Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘hohe tauern’

1.7. sunnuntai

Melko aurinkoinen päivä, mutta ei kuitenkaan hellelukemissa. Muutaman tunnin patikointireissua viilentää auringon silloin tällöin peittävien pilvien lisäksi myös Pasterze: Hohe Tauernissa sijaitseva useiden kilometrien pituinen jäätikkö, jonka yläpuolella olevalla rinteellä polkumme kiemurtelee. No jaa, mielikuva jäämassoista viilentää todennäköisesti enemmän kuin itse jäätikkö. Ja vaikka auringon paahde ei puolipilvisellä säällä tunnukaan polttavalta, on sitä syytä varoa. Yli kahden kilometrin korkeudessa ultraviolettisäteilyn määrä on huomattavasti suurempi kuin merenpinnan tasolla.

Olemme ajaneet leirintäalueelta takaisin Grosslockner Hochalpenstrasselle ja saapuneet upeaan maisemaan, jossa ihmisen ja luonnon kohtaaminen saa absurdeja mittasuhteita: vaikeasti tavoitettavaan ja muutenkin hankalaan paikkaan on rakennettu järkyttävän suuri, monikerroksinen parkkitalo! – Rakennuskompleksin hämmästelyyn ja paheksuntaan ei kuitenkaan ole varaa, kun on itsekin osa turistien sankkaa joukkoa ja varsin tyytyväinen kolmannesta kerroksesta löytämäänsä parkkiruutuun …

 

Jäätikölle voi tehdä retkiä, mutta sellaiset vaativat kunnon varusteet ja joko kokemusta tai oppaan. Tyydymme patikoimaan korkealla vuoren rinteellä jäävirran uomaa seuraillen lähemmäs sen alkupäätä. Mittasuhteet ovat hämmentävät, epätodelliset. Ja kun katsoo tarkasti, voi nähdä alhaalla jäätikön reunaa ihmettelevät ihmiset. Mitään erikoisia metaforia on turha lähteä miettimään, sillä he todellakin näyttävät muurahaisilta.

Jäävirta ei varsinkaan loppupäässä näytä jäältä, sillä sen pinta on likaisenharmaa. Viime vuosisadalla jäätikkö onkin sulanut useiden kilometrien matkan – ja mikäli ennusteet ilmaston lämpenemisestä pitävät paikkansa, tulee se kutistumaan vielä roimasti lähimpien vuosikymmenien aikana. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, ja se tekee minut surumieliseksi, vaikka muuten patikointikokemukseni on palkitseva: koen jotakin, johon tulevilla sukupolvilla ei kenties ole mahdollisuutta.

Polku on täynnä muitakin tepastelevia turisteja, mutta yksityisyyden puute ei varsinaisesti haittaa avaran ja karun maiseman kokemista. Ja äärettömyyden rinnalla voi nauttia myös alppikukista, joita on polun varrella kymmeniä eri lajeja. – Hauskimpia tuttavuuksia ovat kuitenkin murmelit, jotka ovat kaivaneet pesäkolojaan rinteeseen ja jotka eivät juurikaan pelkää ihmisiä, vaikka toki pitävät varmuuden vuoksi pientä välimatkaa ohikulkijoihin.

(kuvat otti tinkatinka)

Mainokset

Read Full Post »

29.6. perjantai

Torstaina olemme ajaneet Baijerin halki Itävaltaan, Brückiin. Vaikka on nähnyt Alpit aiemminkin, ihastelee näkymiä silti taas kuin ensikertalainen. Suomen tuntureissa ja vaaroissa on oma viehätyksensä, mutta vuoristomaisemaan niitä ei oikein voi verrata.

Suuntaamme Itä-Alppien sydämeen, Hohe Tauernin kansallispuistoon. Brückista lähtee Heiligenblutiin Grosslockner Hochalpenstrasse: kiemurainen ja jyrkkä vuoristotie, jonka kaiteiden yli avautuu hienoja näkymiä ja pelottavia syvyyksiä … Kansallispuiston alueella kulkeva maksullinen tie on suunnilleen 50 km pitkä, mutta matkaan saa kyllä kulumaan koko päivän, sillä tien varrella on näköalapaikkojen lisäksi näyttelyitä ja ruokapaikkoja. Itävallan korkeimmat huiput sijaitsevat juuri täällä, samoin Itä-Alppien suurin jäätikkö.

 Pysähdymme valokuvamaan noin tsiljoona kertaa, mutta onpahan kuvattavaakin. Tie on moottoripyöräilijöiden suosiossa, heitä huristelee ohi joukottain. Monet näyttävät ottavan turhia riskejä: onnettomuuksia näillä serpentiiniteillä sattuukin motoristeille valitettavan usein. – Todellisia Alppien ylittäjiä ovat kuitenkin pyöräilijät. Järkytyn nähdessäni valkopartaisen ukon huristelevan alas – vaikka mies näyttää todella trimmatulta ja varusteet ovat huippuluokkaa, niin kyllä ikäkin on lähempänä 70, ellei ylikin. Itse hyytyisin todennäköisesti jo alarinteessä, parin sadan metrin toivottoman rutistuksen jälkeen.

Pyöräilijöiden sitkeyttä on pakko kunnioittaa: ohitamme keskipäivällä kolme (todennäköisesti perhe) pyöräilijää, joilla on vielä toivottoman pitkä nousu edessään, ennen kuin alkaa laskuosuus Heiligenblutiin. Yöllä, kun hurja ukkosmyräkkä, joka melkein vei teltankin mennessään, on ohi, kuulemme jonkun pystyttävän telttaa lähistölle. Aamulla teltanpystyttäjät paljastuvat samaiseksi pyöräseurueeksi. Tekisi mieli mennä kysymään, miten he selvisivät sateessa ja pimeässä alas vuorelta. Ehkäpä salamat valaisivat tietä …

(kuvat otti tinkatinka)

Read Full Post »

%d bloggers like this: