellaiseen kirjaan. Kesä Baden-Badenissa on teos, jonka haluaisin lukea koko viime vuosisadan fiktiivisen ja parafiktiivisen kerronnan kauneimpien, mieltäylentävimmien ja omaperäisimpien saavutusten joukkoon.

Tällaiset tuntemattomiksi jääneet mutta merkitykselliset romaanit ovat suosikkejani. Ehkä palaan aiheeseen myöhemmin blogissani.

* * *

imageTarjouskulman ohitse pääsee taaempana olevaan huoneeseen. Kirjakaupan lastenosastolle väriä tuo Sysmässä syntyneen kuvataiteilijan Marjatta Tapiolan isokokoinen, iloinen maalaus. Keltainen väritys muuttaa hivenen huoneen valon aallonpituutta ja saa kaiken näyttämään raikkaammalta, positiivisemmalta.

Lapsille suunnattuja kirjauutuuksia on näkyvillä. Otan niistä pari valokuvaa, mutta sitten tajuan, etten Finlandia Junior -raadin jäsenyyden takia voi niitä blogiin laittaakaan. – Melkeinpä kirjoja enemmän viisivuotiasta jälkikasvuani kiinnosttaa runsas valikoima erilaisia pelejä. Niitä pitääkin olla myynnissä kesämökkipaikkakunnalla. Jos on huono sää, pitää olla sisällä tekemistä. Ja vaikka ilma olisi hyvä, tarvitaan pelejä silti: lämpimän alkukesän aiheuttamat hyttysarmadat saavat välillä epäilemään hokemaa ”On Lotto-voitto syntyä Suomeen!”

* * *

Kirjakaupan yläkerrassa on divari. Se avartuu yhdeltä seinältä portaikkoon, mikä luo tilan tuntua muuten melko matalaan huoneeseen. Pystyhirret ovat kauniit, elämää nähneet. imageNiteitä on paljon. Silti yläkerran puoli ei tee samaa vaikutusta kuin alakerran kirjakauppa. Hyvää luettavaa löytyy kyllä, mutta tuntuu siltä, että vaihtuvuus ei ole kovin suurta. Uudehkoja teoksia ei ole suhteessa niin paljon kuin esimerkiksi Jyväskylän antikvariaateissa: täällä ei ole opiskelijoita kiikuttamassa rahapulassa omaisuuttaan myytäväksi. Tai ehkä Sysmän kirjakaupan antikvariaatti ei yleensäkään osta aktiivisesti asiakkailta yksittäisiä teoksia: yläkerran divari tuskin on mitään suurta liiketoimintaa. Mutta se antaa kirjakaupan yhteydessä lisäarvoa, mahdollisuuden ostaa edullisesti luettavaa.

Huokeita lukuelämyksiä voi etsiä vaikkapa pokkariosastolta. Nurkkauksen seinällä on kaksi taideteosta, joista oikeanpuoleinen esittää jonkinlaista Minotaurus-hahmoa. En imagetullut katsoneeksi taiteilijan nimeä, mutta tyylillisesti tuokin voisi olla Marjatta Tapiolan tekemä. Koska käytettyjen pokkareiden joukosta iso osa on dekkareita ja jännäreitä, sopii aihe hyvin rinnastukseksi hyllyrivistöille: ”Oletko valmis kohtaamaan tässä kirjalabyrintissa piilevät hirviöt?”

Minä en uskalla mennä edes kovin lähelle. En niinkään pelkää hirviöitä, mutta ajatus itsestäni raahaamassa läjää pokkareita mökille kauhistaa. Ei minulla kuitenkaan ole aikaa kaikelle – ja sitä paitsi minusta on tullut vaativa luettavani suhteen. Halvasti painettujen vanhojen pokkareiden kellastuneet sivut tekevät lukemisesta työlästä. Joko sähköisten kirjojen maailma ja lukulaitteen steriili selkeys ovat alkaneet muokata lukutottumuksiani tai sitten se pahamainen ikänäkö kolkuttelee ovella …

* * *

Sysmän kirjakauppa ei ehkä ole Suomen kaunein, vaikka ken tietää, mutta hieno se on, varsinkin kun ottaa huomioon sijainnin.  – Tänä kesänä käyn Sysmän kirjakaupassa aivan varmasti toisenkin kerran, mutta voisihan sitä muuallakin piipahtaa. Kesän aikana tulee kuitenkin reissattua ympäri Suomea. Onko siis kellään vinkkejä vastaavista kirjakauppaelämyksistä, maalla tai kaupungeissa?

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: