Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘jerome k. jerome’

Blogihiljaisuus on venähtänyt Jäljen äänessä poikkeuksellisen pitkäksi. Valitettavasti. Syyttää voi lähinnä töitä ja hyviä kirjoja: molemmat ovat vieneet joulukuussa kaiken ylimääräisen ajan. Tänään kuitenkin oli viimeinen koulupäivä. Oppilaat saivat aamulla joulutodistuksensa, ja nyt voi hyvällä omallatunnolla keskittyä muuhun.

Tänään aamulla yläkoulussa pitämäni aamunavaus sopii mainiosti joulukuun talvipäivänseisauksen blogikirjoituksen inspiraatioksi. Aiheena ei ollut joulun sanoma Jeesus-lapsineen eikä musiikkina soinut Katri Helenan Joulumaa (sitä osastoa saa kuulla radiosta lähipäivinä riittämiin) vaan lähestyin joulun aikaa vastakkaisesta näkökulmasta.

Pimeydestä.

On sääli, että aina ei osata hyödyntää ulkona vallitsevaa tummuutta, josta löytyy valtavasti sävyjä sinisestä hämärästä täydelliseen mustuuteen. Väkisin yritetään sysätä pimeä syrjään ja unohtaa se: ymmärrettäväähän tällainen toki on, enkä itsekään kaamosajasta nauti, mutta kun vuodenaika nyt kerran on olemassa, kannattaisi käyttää sen mahdollisuuksia. Pimeys heijastaa alitajuntaa, pelkoja ja vaaran tunnetta, alkukantaisuutta. Tulen keksimisestä saakka ihmiskunta onkin pyristellyt pois pimeydestä. Niinpä pimeä on tavallaan myös teknologian, muovikulttuurin, kulutuksen ja tuhlailevan energiatalouden vastavoima, joka väijyy nurkkien hämärässä ja kuusen juurella.

Se on myös mysteerien, selittämättömän ja yliluonnollisen valtakuntaa, josta pääsee helposti osalliseksi. Pitää vain sammuttaa valot. Ja tietysti televisio. Oikean tunnelman saavuttamiseksi tarvitsee lisäksi häilyvää valoa antavan kynttilän, joka luo kiehtovia varjoja ja sumearajaisen, pimeän nieluun katoavan valokehän. Sitten antaa vain mielikuvitukselleen tilaa.

_ _ _ _ _ _

Oppia voisi ottaa viktoriaanisen ajan Englannista, jossa eräs kiinnostava jouluperinne oli kummitusjuttujen kertominen jouluaattoiltana. Tapa on jossain määrin voimissaan kaiketi edelleenkin, vaikka ikävä kyllä audiovisuaalinen kulttuuri on tuhonnut suuren osan suullisesta kertomaperinteestä. Ei nykyisin perheissä kerrota tarinoita, Englannissakaan. Taakkatulen korvaa televisio.

Mutta  vanhaan hyvään aikaan oli toisin. Jerome K. Jerome toteaa joulukertomusaiheisessa tarinakokoelmassaan (joka sisältää paitsi kummitusjuttuja myös pohdintaa perinteestä) Told After Supper (1891), että missä tahansa jouluaattoiltaa kokoontuu viettämään muutama englannin kielen taitaja, siellä kerrotaan karmaisevia juttuja kummituksista. Hänen mukaansa joulussa on erityistä tunnelmaa, joka vetää puoleensa aaveita samalla tavalla kuin kesäsade sammakoita.

1800-luvulla monet kirjailijat kirjoittivatkin jouluaattoiltaa varten kertomuksia, joita julkaistiin mm. lehtien jouluekstroina. Jouluaaton tarinatuokioista on myös esimerkkejä kirjallisuudessa. Hyvin tunnettu on mm. Henry Jamesin Ruuvikierre (1898), jossa kummitustarina kerrotaan juuri tällaiselle yhteen kokoontuneelle ystäväjoukolle. Hieman uudemmasta kirjallisuudesta voisi mainita Susan Hillin upean kauhuromaanin Woman in Black (1983), jonka alussa vietetään jouluiltaa takkatulen ja tarinoiden äärellä. Kertoja suhtautuu halveksuen illan kummitusjuttuihin, jotka ovat pelkkiä satuja. Hänellä on mielipiteeseensä syynsä. Kun romaanin kertojaa pyydetään vuorostaan tarinoimaan jokin hyytävä kertomus, hän vaikenee. Sillä hänellä on tarina, mutta se on liian hurja kerrottavaksi perheelle. Varsinkin kun se on tosi.

Susan Hillin romaanissa kummitusjuttua ei kerrotakaan seurueelle, mutta parinkymmenen vuoden takaiset tapahtumat vyöryvät kertojan mieleen eivätkä jätä rauhaan, joten hän alkaa kirjoittaa tarinaansa ja kertoa kohtaamisestaan mustapukuisen naisen kanssa. En kuitenkaan ala referoida Hillin romaanin juonta tässä, sillä ilman loppuratkaisuja sitä on turha ruotia ja loppuratkaisun paljastaminen taas veisi pohjan vaikuttavuudelta. Ensi vuoden puolella kirjasta on tulossa elokuva, joten voihan olla, että silloin kirjasta saadaan suomennoskin.

_ _ _ _ _

Jouluinen kummitustarinaperinne on lumoava, mutta ainakin minun kohdallani heikosti toteutettavissa. Oma perhe ei välttämättä innostu hyytävistä kertomuksista. Muutenkin kummitusjutun kertominen on vaikea laji: sopivan goottitunnelman luominen on monen asian summa. Itse tarina kuitenkin on tärkein, ja periaatteessa helposti voisi hyödyntää jotakin valmista, vaikkapa tuollaista vanhaa englantilaista tarinaa. Muokkaamalla ja versioimalla (ja hieman harjoittelemalla …) saisi ehkä synnytettyä uusvanhan, omaäänisen jutun.

Periaatteessa ei hullumpi idea vaikkapa jonkinlaiseksi pienen porukan pikkujoulunvietoksi, jossa kummitustarinat olisivat illan keskeinen anti. Tai vaihtoehtoisesti täytyy alkaa pehmittää sukulaisia ensin hieman kevyemmillä tarinoilla – ja vasta parin joulun ”siedätyshoidon” jälkeen sitten niitä hyytävämpiä kertomuksia.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: