Toisinaan kopioin muistikirjaan hyvän runosäkeen tai parikin myöhempää mutustelua varten. Tänään Runeberg-palkinnon saaneen jyväskyläläisen runoilijan Olli-Pekka Tennilän kokoelmasta Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (Poesia, 2012) sopivia tekstikatkelmia löytyy niin paljon, ettei osaa enää valita. Teoksen aforistiset runot kiteyttävät kieltä ja havaintoja tavalla, joka on yhtä aikaa tuoretta ja ikiaikaista.
Yksinkeltainen on kaksinkeltaista on Tennilän toinen runokokoelma. Kirja on esineenäkin kaunis. Kannen keltaisuus iittaa mehiläisiin, joiden elämää osassa runoistakin tarkastellaan.
Kokoelman alun luonnehdinta ”tekstisiruja” kuvaa runoja hyvin. Vaikka lauseet ovat viimeisteltyjä, ne eivät varasta ajattelun iloa, vaan tarjoavat alkuja, joita lukija voi kehitellä eteenpäin. Tai taakse, sivuille – Tennilän tekstisirut eivät ehdollista kulkemaan/lukemaan mihinkään tiettyyn suuntaan, ennakoitua reittiä:
Kuten siru kielessä
kielen siru
tunkeutuu sisään ja alkaa toimia.
Toimittaa.
Kieli on havainnon väline, mutta tultuaan tuotetuksi se voi itsekin luoda merkityksiä, paljastaa jotain sellaista, jota ei muuten tulisi ajatelleeksi. Kiinnostavia esimerkkejä siitä, miten ”sirut tunkeutuessaan kieleen” alkavat ”toimia ja toimittaa” on runoissa, joissa kuvataan maailmaa ottamalla lapsen puhumasta kielestä merkityksiä muunteleva piirre. Leikittely R/L-kirjaimella (tai kiLjaimella ..) tuottaa luovalla tavalla uusia tasoja lauseisiin:
Kieli koostuu vilheistä. Miten ne pylkivät
eloon toisistaan.
Tai pari sivua myöhemmin:
Jossain kohtaa multuu elon kehä.
Maan kieltoliike on hidas
käännös.
Samanaikaisesti ”multuu elon kehä” ja ”murtuu eron kehä”. ”Kiertoliike” voi olla ”kieltoliikettäkin”. Kikkailuako? Ehkä, mutta ei kikkailua kikkailun vuoksi, sillä samalla paljastuu jotakin olennaista kielestä: virheet eivät synnytä pelkästään eroa, vaan myös eloa. Ajatus laajenee kielelliseltä tasolta havaitsemiseen ja kokemukseen – jokainen, joka on seurannut hetkenkin pientä lasta puhumassa, ihmettelemässä ja kyselemässä, tunnistaa tunteen. Vaikka lapsen tapa havainnoida maailmaa on aikuisen näkökulmasta usein virheellinen, siitä oppii itsekin uutta. Tai ei uutta, vaan huomaa luovuuden sellaisessa tavassa hahmottaa todellisuutta ja tuottaa puhetta, jonka itse on jo menettänyt.
Olli-Pekka Tennilän runoissa minua puhuttelee hitaus, sillä usein lauseet pysäyttävät hetkeksi ja niille haluaa antaa aikaa. Kokoluokka ajatuksissa voi olla arkinen, pieni:
Puhelin soi samalla tavoin, on takana mitä hyvänsä.
Tai sitten suuri:
Kuolleen jäämistö kelluu maan pinnalla vielä myöhemminkin.
Meri jauhaa muovia hiekan sekaan.
Hyvän runokokoelman tunnistaa siitä, että se ei ammennu tyhjiin useammallakaan lukukerralla. Yksinkeltainen on kaksinkeltaista toimii jopa päinvastoin: joka kerta kun olen ottanut sen runohyllystä esille, tuntuu kuin kokoelman anti ja runojen merkitykset olisivat vain lisääntyneet. Palkintoraadin perusteluista minun onkin lukijana helppo allekirjoittaa maininta, jonka mukaan Tennilän ilmaisu tarttuu lukijaansa fyysisesti, ja samalla sanojen ajatuksellinen dynamiikka saa tilaa kasvaa ja kehittyä. – Runokokoelmassa sama tunnelma kielennetään vielä ytimekkäämmin:
Lauseet kuhisevat.
Runoilija on palkintonsa ansainnut. Jäljen ääni onnittelee!
* * *
Olli-Pekka Tennilän teos Yksinkeltainen on kaksinkeltaista on luettavissa Poesian sivuilla PDF:nä. Tosin taas kerran voi todeta, että jotenkin näiden runokirjojen lukunautinto ei oikein kunnolla välity sähköisessä muodossa.
Kirjasin ylös juuri tuon saman kohdan, ”Kuten siru kielessä…”, jotenkin siinä on perustavanlaatuista väljyyttä sanojen välisessä tilassa.
Ja englanniksi tämä: ””Mess is lore.”
Siru-sitaatti on hieno. Ja sattumalta kuin tätä tilaisuutta varten kokoelmaan tehty: raadissa on ollut mukana Siru Kainulainen :)
Lukaisin puheena olevan kokoelman netistä ja poimin siitä mieleisekseni seuraavan säkeen:
“Pelatessaan shakkia he ajan oloon vieraantuivat pelin tavoitteista.”
En itse pelaa shakkia. Jätän tämän nyt tähän avautumaan.
Shakki-sitaattisi herättää ristiriitaisia tuntemuksia: hieman on/off-fiilis siihen, pitäisinkö tuota pelin tavoitteista vieraantumista positiivisena vai negatiivisena asiana. Ehkä tämänkin dilemman suhteen täytyy noudattaa runokokoelmassa toisaalla löytyvää neuvoa (?):
”Kerta toisensa jälkeen on pitäydyttävä tekemästä johtopäätöksiä.”