Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘charles lamb’

Jos haluaa tutustua helpolla tavalla William Shakespearen tuotantoon, kannattaa lukea vanha klassikkoteos Shakespearen tarinoita (1807, suom. V. E. Hämeen-Anttila, 1977, Karisto), jonka ovat kirjoittaneet sisarukset Charles ja Mary Lamb. Nuorille lukijoille tarkoitettuun teokseen on valikoitu 20 Shakespearen näytelmää, ja jokainen niistä on muokattu alkuperäistä lyhyemmäksi proosamuotoiseksi tarinaksi.

Oman tumman juonteensa teoksen lukemiseen antaa Lambin perheen murhenäytelmä. Mary syntyi vuonna 1764, Charles 11 vuotta myöhemmin. Perhe ei ollut kovin varakas, äidin halvaantuminen ja isän sairaus pakottivat Maryn hoitamaan kotiaskareet ja myös hankkimaan elantoa perheelle. Oman itsenäisen elämän suunnittelu ei ollut mahdollista. Paine oli kova, eikä Maryn horjuva mielenterveys kestänyt. 31-vuotiaana hän joutui kotonaan kesken töidensä jonkinlaiseen psykoosiin, tarttui keittiöveitseen ja pisti sillä puolustuskyvyttömän äitinsä hengiltä.

Tapaus oli niin poikkeuksellinen, että oikeus ei tuominnut Marya murhasta vaan katsoi tragedian johtuneen hulluuskohtauksesta. Mary toimitettiin hoitoon, ja myöhemmin isän kuoltua Charles otti sisarensa huostaansa. Loppuikänsä he viettivät yhdessä, aina Charlesin kuolemaan saakka 1834. Mary kuoli 1847.  – Charles Lamb on saanut nimensä kirjallisuuden historiaan lähinnä esseillään, mutta silti sisarusparin ja erityisesti Maryn kohtalona on ollut olla omituinen kirjallisuusanekdootti äidinmurhan takia. Kuitenkin myös Mary kirjoitti, vaikkakin esimerkiksi Shakespearen tarinoita oli pitkään vain hänen veljensä nimissä  – todellisuudessa Mary kirjoitti yli puolet kokoelman teksteistä. Charles keskittyi tragedioihin, ja Maryn vastuulla olivat kokoelman komediat sekä kevyemmät ja sadunomaisemmat tekstit, kuten teoksen ensimmäinen tarina, Myrsky.

Maryn Myrsky alkaa kuin satu:

Olipa kerran meressä saari, jonka ainoina asukkaina olivat vanha mies nimeltä Prospero ja hänen tyttärensä Miranda, hyvin kaunis nuori neito. Miranda oli tullut saarelle niin nuorena, ettei muistanut nähneensä kenenkään muun ihmisen kasvoja kuin isänsä. 

Tyyli sopii hyvin Myrskyyn, sillä Shakespearen vuonna 1611 ensimmäisen kerran esitetty näytelmä on sadunomainen, jonkinlainen sukulaissielu Kesäyön unelle, vaikka siinä onkin huomattavasti synkempiä sävyjä. Myrskyssä kerrotaan salaperäisestä saaresta, jota isännöi Prospero taikavoimineen. Hän ei  ole ”paljasjalkainen saaren velho”, vaan alkemiaan ja salatieteisiin perehtynyt entinen Milanon herttua, jonka oma veli on 12 vuotta aiemmin kavalasti syrjäyttänyt vallasta ja karkottanut merelle. Mukaansa Prospero sai ainoastaan kasan kirjoja, joitakin välttämättömiä perustarvikkeita ja pienen tyttärensä, joka nyt on varttunut neidoksi.

Prosperon taikavoimin järjestämä myrsky tuo saarelle hänen vihamiehensä, kavalan Antonio-veljen, sekä Napolin kuninkaan Alonson ja tämän pojan Ferdinandin. Mukana laivassa on myös joitakin lordeja sekä joukko palvelijoita. Prosperon vankeudesta vapauttama ja siksi kiitollisuudenvelassa oleva henki Ariel juonii apurina, kuin Kesäyön unessa Puck Oberonille, ja saa harhautuksillaan joukkion toimimaan Prosperon haluamalla tavalla: Ferdinand ja Miranda rakastuvat (hyvä naimakauppa: tytär avioituu kruununperijän kanssa), Prospero saa takaisin ruhtinaskuntansa ja tekee veljensä kanssa sovinnon.

Luin rinnakkain Maryn version Myrskystä, ja samasta näytelmästä tehdyn Matti Rossin tuoreen suomennoksen (2010, WSOY). Myrsky on Maryn käsialaa, ja kun ottaa huomioon kirjoittajien henkilöhistoriaan sisältyvän murhenäytelmän, ei Myrsky sovinnon ja anteeksiannon teemoineen ole mikään huono valinta kokoelman ensimmäiseksi tekstiksi. Tosin Mary kyllä muuntelee huomattavasti totuutta, erityisesti Prosperon petollisen veljen katumusta ja sovinnon sydämellisyyttä: 

 –  Ei puhuta siitä enää, Prospero sanoi.  – Unohdetaan menneet vaivamme , koska ne ovat päättyneet näin onnellisesti. Ja Prospero syleili veljeään ja vakuutti hänelle uudelleen anteeksiantoaan. Hän sanoi että viisas kaikkivaltias sallimus oli tahtonut, että hänet karkotettaisiin köyhästä Milanon herttuakunnasta, jotta hänen tyttärensä perisi Napolin kruunun, koska heidän tavatessaan toisensa tällä autiolla saarella oli sattunut niin, että kuninkaan poika oli rakastunut Mirandaan.
       Nämä ystävälliset sanat, jotka Prospero lausui ja joiden tarkoituksena oli lohduttaa hänen veljeään, täyttivät Antonion mielen häpeällä ja katumuksella. Vanha ystävällinen Gonzalo itki nähdessään sovinnonteon ja rukoili siunausta nuorelle parille.

Alkuperäisessä näytelmätekstissä Antonio ei kadu mitään missään vaiheessa ja Prosperokin käyttäytyy hyvin kylmästi veljeään kohtaan:

Teitä, herra petturi, en veljekseni
kutsu, sillä sana ”veli” saastuttaisi suuni;
minä annan teille anteeksi katalimman
rikoksenne  – kaikki rikoksenne  –
mutta Milanon herttuakunnan minä vaadin
teitä luovuttamaan, sillä tiedän, että teidän
on se pakko luovuttaa.

Ei itkuja, ei syleilyjä, ei katuvia sanoja. Mutta sadussa tietysti kaikki on toisin, eikä voi olla aliarvioimatta Maryn omaa raskasta syyllisyydentunnetta ja katumusta, vaikka liiallisten kirjoittajan henkilöhistoriasta johdettujen tulkintojen tekeminen ei olekaan kovin muodikasta.   – Lambin sisarusten tarinat ovat  enimmäkseen uskollisia originaaleille, toki selviäkin eroja niissä siis on. Se ei kuitenkaan haittaa vaan ainoastaan rikastuttaa lukukokemusta, jos tuntee alkuperäiset. Ja jos ei tunne, niin mitä väliä:  sellainen, joka ei ole Shakespearen draamoja lukenut aiemmin, saa hyvän tuntuman näytelmien juonikuvioihin parin illan istumisella. Perustarinat ja henkilöiden väliset suhteet ovat kuitenkin suurin piirtein samanlaisia kuin alkuperäisissä.

Sekä Shakespearen näytelmän että Mary Lambin ”sadun” lopussa viitataan tuleviin loisteliaisiin häihin. En tiedä, järjestääkö Napolin kuningas pojalleen Ferdinandille ja Prosperon tyttärelle Mirandalle yhtä mittavia juhlia kuin tämänpäiväiset kuninkaalliset häät Ruotsissa. Mutta ainakin parissa satujen prinsessahäihin yleensä liitetyssä asiassa tarinan nuori pari päihittää Ruotsin Victorian ja Danielin: molemmat ovat aatelista sukua, Ferdinand kuninkaan poika ja Miranda ruhtinaan tytär, ja – tähän pieni taidepaussi   – Miranda on takuuvarmasti neitsyt. Hän kun ei ole saarella asuessaan ollut tekemisissä kenenkään muun kuin isänsä kanssa, Ferdinand on ensimmäinen mies ja yleensäkin ihminen, jonka hän tapaa.

Jotenkin olettaisin, että moderni, pitkään seurustellut ja kohta 33 vuotta täyttävä ruotsalaisprinsessa suhtautuu seksiin liberaalisti eikä kuulu mihinkään ”Tosi rakkaus odottaa”- liikkeeseen. Vaikka eihän sitä voi varmasti tietää.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: