Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘erik wahlström’

”Voiko kärpäsiä kesyttää?”
     Viittaan pukeutunut mies kumartui sairasvuoteen ylle. Potilas nuolaisi kielenkärjellä huuliaan ja raakkui:
     ”Miksi kysyt?”
     ”Sanotaan, että Runeberg kesyttää kärpäsiä. Sanotaan, ettei hän muuhun pysty, paitsi katselemaan ohikulkijoita peilistään. Sanotaan, että he kohottavat hattuaan kun kulkevat ikkunan ohi koska tietävät kansallisrunoilijan tarkkailevan heitä. Sanotaan, että häntä huvittaa tietää heidän nostavan hattuaan silloinkin kun hän ei ole huoneessa.”

Aivohalvaus on rampauttanut kansallisrunoilijan. Enää hän ei metsästä, ei kaada naisia, ei sanaile seurapiirien kuninkaana. Erik Wahlströmin romaanin Kärpäsenkesyttäjä (Schildts, 2010) tulkinnan mukaan Runeberg korkeintaan kesyttää kärpäsiä. – Romaanin alkukohtauksen kaksi miestä ovat viittaan pukeutunut Johan Strömborg, joka kirjoittaa Runebergin elämäkertaa, ja vuoteessa makaava Fredrik Cygnaeus, kulttuurivaikuttaja ja Runebergin tukija. Strömborgin rooli elämäkerran kirjoittajana on faktaa, mutta luultavasti tuo kärpästen kesyttäminen fiktiota.

Kun kansalliskirjailijaan yhdistetään kärpäset heti romaanin alussa, ei lukijaa yllätä, että Wahlström kohtelee jatkossakin Runebergiaan tylyin ottein. Ihannointi on teoksesta kaukana. – Ei siitä sen enempää, pysyttäydytään alussa. Kärpäsaloituksessa on omaperäisyyttä, mutta kotimaisessa nykyproosassa se ei kuitenkaan ole täysin ainutkertainen. Siis, missä tunnetussa suomalaisessa romaanissa on kärpäsaloitus?

Valitettavasti en keksi muuta kuin liian helppoja vihjeitä, joten paljastetaan oikea vastaus saman tien. Näin kärpäsmäisesti alkaa Sofi Oksasen suurmenestys Puhdistus (2008, WSOY):

Aliide Truu tuijotti kärpästä ja kärpänen tuijotti takaisin. Sen silmät pullottivat ja Aliidea etoi. Raatokärpänen. Harvinaisen iso, äänekäs ja innokas munimaan. Se vaani pääsyä keittiöön ja hieroi siipiään ja jalkojaan kamarin verhossa kuin valmistautuen aterioimaan. Lihan perään se oli, lihan eikä minkään muun. Hillot ja kaikki muu purkitettu oli turvassa, mutta se liha. Keittiön ovi oli kiinni. Kärpänen odotti. Se odotti, että Aliide kyllästyisi jahtaamaan sitä kamarissa ja lähtisi, avaisi keittiön oven. Kärpäslätkä iskeytyi kamarin verhoon.

Puhdistuksen aloitus ei esittele pelkästään Aliidea vaan myös kärpäsen, jolle ilmaantuu romaanissa monenlaista symboliikkaa. Viron lähihistoriaa tonkivassa romaanissa raatokärpänen on aivan oikeassa paikassa. Mätää löytyy monen puhtoiseltakin vaikuttavan kodin ja perheen menneisyydestä.

Kärpäsaloitus rinnastuu Oksasen Puhdistukseen, mutta kärpästen kesyttämisestä minulle tulee mieleen täysin toisenlainen romaani: Bram Stokerin Dracula (1897, suom. Jarkko Laine (1977), 2007, Otava), jossa tohtori Sewardin johtaman mielisairaalan potilas harrastaa kärpästen pyydystämistä. Miehen nimi on Reinfield, ja hänen tapauksensa kiinnostaa tohtoria erityisen paljon. Vähitellen Reinfieldin hulluuden syy selviää (lukijalle huomattavasti aikaisemmin kuin tohtorille): hän on kreivi Draculan vallassa.

Reinfield houkuttelee kärpäsiä huoneeseensa ruoka-annostensa avulla ja ripottelemalla teesokerinsa ikkunalaudalle. Wahlströmin romaanissa Runebergin palvelijalla on samanlainen metodi:

Maria kävelee raskaasti keittiön pienen huurteisen ikkunan ääreen, siellä on likainen kahvikuppi jonka pohjalla on hiukan sokeria. Kuppi on houkutellut muutamia kärpäsiä. Hän hätistelee tiehensä kaikki paitsi yhden. Hän ottaa kupin ja kantaa sen Runebergin huoneeseen, hitaasti jotta kärpänen pysyisi mukana.
     ”Tässä olis prohvessorin kärpänen.”

Kyseinen kärpänen tuskin on ”Stenbäck”, joksi Runeberg on kärpäsensä ristinyt. Aiemmin hänellä on ollut kesytetty hiiri nimeltään Cygnaeus. Ja ollessaan vielä voimissaan Runeberg kesytti kärppiä, naisiakin. Eli mestarin voimien vähetessä myös kesyttämisen kohteet pienenevät. – Reinfieldillä suunta on päinvastainen. Pyydystäessään kärpäsiä hän ei pyri kesyttämään niitä (ei kai kärpästä voi kesyttääkään) vaan toimii kuin farmari: hän kerää kärpäsiä ruokkiakseen hämähäkkejään. Niitä hän taas syöttää huoneeseensa houkuttelemilleen varpusille. Jokaisen välivaiheen yksittäisiä kärpäsiä myöten Reinfield merkitsee muistikirjaansa. Kun tohtori Seward tutustuu Reinfieldin muistikirjaan, alkavat potilaan oudot tavoitteet viimein hahmottua hänelle:

Päässäni viime aikoina hahmottunut ajatus on nyt valmis, ja teoriani on osoittautunut oikeaksi. Himomurhaajani on erikoista tyyppiä. Minun pitää keksiä hänelle uusi luokitus ja aion nimittää häntä zoofagiseksi (lihansyöjä) maanikoksi: hän haluaa sulauttaa yhteen niin monta elämää kuin mahdollista, ja hän on päättänyt saavuttaa päämääränsä kumulatiivista tietä. Hän antoi monta kärpästä yhdelle hämähäkille ja monta hämähäkkiä yhdelle linnulle ja tahtoi sen jälkeen kissan joka olisi syönyt monta lintua. Mitäköhän hän olisi tehnyt seuraavaksi?  

Reinfieldille kärpästen pyydystäminen merkitsee ensimmäistä porrasta elinvoiman kasvattamisessa; Runeberg taas on kulkenut omat portaansa alas ja takertuu nyt kärpäseen. Oma symboliikkansa siis tässäkin kärpäsaloituksessa.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: