Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘mary woronov’

Mary Woronov on vuonna 1943  syntynyt näyttelijä, kirjailija ja taiteilija – jos nimi ei tunnu tutulta, niin ei hätää; tunnettu hän on lähinnä kulttielokuvien (esim. Chelsea Girls) ja b-luokan filmien harrastajien keskuudessa. Kuuluisuuteen Woronov nousi 60-luvulla Andy Warholin ansiosta, mutta toisin kuin monet muut Warholin tähdet, hän on pärjännyt elokuva-alalla myöhemmin ominkin avuin.

Mary Woronovin omaelämäkerrallinen kirja Swimming Underground – vuoteni Warholin tehtaassa (1995, suom. 2006, LIKE) oli minulle pieni pettymys. Tartuin teokseen siksi, että minua kiinnostaa Andy Warhol ja hänen Tehtaansa – Factory, kuuluisa Warholin studio, jossa hän kuvasi elokuviaan ja valmisti silkkipainotekniikalla taideteoksiaan. Warholia ja hänen Tehdastaan Woronov kuitenkin kuvaa varsin suurpiirteisesti, vaikka toiminta ja kirjan henkilöt liittyvätkin Warholiin. 

Kirjassaan Mary Woronov kertoo, kuinka hän tutustuu Andy Warholiin Gerard Malangan kautta (sama mies, joka otti Iggy Popista sen nakukuvan …) suunnilleen vuonna 1965. Hän jättää opintonsa kesken ja lähtee mukaan Tehtaan elokuvaprojekteihin sekä tanssijana esityksiin The Velvet Undergroundin kanssa. Woronov on poikkeuksellinen nainen Warholin joukoissa: hän on voimakas ja itsetietoinen; hänen motivaattorinaan eivät ole vinksahtaneet kuvitelmat tähteydestä vaan hän on realisti, joka tietää, että Warholin Tehdas ei avaa ovia Hollywoodiin; hän on kaunis mutta käyttäytyy jätkämäisesti ja maskuliinisesti; hän käyttää huumeita mutta pidättäytyy seksistä, toisin kuin muu Tehtaan väki. Woronov on Tehtaan kuvioissa mukana noin parin vuoden ajan.

Woronovin kuvaus Tehtaasta on lähinnä ylimalkainen, eikä Woronov tunnu välillä oikein tietävän, mitä siellä tapahtuu – tosin hän antaa sellaisen kuvan, ettei sitä välttämättä tiennyt  kukaan muukaan, paitsi ehkä Warhol. Ongelmani Woronovin kirjan suhteen onkin se, että  kaipaan liikaa tietoa Warholin taiteesta, sen tekemisestä ja taustoista. Woronovia ei kiinnosta Tehtaassa taide, vaan eläminen ja kokeminen – erityisen tärkeäksi hänelle muodostuu jonkinlainen yöeläjien sisäpiiri, myyräkansa, jonka keskuudessa Warholia kutsuttiin Drellaksi – yhdistelmä Draculasta ja Cinderellasta, Tuhkimosta.

Olin peloton, eikä ollut kuin ajan kysymys milloin minut esiteltäisiin erittäin suljetulle piirille joka ympäröi Warholia 47. kadun hopeanhohtoisen Tehtaan päivinä: Myyräkansalle. Myyriksi heitä kutsuttiin siksi, että heidät saattoi nähdä vain öisin, aurinkolaseissaan, niin kalpeina että heidän oli täytynyt viettää vuosikaudet maan alla, ja siksi että heidän uskottiin yrittävän kaivautua kohti jotakin korkeampaa mielenvikaisuutta josta kukaan muu kuin tämä sisäpiiri ei tiennyt.   

Woronovin kerronnan vahvuus on ehkä juuri hänen näkökulmansa ”suppeudessa”: Woronov ei teoretisoi poptaiteen olemusta, ei määrittele Warholin teosten teemoja tai valota tämän taidefilosofisia näkemyksiä – hän vain kuvaa sisäpiirin jäsenen näkökulmasta Tehtaan väen elämää ruohonjuuritasolla. Woronovin ansioksi laskettakoon myös se, ettei hän mitenkään pyri rakentamaan Warholista neromyyttiä; päinvastoin, hän kuvaa Warholin kirjassaan usein lähinnä avuttomaksi friikiksi. Toisaalta Woronovin mukaan Warhol saa aikaan taidetta jopa huumehöyryissä tekemistään raapusteluista. Huumevisioitaan varten myyrillä nimittäin on pieniä trippivihkoja, joihin jokainen voi piirtää ”näkyjään”.

Jotkut pitivät omia trippivihkojaan taiteena, mitä ne eivät olleet. Niissä oli vain massoittain tuhlattua energiaa, kuten päätähuimaavia kaavioita tavattoman monimutkaisista olemattomuuksista – paitsi silloin kun Andy Warhol sattui olemaan kynänvarressa.
  Sinä yönä Andy piirteli neniä ennen ja jälkeen nenäleikkausten. Kun hän kysyi minulta, pidinkö kuvista, en vastannut. Miksi vaivautua? Tiesin että se typerä piirros ilmestyisi myöhemmin silkkipainoversiona ja siitä maksettaisiin omaisuuksia.

Kriittisesti voisi tietysti ajatella, että Andy Warholin ”kaiken taiteeksi muuttava kädenkosketus” ei ehkä niinkään johdu hänen neroudestaan, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että hänen nimensä on Andy Warhol: brändi, joka tekee mistä tahansa tekeleestä arvokkaan. – Ja saa minut lukemaan b-luokan filmitähden kirjoittaman kirjan 60-luvun huumesekoiluista…

Mary Woronovin Swimming Undergroundista saa enemmän irti, jos tuntee entuudestaan jonkin verran ilmiötä nimeltä Andy Warhol –  tietää Factorysta, The Velvet Undergroundista, Nicosta, Warholin ”supertähdistä”, drag queeneistä jne. Muuten kirja lukuisine henkilöineen voi vaikuttaa hieman sekavalta.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: