Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘katri lipson’

Eheä romaani?

Luettuani Katri Lipsonin romaanin Kosmonautti (Tammi, 2008) vilkaisin siitä kirjoitettuja kritiikkejä netistä. Muutama löytyikin – ja samalla myös näkökulma tämänkertaiseen postaukseeni: eheys. Jotta asia tulisi ymmärrettävämmäksi, siteeraan aluksi lyhyesti kahta kritiikkiä (linkkien avulla voi tutustua myös kirjaan, sillä en juurikaan aio esitellä itse romaania):

Katri Lipsonin esikoisromaani on hyvin eheä. Ulkoisesti pieneltä ja kieleltään vähäeleiseltä vaikuttava teos kasvaa pyörteisesti ja kierteisesti kuin tähtisumu koko elämän mittakaavaksi.

–  Pauliina Siekkinen, Savon Sanomat, 28.8.08

Lipson kierrättää näkökulmaa, eikä rakenna palapeliä valmiiksi. Mutta riittävän eheä Kosmonautti on.

Antti Majander, HS, 28.9.08

Molemmissa kritiikeissä käytetään adjektiivia eheä. Se kuuluu niihin kritiikin kielen termeihin, joiden käytössä itse olen erityisen varovainen, ainakin romaaneista kirjoittaessani. – Voin muuten vakuuttaa mahdollisen lukijani siitä, että sanani ja tekoni muodostavat tällä kertaa eheän kokonaisuuden: jos WordPressin sanahakuun on luottamista, en tässä blogissa ole eheä-sanaa käyttänyt kertaakaan aikaisemmin.

Kun kirjoitetaan kritiikki runokokoelmasta, novellikokoelmasta, levystä tai konsertista, on eheän käytöllä selkeä tarkoitus. Edellä mainitut taideteokset koostuvat osista, eikä ole mitenkään itsestään selvää, että esimerkiksi cd-levyn 15 kappaletta muodostavat yhdessä mielekkään musiikkielämyksen. Tällaisissa tapauksissa on perusteltua käyttää fraasia eheä kokonaisuus, jolloin eheä tarkoittaa yhtenäistä.
Mutta mitä tarkoitetaan, kun romaania kutsutaan eheäksi?

Kielitoimiston sanakirjassa eheä määritellään näin:

eheä (rinn. ehjä, ehyt)
1. esineistä: rikkoutumaton, vahingoittumaton. Eheät sukat.
2. viivoista, pinnoista tms.: yhtenäinen, katkoton, katkeamaton. Huone, jossa on vähän eheää seinäpintaa.
3. ominaisuuksista ja suhteista: yhtenäinen, kiinteä, tasapainoinen, ristiriidaton, särötön, kypsä. Taiteellisesti eheä sommitelma. Tekijänsä ehein romaani. Eheä, tasapainoinen luonne. Eheä maailmankuva.

Minulle eheä herättää hyvin konkreettisen mielikuvan: tyhjä juomalasi, joka on täysin naarmuton ja kirkas. Eheys on juomalasille elinehto: jos siihen tulee terävä särö – ja varsinkin jos se putoaa sirpaleiksi lattialle, se menettää luonteensa ja käyttötarkoituksensa. Sama ei kuitenkaan päde romaaniin: säröt, aukot, ristiriidat – ne juuri tekevät teoksesta usein mielenkiintoisen, kunhan eivät liikaa vaaranna romaanin kokonaisteosmaisuutta. – Tavallaanhan kaikki romaanit ovat eheitä kokonaisuuksia, koska perusluonteeltaan romaanin täytyy sitä ollakin, ja toisaalta mikään romaani ei ole eheä kokonaisuus, koska sellainen olisi sanan varsinaisessa merkityksessä mahdottomuus. Romaani potkii, sätkii ja rakoilee: se ei ole sileäpintainen ja muodoltaan kiinteä (kuten juomalasi).

Ei kriitikko silti ole väärässä käyttäessään romaanista ilmausta eheä. Romaanista puhuttaessa sanan merkitys ja sen käytön tarkoitus täytyy vain aina lukea teoskohtaisesti: sillä ei ole samanlaista yleisluonteista sisältöä kuin vaikkapa novellikokoelman kohdalla. – Syy termin käyttöön voi olla se, että käsitellyssä romaanissa itsessään on piirteitä, jotka kyseenalaistavat teoksen yhtenäisyyden, eheyden: on useita kertomuksia, useita kertojia, lukuisia päähenkilöitä, teemoja, näkökulmia jne. Eli hieman paradoksaalisesti voi todeta, että silloin, kun romaania kutsutaan eheäksi, syy ilmaisuus saattaa olla juuri päinvastainen: kyseinen romaani ei nimenomaan olekaan kaikin puolin eheä, päinvastoin, mutta kriitikko haluaa viestiä lukijalle, että se on kuitenkin riittävän eheä. Juuri näin tekee Antti Majander kirjoittaessaan: Mutta riittävän eheä Kosmonautti on.

Mikä Lipsonin Kosmonautissa sitten kyseenalaistaa eheyden? Romaani sijoittuu Neuvostoliittoon ja kertoo kosmonautin urasta haaveilevasta Serjožasta, hänen ystävästään Sažasta, heidän musiikinopettajastaan Svetlanasta, Serjožan äidistä ja Serjožan haaveesta dokumenttia tekevästä ohjaajasta. Kertoja vaihtaa näkökulmaa henkilöstä toiseen, ja vaihtuupa välillä kertojakin minämuotoiseksi, kun Sažan näkökulmaa syvennetään. Kaiken keskiössä on Serjožan ja Svetlanan suhde: rakkaus, joka ei olosuhteiden takia voinut olla mahdollinen eikä oikeastaan henkilöidenkään, sillä sekä koulupoika että hänen opettajansa kätkevät tunteensa. Romaanissa ei ole selkeästi yhtä päähenkilöä, se sisältää paljon aukkoja, menneet tapahtumat ja nykyisyys lomittuvat toisiinsa, loppu jää avoimeksi – ja lisäksi on periaatteessa mahdollista, että osa tarinasta onkin vain Svetlanan kuvitelmaa, koska romaani alkaa musiikinopettajan fantasioilla.

Siksi Siekkisen kritiikin alkusanat – Katri Lipsonin esikoisromaani on hyvin eheä – särähtävät korvaani: mitä tarkoittaa eheys – vieläpä korostettuna määreellä hyvin – silloin, kun romaanista löytyy säröä, aukkoja ja näkökulmatkin vaihtelevat niin tiheään, että kirjan tuokiokuvissa olisi aineksia jopa novellikokoelmaksi? Varmaankin eheys on tulkittavissa tässä tapauksessa esikoiskirjailijuuden kautta eli kypsyytenä ja onnistumisena. Sillä onhan Lipsonin Kosmonautti taidokas romaani: näkökulmien vaihtelut palvelevat kokonaisuutta ja aukot jättävät sopivasti tulkinnanvaraa. – Tämä tulkinta vahvistuu, kun lukee Siekkisen saman kritiikin toisesta maakuntalehdestä, Keskisuomalaisesta. Siinä painotus on hieman erilainen, parempi: Katri Lipson on kirjoittanut hyvin eheän esikoisromaanin.

Verkkoa haravoimalla löytää lukuisia esimerkkejä eheä-sanan epäselvästä tai ainakin tulkinnanvaraisesta käytöstä kritiikkien tai esittelyjen yhteydessä. Surkeimmasta päästä on Suomen tämänvuotisen Oscar-ehdokkaan valintaperusteluista löytyvä virke, jota lähes kaikki asiasta uutisoineet suuret päivälehdet ovat sellaisenaan toistelleet jutuissaan:

Raadin mukaan Tummien perhosten koti on alusta loppuun asti uskottava ja eheä kokonaisuus, joka ilmentää erinomaisesti elokuvakerronnan laaja-alaista hallintaa. (esim. Turun Sanomat, 18.9.08)

Uskottava ja eheä kokonaisuus? – Tuskinpa vielä näillä kriteereillä Oscaria heruu. Yleensäkin ”eheä kokonaisuus” elokuvan yhteydessä tuo minulle mieleen lähinnä jonkin kaavamaisen ja valmiiksi pureskellun leffan, kuten James Bond -elokuvat. Tosin kahdessa viimeisimmässä on kaavamaisuutta kiitettävästi rikottu. Vaan ei kai suomalaisista elokuva-alan ammattilaisista koostuva ajattelu- ja kirjoitustaitoinen raati kuitenkaan vahingossa moista latteutta julkisuuteen päästäisi. Tulkitsenkin asian niin, että tuo valintaperuste kertoo jotakin suomalaisen elokuvan yleisestä tasosta tänä vuonna, valitettavasti.

Runokritiikeissä joskus hämmentää jonkinlainen täydellisen eheyden vaatimus. Miksi ihmeessä runokoelmassa ei saisi olla myös joitakin tyyliltään kokonaisuudesta poikkeavia runoja? – Jos lukija sellaisia huomaa ja ne häntä ärsyttävät, jää kaksi vaihtoehtoa: joko runokokoelma todellakin on kömpelösti koottu tai sitten lukija ei vain ole omassa lukukokemuksessaan ymmärtänyt noiden poikkeamien merkitystä kokonaisuuden kannalta. Tällaisesta arvostelusta esimerkkinä siteeraus Tomi Kontion kokoelman Delta (Teos, 2008)kritiikistä:

Vain muutamaan runoon kokoelman loppupuolella on livahtanut mukaan sekamelskaa, joka ihmetyttää näin hallitussa kokonaisuudessa. Delta on hämmästyttävän eheä runoteos, josta välittyy paitsi syvä kielen taju, myös kirjoittamisen ilo. (Keskisuomalainen, 10.8.08)

Tuon ”hämmästyttävän eheä runoteos” tulee tässä tapauksessa helposti tulkittua siten, että kriitikon mielestä runokokoelmat eivät yleensä ole kovin eheitä. Ja hallitun kokonaisuuden ihannoiminen taas viestii siitä, että sivupolut, ”sekamelskat”, riitasoinnut jne. eivät ole hyvän ja ansiokkaan runokokoelman tunnusmerkkejä. – Kuitenkin täytyy muistaa, että ”muuten niin hallittu kokonaisuus” ja ”sekamelska” muodostavat yhdessä kokonaisuuden, mikä saattaa synnyttää kiinnostavia merkityksiä ja jopa vaikuttaa olennaisesti runokokoelman tulkintaan. Ja voikin käydä niin, että jonkun lukijan mielestä ”muuten hallittu kokonaisuus” ja ”sekamelska” muodostavat yhdessä eheän kokonaisuuden!

Jos kritiikeissä eheän merkitys jää usein epäselväksi, ei arkikielessä asia ole yhtään paremmin. Mitä tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan esimerkiksi valittu eheä maailmankuva? Tai eheä, tasapainoinen luonne? Henkilökohtaisesti minun on vaikea uskoa, että kenenkään aikuisen ihmisen maailmankuva voi olla tässä median myllerryksessä ja globaalistumishurmoksessa kovinkaan eheä, ellei hän sitten ole hieman yksinkertainen tai sitoutunut fundamentalistisesti johonkin uskontoon (tai molempia, mikä valitettavasti ainakin kiihkouskovaisten yksisilmäisiä totuuksia kuunnellessa vaikuttaisi todennäköisimmältä ratkaisulta eheää maailmankuvaa etsittäessä).

Ja eheä, tasapainoinen luonne lienee miltei yhtä mahdoton, elleivät sitten henkilön sisäiset ristiriidat ja mielialan ailahtelevaisuudet ole kasvaneet sellaisiin mittoihin, että psyyke on pitänyt saumata lääkkeillä mukavan pyöreäksi ja eheäksi. Silloinkin eheys on tietysti vain harhakuva, valitettava vaikkakin välttämätön medikalisoitu tila, joka auttaa henkilöä toimimaan arjessa mutta joka voi särkyä millon tahansa.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: