Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘jonas gardell’

Jumalasta

Hitler, Stalin ja kumppanit ovat kuolleet, mutta maailmanhistorian yksi julmimmista murhamiehistä kulkee edelleen vapaalla jalalla. Hän on syyllistynyt sekä kansanmurhiin että niihin yllyttämisiin. Toisinaan hän on itse tehnyt varsinaiset murhatyöt, toisinaan ollut avunantajana tai murhan tilaajana. Motiivina on ollut usein kosto, mutta varsin monessa tapauksessa kyse on ollut jonkinlaisesta sairaalloisesta oman identiteetin korostamisesta ja gangsterimaisesta pelon herättämisestä.

Kuten moni arvaakin, tämä laajasti palvottu murhamies on Jumala: lastenmurhaaja, jolta monet lapset paradoksaalisesti iltarukouksissaan pyytävät suojelusta. Usein kuulee kauhisteltavan, että miten ihmeessä Maon tai Stalinin hirmuhallinnoissa saattoi syntyä niin vahva johtajaan keskittyvä henkilöpalvonnan kultti. Niinpä, mutta meilläpä Suomessa on pyhitetty tuhansia uskonnollisia rakennuksia Jumalalle, joka esim. eräänä yönä kulki Egyptissä talosta taloon surmaten kaikki maan esikoiset, ainoastaan näyttääkseen valtansa. Tämä surmatyö ei ollut edes kosto, sillä Jumala itse oli kovettanut Egyptin hallitsijan sydämen niin, että tämä ei päästänyt juutalaisia lähtemään maasta. Ja kun ei päästänyt, niin sitten Jumala katsoi oikeudekseen öisen hirmutyönsä. Todella sairasta ja järkyttävää – ja silti pääsiäisjumalanpalveluksissa tämä mielipuolinen teko sivuutetaan vain maininnalla ”Herran egyptiläisille lähettämänä vitsauksena”.

Kun lukee Vanhaa Testamenttia, huomaa, että Jumala voitaisiin laittaa puolueettoman, kansainvälisen oikeustuomioistuimen eteen monesta muustakin suhteettomasta rikoksesta. Jo Raamatun alkupuolella hän hulluudessaan tuhoaa melkein koko ihmiskunnan vedenpaisumuksessa. Ja varsinkin israelilaisten Egyptistä lähdön jälkeen hän näyttäytyy teurastamisen ja tuhoamisen jumalana, jonka ainoa tarkoitus on raivata muut kansat israelilaisten alta pois. Lisää elintilaa – jos sanoisin sen saksaksi, niin alkaisiko kuulostaa tutulta?

Jonas Gardellin Vanhan Testamentin jumalkuvien muutosta pohdiskeleva mainio teos Jumalasta (2003, suom. Otto Lappalainen 2006, Johnny Kniga) ottaa esille mielenkiintoisia näkökulmia ihmisen ja Jumalan suhteeseen tuhansia vuosia sitten. Gardell kirjoittaa yleistajuisesti, hänen tyylinsä on esseistiikkaa, ei tieteellistä tutkimusta. Gardell ei ole teologi tai akateemisesti koulutettu tutkija, mutta hän on perehtynyt laajasti aiheeseen. Hänen jumalsuhteensa on omakohtainen: hän on hyvin kriittinen, mutta toisaalta hän mainitsee saaneensa uskonnollisen kasvatuksen ja olevansa uskovainen.

Gardell kertoo siitä, kuinka aluksi jumalia ei ollutkaan yksi vaan monta. Juutalaisuus uskontona alkoi kehittyä monijumalaisella aikakaudella. Aluksi kyse oli heimojumalasta, jota palvottiin lähinnä karjaonnen ja jälkeläisten toivossa. Tuohon aikaan oli tapana palvoa monia jumalia. Gardell esittää, että luultavasti Aabrahamin jumala olisi ollut kanaanilaisten ylijumala El. Elin piirteitä on Jahvessa (midinialaisessa sodan- ja vuorenjumalassa), jota myöhemmin Mooses palvoo – tai sitten kyse on samasta Jumalasta eri nimellä. Jumala saa aikojen saatossa piirteitä naapurikansojen jumalilta, esim. sumereilta, heettiläisiltä ja babylonialaisilta. Kansan kohtalojen myötä myös jumalkuva muuttuu: Abraham tarvitsee lapsionnea, mutta Egyptistä paennut Mooses kansoineen on koko ajan uhattuna, joten Jahvesta kehittyy myös sodan Jumala. Lopulta jumalkuva alkaa muuttua hieman armollisempaan suuntaan, raivata tietä Uuden Testamentin Jumalalle.

Vanhan Testamentin Jumalaa ei voi käsittää, jos ei tutustu tuon ajan maailmankuvaan ja käsityksiin. Kansanmurhaajaa voi ymmärtää paremmin, jos ajattelee, että esimerkiksi vedenpaisumuksen aikaan Jumala edustaa sekä hyvää että pahaa; paha ei ole vielä erillistynyt omaksi persoonakseen, vaan Jumalan täytyy aiheuttaa myös tuhoa ja kaaosta, vaikka toisaalta hän myös vastustaa sitä.

Gardellin kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen: se herättää paljon ajatuksia, vastaa joihinkin kysymyksiin ja myös nostaa esille uusia.

Kuitenkin, nykyajan kristittyjen Jumala on sama kuin Vanhan Testamentin tuhoavakin Jumala. Häntä voisi verrata valkopartaiseen, sympaattiseen saksalaisvanhukseen, joka syöttää puluja puistossa ja hymyilee tummaihoisille maahanmuuttajalapsille. Sama mies nuorukaisena, yli 60 vuotta sitten, kidutti ja murhasi säälimättömästi keskitysleirin vankeja. Tulisiko tällainen kiltti vanhus tuomita vanhojen tekojensa tähden? Käsittääkseni kyllä, sillä kansanmurhat ja etniset puhdistukset eivät rikoksina vanhene koskaan.

Mainokset

Read Full Post »

Kadotettu viattomuus

Olen eksyksissä Père Lachaise -hautausmaalla. Taivaalla leijuu valkoisia pilvitukkoja. Tuuli tuntuu piristävältä, vaikka ilma onkin hämmästyttävän lämmin. Minä etsin kuolleita.        – PariisiNämä ihmiset asuvat maailmankaupungissa, mutta liikkuvat vain pikku saarekkeilla. He ovat kuin suuren vapauden vankeja. Ikään kuin mahdollisuuksien olemassaolo riittäisi, eikä niistä tarvitse ottaa selvää. – New York

Minkälaiset valmiudet asukkailla on kohdata päivä, jolloin ensimmäinen turhautunut teini ampuu luokkatoverinsa hengiltä Celebration Schoolissa? Mitä sitten, kun Lakeside Parkissa, tuossa tekojärven rannalla olevassa tekopuistossa, tehdään puukolla uhaten ensimmäinen ryöstö, ja lekkikentän ja picnic-paviljongin viereinen ruohikko värjäytyy vereen? Mitä koko paviljongille tapahtuu sinä päivänä, kun kaupungin asukkaat pakotetaan oivaltamaan, että ”life is not a picnic”?” – Celebration, Walt Disney Companyn perustama kaupunki

Parasta antia Jonas Gardellin kirjoituskokoelmassa Viattomuus ja muita kirjoituksia (2000, suom. 2006) ovat matkakuvaukset 12 kaupungista. Gardell laajentaa kuvauksensa pienimuotoisiksi esseiksi, joissa hän tarkastelee paitsi kunkin kaupungin ominaisluonnetta niin myös yleisemmin ihmisyyttä ja elämää. Näkökulmana on useimmiten toiseus: Gardell kuuluu itse vähemmistöön (hän on kirjoissaan käsitellyt homoseksuaalisuuttaan), joten erilaisuus/vieraus on hänelle ehkä siksikin luonteenomainen tapa tarkastella asioita. Maailmalla matkatessaan Gardell on muukalainen, joka etsii valtavirran ja marginaalin rajakohtia. Yhteiskunnan normit ja säännönmukaisuudet paljastuvat hänen tarkasteluissaan usein kulttuurisesti luoduiksi illuusioiksi.

Pariisissa Gardell seurailee Oscar Wilden jalanjälkiä, viettää yönsä tämän kuolinvuoteessa ja miettii, millainen on normaaliuden vaatimuksista poikkeavan ihmisen osa tässä maailmassa. Las Vegasissa lukijalle kerrotaan kaupungista, jossa kaikki on ikään kuin, ja vaikka turisti tietääkin, ettei mikään ole siellä todellista, haluaa hän kuitenkin hetken nauttia haavekuvasta. Bangkokissa Gardell viettää aikaansa homoprostituoitujen parissa ja tutustuu elämäntapaan, jossa ihmiset kestävät kurjuutensa ajatellen, että jokainen aamu tuo mukanaan uuden viattomuuden – edellisen päivän synnit ovat poispyyhittyjä.

Matka jatkuu: Amsterdam, Madrid, Peking, Firenze, Hampuri, Jerusalem, Budapest. Tunnetuista suurkaupungeista on ehkä helppo kirjoittaa, mutta uskon, että Gardellin tyylillä voisi kertoa pienemmistäkin paikoista. Olisi kiinnostavaa lukea, mitä ja miten Gardell kirjoittaisi vaikkapa Jyväskylästä.

Read Full Post »

%d bloggers like this: