Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘charles darwin’

Vanhassa valokuvassa kaksi Charles Darwinin palveluskuntaan kuuluvaa puutarhuria leikkaa nurmikkoa hevosvetoisella koneella. Kuvatekstin mukaan miehet ovat Henry Lettington ja William Brooks. Valokuva on otettu Down Housen pihalla vuonna 1859. – Kyseinen otos löytyy teoksesta The Correspondence of Charles Darwin, Volume 12. Teokseen on koottu Darwinin kirjeenvaihtoa, ja kirjeet on varustettu runsailla alaviitteillä (valokuvaa voi vilkaista tästä: kun sivu avautuu, rullaa tekstiä sivun verran ylöspäin).

Darwinin puutarhureista kiinnostuin luettuani Kristina Carlsonin romaanin Herra Darwinin puutarhuri (2009, Otava). Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1870-luvulle Kentiin, Downen kylään, jossa Charles Darwin kehitteli maailmaa mullistaneen evoluutioteoriansa. – Carlsonin romaanissa Downen kyläyhteisö suhtautuu epäluuloisesti Down Housen isäntään ja hänen ajatuksiinsa. Osansa vieroksunnasta saa myös Darwinin puutarhuri Thomas Davies, jota pidetään jumalattomana miehenä: Davies on isäntänsä lailla kiinnostunut tieteestä ja tieteellisistä menetelmistä. – Daviesin vaimo on kuollut, tytär on mieltetään ikäisiään yksinkertaisempi ja poika sairaalloinen. Kyläläiset pitävätkin Daviesin epäonnea Jumalan rangaistuksena.

Carlsonin romaanin Thomas Davies on fiktiivinen henkilö, mutta kyllä Darwinilla oikeastikin puutarhureita oli. Koska Darwinin elämä on tutkittu läpikotaisin, löytyy hänen palveluskunnastaankin melko helposti tietoa – tai ainakin alaviitteitä. – William Brooks (s. 1802) on mainittu Down Housen ulkoalueista vastanneeksi puutarhuriksi, mutta varsinaisesti Darwinin kanssa tutkimustyöhön ja käytännön kokeisiin osallistui Brooksin apulainen Henry Lettington (s. 1823). Eräässä kirjeessään Darwin mm. mainitsee Lettingtonin olevan taitava kasvien risteyttämisessä, ja teoksessaan Springtime and Other Essays (1920) Charles Darwinin poika Francis Darwin muistelee nimenomaan Lettingtonin toimineen apulaisena Darwinin tutkimuksissa.

Lisäksi Francis Darwin kertoo Henry Lettingtonin olleen ystävällinen häntä kohtaan ja auttaneen mm. lintuansojen teossa.  – Henry Lettington avioitui William Brooksin tyttären Eileenin kanssa. Koska Family Searchin haulla löytyvien tietojen mukaan vuonna 1881 Henry Lettingtonin taloudessa asui hänen vaimonsa lisäksi kolme tytärtä ja nähtävästi William Brooksin taloudessa vielä kaksi Henryn ja Eileenin tytärtä lisää, on Lettingtonin perheonni ollut huomattavasti paremmalla tolalla kuin romaanihenkilö Thomas Daviesin.

Charles Darwinin elämäntyötä käsittelevissä kirjoituksissa puutarhurit ovat korkeintaan alaviitteen arvoisia. Carlsonin romaanissa Thomas Daviesin rooli on keskeisempi, mutta ei kirja kuitenkaan varsinaisesti kerro puutarhurista. Se on kyläyhteisön kuvaus, jossa kertoja tarkastelee asioita monen kyläläisen näkökulmasta. Nuo näkökulmatkin ovat vain lyhyitä episodeja, joten kovin kattavasti kenenkään kyläläisen ajatusmaailmaan ei lukijan katse ulotu. Pieneen kirjaan (176 sivua) mahtuu kuitenkin paljon eri henkilöiden puheensorinaa, ja tuosta sorinasta piirtyy uskottavalla tavalla 1800-luvun englantilaisen pikkukylän kuva. Mielenkiintoinen lukukokemus.

                                                   ————————

Enemmän Kristina Carlsonin romaanista voi lukea vaikkapa Kiiltomadossa.

Read Full Post »

Charles Darwinin isoisän Erasmus Darwinin runokirja The Loves of the Plants (1791) kertoo kukkien rakkauselämästä. – Aivan, luit oikein: siis kukkien rakkauselämästä. Esimerkiksi iiriksestä Darwin runoilee (suomennos Mika Tiirinen, teoksesta Hirmulisko heinäsuovassa – ja Tiirisen ovat kaikki muutkin Darwinin runojen suomennokset tässä postauksessa) näin:

Kesakkoisess’ Iriksessä hurja liekki on
Vihille vei kolme miestä sovus’ morsion.

Kuulostaa omituiselta: miten ihmeessä naispuolisella iiriksellä voisi olla kolme miestä? – Vastaus on yksinkertainen: Erasmus Darwin kirjoittaa runoja ruotsalaisen kasvitieteilijän Carl von Linnén kasvien suvullisen järjestelmän hengessä. Linné jakoi järjestelmässään kasvit 24 luokkaan sen mukaan, montako hedettä ja emiä kussakin kukassa on, millaisia ne ovat ja miten ne ovat sijoittuneet. Darwin selventääkin runojensa lähtökohtia lukuisissa alaviitteissä: iiriksen kukassa on siis yksi emi ja kolme hedettä. – Vertailun vuoksi keijulilja, gloriosa superba, jossa kaksi kolmen heteen ryhmää hedelmöittävät yhden emin vuorotellen:

Kun varhaiset Tunnit takkuisista hiuksistaan
Raikkaan ruusunnupun, liljan valkean onnistuivat kutomaan,
Vei ylpeä Gloriosa kolme valittua nuorukaista,
Neitseellisten kahleidensa vankia punastuvaista.
Kun ajan julma käsi ryppyjen kuoren loi
heikoille jäsenille, ja hiukset hopeoi,
Vielä kolme nuorukaista hän kihlas kypsillä vuosillaan,
Imartelun uhrit iän juonikkaan.

– Erasmus Darwin siis inhimillistää surutta kukkien puuhat ja luo kasveille luonteenpiirteitä sen mukaan, miten ”rakkausasiat” on hoidettu. Linnén järjestelmän 13 ensimmäistä luokkaa määräytyvät heteiden lukumäärän mukaan: luokassa 1 (Monandria) on yksi hede, luokassa 2 (Diandria) kaksi hedettä jne. kuitenkin niin, että vielä luokassa 10 on johdonmukaisesti kymmenen hedettä, mutta luokassa 11 kaksitoista hedettä, luokassa 12 kaksikymmentä ja luokassa 13 (Polyandria) kahdestakymmenestä sataan. Useimmiten näissä luokissa on useita heteitä ja vain yksi emi – mutta voi emejä olla useitakin. Viattoman näköisissä kukissa onkin siis meneillään melkoisia lemmenleikkejä. Yhden emin ja yhden heteen kukat ovat Darwinin kuvauksissa perinteisen pariuskollisia, useampaa hedettä pauloissaan pitelevät emit taas esimerkiksi tavoiteltuja neitoja, lukuisia rakastajia pitäviä hurjastelijoita tai muuten vain flirttejä naisia – kyse voi myös olla joko kopeista ja kylmäkiskoisista sulhasehdokkaat torjuvista naisista tai sitten vaikkapa jumalattaresta, kuten laakerikirsikassa (prunus laurocerasus):

Kun kaksikymmentä pappia ympäröi upeaa alttaria
Papinviittojen reunustamaa, seppelin kruunattua,
Kamppailevat sotajoukot, kansat vapisevat odottavat
Kuullakseen lujat, muuttumattomat Kohtalon käskysanat.

Darwinin runoista on suomennettu vain joitakin katkelmia Stephen Jay Gouldin teoksessa Hirmulisko heinäsuovassa (1995, suom. Mika Tiirinen 2001, LIKE) , jonka kolmessa viimeisessä esseessä Gould tarkastelee tätä Charles Darwinin isoisän erikoista runokirjaa. Gouldin päähuomio on siis luonnontieteissä, ei kirjallisuudessa. Hän kuvailee Darwinia näin:

Erasmus Darwin (1731-1802) – Britannian valistusajan huomattava liberaali ajattelija, menestyksekäs fyysikko ja tiedemies sekä arvostettu runoilija aikansa suositussa tyylilajissa herooisissa riimipareissa (kirjoitettu viisipolvisessa jambimitassa, ei daktyyleissä; huomaatteko, rouva Ponti, minä muistan eron) – julkaisi vuonna 1789 merkittävimmän teoksensa The Loves of the Plants, joka esiteltiin edellisessä esseessä. Neljässä cantossa ja 238 runosivulla hän kuvaa ja havainnollistaa Linnén kasveille rakentamaa suvullista luokitusjärjestelmää kuvaamalla heteet miehiksi ja emit naisiksi ja vetämällä sitten asetelmasta johtopäätöksensä herooisissa riimipareissaan. Ja ettei metaforisuutta olisi ollut jo tässä kylliksi, Erasmus Darwin lisäsi vielä yhden tason vertaamalla personifikoitua kukkaa johonkin klassisen mytologian aiheeseen tai ajankohtaiseen tapahtumaan.

Luonnontieteilijänä Gould lähinnä käyttää Darwinin runoja esimerkkinä siitä, kuinka Linnén luokitusjärjestelmä ammentaa liikaa ihmiselämän käsitteistä ja tarjoaa siten kasvualustan liioittelevalle metaforisuudelle:

Lisäksi, kuten aiempi esitykseni hänen suvullisesta järjestelmästään osoittaa, Linné täytti luokittelunsa ihmisen termeillä ja käsitteillä. Yhteenliittyneet heteet ovat ”Veljeyksiä” ja yksineuvoiset kukat elävät joko yhdessä tai kahdessa ”talossa”. Linnén teksti on täynnä tällaista metaforista terminologiaa. Hän puhuu hedelmöityksestä avioliittona ja heteistä ja emeistä aviomiehinä ja vaimoina. Terälehdet ovat häävuoteita, ja hedelmättömistä heteistä tulee eunukkeja, jotka oletettavasti vartioivat vaimoa (emiä) muilta hedelmällisiltä heteiltä (aviomiehiltä).

Melkoisia kielikuvia 1700-luvulla eläneeltä ruotsalaiselta tiedemieheltä. Ja juuri tämä näkökulma onkin kiinnostava sekä Darwinin runoissa että Linnén kirjoituksissa: 1700-luvulla tiede ja runous eivät välttämättä olleet kovin kaukana toisistaan.  

Vaikka Gould luonnontieteilijänä katsookin Darwinin jossain määrin pettävän tieteellisen objektiivisuuden vaatimukset, niin runouden ystävä kyllä antaa liioittelun ja personifikaation Darwinille anteeksi. Darwin luo runouden ehdoilla oman kosmoksensa, jossa hän  hyödyntää Linnén järjestelmässä piilevät analogiat. – Ja ovathan ne hauskoja. Esimerkiksi pituuskin voi olla olennaista, kuten luokassa 14, ”Kaksi Mahtia”, johon kuuluvilla kasveilla on kukinnoissa kaksi lyhyttä ja kaksi pitkää hedettä. Tähän luokkaan kuuluu melissa:

Kaksi ritaria tuoksuvan alttarisi eteen polvistuu,
Ihana Melissa! ja kaksi aseenkantajaa toimeen osallistuu.

Luokassa 20 (Gynandria) heteet ovat kiinnittyneet emiin, ja Linné onkin nimennyt sen ”naismaisiksi miehiksi”. Tähän luokkaan kuuluu mm. trooppinen puu kleinhovia (jolle ei taida olla suomenkielistä nimeä):

Jättiläisnymfi! vallass’ on Kleinhovia kaunoinen,
Tuo sulo ja kauhu Orixan tasankojen …
Raisun leikkisästi sulonsa esille tuo,
Ja syliinsä sulkee vapisevat rakastajat nuo.

Ja onpa kasvien ihmeellisessä maailmassa sellaisiakin heteitä, jotka eivät ota osaa hedelmöitystapahtumaan. Nämä heteet ovat oleellisilta osiltaan vajavaisia, ja Linné itse kutsui niitä eunukeiksi (Darwinin oman alaviitteen mukaan – runokokoelmassa on lukuisia alaviitteitä, joissa saatetaan selventää runojen kasvitieteellisiä lähtökohtia hyvinkin pitkästi). Kurkumassa (curcuma longa) on yksi emi ja viisi hedettä, joista neljä on tällaisia eunukkeja:

Woo´d with long care, CURCUMA cold and shy
Meets her fond husband with averted eye:
Four beardless youths the obdurate beauty move
With soft attentions of Platonic love.

Melko erikoista, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että kurkuma on todennäköisesti yksi käytetyimmistä mausteista maailmassa: satojen miljoonien ihmisten ruokapöydässä on mauste, jonka tuotannossa on käytetty eunukkeja ja platonista rakkautta!

Viimeinen luokka, 24, sisältää kasveja, joiden lisääntymiselimiä Linné ei voinut havaita. Luokkaa kutsutaan Cryptogamiaksi ja siihen kuuluvat mm. saniaiset, sammaleet ja levät. Esimerkkinä tryffeli:

Syvällä luolissa ja hämyisissä käytävissä lymyää
Maan tytär, kaino Truffelia, ja hymyää;
Hopeaisissa vuoteissa asbestin pehmeän
Tapaa menninkäismiehensä ja lemmenvalan vannoo siveän.

Salattu, muiden silmiltä peitetty rakkaus onkin huomattavasti siveellisempää kuin sukupuolielimiään kaiken kansan nähtäväksi esittelevien korskeiden kukintojen julkinen parittelu. – Vaan harrastetaan kukkaistarhassa ekshibitionismiakin hurjempia juttuja, kuten eri sukujen välisiä ”hairahduksia”. Näistä seurauksena on lisääntymiskyvyttömiä hybridejä, muuleja, kielletyn rakkauden hedelmiä:

Caryon suloista hymyä Dianthus ylpeä ihailee salaa,
Ja himo luvaton katseessaan palaa;
Huokailu ja murhe neitoa liikuttaa,
Ja rakkauteen sopimattomaan mukaan saa.

Dianthus superbus (vaaleanpunainen, kuten Darwin viitteessään vielä tarkentaa) on suomalaisittain pulskaneilikka, ja sitä esiintyy meillä Suomessakin niin luonnonvaraisena kuin puutarhoissakin (kuva pulskaneilikasta ja sen kuvaajasta).  Runon Caryo on tarhaneilikka, dianthus caryophyllus. – Alaviitteessään Darwin kertoo näiden kahden hybridistä, jota hän kutsuu nimellä ”Fairchildin muuli”. Darwin kuitenkin erehtynee tässä kohdin, sillä kasvitieteilijä Thomas Fairchildin mukaan nimetty ensimmäinen Euroopassa (1700-luvun alkupuolella) tuotettu hybridi mainitaan monessa lähteessä tarhaneilikan (d. caryophyllus) ja harjaneilikan (dianthus barbatus) – ei siis pulskaneilikan – risteymäksi.  

Useissa runoissaan Darwin tuo esille kasveihin liittyvää perinnetietoutta ja mytologiaakin. Varsin tehokas kuvastoltaan on esimerkiksi kolmannen Canton alussa oleva runo isovelholehdestä (circaea lutetiana), jota Darwinin mukaan kasvaa Englannissa mm. hautausmailla ja on käytetty noituuteen ja paholaisen kutsumiseen. Circaea onkin nimetty Homeroksen Odysseiasta tutun noidan Kirken mukaan. Suomessa isovelholehteä ei taida kasvaa luonnonvaraisena – puutarhakasvina sitä kyllä myydään. Lähisukulainen pikkuvelholehti (circaea alpina) kasvaa Suomen luonnossakin, mutta on harvinainen.

Isovelholehden kukinnossa on yksi emi  ja kaksi hedettä. Darwinin runossa emi kuvataan noidaksi, joka runon alussa tekee taikojaan hautausmaalla ja häiritsee haudan lepoa. Yön kuvasto on kuin suoraan jostakin kauhuelokuvasta: kuu, tähdet, lepakoita, pöllöjä – ja ulvova ”keskiyön koira”. Noidan messuamisella on vaikutuksensa: kaksi irstasta pikkupirua nousee esiin ja tervehtii kuningatartaan. Runon loppuosassa kuvataan noiden kahden pikkupaholaisen temmellystä pyhällä maalla ja kulkua  kohti saatanallisen rakkautensa täyttymystä.

Vaikka runo on melko haasteellinen kohtuullisesti englantia osaavallekin, siteeraan sen kuitenkin tähän loppuun kokonaisuudessaan esimerkkinä Darwinin tyylistä, tunnelman luomisesta ja sanaston rikkaudesta. (Runon jakaminen neljän rivin säkeistöihin on oma, keinotekoinen valintani, jonka tarkoitus on helpottaa lukemista.)

Thrice round the grave Circaea prints her tread,
And chaunts the numbers, which disturb the dead;
Shakes o’er the holy earth her sable plume,
Waves her dread wand, and strikes the echoing tomb!

Pale shoot the stars across the troubled night,
The timorous moon withholds her conscious light;
Shrill scream the famish’d bats, and shivering owls,
And loud and long the dog of midnight howls!

– Then yawns the bursting ground! – two imps obscene
Rise on broad wings, and hail the baleful queen;
Each with dire grin salutes the potent wand,
And leads the sorceress with his sooty hand;

Onward they glide, where sheds the sickly yew
O’er many a mouldering bone its nightly dew;
The ponderous portals of the church unbar,
Hoarse on their hinge the ponderous portals jar;

As through the colour’d glass the moon-beam falls,
Huge shapeless spectres quiver on the walls;
Low murmurs creep along the hollow ground,
And to each step the pealing ailes resound;

By glimmering lamps, protecting saints among,
The shrines all tremble as they pass along,
O’er the still choir with hideous laugh they move,
(Fiends yell below, and angels weep above!)

Their impious march to God’s high altar bend,
With feet impure the sacred steps ascend;
With wine unbless’d the holy chalice stain,
Assume the mitre, and the cope profane;

To heaven their eyes in mock devotion throw,
And to the cross with horrid mummery bow;
Adjure by mimic rites the powers above,
And plite Alternate their Satanic love.

– Englannin kieltä taitavalle kukkien ystävälle Erasmus Darwinin The Loves of the Plants avaa aivan uusia näkökulmia kotipuutarhan ihmettelyyn. Itsekin olen huomannut tarkastelevani teoksen luettuani kukintoja eri tavalla kuin ennen: lasken heteiden ja emien määrää, tutkailen niiden kokoa ja muotoa. Korostettakoon kuitenkin, että en ajattele niitä niinkään sukupuolieliminä, vaan enemmänkin samassa kasvissa vaikuttavien feminiinisten ja maskuliinisten ominaisuuksien suhdeverkostona ja summana. – Eihän siinä tietenkään mitään järkeä ole (onko yleensäkään missään mitään ”järkeä”?), mutta tuopahan lisähauskuutta kukkien katseluun.

Ja esimerkiksi kukkien ostossa pelkkä värisymboliikan miettiminen tai johonkin kukkaan perinteisesti liitetyt ”viestit” tuntuvat nykyään pinnallisilta ja naiiveilta valintaperusteilta – jos aikoo ostaa rakastetulleen kukan,  niin kyllä ne heteet ja emit on siitä ensimmäiseksi tsekattava …

                         —————————————–

(Darwinin teosta valitettavasti tuskin löytyy kirjastosta, mutta Gutenbergin sivuilla se on, tosin melko sekavan näköisenä versiona.)

Read Full Post »

%d bloggers like this: