Syksyn 2006 ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeessa oli tehtävävaihtoehtona:
Jos Aleksis Kivi eläisi nyt, millaisen Seitsemän veljestä –teoksen hän kirjoittaisi?
Mielenkiintoinen kysymys. Usein klassikoista kuulee sanottavan, että niistä löytyy nykylukijallekin ajankohtaisia aiheita ja teemoja. Löytyy toki, mutta käsittelytapa ja ajankuva saattavat olla turhan etäisiä. Miksipä ei siis kirjoitettaisi vanhoja teoksia uudelleen? Juonikuviot, henkilökuvat, aiheet ja teemat on jo valmiiksi mietitty. Tietysti niitäkin on muokattava ajanmukaisemmiksi. Sillä jos klassikko kirjoitetaan uusiksi, pelkkä kielen modernisointi ei riitä: myös kirjan tapahtumien kulkuun on puututtava, jotta tarinasta tulisi tässä ajassa uskottavampi.
Zadie Smithin Kauneudesta (On Beauty, 2005; suom. 2006) on oma itsenäinen teoksensa, jonka alkuasetelma ja monet juonenkäänteetkin perustuvat E. M. Forsterin teokseen Talo jalavan varjossa (Howards End, 1910). Keskeisissä henkilöhahmoissa on yhtäläisyyksiä – tosin henkilöt on sijoitettu eri konteksteihin, heitä on sekä lisätty että poistettu ja joidenkin sukupuolta sekä perhesuhteita on muutettu. Kirjojen alkuluvut ovat jopa niin samankaltaiset, että jos Zadie Smith olisi jatkanut samalla tyylillä loppuun saakka, niin kirjan toiseksi tekijäksi olisi ollut oikeudenmukaista nimetä Forster. Nyt kirjojen ”polut” eroavat toisistaan – muutamaa kohtausta ja juonikuviota lukuun ottamatta – alun jälkeen, eli Talo jalavan varjossa on kertomukselle jonkinlainen kasvualusta, ei identtinen ”alkuperäisversio”.
Kauneudesta kertoo varsin erikoislaatuisesta perheestä, joka asuu yliopistokaupungissa lähellä Bostonia. Isä Howard (vrt. Howards End) on englantilaissyntyinen, valkoihoinen taidehistorian professori, jonka ikuisuusprojektina on tutkimus Rembrandtista. Äiti Kiki on jamaikalaissyntyinen suorapuheinen nainen, jonka perhe-elämälle rakentunut identiteetti on murentumassa hänen miehensä syrjähypyn vuoksi. Lapsista tytär Zora seuraa isänsä jalanjälkiä yliopistossa, Jerome pyrkii irti perheensä liberaaleista näkemyksistä ja on löytänyt vakaumuksensa uskonnosta, ja Levi ihannoi hiphop-kulttuuria ja ”katuelämää”. Henkilöhahmot ovat kukin omalla tavallaan väkeviä, ja nimenomaan korostuneen etnisiä, sillä Zadie Smithin kirjoissa on oleellista tietää, kuka on musta ja kuka on valkoinen.
Kauneudesta alkaa Jeromen isälleen lähettämillä sähköpostiviesteillä. Jerome tekee harjoittelua Englannissa ja asuu Howardin ”perivihollisen” – kilpailevan taidehistorioitsijan – perheessä. Howard järkyttyy, kun Jerome kertoo rakastuneensa perheen tyttäreen ja aikovansa tämän kanssa naimisiin. Howardin vaimo Kiki kommentoi asiaa:
Herran tähden, eihän nyt eletä vuotta 1910 – Jerome voi naida kenet ikinä tahtoo – vai alammeko väsätä käyntikortteja ja pyydämmekö häntä tutustumaan vain niiden yliopistoihmisten tyttäriin, jotka sinä satut-
(Kauneudesta)
Kikin repliikki viittaa varsin suoraan romaaniin Talo jalavan varjossa. Sen alussa Helen-niminen neito lähettää sisarelleen kirjeitä ja kertoo rakastuneensa Pauliin, jonka perheen luona hän on vierailulla. Helenin perhe suhtautuu asiaan samoin kuin Howardkin: kihlaus ei ole järkevä. Mutta Helenin perheellä on enemmän syytä huoleen. Romanttiset suhteet olivat paljon vakavampia ja peruuttamattomampia 100 vuotta sitten, aikakaudella, jolloin ehkäisyvälineitä ei ollut, abortti oli paitsi laiton niin myös vaarallinen ja yksinhuoltajaäidin osa oli useimmiten onneton. Raskaaksi tulemisen riski luokin vanhempaan romanttiseen kirjallisuuteen jännitettä, jota nykykirjallisuudessa ei enää samassa mielessä voi saavuttaa.
Yhteisiä aiheita romaaneissa Kauneudesta ja Talo jalavan varjossa on paljon: liberaalit aatteet, naisten tasa-arvo, luokkaerot, suhtautuminen sivistykseen ja humanismiin, sosiaalinen nousu (ja sen mahdottomuus) sekä moraalikysymykset. Kun lukee kirjoja rinnakkain, huomaa, että 100 vuodessa yhteiskunnalliset olot ja moraaliset käsitykset ovat muuttuneet – ja toisaalta ei. Esimerkiksi yhteiskunnallinen ja taloudellinen epätasa-arvo on säilynyt; se on vain saanut uusia muotoja. Suhtautumisessa on kuitenkin eroja: kun Howard levittää kätensä hiphop-kulttuurin edessä ja myöntää avoimesti, ettei hän voi ymmärtää pipopäisten katujen kasvattien kulttuuria, Talo jalavan varjossa -romaanin kertoja on huomattavasti jyrkempi viitatessaan vähävaraisiin (ellei sitten pyri ironiaan):
Hyvin köyhät eivät kiinnosta meitä. He ovat käsittämättömiä, heitä voi lähestyä vain tilastotieteilijä tai runoilija. Tämä kertomus käsittelee säätyläisiä tai niitä, joiden on pakko tekeytyä säätyläisiksi.
(Talo jalavan varjossa)
”Kauneus” on keskeinen motiivi molemmissa romaaneissa. Talo jalavan varjossa -romaanissa kauneus liittyy aitoon kokemukseen ja sivistykseen. Köyhä kirjanpitäjä Leonard Bast etsii kauneutta kirjallisuudesta ja musiikista. Kauneudesta-romaanissa Leonardin vastine on Carl (musta hiphoppari, jonka Howardin perhe tapaa Mozartin Requiem-konsertissa). Howardin taidehistorian tutkiminenkin on ikuista kauneuden etsimistä. Ja tietysti kauneus liittyy myös Howardin viidenkympin villitykseen: Kikin ulkoinen olemus ei ole enää sama kuin 30 vuotta aiemmin.
Zadie Smithin Kauneudesta on mainio lukuromaani jo pelkästään henkilöhahmojensa ja taitavan kerrontansa ansiosta. Jos haluaa lukukokemukselleen erikoislaatuista syvyyttä, kannattaa lukea (ellei ole jo lukenut) myös Talo jalavan varjossa. Zadie Smithin moderniin yliopistoromaaniin verrattuna sen romanttinen tyyli luo vahvan kontrastin:
Elämä on todella vaarallista, mutta ei sillä tavalla kuin siveysoppi haluaisi meidän uskovan. Se on kyllä vaikeasti käsiteltävää, mutta sen olemus ei ole taistelua. Se on vaikeasti käsiteltävää, koska se on romantiikkaa, ja sen olemus on romanttista kauneutta.
(Talo jalavan varjossa)
Jätä kommentti