11.-13.7.
Arqua Petrarcasta huristelemme San Marinoon ja sieltä Rooman vanhaan satamakaupunkiin Nettunoon. Ajan säästämiseksi ajetaan satoja kilometrejä moottoriteitä pitkin. Matkatessa tulee mieleen ylioppilaskirjoitukset. Ensimmäisen kosketuksen italialaiseen moottoritietiehen sain nimittäin keväällä 1992. Silloin en kylläkään käynyt Italiassa, mutta kirjoitin ylioppilaaksi, ja ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeessa oli tehtävä Italo Calvinon novellista Metsä moottoritiellä. Valitsinkin tuon tehtävänannon, joka kuului seuraavasti:
14. Italo Calvinon novelli Metsä moottoritiellä ilmestyi italiaksi 1958. Etsi itse näkökulma tai näkökulmia, joista tarkastelet novellia. Otsikko: Italo Calvinon novelli Metsä moottoritiellä
Todettakoon, että tehtävänanto on surkea. Siinä pyydetään tarkastelemaan novellia jostakin näkökulmasta, mutta kuitenkin pakotetaan valitsemaan täysin neutraali ja lattea otsikko. Luontevampaa olisi, että otsikon voisi keksiä itse, jolloin näkökulmakin pääsisi jo siinä esille. – Mutta novelli itsessään on mielenkiintoinen.
Metsä moottoritiellä on peräisin Calvinon teoksesta Marcovaldo eli Vuodenajat kaupungissa, joka on kertomuskokoelma Marcovaldon ja hänen perheensä elämästä. Kertomuksissa seurataan vuodenaikojen vaihtumista keväästä talveen ja Marcovaldon köyhän perheen arkea. Kirja onkin upea kuvaus pienen ihmisen ja suuren kaupungin välisestä ristiriidasta: Marcovaldoa elää omassa todellisuudessaan, kaupunkikulttuuri ja betonin paljous ei pysty haavoittamaan.
Novellissa Metsä moottoritiellä on talvi, ja kylmyys pakottaa perheen etsimään polttopuuta. Puita ei juurikaan lähitienoilla kasva. Marcovaldon etsintä on tulokseton, mutta lapset löytävät ”metsän” moottoritieltä:
Marcovaldo palasi mukanaan laiha kuorma kosteita oksia ja huomasi että uuni oli sytytetty.
”Mistä te otitte sen?” hän huudahti osoittaen rippeitä mainostaulusta joka oli palanut hyvin nopeasti koska se oli vaneria.
”Metsästä”, lapset sanoivat.
”Ja mistä metsästä?”
”Moottoritien metsästä. Se on täynnä puita!”
Koska se oli niin yksinkertaista ja koska taas tarvittiin puuta, kannatti seurata lasten esimerkkiä. Marcovaldo lähti uudestaan sahoineen ja meni moottoritielle.
Novelli on hauska, ja siinä tuodaan hyvin esille luonto/kaupunki-vastakkainasettelu. Samoin siinä paljastuu italialainen mutkattomuus: sääntöjen noudattamista tärkeämpää on käytännöllinen ajattelu. Lapset ovat rikkomukseen täysin syyntakeettomia, koska he eivät ole koskaan nähneet oikeaa metsää – niinpä he tarkastelevat mainosviidakkoa vain erikoisena ja värikkäänä puurivistönä. Marcovaldo kyllä tietää, mistä on kyse, mutta lasten päättely vaikuttaa niin yksinkertaisen järkevältä, ettei hän voi muuta kuin tehdä samoin.
On kertomuksessa muutakin todenmukaista kuin syväluotaava väläys italialaisten mutkattomaan arvomaailmaan. Nimittäin puuttomuus: mitä etelämmäksi Italiassa matkaa, sitä vähemmän tuntuisi olevan metsiä. Ja suurten kaupunkien läheisyydessä moottoritien varrella on todellakin paljon erilaisia kylttejä – niin paljon, että suunnistaminen hankaloituu, koska tähän kulttuuriin tottumaton silmä ei välillä erota varsinaisia paikannimiä yritysten yms. opasteista.
En enää muista, minkä näkökulman silloin 15 vuotta sitten valitsin. Pahoin pelkään, että en juuri minkäänlaista. Nyt kirjoittaisin ihmisen luontosuhteesta: pohtisin sitä, miten betonihelvetin vinksahtaneessa todellisuudessa voi nähdä yhtäaikaa kurjuuden ja koomisuuden, ahdistuksen ja groteskin, läsnäolon ja vieraantuneisuuden, tuhon ja rakkauden, tulevaisuuden ja unohduksen. Kirjoittaisin kauniisti, liikoja kielikuvia varoen. Välttäisin kieliopin karikot, mutta lisäisin kuitenkin yhden pakollisen puolipisteen – ja käyttäisin ajatusviivaa kaksi-kolme kertaa.
Italialaisella moottoritiellä näimme kuitenkin ihmeellisempiäkin asioita kuin mainoskylttejä. Eniten minua hämmästytti eräässä Bolognan liittymässä päivystäneet prostituoidut. Kyse ei nimittäin ollut yhdestä tai kahdesta ”liftarista”, vaan 10-20 vähäpukeisesta naisesta, jotka seisoskelivat tien varrella. Ei siis mikään tyttökatu vaan tyttöliittymä: naiset nähdessään takanamme ajanut rekka kurvasi välittömästi levikkeelle parin muun tien varteen pysäköidyn rekan perään. Ja koska risteysalueella oli liikennevalot ja autojonot pysähtyivät, naisilla oli mahdollisuus kierrellä potentiaalisia asiakkaista etsiskellen. – Lämpöä lähes 40 astetta, työolosuhteet kuuman asfaltin paahteessa eivät kovin kummoiset; eikä tietenkään itse työkään. En voi uskoa, että näistä naisista kukaan on tullut liittymään (todennäköisemmin tuotu) muuta kuin pakosta.
Toinen hämmästyksen aihe oli maastopalot, joita riehui esimerkiksi Rooman kehätien lähettyvillä ilman, että kukaan tuntui olevan niistä kiinnostunut – tai sitten helle oli yksinkertaisesti aiheuttanut niin paljon pikkupaloja, ettei kalusto riittänyt niiden sammuttamiseen.
Jos olisin Marcovaldo, en todennäköisesti hämmästelisi kovinkaan paljon kumpaakaan ilmiötä – tai saattaisin hämmästelläkin, mutta aivan eri näkökulmasta kuin mitä nyt teen. Luultavasti naiivi Marcovaldo ajatuisi jonkun ”liittymätytön” kanssa keskusteluun, jossa kumpikaan ei ymmärtäisi toisen intressejä. Maastopalojen problematiikan hän sivuuttaisi olankohautuksella, sillä hän todennäköisesti olisi kiinnostuneempi palaneen ruohon väristä ja siitä, pyrkivätkö pienet eläimet kiertämään hiiltyneet alueet vai matkaavatko ne rohkeasti niiden läpi. Ja olisin myös onnellinen siitä, että on lämmin: ei tarvitse etsiä puita moottoritieltä!
(kuva: tinkatinka)
jäljen ääni 
Kiinnostava ja ajatuksia herättävä teksti! Miten menneisyydessä mietityttäneet asiat, kuten yo-kirjoitusten tehtävänannot voivat tosiaan myöhemmin asettua ihan uuteen valoon…
Toinen samaan kategoriaan kuuluva teksti – ja vieläpä samana vuonna luettu (1992) – olisi Tsehovin Oopperasta palattua. Se oli analysoitavana Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden laitoksen pääsykokeessa tuona kesänä. Kiintoisaa olisi lukea, mitä tuolloin tuli kirjoitettua. Valitettavasti pääsykoevastauksia ei arkistoida.
Tuota Calvinoa todellakin mietin matkalla – ja nimenomaan Marcovaldoa, useinkin. Yo-aineisto löytyi koululta, pölyisestä nipusta.
Kiinnostavaa lukea mietteitäsi ja myös mitä päättelet näkemästäsi.
Pitää sen verran tähdentää, että metsäpaloista välitetään kyllä. (Ei italialaiset nyt ihan niin hälläväliä-porukkaa ole) Tänä kesänä etelässä paloi tuhansia hehtaareja metsää, yleensä tahallaan sytytettyinä. Asialla rikollisjärjestöt.
Italia, kuten muutkin välimeren maat, kärsii suuresta kuivuudesta. Moneen vuoteen ei ole satanut ns. ”normaalia” sademäärää. On siis ymmärrettävää, että metsäpalot ovat todella vakava ongelma. (Ei siis siksi, ettei kukaan niistä välittäisi)
Prostituutio on toinen ”polttava” ongelma. Ihmiskauppaa on vaikea kitkeä, kun prostituutio sinänsä ei ole laitonta. Ja se on merkittävä tulonlähde rikollisjärjestöille. Eli melkein kaikkiin suuriin ongelmiin löytyy yksi yhteinen tekijä: organisoitunut rikollisuus, joka jollain muullakin nimellä on tullut tutuksi.
Metsiä muuten on, vuoristossa, oikeita erämaitakin. Sinänsä ihme, onhan niemimaa ollut asuttu jo tuhansia vuosia, joten Italia voisi olla puuton kuten vaikkapa suurin osa Kreikan saaristosta tai Pääsiäissaari. Erämaista pidetään hyvää huolta ja biodiversiteettiä on onnistuttu kasvattamaan. Monia sukupuuton rajoilla olevia eläimiä on onnistuttu pelastamaan. Italiassa jokamiehen oikeudet ovat paljon pienemmät kuin Suomessa, sieniäkään et voi kerätä ilman lupaa. Siis ihan ymmärrettävistä syistä.
Pinta-alaltaan samankokoisessa maassa on kymmenkertainen asukasmäärä.
Tämän sanon vain siksi, että italialainen todellisuus on paljon monimutkaisempi kuin ensinäkemältä voisi näyttää. Kaikki on totta, eikä mikään. Eikä italialaista mentaliteettiä voi helposti kuvailla, niin suuria eroja on eri alueitten välillä. Se, mikä on totta Napolissa on aivan toisin Torinossa.
Mutta kaikki tämä on kai itsestäänselvää.
Kiitos kommentistasi ja täsmennyksistä, mielenkiintoista kuulla tarkennuksia enemmän Italiaa nähneeltä!
Maastopalot mietityttivät siksi, että todellakin Rooman ympäristössä nähtiin pari tuollaista kuvassakin näkyvää paloa – eikä kyse ollut mistään kulotuksesta. Yksi erittäin lähellä tietä – Suomessa olisin automaattisesti soittanut ilmoituksen, mutta oletan että palokalusto oli vilkasliikenteisellä tiellä jo kutsuttu. Mutta mietittiin myös sitä toista vaihtoehtoa: mitä jos kaikki vain ajattelevat, että joku muu on soittanut palokunnan?
Metsää löytyi todellakin Pohjois-Italiasta, kun tulimme Dolomiittien kautta takaisin Itävaltaan. Mutta nuo rannikkoalueet ja Rooman seutu vaikuttivat aika loppuunkulutetuilta.