Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘nanowrimo’

Tänään on jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneen Nanowrimo-kirjoituskilpailun toinen päivä. Viime vuonna kilpailuun osallistui 100 000 kirjoittajaa, joista 15 000 saavutti tavoitteen. Tarkoituksena on kirjoittaa marraskuun aikana vähintään 50 000 sanan pituinen romaani – tai ainakin osa romaanista. Romaanin ei ole pakko valmistua kuukauden aikana, mutta sanoja on saatava aikaiseksi minimimäärä. Aivan tyhjästä ei tarvitse aloittaa, sillä ennen marraskuun alkua voi tehdä hyvinkin tarkan suunnitelman romaanin rakenteesta ja sisällöstä, kunhan ei kirjoita varsinaista tekstiä etukäteen. – Sääntöjen noudattamista valvoo kukin kilpailija omalta osaltaan, eikä kilpailussa jaeta palkintoja.

En ole koskaan osallistunut Nanowrimoon, mutta olen kyllä harkinnut. Ei nimittäin ole ollenkaan mahdoton suoritus kirjoittaa juonellista tarinaa 50 000 sanaa kuukaudessa, varsinkaan, kun laadullisia kriteerejä ei ole – vain määrä ratkaisee. Jos arvioisi yhdelle sivulle mahtuvan – fonttikoosta ja marginaaleista riippuen – 250 sanaa, tulisi kirjalle mittaa noin 200 sivua. Se tarkoittaisi noin 1700 sanaa joka päivä. Siis 6½ sivua. Henkilölle, joka on harjoittanut joskus tavoitteellista kirjoittamista, sen ei pitäisi olla ylivoimaista. Ainoa ongelma on käytettävissä oleva aika. Voisin kuvitella kirjoittavani jossain määrin järjellistä, juonellista tekstiä 6½ sivun verran noin 3-5 tunnissa, itsekritiikittömyys-asteestani riippuen. Sekin vaatisi erittäin tarkan etukäteissuunnitelman, ja silti tuloksena syntyisi sellaista sisällyksetöntä soppaa, että tuskin haluaisin sitä uudelleen lukea. Ai niin, eihän laatu ratkaissut vaan määrä. Mutta mistä ihmeestä löytyisi ylimääräiset 3-5 tuntia päivässä kuukauden ajaksi?

Jos luopuisin kuukaudeksi kirjojen lukemisesta, television katselusta, blogin ylläpitämisestä ja asettaisin lisäksi itselleni nettikiellon … – Näillä konsteilla taitaisi jäädä aikaa vielä kirjoitetun tekstin hiomiseenkin. Työpäivätkään eivät muodostuisi liian suureksi ongelmaksi, jos arkisin kirjoittaisi 1000 sanaa ja viikonloppuisin reilut 2000 sanaa päivässä. Perheen kanssa pitäisi kyllä käydä pitkälliset neuvottelut, ennen kuin lupa viikonloppujen käyttämisestä itsekkäästi kirjoituspuuhiin heltiäisi.

Mutta miksi nähdä niin paljon vaivaa? Varsinkin, kun lopputulos olisi paino- ja todennäköisesti myös lukukelvotonta roskaa. – Kirjoittamisen kokemuksen takia. Ainakin itselläni kirjoittamisessa suurin ongelma on suunnaton itsekiittisyys, joka sysää liikkeelle tyhjän paperin kammon. Rima pitkän proosatekstin kirjoittamisen suhteen on liian korkealla. Jos alkaisi kirjoittaa säännöllisesti ja paljon, voisi parhaassa tapauksessa saavuttaa jonkinlaisen flow-kokemuksen, jossa kaikki padot murtuisivat ja alitajunnassani mahdollisesti tanssahteleva luovuus pääsisi vihdoinkin pintaan.

Stephen King on kertonut (teoksessaan Kirjoittamisesta), että työskennellessään hän kirjoittaa joka päivä 2000 sanaa. Siis viikonloppuisinkin. Nanowrimon tavoite onkin Kingille normaalitahtia. – Alan jonkinlaisena ”huippuna” voi mainita Mika Waltarin, joka kirjoitti Sinuhe egyptiläisen kolmessa ja puolessa kuukaudessa. Panu Rajalan teoksessa Unio Mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset (2008, WSOY) kerrotaan, että Waltarilla ei ollut edes mitään muistiinpanoja tukenaan. Keskimäärin hän kirjoitti 15 liuskaa päivässä – ja parhaimpana päivänä 27 liuskaa! – Tahti on ollut siis yli kaksi kertaa reippaampi kuin Nanowrimon vaatimus ja kestänyt vieläpä yli kolme kertaa pidemmän ajan. Ja tietysti on huomioitava, että Sinuhe egyptiläinen ei ole mitä tahansa kiireessä keitettyä huttua, vaan upea ja monitahoinen kertomus.

Waltarin suoritus on mielestäni käsittämätön. Ehkä se selittää Sinuhen kertojanäänen todentuntuisuuden: mitä nopeammin kirjoittaa, sitä puheenomaisemmaksi tyyli muuttuu. Varmaankin siksi Sinuhe egyptiläinen kuulostaa äänikirjana niin hyvältä.

Blogikirjoittajissa on paljon päivittäin kirjoittavia potentiaalisia Nanowrimo-kisailijoita. Omaa elämää tarkastelevat tekstit ovat proosaa, vain juoni puuttuu. Vai puuttuuko? Monissa blogeissa on juonellisiakin kuvioita: seurataan esimerkiksi useamman päivän jonkin asian kehittymistä. Eli kokemusta on monelle karttunut rutiinikirjoittamisesta jopa vuosien ajan. Eikä 1700 sanaa itse asiassa ole kovinkaan pitkä teksti. Itse en kirjoita blogiin kuin pari kertaa viikossa, mutta esimerkiksi kaksi edellistä blogitekstiäni ovat olleet hieman yli 1000 sanan mittaisia.

Jos haluaisi päästä 50 000 sanan tavoitteeseen laadusta välittämättä, niin ehkä helpointa olisi valita jokin viihdekirjallisuuden genre, koska viihdekirjoissa juonen kaavamaisuus tai yllätyksettömyys ei ole niin suuri rasite. Ja Nanowrimossahan kaavamaisuus vain helpottaa kirjoittamista. – Itse pitäisin hyvinä vaihtoehtoina esimerkiksi romantiikkaa tai scifiä.

Romantiikassa etuna olisi tekstimäärää ajatellen se, että henkilöiden välisiä suhteita voisi olla runsaasti ja niillä voisi myös spekuloida loputtomiin. Romanttisesta kertomuksestani tulisi väistämättä parodia, ja todennäköisesti sijoittaisin sen opettajayhteisöön: eroottiset kohtaukset yrittäisin kuitenkin kirjoittaa hyvällä maulla, mutta niitä olisi runsaasti.  Scifin valinta taas mahdollistaisi kohelluksen ympäri avaruutta, ja siinä kyllä sivumäärä karttuisi. Päähenkilönä ja samalla kertojana olisi vanhempiaan etsivä orpo avaruusolio, joka kärsisi masennuksesta ja vakavasta paranoiasta. Eri planeetoille johtava etsintä yllyttäisi käsittämättömiin miljöökuvauksiin, joita ryydittäisivät alien-polon harhat ja traumaattiseen lapsuuteen palaavat takaumat.

Voi olla, että jonakin vuonna vielä osallistunkin Nanowrimoon.  Nimittäin vaikka kisassa ei mitään järkeä olekaan, niin minua alkoi juuri hieman kiinnostaa, miten tuolle orvolle alienille käy. Ja mikä onkaan historianopettajan synkkä salaisuus …

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: