Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘hanna pudas’

Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Rivien välissä (Avain, 2013) luo yleiskatsauksen suomalaisen kirjablogiskenen alkutaipaleeseen. Tietokirja kirjablogeista on historiikki, tutkimus, katsaus, opas ja jonkinlainen kannanottokin. Kirjoittajat itse bloggaavat kirjoista (Katja: Lumiomena ja Hanna: Kirjainten virrassa) ja ovat jo pitkään seuranneet tiiviisti blogimaailmaa. Kirjaansa varten he kokosivat tausta-aineiston haastattalemalla bloggaajia. Kyselyyn vastasi 61 bloggaajaa ja 15 kirjailijaa. Otos kertoo paitsi bloggaajien suuresta määrästä niin myös siitä, että he ovat tottuneita osallistumaan keskusteluihin ja innokkaita tuomaan näkemyksiään esille.

Vaikka laaja-alainen yleisesittely aiheeseen onkin perusteltu ratkaisu,  kaventaa se väistämättä sisällöllistä kehittelyä. Useiden lukujen aiheista lukisi mielellään lisää. Tai ehkä ongelma ei olekaan kirjoitetuissa luvuissa vaan lukutavassani: olen tottunut lukemaan näkemyksiä kirjablogeista ja niiden asemasta kirjallisuuden kentällä nimenomaan blogeista, en kirjasta. Ja blogeissa tärkeää on eräs piirre, jota Rivien välissä -kirjassakin korostetaan:

Kommentit ovat arvokkaita, niistä tulee hyviä uusia näkökulmia asiaan ja jatkopohdintoja. Joskus meneekin niin että varsinainen blogiteksti on raakile ja ajatukset selvenevät paremmin vasta kommenttilootassa.

En nyt tarkoita, että Rivien välissä olisi teoksena raakile, päinvastoin. Kuin kiertääkseen kirjan paperinmakuisuuden ongelman Katja Jalkanen ja Hanna Pudas siteeraavat ilahduttavan runsaasti tekemänsä kyselyn vastauksia. Se luo teokseen moniäänistä asiantuntijuutta tai oikeastaan osallisuutta: kirjablogikirjassa on siis samaa yhteisöllisyyden tuntua kuin kirjablogeissa yleensäkin.

* * *

Toki keskustelu jatkuu blogeissa: kerrankin puheet siitä, että ”kirjabloggaajat lukevat aina samoja kirjoja” taitaa osua oikeaan. Rivien välissä ilmestyi viime viikolla, ja siitä on ehtinyt kirjoittaa kymmenkunta bloggaajaa. Jokainen tietenkin omalla tyylillään.

Leena Lumi kertoo lukukokemuksestaan ihastuttavan innoittuneesti, suurella sydämellä:

Tämä ei ole kritiikki. Tämä ei ole edes arvio. Tämä on tunnetila, jonka koin sen jälkeen, kun tänään puolenpäivän aikaan avasin postin ja sain käteeni Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjan Rivien välissä (Avain 2013). Luin puoleen väliin, kävin uimassa ja luin loput. Luin sen, mitä olin elänyt helmikuisesta ystävänpäivästä 2009, päivästä, jolloin annoin pikkusormen Leena Lumi –kirjablogille ja se veikin koko käden ja vähän vielä enemmänkin…

Sinisen linnan kirjaston Maria taas oivasti blogiharrastuksen kannalta kirjan oleellisimpia kohtia tiivistäen:

Kirjablogit eivät olekaan mitään rahasampoja; Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjabloggaajille lähettämään kyselyyn vastanneista vain kaksi sai bloggaamisesta palkaa (mediatalolta, johon kuuluvan lehden sivulla blogi ilmestyy) ja pääosin Bloggerissa, WordPressissa ja Vuodatuksessa toimivista kirjabloggaajista vain ani harva on halunnut ottaa sivuilleen maksettuja mainoksia. Jaan Hannan ja Katjan näkemyksen siitä, että lukukokemusten jakaminen on kirjabloggauksen ydintä ja yhteisöllisyys sen suola.

Maaria Pääjärvi luutii poikkeuksellisen lempeästi (taitaa olla kesäfiiliksissä … ;). Jotain piikkiä sentään löytyy:

Kritiikin ja kirjabloggaamisen erolle on Rivien välissä varannut sen verran tilaa, että lukija voi huomata kysymyksen tärkeäksi. Kirjabloggaaja ei halua tulla luetuksi ammattikriitikkona. Ymmärrän tunteen, minäkin tulisin mieluummin luetuksi jonain muuna kuin ammattikriitikkona, koska mielikuva ammattikriitikosta on täysin absurdi. Kummassa roolissa minä tätä tekstiä kirjoitan, kun en saa palkkiotakaan tästä?

Tommi Melender puolestaan kertoo, mitä hän vastasi kirjaa varten tehtyyn kyselyyn. Melenderin näkemys ”muotiblogimaistumiseen” liittyvästä uhkakuvasta voi tuntua monesta kirjabloggarista turhan jyrkältä, mutta kyllä siinä on paljon tottakin:

Jotkut idealistit kuvittelivat taannoin, että kirjablogit voisivat olla vastavoima kirjallisuusmaailman institutionaalisille rakenteille ja nostaa esiin sellaisia teoksia, jotka eivät saa huomiota valtavirtajulkisuudessa. Luulen, että tällainen idealismi on nyt karissut. En ole itse asiaa systemaattisesti tutkinut, mutta olen useammaltakin taholta kuullut, että kirjablogit keskittyvät enimmäkseen käsittelemään niitä teoksia, joista muutenkin julkisuudessa eniten puhutaan. Tähän ajaa toisaalta kaupallistuminen (kustantajien halu hyödyntää kirjablogeja markkinoinnissa ja viestinnässä), toisaalta yhteisöllisyys (bloggarit haluavat jakaa kokemuksiaan kirjoista, joita tietävät muidenkin lukevan).

Kiinnostavia näkökulmia, jotka ansaitsevat tulla tarkastelluiksi jokainen erikseen.

* * *

Leena Lumen tuntemukset allekirjoittaa varmasti moni muukin bloggaaja. On hauskaa lukea läheisestä harrastuksesta ja palauttaa mieleen, kuinka ensimmäisten – usein aika vaatimattomien – kirjapostausten jälkeen bloggaamisesta on tullut oman lukuharrastuksen luonnollinen jatke, jopa elämäntapa.

Rivien välissä saa Leenan muistelemaan oman blogiuransa alkua. Itse aloitin hieman aiemmin, syksyllä 2006. Tiedän, moni tämän lukeva huvittuu kun sanon seuraavan, mutta sanon sen silti: tärkeä yllyke kirjallisuusblogin (ei silloin puhuttu kirjablogeista, termi tuli myöhemmin) perustamiselle oli se, että sellaisia ei juurikaan ollut! Nyt harmittaa, kun en silloin dokumentoinut Jäljen äänen alkuvaiheita. Jutut kyllä löytyvät arkistosta, mutta esimerkiksi linkkilistani syksyltä 2006 olisi aika paljastava. Kun kirjailijat ja muuta ”ammattilaiset”  jätetään pois, siinä oli muistaakseni vain muutama kirjoista blogannut kirjoittaja – ja heidänkin blogeissaan kirjoitettiin usein myös muusta kuin kirjoista.

Mitään kirjablogiyhteisöllisyyttä ei ollut: silloiset kirjablogit olivat enemmänkin henkilökohtaisia lukupäiväkirjoja, joita jotkut kirjoittajan tutut kenties lukivat. Aika vaikea olisi ollutkaan esittää mitään lukuhaastetta tms., kun oli vain kourallinen toimijoita. On tietysti mahdollista, että oleilin silloin jossakin Blogistanin periferiassa. Joka tapauksessa kehitys on ollut huimaa: kirjablogeja alkoi syntyä vuosi, pari myöhemmin kasvavaa vauhtia. Ehkä eräs asia, mitä itse olisin Rivien välissä -kirjalta toivonut, olisikin ollut jokin näkökulma siihen, miksi juuri tuolloin.

Rivien välissä -kirjassa mainitaan Kirsi Pihan lukupiiri Helsingin Sanomien verkkosivulla. Oletan, että se on ollut yksi keskeisistä kimmokkeista monille kirjabloginsa aloittaneille. Piha perusti bloginsa hieman myöhemmin kuin minä, ja tuolloin tuli usein käytyä ihastelemassa paitsi Pihan ripeää päivitystahtia niin myös vilkasta keskustelua. Pihan blogissa postaukset olivat lyhyitä, usein keskustelua herättäviä: häntä ei tuntunut kiinnostavan niinkään oma kirjoittajuus vaan hän halusi innostaa lukijat mukaan. Siinä Piha onnistuikin hyvin. Nykyisten kirjablogien kommenttilootiin verrattuna Pihan blogissa/nettilukupiirissä oli eräs tärkeä piirre: ainakin alkuaikoina siellä otti kantaa kirjoihin paljon sellaiset, joilla ei ollut omaa blogia. Nyt kirjablogeissa tilanne tuntuu olevan päinvastoin. Kirjabloggaajat keskustelevat enimmäkseen keskenään.

Valitettavasti vahva blogiyhteisöllisyys saattaakin ehkäistä muita lukijoita kommentoimasta. Ei kuitenkaan kannattaisi arkailla turhia: kirjablogeissa kaikki kommentit ovat tervetulleita! Ei oma blogitausta ole tärkeää – nimenomaan on hauska kuulla niistäkin blogin vakituisista lukijoista tai satunnaisista vierailijoista, jotka eivät ole blogimaailmasta tuttuja.

* * *

Sinisen linnan kirjaston Maria kiinnittää huomionsa siihen, mikä kirjaa varten tehdyissä haastatteluissa nousi selkeästi esille: harrastus on blogikirjoittamisessa tärkeämpi vaikutin kuin rahastus. Ne, jotka edelleen kuvittelevat bloggaajien havittelevan itselleen ensisijaisesti taloudellista hyötyä, eivät ole seuranneet aikaansa. 2000-luvun alussa keskusteltiin julkisuudessa paljon Web 2.0 -ilmiöstä  ja hakkerietiikasta. Ensimmäinen liittyy internetin mahdollistamiin avoimen kommunikoinnin ja jakamisen helppoihin teknologioihin ja palveluihin. Hakkerietiikka ideaan, jossa jakaminen ja yhteisöllisyys koetaan tärkeämmiksi periaatteiksi kuin omistaminen ja esimerkiksi tiedon panttaaminen. Juuri näiden kahden yhdistelmästä kirjablogeissakin on kyse.

Helmikuussa 2007 kirjoitin postauksen aiheeseen liittyen: Web 2.0 ja ”pitkä häntä”. Luin sen nyt uudelleen, pitkästä aikaa. Siinä on kaunis lopetus. Siteeraan Risto Niemi-Pynttärin silloisesta blogista poimimaani ajatusta (joka ei ole hänen, vaan Jacques Derridan):

 Niemi-Pynttäri muotoilee ajatusta Derridaan viitaten: Kirjoittaminen on sellaisen antamista, mitä sinulla ei etukäteen ole. Se kuulostaa minusta erittäin lohdulliselta. Moni on nimittäin ihmetellyt, että mitä järkeä minun on kirjoittaa nettiin kirjoista, kun en saa siitä rahaa?  – Ehkä tuo näkökulma kirjoittamisen “kaksisuuntaisesta anteliaisuudesta” on minunkin kirjoittamiseni alkuperäinen motiivi.

Kun kirjoitan sinulle, mahdollinen lukijani, kirjoitan samalla itselleni – luon tyhjästä jonkinlaisen jaettavissa olevan “hyödykkeen”. Saan jotain, mitä minulla ei muuten olisi.

Aina kirjoittaessani Jäljen ääneen uuden postauksen, saan jotain, mitä minulla muuten ei olisi. Ja mikä parasta, myös mahdollinen lukija saa. Johtopäätös: pitäisi päivittää blogia useammin, todellakin!

* * *

Kriitikkona ja kirjallisuuspuheen trendien seuraajana Maaria Pääjärvi kaipaisi Rivien välissä -kirjaan painavampaa pohdintaa eroista ja yhtäläisyyksistä kirjabloggaajien ja ”ammatti”kriitikoiden välillä. Toiveena tuo on hyvä (itsekin toivoisin samaa), mutta vaatimuksena mahdoton (minkä Pääjärvikin tietää).  Aihe olisi todella haasteellinen ja vaatisi aivan oman oman tutkimuksensa, useammankin. – Kirjallisuuskritiikin ja kirjablogien tavoitteiden ja niissä käytettyjen tekstilajien vertailua hankaloittaa sekin, että jo tuo ns. ”perinteinen” ”ammattimainen” ”asiantuntija””kritiikkikin” on kovin moninainen ja venyvä käsite (siksi lainausmerkit joka termissä).

Yhden hyvän pro gradu -työn kirjablogeihin liittyen olen lukenut: toisaalta muihin tutkimuksiin en ole ainakaan vielä törmännyt. Bikka Puoskarin gradua Blogitekstit kirjallisuuskritiikkinä (Jyväskylän yliopisto, toukokuu 2012) voisin suositella niin Pääjärvelle kuin muillekin kiinnostuneille. Valitettavasti vain sen lukeminen ei onnistu kuin Jyväskylässä, sillä aineisto ei ole saatavissa vapaasti netissä. – Puoskari tutkii Anna-Leena Härkösen Onnen tunti -romaanin vastaanottoa kirjaharrastajien blogeissa. Aineistoksi on valittu blogipostaukset 12 kirjoittajalta (löytyvät blogin nimeä klikkaamalla – Eväsreppu-blogia en tosin löytänyt): Luettua, Järjellä ja tunteella, Mari A:n kirjablogi, Sonjan lukuhetket, Salamatkustaja, Vähän epäkirjablogi, Ofelia outolintu, Kirjantila, Kirjakko, Eväsreppu, P. S. Rakastan kirjoja ja Kulttuuri kukoistaa.

Puoskari soveltaa Markku Huotarin aikoinaan muovaamaa kirjallisuuskritiikin sisällönanalyysiä, jossa määrällisesti kartoitetaan, mistä kaunokirjallisuuden piirteistä arvostelussa puhutaan. Tutkimuksessa paljastuu, että bloggaajien postauksissa on tehty huomattavan vähän havaintoja romaanissa käytetystä kielestä, kerrontamuodoista, rakenteesta tai yleensäkin juonen onnistuneisuudesta ja käytetyistä ilmaisukeinoista. Juuri tällainen arviointi romaanin keinojen onnistumisesta on perinteisesti kirjallisuuskritiikin ydinaluetta: bloggaajia se ei kuitenkaan kiinnosta. Huomattavasti enemmän painotetaan romaanin sisällöllisiä piirteitä, kuvataan henkilöitä ja sitä mistä kirja kertoo, mitä siinä tapahtuu. Puoskari pohtii painotuksen syitä:

Tarjoamalla lukijalleen, myös arvioitavaa teosta lukemattomalle lukijalleen, perustiedot teoksen sisällöllisistä elementeistä, blogikriitikko palvelee ainakin kirjavinkkien perässä olevaa lukijaansa. Lisäksi teoksen sisältöjen ja teemojen esittely tarjoaa mahdollisuuden keskustella kommenttiosiossa myös kirjallisuuden kohdeilmiöistä yleensäkin – ja juuri keskustelu- ja kommentointimahdollisuus on blogien merkittävimpiä ominaispiirteitä. Sisällöllisten piirteiden kuvaaminen lienee blogikirjoittajalle myös helppoa ja nopeaa. Tismalleen samoilla määreillähän, siis helppoudella ja nopeudella, on perusteltu koko blogikulttuurin syntyä ja kasvua.

Niin, kommenttilaatikko on usein blogeissa kaiken sydän, kohtaamispaikka, tunteiden ja ajatusten kipinöintiä. Mutta samalla se saattaa ohjata postausten kirjoittamista. Esitellään teoksesta niitä puolia, joihin lukijoiden olisi mahdollisimman helppo tarttua. Kaunokirjalliset elementit ovat hankala keskustelun aihe, varsinkin jos ei ole lukenut kirjaa. Mutta kirjan aiheesta ja henkilöistä keksii kyllä sanottavaa.

Puoskari itsekin aprikoi, että Härkösen Onnentunti ei yksittäistapauksena välttämättä anna koko kuvaa kirjablogien tyylistä. Sijaisvanhemmuuden ongelmista kertova teos on helppo mieltää ”aihe”romaaniksi. Itse pohdiskelin samaa: esimerkiksi Mikko Rimmisen Nenäpäivän kohdalla kirjablogeissa puhuttiin paljon romaanissa käytetystä kielestä, sillä se nousi Rimmisen käyttämässä tyylissä väistämättäkin esillä. Ehkä suurin ero blogikritiikkien ja ns. varsinaisten kritiikkien välillä on se, että blogeissa tartutaan siihen mikä kulloinkin nousee selkeimmin esille teoksissa (ihmissuhteet, kieli, erikoinen juoni, yhteiskunnallinen aihe jne.) kun taas ”ammatti”kriitikot repivät selkärangastaan väkisinkin perinteisen kritiikin kaavan, jossa tarkastellaan tasapuolisemmin eri osa-alueita.

Toinen Puoskarin tutkimuksessa esiin nouseva erityispiirre blogeissa on se, että niiden postauksissa on paljon perinteiseen kritiikkiin kuulumattomia aineksia. Puoskari poimii esimerkeiksi virkkeitä, jotka liittyvät kirjoittajan puheeseen omasta lukijuudestaan tai ovat muulla tavoin epämääräisiä kritiikin perustehtävää ajatellen:

Toki kyse voi olla siitä, että olen soljahtanut pois viihdekirjallisuuden piiristä ja mua vain yksinkertaisesti kiinnostaa aivan toisenlainen kirjallisuus. (Mari A:n kirjablogi 19.9.2011)

No niin, en sitten malttanut odottaa että kirjasto saa hankittua kirjan vaan kipaisin hakemaan sen kirjakaupasta. (Eväsreppu 9.9.2011)

Siksi minusta olisikin hirveän söpöä, jos Härkösestä tehtäisiin pehmolelu, sellainen tuimailmeinen ja polkkatukkainen. (Salamatkustaja 29.12.2011)

Vapaamuotoisuus blogikirjoittamisen ideaalina korostuu myös Jalkasen ja Pudaksen kokoamassa haastatteluaineistossa. Kirjabloggaaja voi aivan huoleti liittää kritiikkiinsä pohdiskeluja siitä, mistä on teoksen hankkinut – tai vaikkapa leikitellä ajatuksella pehmolelu-Härkösestä …

* * *

Tommi Melenderin kommentti kirjablogien kaupallistumisesta ei tarkoita sitä, että blogeilla pyrittäisiin ansaitsemaan rahaa. On fakta, että kustantamoita ja kirjakauppoja kiinnostaa kirjallisuuden uudet toimijat, joiden kautta omia kirjoja voi tavalla tai toisella markkinoida kuluttajille. Itsekin kuulun jossain määrin noihin Melenderin mainitsemiin idealisteihin. Mutta en siinä mielessä kuin Melender kommentoi: en ole koskaan kuvitellut, että kirjablogit olisivat mikään merkitsevä kulttuurinen vastavoima. Mutta kyllä niiden kautta jokin vähälevikkinen teos voi saada mahdollisuuden – ei todellakaan noustakseen suureen suosioon vaan tavoittaakseen kenties muutaman lukijan.

Kirjablogeissa esitellään paljon niitä kirjoja, joista julkisuudessa muutenkin puhutaan. Aivan kuten Melender väittääkin. Toisaalta tällainen ei pelkästään ole markkinointivoimien pakkoruokintaa, jonka edessä poloiset lukijat mumisematta antautuvat. Usein vain on niin, että populaari-ilmiöt koukuttavat yleisön makua aivan aidosti: jos kirjabloggaaja todellakin pitää ns. valtavirrasta, miksi hän pidättäytyisi kirjoittamasta siitä? On oletuksenmukaista, että kirjabloggaajien maku noudattelee yleisiä linjoja. Juoniromaani hallitsee alaa, esseistiikka ja runous jäävät marginaaliin. On turha olettaa/toivoa muuta.

Ajatus kirjablogien kaupallistumisesta näkyy myös Rivien välissä -kirjan kommenteissa:

Uskon, että kustantamojen ja blogien yhteistyö kasvaa ja laajenee, sillä blogit ovat erinomainen markkinointikanava, jota ei vielä osata kaikella sen kapasiteetilla hyödyntää. Uskoisin osan blogeista kaupallistuvan merkittävästi.

Voihan näin käydä, vaikka tuskin tuo merkittävä kaupallistuminen mitään suurta rahavirtaa bloggaajalle toisi. Kirjamarkkinoilla pennit ovat vähissä. Toista on lifestyle-blogeissa. Tuore tapaus on uusi 10 blogin yhteenliittymä, Suomen blogimedia, joka mainospuheensa mukaan ”kokoaa yhteen Suomen blogiskenen arvostetuimmat ja ammattitaitoisimmat kirjoittajat”. Lukijoita tällä porukalla on viikossa yhteensä 100 000 (mainospuheen mukaan). Mukana on muotiblogeja ja ruokablogeja, sekä esimerkiksi tuo aiemmin tässä postauksessa mainitsemani Puoskarin gradussa siteerattu, kaiketi kirjallisuusnäkökulmaakin joukkoon tuova Salamatkustaja: kiinnostavaa nähdä, miten tuollainen blogijoukko saa rahoittajia hankittua.

* * *

Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjasta Rivien välissä kirjoitetaan varmasti vielä monta blogijuttua. Ja olihan tuohon teokseen Jäljen äänikin päässyt mukaan. Sitaatti on lyhyt mutta ytimekäs, ja uskon että se tiivistää yleisemminkin jotain olennaista kirjablogeista ja niihin kirjoitetuista lukukokemuksista:

Kirja paljastaa lukijansa.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: