Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘wislawa szymborska’

Jos on jaksanut seurata Mari Kosken kokoelmasta Sch (Poesia, 2011) kertovan runojännärin kehittymistä, tunnistaa mahdollisesti itsensä Wislawa Szymborskan runosta Jotkut pitävät runoudesta (suom. Jussi Rosti. Ihmisiä sillalla, WSOY, 1998):
 

Jotkut –
eli eivät kaikki.

Ei edes enemmistö kaikista vaan vähemmistö.

Jollei lasketa koulua, missä on pakko,
eikä itse runoilijoita,
on näitä ihmisiä ehkä kaksi tuhannesta.

 
Kovin moni ei lue runoja, vielä harvempi runoaiheisia blogipostauksia. Mutta ei vanha klisee – laatu korvaa määrän – välttämättä niin huono ole. Siitä todistavat edellistä postausta ilahduttavasti kommentoineet Ketjukolaaja ja Ripsa: runouskeskustelun syntymiseen riittää mainiosti kaksi tuhannesta!

Edellisen osan kommenttilaatikosta poimittuja otteita:

  • Ketjukolaaja: ”Niistä persiankielisistä runoista en saa ihmeempiä viboja. Persian kieltä en osaa. Joskus näin kyllä Persian shaahin. Vai pitäisikö kirjoittaa “schaahin”? Schah-mat. Tosin sch:sta minulle tuli ensimmäisenä mieleen pitkä saksa, joka aikoinaan koitui osakseni.”
  • Penjami: ”Kosken kokoelman kohdalla en todellakaan tiedä, mitä tuo Sch oikeasti tarkoittaa: tähtivalokuvauksen määre on oma villi arvaukseni.”
  • Ripsa: ”Pyysin tuttua iranilaista matemaatikkoa katsomaan sen persiankielisen osuuden. Hän ei ruvennut repostelemaan sitä osuutta Kosken kokoelmassa, mutta käsitin että hän oli lukenut suomenkielisen osuuden. Kysyi että et kai sinä halua minun sitä suomentavan, sanoin että en missään nimessä, enkä rohjennut matemaatikolle esittää yhtään ainutta tarkentavaa kysymystä. Olen kyllä aika varma siitä, että hän olisi tuntenut hevosenpään kuvion.”
  • Penjami: ”Jos hyviä, kiinnostavia merkityksiä tekstille alkaa sitten syntyä, se on lisäarvo. Mutta muuten hyvin kokeellisen runon ansio voi olla sekin, että se synnyttää lukijassaan jonkin tunnetilan, kielellisen väläyksen, tyhjyyden tai täyteyden tunteen, ihmetyksen – mitä tahansa. Aivan kuten abstrakti taide.”
  • Ripsa: ”Itse kirjaa tavailen edelleen. Pidin tuosta pitkästä ja pohdiskelevasta keskustelustanne! Ynnä näen että tässä runokokoelma laajenee kuin mikäkin avaruus.”
  • Penjami: ”Suosittelen sinua kokeilemaan vaikka Harry Salmenniemen kokoelmaa Texas, sakset. Siitä ovat pitäneet monet sellaiset, jotka eivät muuten ole innostuneet runouden uusista suuntauksista – vaikka Salmenniemi todellakin käyttää perinteistä runoa ajatellen poikkeuksellisia keinoja.”
  • Ketjukolaaja: ”Ihan mielenkiintoinen kirjallinen kuvaelma. Dan Brown saisi sen pohjalta väsättyä vauhdikkaan romaanin abstraktin taiteen syntyteorioista.”
  • Ripsa: ”Ongelma on kyllä siinä, että hän tunsi selvästi lievää puistatusta kun mainitsin sanan runous. Persiankielinen vielä.”

Katkelmat on irrotettu tarkoitushakuisesti alkuperäisistä kommenteista ja järjestyskin on eri kuin kommenttilaatikossa.  Silti niiden perättäinen esittäminen luo mielikuvan keskustelusta, jossa on yhteinen sävel: on siis mahdollista lukea uuteen järjestykseen muokattu kommenttisikermä ikään kuin aitona keskusteluna.

Jotakin tässä ”keskustelussa” on kuitenkin selvästi pielessä. Mari Kosken kokoelmaa lukiessa tällainen vaikutelma on huomattavasti voimakkaampi. Runosäkeiden voi tulkita liittyvän toisiinsa, mutta silti tuntuu siltä, kuin ne olisivat peräisin aivan eri asiayhteyksistä ja kieltäytyisivät keskinäisestä yhteistyöstä. Vaikka tämä tekee Kosken kokoelmasta sisällöllisesti haastavan, syntyy kokonaisuuteen valtavasti merkitystasoja   ”Kokoelma laajenee kuin mikäkin avaruus”, muotoilee Ripsa kommentissaan.

Sama pätee tähän runojännäriinkin: ensimmäisessä osassa katseltiin tähtitaivaalle ja toisessa osaa harpottiin antiikin myyteistä 1900-luvun taideteorioihin. Nyt on tarkoitus ihmetellä Mari Kosken kokoelmasta löytyvää nimirunon Sch persiankielistä käännöstä. 

– – – – –

نمی توانم ساز محتضر را از سرم بیرون کنم ، که درکرختی معلقی می میرد

زنبور چرا این جا، چرا نه با هم؟ نمی توانم آن را از سرم بیرون کنم

اینجا فقط نیمرخ کسی است که خون زندگی هم هی معرفت ها بود

سکوت، غوط هور در آب ی خزد هی دلوِ تصویری تنها و آن نیز این جاست

سطح در دسترس آ نچه می گسترد

– Persian kielelle runon on kääntänyt Mohsen Emadi. Katkelma on sivulta 23, mutta koska leikkaa ja liimaa -menetelmä ei tuottanut tulosta Poesian sivujen PDF-tiedostosta (WordPress ei tunnistanut kirjaimistoa), katkelma oli otettava persiankielisestä runoantologiasta. Sieltä löytyvä Sch:n käännös on käsittääkseni muuten identtinen kuin kirjassa oleva, mutta fontti on erilainen ja parissa kohdassa rivityskin hieman poikkeaa.

– – – – –

Vaikka ei persiaa osaisikaan, on persiankielinen runo Sch silti runoelämys tai ainakin runokokemus, kuten yllä olevan runositaatin ”luettuaan” voi todeta. Kyseessä ei ole pelkkä käännös: koska persiankielinen Sch on julkaistu samassa kokoelmassa ja samaan aikaan kuin alkuperäinen runo, on se eräänlainen rinnakkaisteksti, joka muodostaa yhdessä suomenkielisen runon kanssa kokonaisuuden.

Persiankielisyyttä ovat pohtineet kriitikotkin. Neljästä Internetistä löytyvästä kritiikistä heikoiten persiankielisyyden asettamasta haasteesta suoriudutaan Helsingin Sanomissa. Jukka Koskelainen sivuuttaa ”erikoisuuden” tylysti (Kosken runoissa havainnot hakevat kieltä , Helsingin Sanomat, 18.5.2011):

Erikoisuutena on persiankielinen käännös nimirunossa. Mutta suomalaisille lukijoille se ei tuo edes äänteellistä elämystä persian kirjoitusasun takia.

Kriitikolta unohtuu, että myös kirjoitusasu voi tuottaa elämyksen ja olla merkityksellinen. Visuaalisten keinojen käyttö suomalaisessa runoudessa ei ole mikään uusi keksintö, vaikka se onkin vasta viime vuosina noussut kotimaisessa lyriikassa laajemmaksi ilmiöksi. Ensimmäisenä vanhoista mestareista tulee mieleen oppikirjaesimerkki (jossakin äidinkielen oppikirjassa, ellei parissakin) Aaro Hellaakosken runosta Sade (kokoelmassa Jääpeili, 1928), jossa tavoitellaan sateen tuntua asettelemalla kirjaimet vinoihin pystyriveihin – kuin taivaalta vihmoisi vettä.

Persiankielisyys on eräänlainen huipentuma Mari Kosken kokoelman visuualisissa kokeiluissa. Persiankielinen käännös tavoittaa Clement Greenbergin määritelmän ”puhtaasta runosta”, joka lähenee abstraktia taidetta: persiaa taitamattomalle lukijalle teksti näyttäytyy pelkkinä kirjoitusmerkkeinä, jotka eivät millään tavalla viittaa ulkopuoliseen todellisuuteen. Ne ovat meille suomalaisille ”pelkkiä materiaalisia kuvia”, kuten Miikka Laihinen toteaa kritiikissään (Kuolevan instumentin kauneudesta , Tuli&Savu, 24.8.2011):

Kielen visuaalisuus karkaa äärimmilleen kokoelman nimirunon persiankielisen käännöksen kohdalla: länsimaiselle, kieltä taitamattomalle lukijalle vieraiden kirjoitusmerkkien kiemuraiset hahmot edustavat radikaalia toista, tavoittamattomuutta. Silmissä soljuvat vain merkkien muodostamat materiaaliset kuvat.

Laihinen viittaa ”radikaaliin toiseen, tavoittamattomuuteen”, ja todellakin, kun hypätään sivua kääntämällä täysin vieraaseen kieleen, tulee kulttuuriero selvennettyä ilman, että sitä tarvitsee erikseen mainita. Ratkaisu on onnistunut ja toimii nimenomaan osana kokoelmaa: tuskinpa kukaan suomenkielinen muuten ottaisi luettavakseen persiankielistä tekstiä. Kun Kosken kokoelmassa kieli vaihtuu, niin tekstiä, jolla hetki aimmin suomenkielisenä oli merkitys, voi lähestyä enää ikään kuin kuvataiteena.

Mutta monta ajatusta ja kysymystä persialaisten kirjoitusmerkkien ihmettely kyllä herättää. Senkin, että merkitys on aina lukijasta riipuvainen, kuten Anna Tomi toteaa vierassanoilla ryyditetyssä kritiikissään (Lainalaisuuden mittasuhteet , Parnasso, 2.9.2011):

Metalyyrinen merkityksen pohdinta rakentaa hienovaraisen tasapainon suhteessa semanttiseen järjettömyyteen ja äänteellisiin fraseerauksiin. Toisaalta nimirunon persiankielisellä käännöksellä runoilija tuntuu muistuttavan, että merkityksellisyys on aina riippuvainen myös lukijan kompetenssista.

Tuo ensimmäinen virke on omalla tavallaan hieno, sillä se lähestyy ”puhtaan kritiikin” ideaa: mikäli lukija ei saa kiinni käytetystä terminologiasta, hän voi ihastella Tomin tekstiä aivan kuten modernin taiteen näyttelyssä vierailija abstraktia maalausta. Tokihan perusparnassolainen muutaman vierassanan hallitsee, mutta jos kritiikin kieli muuttuisi vielä tuosta käsitteellisemmäksi, saattaisi se kadottaa yhteyden varsinaiseen kohteeseensa, kritisoitavaan runoteokseen.

Silloin lausahdusta l’art pour l’art (taidetta taiteen vuoksi) mukaillen voisikin todeta: l’critique pour l’critique! – Vai miten se nyt menisikään: osaan ranskaa lähes yhtä heikosti kuin persiaa …

– – – – –

Kosken kokoelman persiankielisestä osuudesta eniten kirjoittaa Outi Oja  – ja vieläpä ihailtavan selväsanaisesti, sillä runoudentutkijana ja -tuntijana Ojalla riittäisi rahkeet vaikka minkälaisen runopuhehirvityksen tuottamiseen (Kuunnelkaa, lyriikkaa , Kiiltomato, 27.6.2011):

Itse asiassa persiankielistä tekstiä on kovin mukava lukea. Sotkuiselta langalta näyttävä teksti on kuin kiivasta suhinaa ja pulinaa väkijoukossa. Persiankielinen teksti näyttää paperilla yllättävän aggressiiviselta. Ei siis ihme, että tällaisessa tilanteessa “Sch”-kehotus tulee lukijalle tarpeeseen: Olkaa hiljaa! Keskittykää! Ehkä ymmärrätte jotakin, kun tarpeeksi luette! Hahaa! Ettekö jaksakaan lukea, eikö kielitaito riitä?

Oja ottaa esille kritiikissään vahvasti itse lukukokemuksen, joka muutenkin on olennaisessa roolissa Kosken runoissa. On huomioitava, että Oja puhuu nimenomaan paperiversiosta. Jos on lukenut persiankielisen runon Sch ainoastaan PDF-muodossa Poesian sivuilta ladattuna ja tietokoneen näyttöpäätteeltä, ei kokemus ole välttämättä sama. Ainakin omasta mielestäni persian kielen merkistön typografia kärsii meidän kirjaimistoamme enemmän näyttöpäätteelle siirtymisestä. Saattaa johtua koostakin: perusformaatissaan persian kirjainmerkit vaikuttavat hyvin pieniltä ja koukeroisilta.

”Sotkuista lankaa” on vaikeampi lukea tietokoneen ruudulta kuin runokokoelman sivuilta.

Kiinnostavaa Ojan kritiikissä on se, että se sisältää lähes suoria lukuohjeita, aivan kuin Oja ei pelkästään puhuisi omasta runokokemuksestaan vaan haluaisi myös opastaa persiankielisyyden ja kenties muutenkin Kosken runojen mykistämää lukijaa:

Persiankielinen teksti on kieltä taitamattomalle suomalaiselle melkein kuin tyhjää kirjoitusta, sillä merkityksiä täytyy etsiä jostain muualta kuin sanoista. Mitä Kosken kokoelma tällä viestii? Kertooko se parodioiden siitä, että nykylyriikka on autistista ja sisäänpäin kääntynyttä? Vai onko sanoma täysin päinvastainen? Lue tätä nykyrunoa ja mieti, mitä oudonnäköiset kirjaimet tarkoittavat – pian sanat saapuvatkin luoksesi.

Kosken kokoelma antaa mielenkiintoisia hetkiä sellaiselle lukijalle, joka on valmis pysähtymään merkitysten äärelle. Epävarmuutta lukijan kyllä täytyy sietää – valmiita vastauksia ei anneta. Ehkä tässä on runokokoelman merkittävin anti.

Aivan tyhjää kirjoitusta persiankielinen teksti ei kuitenkaan ole. Jotakin on jäänyt kriitikoiltakin huomaamatta: toisin kuin voisi kuvitella, myös persiaa taitamaton lukija voi lähilukea persiankielistä tekstiä ja etsiä sieltä murtumia ja aukkokohtia, pohtia merkityksiä.

Tämän mahdollistaa tietenkin se, että kyse on käännöksestä, joka myös muodon tasolla pyrkii noudattelemaan Kosken alkuperäisen runon säekulkuja: koska persiankielisen runon säkeet ”harittavat” pitkin sivuja samankaltaisesti, ei ole mahdotonta ”lukea” tekstejä rinnakkain. On vain muistettava, että kyse on ikään kuin peilikuvasta: persiaa kirjoitetaan ja luetaan oikealta vasemmalle. Joten kun suomenkielisessä runossa sanat hyppäävät rivin vaihtuessa oikeaan laitaan, persian kielessä ne menevätkin vasempaan.

Persian kieltä taitamaton voi suomenkielistä runoa ja käännöstä vertailemalla todeta, että esimerkiksi tai-sanaa vastaa yksi persialainen kirjain, joka löytyy myös Maria-nimen persiankielisestä asusta. Ja koska ja-sanakin esiintyy tekstissä itsenäisesti omalla rivillään, on senkin persialainen vastine helppo löytää. – Mutta samalla tarkkaavainen lukija tekee oudon löydön, joka liittyy seuraavaan runokatkelmaan.

– – – – –

 
me riitelemme, sinikosini, ja puhe käy yli pimeän
metsän kohti välähtävää aukkoa,

            

                                                                       kyyhkyslakka, ei missään

 

helle. Liinavaatteesta nouset kyljellesi, kesken
un nun silmät raolleen kallistuneet narsissit minuun, leyhytät
peittoa ihosi yllä, häädät kosteutta ja röyhkeyttä kehostasi
                                                                                                              y
                                                                                 tuntemattomuuteen
 

– Mari Koski, Sch (Poesia, 2011), s. 15.

– – – – –

Katkelma on mielenkiintoinen suomenkielistä ja persiankielistä tekstiä vertailtaessa, sillä kun riville jää vain yksi kirjain (y), on helppo katsoa, miten kyseinen kohta, y / tuntemattomuuteen, on käännetty:

و

ابهام

Kirjainmerkki و on kuitenkin juuri sama merkki, joka toisaalla käännöksessä on ja-sanan persiankielisenä vastineena.  Persialaisissa aakkosissa se ei vastaa eurooppalaisen merkistön y-kirjainta vaan v:tä (vertailin näiden sivujen aakkostosta, vaikutti luotettavalta lähteeltä). 

– – – – –

Voi olla, että tuo persialainen v on äänteellisesti suomalaista y:tä lähempänä, mutta silti ratkaisu on kääntäjältä erikoinen. Persiankielinen lukija siis todennäköisesti lukee kohdan ja / tuntemattomuuteen. Saattaa tuntua saivartelulta, mutta tekstiyhteydessään y on merkityksellinen. Vain muutama rivi aiemmin on viitattu trigonometriaan: me riitelemme, sinikosini, ja puhe käy yli pimeän. Trigonometriset funktiot piirtyvät koordinaatistoon käyriksi, joista voi laskea leikkauspisteitä ja nollakohtia. Ylös ja alas poukkoileva käyrä on osuva riitaisan parisuhteen kuvauksessa. Runon luennassa y viitanneekin mahdollisesti y-akseliin, joka kohoaa ylöspäin määrittelemättömään korkeuteen. Ja koska Sch jo nimensä perusteella suuntaa katseensa tähtiin, ei ylhäälle kipuavaa loputonta tuntemattomuutta sovi jättää pois tulkinnasta.

Ja on myös vaihtoehtoinen näkökulma y-kirjaimeen: ehkä tässä korostetaankin miehisen sukupuolen tuntemattomuutta, y-kromosomia!

Voi tietysti olla vain omaa ylitulkintaani, mutta esimerkki on hyvä kuvaamaan kääntämisen vaikeutta: onko kääntäjällä oikeutta tulkita tekstiä valmiiksi? Ja toisaalta: pitäisikö hänen tulkita? Jos kääntäjä haluaisi korostaa esimerkiksi y-akselin näkökulmaa, hän ei olisi korvannut kirjainta y persiankielisellä merkillä. Matematiikan kieli on kansainvälistä, ja merkistö koostuu pääsääntöisesti latinalaisista ja kreikkalaisista kirjainmerkeistä. Esimerkiksi Wikipedian matematiikka-aiheisilla sivuilla x ja y ovat nimenomaan x ja y myös persiankielisissä artikkeleissa.

– – – – –

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että Mohsen Emadi on tehnyt käännöksiä myös espanjasta. Ja espanjaksihan ja on pelkkä y … Olisiko kääntäjä lipsahtanut epähuomiossa väärään kieleen? – Tuskin sentään, kyse on kuitenkin kielen ammattilaisesta.

Todennäköisempi vaihtoehto on se, että ratkaisu on täysin harkittu ja tietoinen. Onhan oletuksenmukaista, että joku pedantti runouden ystävä lukee persiankielisen käännöksen hyvin huolellisesti, vaikka ei siitä mitään ymmärrä. Hieno ele jättää hänelle löydettäväksi jonkinlainen palkinto, jota voi sitten rauhassa pähkäillä. Mari Kosken kokoelmasta avautuu koko ajan uusia hämmentäviä tasoja ja yksityiskohtia  – ja se tekee runokokemuksesta elävää.  

– – – – –

 
Runoudesta –
mutta mitä sitten on runous?
Monenlaista hataraa vastausta
kysymykseen on jo tarjottu.
Mutta minä en tiedä enkä tiedä ja otan siitä tukea
kuin pelastavasta kaiteesta.

– Wislawa Szymborska: Jotkut pitävät runoudesta, 3. säkeistö. (suom. Jussi Rosti. Ihmisiä sillalla, WSOY, 1998)
 

– – – – –

Ehkä joku mahdollinen lukija jaksoi kahlata tämän postauksen loppuun saakka. Itse olen siihen lopen uupunut enkä jaksa kirjoittaa enempää, vaikka paljon jäi sanomatta. Mutta ensi kerralla uusin voimin, silloin tarkastellaan niinkin jännittäviä asioita kuin Mari Kosken kokoelman persiankielisiä alaviitteitä ja pohditaan fragmentin käsitettä.

Sitä odotellessaan lukija voi käydä tutustumassa suomalaiseen 2000-luvun kokeelliseen runouteen Vastakaanon-verkkosivustolla. Erityisesti suosittelen kuuntelemaan esimerkkejä äänirunoudesta. Lyhyitä mutta vaikuttavia pätkiä. Ja on joukossa hauskuuttakin.

Tästä runojännärin seuraavaan osaan: Mari Koski: Sch (4/5)

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: