Havahdun kesään aina vasta näin heinäkuun alussa. Alkukesä on oikeastaan vain kevään jatkoa, valon ja vihreyden hurmosta, lintujen loputonta laulua, keveitä vaatteita, pitkiä askelia – mutta varsinainen kesä alkaa siitä, kun juhannus ja kesäpäivänseisaus ovat ohi ja tajuaa kesän jo kypsyneen. Koko pitkä talvi kesää on odotettu, mutta enää ei ole mitään odotettavaa: kesä on tässä ja nyt, eikä kulu kovin kauan, kun se vähitellen alkaa lakastua. Juuri tämä haikea oivallus tekee kesästä kesän: ajatus kesän päättymisestä aiheuttaa surua, mutta myös korostaa sen kauneutta, kallisarvoisuutta.
Tällaisina sentimentaalisina hetkinä sydämeni on otollista maaperää klassiselle runoudelle, jossa kesä esitetään usein katoavan nuoruuden ja lyhyen kukoistuksen, elämänkin, vertauskuvana. ”Vuodenaikarunous” on pakostakin kliseistä, mutta on myönnettävä, että analogiat vuodenaikojen vaihtelun ja itse elämän välillä ovat osuvia. – Shakespearen kirjoittaman 154 sonetin kokoelman tunnetuimpiin kuuluu Sonetti 18, jonka alussa rakastettu rinnastetaan kesäpäivään (suom. Paavo Cajander):
Shall I compare thee to a summer’s day
Thou art more lovely and more temperate:
Rough winds do shake the darling buds of May,
And summer’s lease hath all too short a date:
Sua päivään kesäiseenkö vertaisin?
Se kauneuden vertailussa hukkaa.
Pianpa kuluu suvi herttaisin,
Ja tuimat tuulet raataa kevätkukkaa.
Sonetista löytyy muitakin suomennoksia, mutta valitsin tällä kertaa tuon vanhimman, Paavo Cajanderin tulkinnan. Cajanderin yli 90 vuotta sitten tekemien Shakespeare-käännösten kieli alkaa olla vanhentunutta, mutta eräs elämäkerrallinen seikka tekee niistä kiinnostavia. Cajander ehti suomentaa Shakespearen soneteista vain 30, hieman ennen kuolemaansa. Ne jäivät hänen viimeisiksi kirjallisiksi töikseen. Kesän katoavaisuudesta kertovien riimien sommittelu oman elämänsä kallistuessa päätökseensä: se luo sonettiin numero 18 kohtalokkuutta.
Sonetin loppupuolella tähdennetään, että rakastetulle ei ole luvassa samaa tylyä kohtaloa kuin kesälle:
Mut sun on kesäs ikivihantaa,
sun kauneutes on katoomaton ani,
sinusta kuolo kerskua ei saa,
sa kuolematon olet runossani.
Nykyisin ”pienen kuolemattomuuden” voi lunastaa helpommin kuin 1600-luvulla: ei tarvitse riimitellä sonettia kesäisestä tuokiosta tai rakastetun kauneudesta, ottaa vain valokuvan, joka kannattelee muistoa vuosikausia. Vaan onko kuvassakaan kesän kauneus niin kirkasta ja puhdasta kuin runon säkeissä? Eikö pihakoivussa näykin jo muutama kellastunut lehti? Rakastetun silmäkulmissa ensimmäiset rypyt?
Ei pärjää valokuva runolle kuolemattomuuden ikuistamisessa – varsinkaan silloin, jos runoilija sattuu olemaan itse Shakespeare.
* * *
Vaikka Shakespearen sonetit ovat upeita, on niiden kesäaiheissa näin suomalaisesta näkökulmasta hienoinen ongelma: Lontoon kesä ei vaikuta kovinkaan lyhyeltä. Kun Suomessa kesäkelejä on lähinnä kesä-elokuussa, voi lontoolainen nauttia kesän lämmöstä jo toukokuussa ja toisaalta vielä syyskuussakin. Ja vaikka T.S. Eliot runoilee, että ”Huhtikuu on kuukausista julmin”, niin eipä tainnut miekkonen vierailla Suomessa marras-joulukuun taitteessa. Huhtikuussakin lontoolainen voi tallustella monena päivänä shortseissa, kun täällä vielä lumiraja hiljalleen ryömii kohti pohjoista.
Jos siis todellista kesän ylistystä ja nimenomaan sen lyhyyteen liittyvää tunnelmointia kaipaa, on turvauduttava suomalaisiin lyyrikoihin. Kesällä tuleekin luettua Eino Leinoa, jonka sanahelkyttelyyn minun on talven kyynisinä hetkinä välillä hieman vaikea suhtautua vakavissani. Mutta mikäpä kuvaisi paremmin suven lyhyyttä kuin Lapin kesä:
On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit’ aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.
Ilmatieteen laitoksen tilasto vahvistaa, että Pohjois-Lapissa kesä (siis kasvukausi) ei ole kuin reilun parin kuukauden mittainen. Turussa vastaava keskilämpötiloihin perustuva terminen kesä kestää toukokuun puolestavälistä syyskuulle, eli pari kuukautta pidempään. Ja jos Lapin ilmastoa vertaa Lontoon keskilämpötiloihin, niin alkaa Shakespearen kesän katoavaisuutta alleviivaavat säkeet vaikuttaa turhalta ruikutukselta: Lontoossa lämmintä – tai ainakin leutoa – säätä kestää pohjoissuomalaisen näkökulmasta ylenpalttisen runsaasti.
Tietenkin tässä yhteydessä tulisi muistaa, että maantieteellisestä sijainnista riippuen vuodenajat määritellään hieman eri tavoin: suomalaista ja englantilaista kesää ei voi määrittää täysin samoilla periaatteilla. Yhteistä niissä on joka tapauksessa se, että keväällä ja kesällä lisäännytään, kasvetaan ja varaudutaan talven varalle. – Tähän aiheeseen tarttuu Shakespearen Sonetti 6, joka pyrkii saamaan runon puhuteltavan vakuuttuneeksi siitä, että tämän kannattaisi hankkia jälkeläisiä (suomentajina vertailun vuoksi Martti Syrjä, Leo Saukkoriipi ja Paavo Cajander):
Siis älä talven risakouran anna
kesääs viedä, voimatta olennaista
osaa itsestäsi talteen panna,
kauneutesi aarretta katoavaista.
– Syrjä
Kavahda talven kättä karheaa,
aloita varhain kesän sadon korjuu,
johonkin ruukkuun laita hunajaa,
niin kauneus oman häviönsä torjuu.
– Saukkoriipi
Siis talven kolkon kouran älä suo
kesästäs hävittää sen tuoksun hurmaa.
Mahalas maljaan vala, aartees tuo,
ennenkuin itselles se tekee turmaa.
– Cajander
Mahdollinen lukija ymmärtänee tuon Shakespearen sonetin symboliikan (hunajan purkkiin laittamisen/mahlan maljaan valamisen) ilman turhia selittelyjä.
Itselleni lisääntyminen ei tietenkään ole jokakesäinen päämäärä, mutta jollakin tavalla kesää aina yrittää talven varalle varastoida. Paras tapa säilöä kesää talven varalle ei mielestäni ole niinkään marjojen pakastaminen, sienten kuivattaminen, kurkkujen säilöminen yms. touhu, vaan yksinkertaisesti kesästä nauttiminen, ammentaminen.
Vehreyden ihastelu, puun varjossa loikoilu, kukkien nuuskiminen paljain jaloin kävely – siinä hyviä konsteja talven tuloon varautumiseen. Toki sydäntalvena pakasteesta kaivettu mansikka voi toimia hyvänä kokemuksen välittäjänä. Jäinen mansikka ei yksistään tuo kesää talven keskelle, mutta jos keho sen avulla muistaa lämmön, värit ja tuoksut, niin silloin syttyy toivo ja jaksaa kaamoksen yli kevättä odottaen.
* * *
Kesän lyhyyttä voi murehtia sitten, kun se on ohi, mutta juuri nyt sellaiseen ei ole varaa. On iloittava vuodenajan täyteydestä ja rajallisuudestakin, joka vain korostaa sen ainutlaatuisuutta. Leinon runon Soita somer, helkä hiekka! loppusäkeistö tavoittaakin hyvin heinäkuisen tunnelmani (vaikken mikään impi olekaan):
Soita somer, helkä hiekka,
laula laine huoleton,
ilakoitse impi nuori –
lyhyt Suomen suvi on.
* * *
(Tämä postaus on uusinta tarkalleen neljän vuoden (3.7.2009) takaa, hieman terävöitettynä ja kukkakuvilla elävöitettynä.)
Martti Syrjän suomennos ilmestynyt Parnasson numerossa 3/2007. Leo Saukkoriipi on kääntänyt kaikki sonetit teoksessa Sonetit 2007 (Kustannus Oy Rajalla).
Upea uusinta, joka oli uusinta uutta itselleni.
Suomen kesän erikoisuus on sen erityinen valoisuus, joka ei ole niin voimakasta Englannissa.
En tiennyt Martti Syrjän suomennoksista, joka on omintakeista ja oivaa, Kajander on ollut kestosuosikkini, olen lukenut hänen tuotoksiaan Gutenbergistä paljonkin.
Postauksesta on tosiaankin jääneet lähteet uupumaan. Tuo Martti Syrjän suomennos on muistaakseni Parnassosta, jossa esiteltiin joitakin hänen käännöksiään Shakespearen soneteista. Mutta en tiedä, onko Syrjä jatkanut projektiaan. – Yritän etsiä tuon numeron kun ehdin, todennäköisesti se on vuodelta 2009, alkuvuoden numeroja.
Tämä on muuten muistaakseni ensimmäinen kerta, kun postaan vanhan tekstin kokonaisuudessaan uudestaan – linkityksiä vanhoihin postauksiin toki olen aiemminkin tehnyt. Suosittelen: samalla voi tehdä pieniä muutoksia, ja koska lukijakunta muutamassa vuodessa uudistuu, juttu on monille lukijoille aivan uusi.
Lehti olikin pari vuotta aiemmin ilmestynyt Parnasso 3/2007.
Itse olen postannut joitain kirjoja kokonaan uudestaan, parempi kuin editoida vanhaa, mihin olen myöskin syyllistynyt.
***
Martti Syrjän ensimmäisiä levyjä, missä hän on ollut sanoittajana, on muuten Tie vie, missä on minusta hyviä sanoituksia.
Murheellisten laulujen maa – vaikka onkin tiuhan radiosoiton takia jokseenkin kulunut kappale, ei sanoituksen oivallisuutta voi kiistää. Synkimmät Suomi-kliseet riimitelty samaan pakettiin.
Tämä postaus toi hymyn huulille ja antoi myös tarpeellisen muistutuksen siitä, että nyt ylös koneen ääreltä ja ulos. Nauttimaan ja tallentamaan kesää muistoihin.
Ei todellakaan kannata uhrata kaunista kesäpäivää näyttöruudulle, ellei ole aivan pakko! Vaikka toisaalta kesällä ehtii mukavasti hieman tehdä tätäkin kun ei ole muuta.
Rrrrrrakastan Shakespearen sonetteja! Mainitsemasi on syystä ehkä eniten siteerattu kuin myös yksi tunnetuimmista.
Juuri nyt on aika nauttia kesästä. Nyt kun löysin ensimmäisen punaisen haavan lehden. Nyt alkavat ne sametti-illat, joita olemme jaksaneet odottaa pitkän vuoden. Istut illan hämärissä, pimeys kietoo sinut hellään vaippaansa, lepakot suihkivat suih, suih, suih…puutarhoista kantautuu kypsyvien hedelmien raukea lupaus, yöperhoset ja syvä sisäinen tieto, että kaikki on tässä ja nyt.
Sitten: ”Tuo vuodenaika jonka näet minussa/ kun keltaisia lehtiä, ei ainutta, tai muutama/ riippuu oksilta jotka vapisevat kylmän tullessa,/ kuorin paljaat rauniot, joissa linnut vasta lauloivat./ Minussa näet tuon päivän iltahämärän./ Auringon laskettua…
Tämän näet. Se rakkaautesi vahvistaa,/ rakastat sitä mistä pitää kohta luopua.”
– Shakespeare – suomennos Kirsti Simonsuuri
♥
Hieno tuo sitaatti Simonsuuren suomennoksesta. Kunhan kesä ensin pääsee täyteen mittaansa, saa sen haipuvasta loistosta nauttia vielä pitkälle syksyyn. – Ei niin kirjallisromanttisena yksityiskohtana mainittakoon, että itse iloitsen myös pahimman hyttyskauden taittumisesta …
”Turussa vastaava keskilämpötiloihin perustuva terminen kesä kestää toukokuun puolestavälistä syyskuulle, eli pari kuukautta pidempään.”
Olen iloitsemassa kesänvalosta parhaillaan noin 400km päässä Turusta pohjoiseen ja on aivan erilainen ”ilmanala” täällä, valoa on paljon enemmän kuin ”etelässä”, mutta vehreys on sama. Varsinaista pohjois-suomea tämä ei vielä ole, mutta silti kesäyöt tuntuvat ihan toiselta…
Toisaalta (puutarhurimielisenä) kevät on Helsingissä aina paljon kylmempi kuin Turussa ja tänä keväänä oli Turun kevät huhti-toukokuun vaihteessa noin pari-kolme viikkoa edellä Hgn keväästä. Kuljen tuota väliä suht usein ja siihen perustuvat havaintoni. Eikä eroa ole kuin vajaa 200 km. Helsingin keväässä saattaa tuntua toisinaan: ”huhtikuu on kuukausista julmin”, koska avomereltä puhaltaa silloin vielä jäinen tuuli. Turkua suojaa iso saaristo.
Iloista kesää!
Joku jo haikaili että alkukesä on ohitse. Pitää vain kestää se että syys lähenee. Onneksi on keskikesä ja elokuun illat vielä elettävänä. Näin kesäasujana saan ihailla merta kaikissa kesän valoissa ja autingonlaskuissa. Eino Leinoa ajattelen nyt kun on runon viikko Kajaanissa. Kesäyön on onni omanani.
Hirlii:
Pohjois-Suomen erilaisuuden huomasi konkreettisesti helatorstaiviikonloppuna toukokuun alussa, kun kävimme Kuusamossa. Muuttolintuja näkyi paljon pelloilla Oulun seuduilla, mutta muuten matka pohjoiseen oli kuin olisi palannut ajassa joitakin viikkoja ajassa taakse. Jos taas olisimme ajelleet pitkän viikonlopun viettoon Turun seudulla, tilanne olisi ollut päinvastainen. – Toisaalta oli kiva palata kotiin pohjoisesta, kesään päin.
helenaho:
Kesä meren rannalla – ehkä joskus vielä tulee sellaistakin koettua. Me mökkeilemme metsän keskellä Sysmässä, ja siellä kyllä konkretisoituu hyvin ”vanamoiden valjut lemut” ja muut kesäyön ihmeet.
Tosiaankin, lauantaina on runon ja suven päivä. Täytyy muistaa jotenkin juhlistaa.
Oi, kaikessa ihanuudessaan kesä on kyllä haikea. Loma aina liian lyhyt ja aurinkoiset päivät osuvat sille viikolle, kun itse on töissä. ;-)
Itse lähden ensi viikolla Jäämeren rannalle tutkiskelemaan pohjoista kesää. Se on niin erilainen kuin eteläisempi. Vuorokauden ympäri paistava aurinko on aina yhtä hämmentävä.
Viime kesänä olimme heinäkuussa Kilpisjärvellä ja sieltä suunnattiin Lofooteille. Oli todellakin erilaista: valoisaa, koleaa – ja kaunista.
Meidän hyllystämme löytyy sonettikirja Kirsti Somensuuren ansiokkaana käännöksenä, jossa on vielä kätevästi rinnakkain alkuperäiset englanninkieliset ja suomalaiset versiot.
Mitä tulee kesän huomaamiseen: sen havaitsee myöhässä, ja sitten se on jo melkein ohi.
Voi FREUD sentään, vai SOMEnsuuri. Tarkoitin tietenkin Simonsuurta! :D
Some/somer – kesäinen sosiaalinen media …
Simonsuuren käännös on hieno, koska rytmistä ja muusta voi nauttia alkukielisenä, ja mitallista suomennosta huomattavasti tarkempina merkitykset kääntyvät vapaamittaisina.
Toisaalta, ovat ne jotkut Aale Tynnin kääntämistä soneteista kauneudessaan omaa luokkaansa.
Mitä tulee ”Huhtikuu on kuukausista julmin”, niin kyllä se nimenomaan on, paitsi Suomessa se on toukokuu.
Ihan itsestäänselvää.