Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘jukka lemmetty’

– Siitä tulee hieno tähti! Urpo huusi kannustavasti.

Molla lakkasi lakaisemasta ja tuijotti karhuja. Pöly laskeutui hitaasti tähtiytimen ympärille.

– Nyt teillä on asiat sekaisin, Molla sanoi huolestuneena. – Tämä on roskakasa eikä mikään tähti. Minä lakaisen roskia lattialta.

Mutta Urpo katseli heltyneenä pientä roskakasaa. Urpo selitti, että tähdet syntyvät juuri noin: kaasu ja pöly kasvattavat tähteä ja loppujen lopuksi siitä tulee suuri ja kirkas. Lastenhuoneessa oli nyt pieni tähtivauva.

_ _ _ _ _

”Avaruus on valtavan pölyinen paikka”, kiteyttää leikkikarhu Urpo. Lastenhuoneen lattialle  syntynyt tähtivauva aiheuttaa myös kovasti huolta: se kun ei tunnu syttyvän loistoonsa millään. Onneksi tähänkin pulmaan karhukaksikko Urpo ja Turpo leluystävineen keksivät ratkaisun.

Edellinen esimerkki antaa makua siitä, kuinka mainio Hannele Huovin kirjoittama ja Jukka Lemmetyn kuvittama lastenromaani Urpo ja Turpo avaruudessa (2011, Tammi) on. Olen jopa hieman yllättynyt: kun yli kymmenen vuotta sitten luin esikoiselle Urpo ja Turpo -kirjoja, en erityisemmin pitänyt niistä, vaikka ymmärsin kyllä nallejen riemastuttavuuden. Kirjojen slapstick-huumori vetosi hyvin lapseen, mutta minut se jätti kylmäksi. Ehkä olin liian vakava: yritin (!) noihin aikoihin laajentaa kaunokirjallista makuani lukemalla Thomas Pynchonin romaaneja ja vaikuttaa fiksulta. En oikein onnistunut kummassakaan.

Saattaa olla, että huumorikäsitykseni on muuttunut (tai sitten olen yksinkertaisesti vain taantunut),  sillä nyt kun olen lukenut kohta neljävuotiaalle kuopuksellemme uusinta Urpo ja Turpo -kirjaa, huomaan pitäväni siitä itsekin. Suurempi syy taitaa kuitenkin olla kirjassa: tällä kertaa urpoilu/turpoilu on sisällöltään himpun verran syvämietteisempää  kuin alkuaikojen kohellukset, joissa mm. yritettiin laittaa kaverin kuonoon mahdollisimman hassuja esineitä kadonneen nenän tilalle. Nyt pohditaan avaruuden olemusta ja muutenkin syntyjä syviä …

_ _ _ _ _

– Mistä kaikki on saanut alkunsa, Urpo mietti.

– Minut ainakin ompeli joku mustatukkainen nainen, Turpo sanoi.

– Mutta se ihan ensimmäinen karhu? Urpo sanoi. – Mistä se tuli?

– Kai senkin joku ompeli, Turpo sanoi.

– Mutta mistä se tiesi ommella juuri karhun? Urpo ihmetteli.

– Hän keksi sen omasta päästään, Turpo sanoi.

– Se oli hyvin keksitty! Urpo sanoi.

– Totta, myönsi Turpo.

_ _ _ _ _

Niin, mistäpä tosiaankin se ensimmäinen karhu tuli.  Lukiessani kirjaa ääneen pojalle on meille syntynyt pieniä keskusteluja esimerkiksi maapallon pyöreydestä ja maan vetovoimasta (tekisi sekin kohtaus tähän laittaa, mutta enhän voi koko kirjaa blogiini siteerata!), tähdistä, avaruuden etäisyyksistä, siitä onko avaruudessa elämää ja miten raketilla voi matkustaa kuuhun.

Nallet leikkivät avaruusleikkejä ja filosofoivat välillä: he kuvittelevat avaruuden lastenhuoneeseen. Satu ja tiede sekoittuvat vyyhdeksi, jota yhdessä ihmetellessä on ollut hauska kokea yhdenvertaisuutta pojan kanssa. Avaruuden äärellä me olemme molemmat yhtä pieniä kuin Urpo ja Turpokin, filosofis-ontologissa kysymyksissä (mistä ensimmäinen karhu tuli?) ei tiedä vastausta isäkään ja raketit sekä avaruusasemat kiinnostavat yhtä lailla neljävuotiasta kuin 38-vuotiastakin pikkupoikaa …

On paljon mahdollista, että näkemykseni kirjasta on positiivisesti latautunut juuri tämän yhteisen lukukokemuksen ansiosta. Mutta on kirjassa myös selvät ansionsa: todellisuus – siis avaruus mustine aukkoineen ja syntyvine tähtineen – ruokkii mielikuvitusta tässä tarinassa vähintään yhtä paljon kuin prinsessalinnat ja lohikäärmeet perinteisissä saduissa. Ja vaikka Barbi, Keni, Molla-Maija ja Hakke-robotti ovat hieman stereotyyppisiä hahmoja, eivät he ole yksiulotteisia. Varsinkin Barbista kasvaa lähes karhujen veroinen persoona. Lisäksi kirjan kuvitus on ilmeikästä ja lause selkeää.

Urpo ja Turpo avaruudessa sopiikin mainiosti lapselle ääneen luettavaksi.  Kaikki kohdat eivät vielä neljävuotiaalle avaudu laajuudessaan, ja esimerkiksi karhujen pöhköys paljastuu paremmin, jos on jonkinlaista tietopohjaa avaruudellisista aiheista. Niinpä kirjasta löytyy ajatuksia herättäviä, hauskoja kohtauksia isommallekin, ja helppolukuisena voisin kuvitella kirjan sopivan hyvin eppu/toppu-luokkalaiselle lukemaan oppineelle. Vanhemmallekin, jos vain riittää innostusta satuihin.

_ _ _ _ _

Lopuksi vielä pieni näyte leikkikarhujen yllättävän viisaista ajatelmista. Kun retkikunta palaa avaruusseikkailultaan, kotiin jäänyt Molla-Maija on utelias:

– Oliko elämää? Molla toisti.
– Miten sen nyt ottaa, Urpo sanoi.
– Riippuu siitä, mikä on elämää, jatkoi Turpo.

_ _ _ _ _

Ja laitetaan tähän vakuudeksi linkki toiseenkin lukukokemukseen: ainakin isät tuntuvat kirjasta pitävän, näin Juha Haataja Valopolku-blogissaan.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: