Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘richard steele’

Monet kirjailijat ovat syystä tai toisesta julkaisseet teoksiaan muulla kuin omalla alkuperäisellä nimellään. Jotkut ovat halunneet salata oikean henkilöllisyytensä (usein pakinoitsijat, esim. Pekka Peitsi – Urho Kekkonen),  jotkut taas ovat ottaneet itselleen sointuvamman tai ytimekkäämmän taiteilijanimen (Eino Leino – loistava valinta runoilijalle). Kaikki eivät ole edes tyytyneet yhteen pseudonyymiin: tunnettu esimerkki on Algot Untola, joka julkaisi kirjoituksiaan mm. nimillä Maiju Lassila ja Irmari Rantamala. Harvemmin kuitenkaan samaa pseudonyymia on käyttänyt useampi kirjailija, ellei sitten kyse ole romaanista tai kolumnisarjasta, jossa kirjoittajat tekevät yhteistyötä.

Suomalaisesta pseudonyymistä, joka on ”siirtynyt” seuraavalle kirjoittajalle, käy hyvin esimerkiksi tuo jo edellä mainittu Pekka Peitsi. Eversti Wolf H. Halsti kirjoitti sillä nimimerkillä Suomen Kuvalehteen välirauhan aikana ja jatkosodan alussa. Halstilla alkoi kuitenkin olla kiireellisempiä ja tärkeämpiäkin tehtäviä (ilmeisistä syistä), joten Pekka Peitsen kynään tarttui Urho Kekkonen. – Edellisessä postauksessani esittelemäni Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin romaanin (Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, 2008, suom. Jaana Kapari-Jatta 2010, Otava) päähenkilö Juliet Ashton on kirjailija, joka myös ”Pekka Peitsen” tavoin kirjoittaa pakinoita toisen maailmansodan synkeinä vuosina. Sodan loputtua hänen kirjoituksensa julkaistaan kirjana, josta tulee menestys. Kiinnostava yksityiskohta romaanissa on Ashtonin pakinoissaan käyttämä pseudonyymi, Izzy Bickerstaff. Ashton kertoo kirjansa esittelytilaisuudesta:

     Tänään oli Tillmanin kirjakaupassa häijy, alentuvasti käyttäytyvä mies. Puhuttuani Izzystä kysyin, onko jollakulla kysyttävää. Tuo mies sananmukaisesti loikkasi istuimeltaan päästäkseen nenäkkäin kanssani. Hän tivasi, kuinka minä, pelkkä nainen, uskalsin halventaa Isaac Bickerstaffin nimen. ”Aito Isaac Bickerstaff, huomattava journalisti ja vieläpä 1700-luvun kirjallisuuden pyhä sydän ja sielu, vainaja jo, ja hänen nimensä te häpäisitte.”
     En ehtinyt saada sanaa suustani ennen kuin muuan nainen ponkaisi takarivissä pystyyn. ”Äh, istukaa alas! Eihän ihmistä voi häpäistä, jos häntä ei ole ollut olemassakaan! Hän ei ole kuollut koska ei ikinä elänytkään! Joseph Addison käytti Isaac Bickerstaffia pseudonyyminään Spectatorin kolumneissaan! Neiti Ashton voi ottaa minkä tahansa peitenimen vain tahtoo, niin että olkaa te hiljaa!”  

– Isaac Bickerstaff (Ashton muuttaa nimeä hiukan, Isaacin muotoon Izzy) on todellakin kuuluisa nimimerkki: hänen luojansa on itse Jonathan Swift, satiirin kunnioitettu mestari. Luultavasti  tuo ”häijy, alentuvasti käyttäytyvä mies”  viittaa puheenvuorollaan juuri Swiftiin. Mutta hieman harhaan osuu yleisöstä esiin nouseva Juliet Ashtonin puolustaja, sillä Swiftin nimimerkkiä käytti Tatlerissa (ei siis Spectatorissa) lehden  perustaja Richard Steele, joka kyllä oli Joseph Addisonin ystävä ja työtoverikin. Tosin ei kuitenkaan voida olla täysin varmoja siitä, kuka kirjoitti ja mitäkin.

Mutta itse tarina siitä, kuinka Jonathan Swiftistä tuli Isaac Bickerstaff ja mitä sitten tapahtui, on herkullinen. Oikein harmittaa, kun sitä ei Shafferin ja Barrowsin romaanissa yhtään esitellä. – 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa  englantilainen astrologi John Partridge teki almanakkoja, joissa hän ennusti tulevaa. Epäonnekseen Partridge sai kuitenkin kirjoituksillaan ärsytettyä Jonathan Swiftin, joka ryhtyi armottomaan hyökkäykseen Partridgea vastaan. Swift julkaisi Isaac Bickerstaffin nimellä kokonaisen tarkoin suunnitellun kirjoitussarjan (Gutenbergin tietokannassa Bickerstaff-Partridge Papers), jonka hän aloitti kirjoittamalla astrologisen ennustuksen vuodelle 1708. Bickerstaffin almanakassa kerrotaan John Partridgen kuolevan samana vuonna, 29. maaliskuuta!

My first prediction is but a trifle, yet I will mention it, to show how ignorant those sottish pretenders to astrology are in their own concerns: It relates to Partridge the almanack-maker; I have consulted the stars of his nativity by my own rules, and find he will infallibly die upon the 29th of March next, about eleven at night, of a raging fever; therefore I advise him to consider of it, and settle his affairs in time.

Eli karkeasti suomennettuna:

Ensimmäinen ennustukseni on vain pikkujuttu, mutta mainitsen sen silti osoittaakseni, kuinka tietämättömiä nuo juopot teeskentelijät ovat omista asioistaan: ennustus liittyy Partridgeen, almanakan tekijään. Olen tutkinut omilla säännöilläni hänen syntymänsä tähtikarttaa, ja sen mukaan hän kuolee ehdottoman varmasti ensi maaliskuun 29. päivänä, suunnilleen yhdentoista aikaan illalla rajuun kuumeeseen. Siksi kehotankin häntä harkitsemaan ennustustani ja järjestelemään asiansa ajoissa.

Ennustuksiksi Swiftin profetiat ovat aivan liian yksityiskohtaisia: niissä ei ole tulkinnanvaraa tai selittelyn mahdollisuutta. Jos joku, jonka olisi ennustuksen mukaan määrä kuolla jonakin tiettynä ajankohtana, ei kuolekaan, silloin ennustuksen laatija on erehtynyt. – Pikkutarkkuus Bickerstaffin teksteissä osoittaa ainakin fiksummalle lukijalle, että kyseessä on ennustamisen parodia – ja samalla Swift voi myös alleviivata epäselvien ennustusten älyttömyyttä. Itse löydän 300 vuotta vanhasta tekstistä absurdin puolen: listaus on ehdottomuudessaan ja tarkkuudessaan koominen (suomennettu Gutenbergin tietokannan tekstistä):

1. kesäkuuta ranskalainen kenraali kuolee saatuaan osuman umpimähkään ammutusta tykinkuulasta.

6. kesäkuuta riehuu Pariisin esikaupungeissa tulipalo, joka tuhoaa tuhansia taloja. Ja se vaikuttaa olevan paha enne tulevista tapahtumista, jotka yllättävät koko Euroopan kuun lopussa.

10. kesäkuuta käydään suuri taistelu, joka alkaa neljältä iltapäivällä ja kestää sitkeästi iltayhdeksään saakka, ilman mitään kovin ratkaisevaa tapahtumaa. En nimeä paikkaa jo edellä mainitsemieni syiden takia. Mutta komentajat vasemmilla sivustoilla saavat surmansa. – Näen paloja ja kuulen aseiden äänten pauhaavan voittoa.

14. kesäkuuta raportoidaan virheellisesti Ranskan kuninkaan kuolemasta.

20. kesäkuuta kardinaali Portocarero kuolee punatautiin, ja myrkkyäkin epäillään. Mutta raportti hänen aikeistaan nousta kapinaan kuningas Kaarlea vastaan osoittautuu vääräksi.

Tarina jatkuu. Swift ei pelkästään tyytynyt ennustamaan John Partridgen kuolemaa, vaan 29. maaliskuuta hän myös todisti sen tapahtuneen. Tietenkään Partridge ei oikeasti kuollut, mutta Isaac Bickerstaff kirjoitti tapauksesta silminnäkijäkertomuksen, jossa hän kertoi tavanneensa Partridgen tämän kuolinvuoteella. Kirjoitus julkaistiin seuraavana päivänä – näin aprillipila pohjustettiin loistavasti, sillä uutinen ehti päivän (30.3.) aikana levitä nopeasti, ja huhtikuun ensimmäisenä päivänä olikin kuolleeksi julistetulla astrologilla sitten selittelemistä. – Kun ennustuksen kohde kirjoitti vastineen, jossa hän vakuutti olevansa täysissä sielun ja ruumiin voimissa, oli Bickerstaffin vastaus tyrmäävä: 

Without entering into criticisms of chronology about the hour of his death, I shall only prove that Mr. Partridge is not alive. And my first argument is thus: Above a thousand gentelmen having bought his almanacks for this year, merely to find what he said against me; at every line they read, they would lift up their eyes, and cry out, betwixt rage and laughter, “They were sure no man alive ever writ such damn’d stuff as this.”

Bickerstaffin (siis Swiftin) mielestä Partridgen almanakoissa on julkaistu sellaista soopaa, että ”kukaan elollinen ei ole voinut sellaista kirjoittaa”. Joten jos Partridge on almanakkojensa sisällöstä vastuussa, hänen täytyy olla kuollut. – Päätelmä on tietysti absurdi, eikä se ole missään mielessä pätevä, mutta satiirissa sellainen sallittakoon. Swift saavutti tavoitteensa, sillä Bickerstaffin sanan säilää ihasteltiin ja Partridge päätyi naurunalaiseksi – jopa niin pahasti, että hän joutui luopumaan almanakkojensa tehtailusta.  Swiftin temppu ei olisi onnistunut niin hyvin, ellei hän olisi tuntenut aikansa lehtimiehiä. Bickerstaffin ja Partridgen jupakasta kirjoiteltiin ja puhuttiin, myyttiä pidettiin elossa, ja lopulta Richard Steele alkoi julkaista Tatleria, jonka kustantajaksi mainittiin Isaac Bickerstaff.

Horoskooppien laatimista ja lukemista Bickerstaff ei kuitenkaan onnistunut kirjoituksillaan kitkemään. Jonkin verran vilkuilen horoskooppeja itsekin silloin tällöin, vaikka en niihin uskokaan – varsinkaan aikakauslehtien halpahintaisiin muutaman rivin älyttömyyksiin, joita laativat toimittajat ovat tuskin nähneet ainuttakaan astrologista syntymäkarttaa. Esimerkiksi Cosmopolitanin horoskoopit ovat hyvin kevyitä, tosin niitä ei ehkä ole aivan tarkoitettu minun ikäiselleni miehelle. Mutta juuri se tekeekin niiden lukemisesta hauskaa, ristiriidan synnyttämä koominen vaikutelma virkistää jollakin selittämättömällä tavalla (kesäkuun horoskooppi, Cosmopolitan):

Leijona  (23.7.–22.8.)

Kuntoilukärpänen puraisee! Kokeile zumba-tuntia: kiinteytymisen lisäksi opit keinuttamaan lanteitasi uusilla tavoilla.

– Oletko sinkku? Tapaat baarissa komean ulkopaikkakuntalaisen. Tarjoudu hänen oppaakseen pariksi päiväksi – hän suostuu varmasti.
– Oletko varattu? Olette molemmat ärtyisellä tuulella. Hengailkaa kavereidenne kanssa, kunnes mieli piristyy, ja antakaa sitten kaipauksenne näkyä lakanoiden välissä.

Hetken ihmettelyn jälkeen (mitä kummaa on ZUMBA?) voi vain huokaista ja todeta, että olisi Isaac Bickerstaffille töitä tänäkin päivänä …

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: