Jämsän kirjasto kysyi presidenttiehdokkailta heidän kirjamieltymyksiään. Kyselyn tuloksista koostettuja kirjanäyttelyitä on ollut esillä joulu-tammikuun aikana eri puolilla Suomea, esimerkiksi kotikaupungissani Jyväskylässä. Presidenttiehdokkailta kysyttiin viisi kysymystä:
-
Miten kuvailette itseänne lukijana?
-
Mitä kirjoja suosittelette ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi?
-
Mikä viime aikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?
-
Miksi lukeminen kannattaa tai ei kannata?
-
Millainen kulttuurin kuluttaja olette?
– Esittelen ja kommentoin presidenttiehdokkaiden vastauksia kysymyksiin 2 ja 3 tässä melko pitkässä postauksessani. Noista kahdesta kysymyksestä paljastuvat kirjalistat ovat mielenkiintoisia, kun niihin soveltaa ajatusta ”kerro, millaisia kirjoja sinä luet, niin minä kerron millainen sinä olet”. Muista kysymyksistä ei ilmene juurikaan mitään jännittävää. Jos haluaa katsastaa alkuperäisen aineiston, se löytyy Jämsän kirjaston sivuilta PDF-tiedostona.
Kommenteissani olen pyrkinyt arvioimaan, miten onnistuneita kirjasuosituksia presidenttiehdokkaat tekevät. Ajatuksenani on se, että ehdokkaiden kannattaa kirjasuosituksillaankin viestiä omaa henkilöään. Täydentääkö tämä viesti ehdokkaasta muodostuvaa kuvaa? Kuinka se sopii hänestä muodostuneisiin käsityksiin? Ja millaista presidenttiyttä ehdokkaiden suosittelemat kirjat mahdollisesti enteilevät?
Näkökulmani ovat mielestäni perusteltuja, mutta toki saa olla eri mieltä. Olisi hauska kuulla, mitä muut ajattelevat näistä kirjasuositteluista. Onko joukossa yllätyksiä? Löytyykö listoilta omia suosikkikirjojasi? Syntyykö johonkuhun presidenttiehdokkaaseen uusi näkökulma? Kenet heistä äänestäisit valitsemaan Linnan kirjastoon lukemista?
Ehdokkaat ovat samassa järjestyksessä kuin Jämsän kirjaston listassa, ja listoissa mainitut mahdolliset perustelut ovat ehdokkaiden itsensä tekemiä. Jätin tarkoituksella alkuperäiset kysymykset vastausten yhteyteen, vaikka tuleekin toistoa: ei unohdu matkan varrella, mistä tässä on kyse …
_ _ _ _ _
Sauli Niinistö
Kirjasuosituslistoista ensimmäinen sisältää tyylikkäitä romaaneja. Melkein voisi kuvitella Sauli Niinistön kampanjatoimiston valitseman kirjallisuuskonsultin tehneen listan, sillä nämä kelpaavat luultavasti hyvin monelle kirjallisuudenharrastajalle. Niinistö on kuitenkin kirjallisuusmiehiä, joten eivätköhän teokset ole aitoja, omaehtoisia valintoja.
— Mitä kirjoja suosittelette ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi?
- Yksi Paul Auster, että innostuu häneen. Vaikka Sattumuksia Brooklynissa.
- Kari Hotakaisen Ihmisen osa ja Mikko Rimmisen Nenäpäivä, mieluiten peräjälkeen. Syyn kerron jäljempänä.
- Veikko Huovinen saa aina hyvälle mielelle. Annetaan Havukka-ahon ajattelijalle tilaa.
- Laila Hirvisaaren Imatra-sarjasta Vuoksen helmi, vie meidät sortokauden ympäristöön.
- Italo Calvino on Italian suosikkeja. Halkaistu varakreivi tekee lyhyesti tutuksi.
- Otin uudelleen esiin Truman Capoten. Kesän taittuessa tai Aamiainen Tiffanylla.
- Kurt Vonnegutia ei pidä unohtaa. Siniparta.
- ja paljon, paljon muuta
— Mikä viimeaikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?
”Luin melkein peräjälkeen Hotakaisen Ihmisen osan ja Rimmisen Nenäpäivän. Ne kuvaavat tämän päivän suomalaista todellisuutta tai oikeastaan epätodellisuutta eri näkökulmista ja täydentävät toisiaan.”
Jäljen äänen huomiot Niinistön listasta:
1. Niinistön lista on kuin minua varten tehty. Calvino, Capote ja Vonnegut – kaikki suosikkejani. Rimminen (!) totta kai, ja vaikka Hotakaisen uusin ei ollutkaan kovin kummoinen, kyllä hänenkin romaaninsa aina luen. Austerilta Niinistö on onnistunut valikoimaan juuri sen viime vuosien parhaan suomennoksen – ja Huovinen: kukapa ei Havukka-ahon ajattelijasta pitäisi. Ainoastaan Hirvisaari luo hieman säröä sikermään (tunnustan, en ole lukenut häneltä ainuttakaan teosta …)
2. Niinistö saa kuitenkin miinuksen siitä, että yhtään runokokoelmaa ei mainita. Jos kerran vaimo (Jenni Haukio) on julkaissut runoja, niin kai lyriikka kirjallisuuden lajina edes hetkeksi juolahtaa mieleen. Jokin kotimainen naislyyrikko ja lisäksi tuore nobelisti Tomas Tranströmer tekisivät tästä listasta vielä paremman.
3. Niinistön kirjasuosituksista huokuu itsevarmuus: hän on ykkössuosikki ja varmana pidetty toiselle kierrokselle menijä. Niinpä hän voi fiksusti olla epäpoliittinen. Kokoomuslaiset porvariarvot kannattaa pitää piilossa – on parempi keskittyä hyvän proosan esittelyyn. Jos Niinistö olisi haastajan asemassa, tilanne saattaisi olla toinen. Ehkä silloin nousisi esille jokin pienyrittäjän ponnisteluista kertova romaani tai vasemmiston Neuvostoliittoa nöyristelevää (tosin taisivat 70-luvulla nöyristellä isoveljeä vähän kaikki suomalaiset puolueet …) historiaa suomiva muistelmateos.
_ _ _ _ _
Sari Essayah
Ennen kuin lukee Sari Essayahin kirjasuositukset, kannattaa muistaa, että hänen vaalikampanjansa tunnuslause on Askeleen edellä. Kristillisdemokraattista ei ole vetäytyä syrjään vastuusta, vaan näyttää rohkeasti suuntaa. Siksi olemme valinneet vaalisloganiksi ”Askeleen Edellä”, totesi Essayah vaalikampanjansa avauksessa. Kysymys kuuluukin: miksi ihmeessä Essayah sitten suosittelee seuraavanlaisia kirjoja?
— Mitä kirjoja suosittelette ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi?
- Raamattu. Sanoman lisäksi ehdoton perusteos koko länsimaisen kulttuurin, kirjallisuuden ja taiteen ymmärtämiseksi.
- Jane Austen: Järki ja tunteet. Terävänäköistä henkilökuvausta ja hyväntahtoista huumoria aikalaisistaan.
- Emily Brontë: Humiseva harju. Klassikko, jonka tunnelma on erityislaatuinen, hivenen karmiva.
- Charles Dickens: Oliver Twist. Hyväsydämisen orpopojan matka julmien aikuisten maailmassa, loistava ajankuva.
- F. M. Dostojevski: Karamazovin veljekset. Syvälle sielun syövereihin pureutuva synkeähkö romaani moraalista ja uskostakin.
- Victor Hugo: Kurjat. Huipentuva juoni toisiinsa kietoutuvista ihmiskohtaloista, yhteiskunnallisista epäkohdista ja kurjuudenkin keskellä voittavasta lähimmäisenrakkaudesta.
- Juhani Aho: Rautatie. Monella tasolla toimiva kuvaus uutuuden pelosta ja viehätyksestä.
- Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Useimmille lukijoille kouluajan pakkopulla, mutta kannattaa lukea uudelleen.
- Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla. Kansakunnan historian kuvausta, joka auttaa ymmärtämään myös suomalaista tätä päivää.
- Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen/ Mikael Karvajalka/ Valtakunnan salaisuus. Mikä tahansa näistä Waltarin teoksista tempaa täysin mukaansa historian havinaan.
- John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä. Pieni, mutta koskettava kertomus.
- Ernest Hemingway: Vanhus ja meri. Lämmin kuvaus luopumisesta.
- Graham Greene: Miehemme Havannassa. Väärinkäsityksistä saa hyvää huumoria.
— Mikä viimeaikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?
”John Carlin kirja Playing the Enemy: Nelson Mandela and the Game That Changed a Nation kertoo Etelä-Afrikan eheytymisestä kansakuntana apartheidin päättymisen jälkeen ja rugbyn MM-ottelusta, josta tuli tuon eheytymisen symboli.”
Jäljen äänen huomiot Essayahin listasta:
1. Periaatteessahan listassa sinänsä ei ole mitään vikaa: hienoja romaaneja, joista lähes kaikki löytyvät miltä tahansa ”100 klassikkoa, jotka tulee lukea”-listalta. Vaan sepä tässä onkin ongelma: vaikka lista on runsas, nämä ovat juuri niitä kirjallisuuden kaanonin ilmeisimpiä ja turvallisimpia teoksia. Persoonallinen ote jää puuttumaan, samoin rohkeus: Essayah ottaa kirjasuosituksissaan askeleen taaksepäin, ei edelle! – Lisää tuollaisia John Carlin kirjan kaltaisia teoksia tarvittaisiin Essayahin listalle, nyt se jää ainoaksi ”modernimmaksi” näkökulmaksi.
2. Kotimainen nykykirjallisuus (toki johdonmukaisesti muukin nykykirjallisuus, kuten tuli edellä todettua) puuttuu täysin: luulisi presidentiksi pyrkivän olevan enemmän kiinnostunut tästä hetkestä, suomalaisesta yhteiskunnallisesta todellisuudesta ja tulevaisuudesta. Kyllä suomalaisilla kirjailijoilla on siitä sanottavaa: ei pidä vähätellä heidän merkitystään.
3. Missä ovat naiset? Ei sukupuoli ole kaikki kaikessa, mutta toki naisehdokkaan odottaisi nostavan esille joko naiskirjailijoita tai ainakin voimakkaita kirjallisuuden naishahmoja. Essayahin listalleen valitsemien naiskirjailijoiden teokset edustavat romantiikkaa, ja niiden naiskuva on vahvasti vanhakantainen, omaan aikaansa sidottu. Vielä hämmentävämpää naiseuden kannalta on se, että Essayahin listalla teokset ovat roolitukseltaan hyvin miesvaltaisia: erityisesti Vanhus ja meri, Seitsemän veljestä, Karamazovin veljekset ja Hiiriä ja ihmisiä. Mika Waltarin romaanien naiset ovat yleensä melkoisia karikatyyrejä, ja eipä Juhani Ahon Rautatien Liisastakaan miksikään 2010-luvun roolimalliksi ole …
4. Kristilliseltä ehdokkaalta Raamattu on ilmeinen valinta, samoin Karamatzovin veljekset perustelee paikkansa, sillä uskonnolliset teemat ovat siinä keskeisiä. Mutta jos Essayah haluaisi hengellistä puolta korostaa, lisää näkökulmaa tähän kaipaisi. Esimerkiksi jonkun uskonnollisen suunnannäyttäjän elämäkerta tai jokin hengellinen teos tyyliin Munkki Serafimin Vapaus toisi listalle potkua.
_ _ _ _ _
Timo Soini
Tässä vaiheessa joku vääräleuka lohkaisee, että eipä tarvitse Soinin paljon kirjalistalla päätään vaivata: eiväthän perussuomalaiset lue kirjoja! Yleistys tuskin pitää paikkansa. Valitettavasti en tunne kuin yhden henkilön, joka on kertonut äänestäneensä perussuomalaisia (ja hän lukee kirjoja!), joten en osaa yhtään veikata, miten laajamittaista lukuharrastuneisuus Soinin joukoissa on. Timo Soini kuitenkin lukee, vaikkakin harmillisen vaatimattoman listan hän on tähän antanut:
— Mitä kirjoja suosittelette ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi?
- Väinö Linna: Tuntematon sotilas
- Georges Bernanos: Maalaispapin päiväkirja
- Mihail Solohov: Hiljaa virtaa Don
— Mikä viimeaikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?
”Selasin Martti Ahtisaaren elämäkertaa. Sain sen häneltä henkilökohtaisesti. (Katri Merikallio, Tapani Ruokanen: Matkalla : Martti Ahtisaaren tarina)”
Jäljen äänen huomiot Soinin listasta:
1. Kun Sari Essayah mainitsi yllätyksettömästi Raamatun, Soini tekee saman perussuomalaisia arvoja kosiskelevalla Linnan Sotaromaanilla. Jokseenkin tylsä suositus: kirjan ovat lukeneet jo kaikki, joita se kiinnostaa – muille riittää elokuva, joka sekin on luultavasti nähty useampaan kertaan, kahtena eri versiona. Kaksi muuta romaania ovat mielenkiintoisempia, mutta muuten tätä listaa vaivaa puute: enempi olisi tässä tapauksessa parempi.
2. Timo Soinin henkilössä mielenkiintoista on katolilaisuus. Hän ei siis ole mikään perus-perussuomalainen. Tätä puolta valottaa Maalaispapin päiväkirja, jossa käsitellään myös hengellisiä kysymyksiä. Se kertoo syöpää sairastavan katolilaisen papin päiväkirjamerkinnöistä. Romaania lukiessaan voi kokea, kuinka yksin pappi yhteisössään on ongelmiensa kanssa. Kirjasuositus herättää nälkää: mitä muuta kiinnostavaa Soinin kirjastosta löytyykään?
3. Romaani Hiljaa virtaa Don sopisi hyvin myös ”perusvenäläisten” kirjalistalle, sillä se kertoo kasakoiden taistelusta sisällissodassa valkoisten puolella punaisia vastaan. Puna-armeija voitti. – Kotiseutukuvausta, rakkaustarinaa, kansakunnan selviytymistä vaikeista ajoista – ihan hienoa sinänsä ja upea romaani, mutta miksi teemoihin liittyen vain tämä venäläinen romaani? (eli siirry kohtaan 4.)
4. Missä ovat suomalaiset nostalgiset maaseutukuvaukset? Missä perinteinen ”yksinäinen suomalainen mies yhteiskuntaa/herroja vastaan”-asetelma? Missä työläiskuvaukset, missä tarinat suomalaisesta sisusta? Nyt Soini kyllä pahasti sivuuttaa oman kenttänsä eli perussuomalaisuuden kuvaukset kotimaisessa kirjallisuudessa: lisää teoksia tähän listaan, ei pelkkä Tuntematon sotilas riitä!
_ _ _ _ _
Paavo Väyrynen
En lähde tässä kommentoimaan Väyrysen soveltuvuutta presidentiksi, mutta täytyy silti tunnustaa, että olen jopa harkinnut hänen vaalikampanjansa tukemista. Syyt ovat kuitenkin täysin epäpoliittiset: haluaisin itselleni Paavo Väyrysen kampanjamukin (meillä on töissä nimikkomukit, ja voisin kuvitella, että tämä ainakin herättäisi pirtsakkaa keskustelua kahvipöydässä …) – Kun ehdokas julistautuu ”koko kansan Paavoksi”, asettaa se melkoisesti odotuksia kirjasuosituksillekin. Osaako Väyrynen mitoittaa kirjavalintansa sopivalla tavalla?
— Mitä kirjoja suosittelette ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi?
- Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
- Väinö Linna: Tuntematon sotilas
- Jaan Kross: Uppiniskaisuuden kronikka
- Sofi Oksanen:Puhdistus
- Leo Tolstoi:Sota ja rauha
- F. M. Dostojevski: Kirjoituksia kellarista ja Karamazovin veljekset
- Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
- Juhani Suomi: Urho Kekkosen elämäkertateokset
- Dan Brown: Da Vinci -koodi
- Panu Rajala: Unio Mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset
- Erno Paasilinna: Tähänastisen elämäni kirjaimet
- Pekka Tarkka: Pentti Saarikoski 1–2 (Vuodet 1937–1963, Vuodet 1964–1983)
- Hannu Väisänen: Trilogia (Vanikan palat, Toiset kengät, Kuperat ja koverat)
- Kaikki ovat mahdottoman hyviä. Suuri joukko jäi vielä mainitsematta – etenkin tietokirjoja.
— Mikä viimeaikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?
”Aivan viime aikoina olen sattuneista syistä lukenut varsin vähän.”
Jäljen äänen huomiot Väyrysen listasta:
1. Paavo Väyrysestä kerrotaan anekdoottia, jonka mukaan hän olisi joskus todennut lukeneensa Dostojevskin koko tuotannon muutamassa päivässä. Melkoinen saavutus. Teknisesti suoritus lienee mahdollista hyvin nopealle lukijalle, jos vain jaksaa urakoida 70–80 sivua tunnissa, kaksitoista tuntia päivässä. Kolmessa päivässä tulisi jo suoritettua ainakin Dostojevskin keskeisimmät teokset. – Onneksi ”tavalliselta ihmiseltä” Väyrynen ei vaadi yhtä paljon kuin itseltään: kaksi Dostojevskin teosta riittää suositukseksi.
2. Silti voi kysyä, onko Väyrysellä mitään käsitystä suomalaisista kirjan lukijoista tai yleensäkään ”tavallisista kansalaisista”?. Melkoisia tiiliskiviä listaltalta löytyy, ja vain harva on Väyrysen kaltainen superlukija. – Ja ihan OIKEASTI: Urho Kekkosen elämäkertateokset ???
3. Väyrysen vankin tukialue lienee maakunnissa. Hannu Väisäsen trilogian voi luokitella ”maakuntakirjallisuudeksi”, mutta kyllä tähän vielä jotakin pohjoista ulottuvuutta lisäksi toivoisi.
4. Väyrysen vastaus kysymykseen viimeaikaisista lukukokemuksista ei kirjallisuuden ystävää tyydytä. Urho Kaleva Kekkosen liikuntaharrastusta puoltavaa slogania hieman muunnellen: ”Kaikki syyt, jotka estävät meitä säännöllisesti lukemasta, ovat tekosyitä.” – Jopa vaalikampanja …
5. Dan Brownin kirja yllätti ainakin minut. Piste siitä!
_ _ _ _ _
Paavo Arhinmäki
Henkilökohtaisesti nämä suositukset kiinnostavat minua, sillä Arhinmäki edustaa ehdokasjoukossa samaa sukupolvea (minua kolme vuotta nuorempi). Ja nimenomaan siksi, että Arhinmäki on lisännyt suosituksilleen valintaperusteen listan alkuun: ”Kirjat ovat kronologisessa järjestyksessä lapsuuden mielikirjojen ja nuoruuden klassikoiden kautta aikuisiän mestariteoksiin ja viimeaikaisiin lukukokemuksiin.”
— Mitä kirjoja suosittelette ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi?
- Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira. Lapsena nauroin usein itseni uneen, kun tätä luettiin iltasatuna.
- Leena Krohn: Vihreä vallankumous
- Edith Blyton: Seikkailujen laakso
- J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
- Anneli Isomursu, Tuomas Jääskeläinen: Helsinki graffiti
- Irwin Welsh: Liima. Hieno kertomus nuorten miesten kasvusta.
- Viktor Hugo: Kurjat
- Pirkko Saisio: Trilogia Punainen erokirja, Pienin yhteinen jaettava ja Vastavalo
- Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen. Itsekin Ruotsissa asuneena pystyin täysin eläytymään kirjaan.
- Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
— Mikä viimeaikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?
”Miika Nousiaisen Metsäjätti. Se pystyy hyvin kuvaamaan nykyaikaisen kvartaalikapitalismin tavallisen ihmisen näkökulmasta.”
Jäljen äänen huomiot Arhinmäen listasta:
1. Oma kehitys lukijan on mainio idea listan rakentamisen perustana. Neljä ensimmäistä teosta liittyvät omaankin lapsuuteeni, mutta sitten tiet eroavat: Arhinmäki siirtyy graffiteihin – minulta se vaihe jäi väliin (aloin teininä lukea Tammen Keltaista kirjastoa …). Piste Arhinmäelle kuitenkin siitä, että uskaltaa nostaa graffitit esiin. Monelle ne saattavat olla punainen vaate (enkä nyt tarkoita puoluepoliittista punaista).
2. Hauska, pohditun oloinen, valitsijaansa paljastava ja sopivalla tavalla jännitteinen lista. Voisin kuvitella, että ”tavallisen ihmisen” voisi olla mukava jutustella kulttuuriministeri Arhinmäen kanssa lukukokemuksista. Ei mitään turhaa elitismiä.
3. Yksi näkökulma kuitenkin puuttuu: penkkiurheilua julkisesti harrastavalta Arhinmäeltä olisi kiinnostavaa saada jokin urheiluaiheinenkin lukuvinkki. Elämäkerta, historiikki tai vaikka jokin jalkapalloilun hienouksiin perehdyttävä tietokirja. (… Jallu Rantasen Sata kiloa Jallua … hmmm …)
_ _ _ _ _
Paavo Lipponen
Ilahduttavaa Lipposen listassa on selkeät perustelut, jotka antavat lisätietoa myös ehdokkaasta itsestään. Valitettavan monen suosituslistassa perustelut jäävät vähäisiksi tai täysin olemattomiksi.
— Mitä kirjoja suosittelette ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi?
- Runoudessa kotimaisista Edith Södergran ja hänen Samlade dikter (suomeksi Pentti Saaritsan käännös Elämäni, kuolemani ja kohtaloni). Södergranissa on samassa persoonassa sekä valtavaa voimaa että herkkyyttä. Otin tämän pienen kirjan käteeni Akateemisessa kirjakaupassa toukokuussa 1993 ja se kolahti heti.
- Proosassa suosikkini on Veijo Meri, jonka Manillaköysi vetoaa omaperäisen 50- lukulaisen niukan ilmaisun ja lempeän absurdisminsa takia.
- Ulkomaisista on vaikea valita. Opiskellessani USA:ssa amerikkalaista kirjallisuutta kirjoitin esseen Herman Melvillen Moby Dickistä. Se on monumentaalinen eepos ihmisen kaikkivoipaisuuden rajallisuudesta.
- Syksyn 2011 kirjasadosta nostan esiin romaaneista Miika Nousiaisen Metsäjätin. Se on terävä kuvaus pienestä yhteisöstä, mutta myös meistä suomalaisista.
- Tietokirjoista Paavo Castrénin Uusi antiikin historia. Siitä selviää, että viisas kreikkalainen hallitsija Solon keksi velkasaneerauksen, kreikkalaiset olivat siis aikaansa edellä.
- Dekkareista Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet on sekä jännittävä että myös hyvin havaitseva kuvaus maahanmuuttajista ja yhteiskunnastamme.
— Mikä viimeaikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?
”Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet. Kirja kuvaa hyvin ajankohtaista aihetta maahanmuuttajien ja suomalaisten suhteesta. Vihapuheet ovat meillä lisääntyneet huolestuttavasti ja piittaamattomuus kanssaihmisistä on kasvanut. Tälle kehitykselle on laitettava stoppi.”
Jäljen äänen huomiot Lipposen listasta:
1. Mörkömäistä olemustaan televisiomainoksessa (”PÖÖ!”) hyödyntävän Lipposen kirjalistassa ensimmäinen suositus on mainio. Södergranin runokokoelma tuo mainintana esille ison miehen herkkyyttä. Onkohan Lipponen kirjoittanut kokoelman alkulehdelle ostopaikan ja päivämäärän? (Joskus harrastin itse hieman vastaavaa.) Vai onko hänellä norsun muisti? – Vuonna 1993 Lipposesta tuli SDP:n puheenjohtaja. Mikäli tuo tapahtui keväällä, kuulostaa kyllä hienolta, jos tuore puheenjohtaja on järjestänyt itselleen aikaa kierrellä Akateemisen runohyllyillä …
2. SDP:tä on kritisoitu viime vuosina aatteen unohtamisesta. Ripaus punaista väriä tekisi hyvää tässäkin listassa. Ehkä Täällä Pohjantähden alla olisi liian ilmeinen, mutta jotakin vastaavaa kaipaisi.
3. Toinen Paavo Lipposen poliittiseen kuvaan sopiva teos, joka listalta puuttuu, on jokin tärkeäksi koettu eurooppalainen romaani. Eihän tästä ole kuin jokunen vuosi, kun Lipposelle kaavailtiin EU-presidentin virkaa.
4. Mainio poiminta listalla on tuo Minne tytöt kadonneet, jota Lipponen vielä korostaa viimeaikaisena merkittävänä lukukokemuksena. Lehtolaisen dekkari on kohtuullisen helposti lähestyttävä suositus ”tavalliselle ihmiselle” – ja samalla tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevä teos.
_ _ _ _ _
Pekka Haavisto
Väyrysen listan tavoin Haavistonkin suositukset kurottavat moneen suuntaan, mutta ovat kuitenkin paremmin kohdennettuja ”tavallista lukijaa” ajatellen. Vahvoja teoksia, joista monet ovat yhteiskunnallisesti virittyneitä ja silti yleistajuisesti aihettaan lähestyviä.
— Mitä kirjoja suosittelette ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi?
- Miika Nousiainen: Metsäjätti. Kertomus
suomalaisesta puunjalostusyhdyskunnasta ja sen vaikeuksista. Nousiainen loisti tänä vuonna Helsingin Kirjamessuilla. - Rosa Liksom: Hytti nro 6. Taattua Liksomia ihmiseltä, joka on kiertänyt sekä Neuvostoliittoa että Venäjää.
- Christer Pursiainen: Trotski. Mitä olisikaan tapahtunut, jos kiistan Leninin perinnöstä olisi voittanut Trotski eikä Stalin?
- Markku Lahtela: Vihaa nyt – rakasta myöhemmin. Lahtelan ”manifestimainen” kirja oli nuoruuden suosikkejani, ja edelleen lukemisen arvoinen.
- Lewis Mumford: Kaupunkikulttuuri. Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kaupunkien synnystä, kasvusta ja tuhosta.
- Mika Waltari: Yksinäisen miehen juna. Euroopan kriisin keskellä on hyvä palata takaisin 1920-luvun eurooppalaisuuteen
- Jari Tervo: Layla. Kurdivaimo kihlattiin jo kehdossa. Kiinnostava puheenvuoro monikulttuurisesta Suomesta.
- Leena Lander: Tummien perhosten koti. Suomessakin aletaan vaatia anteeksipyyntöä ja korvauksia kovasta kohtelusta koulukodeissa.
- Pablo Neruda: Andien mainingit. Nerudan elämäniloinen ja yhteiskuntakriittinen runous vie mennessään.
- Pentti Linkola: Unelmat paremmasta maailmasta. Ennen kuin Linkolasta tuli pessimisti, hänen teksteistään löytyi elämäniloakin.
- Sofi Oksanen: Puhdistus. Viron lähihistorian ymmärtäminen on meille tärkeää.
- Jens Lapidus: Rahalla saa. Dekkareissa Lapidus on kehittänyt oman ”Stockholm noir” -koulukunnan.
— Mikä viimeaikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?
”Luin Basso-kulttuurilehteä. Suomessa tehdään (taas) hyviä kulttuurilehtiä, joita kannattaa seurata. Kaikki elämä ei tapahdukaan internetissä.”
Jäljen äänen huomiot Haaviston listasta:
1. Tietokirjat Trotskista (lukulistalla, jos vain joskus ehtisi) ja kaupunkikulttuurista hyviä poimintoja, samoin vihreän ajattelun pioneeri Pentti Linkola. Hyvin olisi mukaan mahtunut jokin ympäristöpoliittinen julistus, esim. ajatuksia herättävä Alan Weismanin Maailma ilman meitä tai vaikka tuore Maailman tila -raportti.
2. Haavisto on matkustanut paljon. Liksomin ja Waltarin hyvien matkakuvausten lisäksi voisi toivoa globaalimpaa näkökulmaa. Missä ovat Afrikka-kirjat? Missä kolmannen maailman näkökulma? Miinakentillä kulkeneelta sivarilta voisi odottaa enemmän.
3. Ehkä on ihan hyvä, että Haavisto ei ole listalleen valinnut sukupuolisen toiseuden näkökulmia. Holappa, Saisio tai vaikkapa James Baldwinin Huone Pariisissa olisivat tässä tapauksessa turhaa alleviivaamista: eiköhän näkökulma tullut ”tavallisellekin lukijalle” selväksi, kun Haavisto saapui Linnan juhliin miesystävänsä kanssa.
4. Kommentti Basso-lehden lukemisesta voidaan tulkita kädenojennukseksi kulttuurilehdille (niiden tukien leikkaaminen on usein esillä, ja Basso on kuulunut tuen saajiin).
_ _ _ _ _
Eva Biaudet
Samanlainen taktiikka kuin Timo Soinilla: vain kolme teosta, joilla korostetaan omia persoonallisia piirteitä. Jokin moka Biaudet’n kampanjatoimistossa sattui, sillä aluksi Biaudet ei vastannut kyselyyn ollenkaan. Ainakin Jyväskylän kirjaston näyttelyssä oli tällainen tieto. Johtuneeko kiireestä vai mistä kirjalistan lyhyys? Onneksi Biaudet’kin on nyt saatu mukaan kyselyyn vastanneiden joukkoon.
— Mitä kirjoja suosittelette ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi?
- Khaled Hossein: Leijapoika
- Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
- Sofi Oksanen: Puhdistus
— Mikä viimeaikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?
”Chris Cleaven The other hand (Little Been tarina).Kirja kertoo tämän päivän maailmastamme, jossa ihmiset aivan eri edellytyksistä joutuvat yhteen ja miten he kokevat tapahtumat eri tavoin. Erilaisuuden ja ihmisten välisen yhteyden tästä huolimatta, koskettava tarina.”
Jäljen äänen huomiot Biaudet’n listasta:
1. Pidän listan tuoreudesta: kaikki 2000-luvulla julkaistuja teoksia (hyvä, tässä eletään nykyhetkessä eikä vain lupailla). Naisehdokas nostaa esille naiskirjailijoita (hyvä). Ja monikulttuurisuutta korostava Biaudet suosittelee Leijapoikaa, joka tarjoaa suomalaiselle lukijalle ikkunan afganistalaiseen todellisuuteen. Myös pakolaisten kohtelu on nostettu esille: Little Been tarina. Joten vähemmistövaltuutetun rooli näkyy uskottavasti myös kirjasuosituksissa – vaikkakin niitä saisi olla enemmän.
2. Miksi ihmeessä ei yhtään suomenruotsalaista kirjailijaa? Vaikka en ole RKP:n kannattaja, olen tästä jopa hieman tuohtunut. Suomenruotsalainen kirjallisuus on suomalaisessa kulttuurissa valtava rikkaus, ja kyllä kielivähemmistön etuja ajavan puolueen presidenttiehdokas voisi jollakin tavalla asian muistaa. Vaikka edes se Bo Carpelan, jos ei muuta keksi.
3. Jämsän sivuilla Biaudet’n vastaukset ovat tietysti myös ruotsiksi. Ensin luulin, että tuo toisen vastauksen viimeinen virke on virheellisesti suomennettu. Mutta kun luin saman virkkeen ruotsiksi, en oivaltanut senkään logiikkaa: Olikheten och kontakten mellan människor trots detta, en berörande historia. – Kaksikielisessä ehdokkaassa on siis sekin monipuolisuus, että häntä voi olla ymmärtämättä kahdella eri kielellä …
_ _ _ _ _
Ja lopuksi jonkinlainen lyhyt yhteenveto.
Sauli Niinistön kirjalista on tyylikäs. Se on yhtä aikaa sekä kaunokirjallisesti laadukas että keskivertolukijan saavutettavissa. Pienenä miinuksena se, että ehkä kokonaisuus on liiankin siisti, lähes kliininen … Pekka Haaviston valintojen ansioksi luettakoon monipuolisuus ja tuoreus: hyviä ja ainakin itseäni kiinnostavia poimintoja niin kauno- kuin tietokirjallisuudenkin joukosta.
Myös Paavo Arhinmäen ja Paavo Lipposen listoissa on potkua. Arhinmäellä on ollut listan koonnissa hyvä idea, joka mahdollistaa lukijalle kurkistuksen presidenttiehdokkaan kasvuun lukijana. Lipponen taas on liittänyt esimerkillisen selkeät perustelut valintoihinsa, ja tuosta Lehtolasen dekkarista (”tavallisen ihmisenkin” mieleen luultavasti) saa lisäpisteitä.
Muita hieman kritisoisin. Timo Soinin ja Eva Biaudet’n listat ovat tekijöidensä näköisiä mutta liian lyhyitä, Paavo Väyrysen listalle on eksynyt liikaa haasteellisia teoksia ja Sari Essayahin listaa vaivaa klassikkojen paljous.
_ _ _ _ _
Olisi hauska kuulla, mitä mieltä te lukijat olette presidenttiehdokkaiden suosituksista.
Keiden listat vaikuttavat kiinnostavilta? Mitä kirjoja noista kannattaisi erityisesti lukea? Ja jos näkisit vain pelkän kirjalistan, ketä äänestäisit …?
Mielenkiintoisia listoja. Olen samoilla linjoilla että Niinistön lista on kirjallisesti tasokkain, joskin tässä kontekstissa aika turvallisen epäpoliittinenkin.
Soinin valinnoista keksii kyllä yhteydet jos ne kirjat jo tuntee, Biaudetin jollain tavalla myös mutta perustelut olisivat silti kivoja (ja tuon oudon lauseen luulen tarkoittavan että vaikka eri edellytyksistä tulevat ihmiset kokevat tapahtumat eri tavalla voivat he myös kokea ihmisten välisen yhteyden).
Essayahin lista on tosiaan aivan liian klassikkopainotteinen mutta kiinnostava niissä kohdin missä se astuu ulos ilmeisimmistä valinnoista. Austenilta Järki ja tunteet -kirjan nostaminen voi olla poliittinen kommentti sen tasapainon tärkeydestä, ja Waltarin Valtakunnan salaisuus taas sitä kaivattua uskon näkymistä. Ja tuota Greenen kirjaa en ole lukenut mutta kirjailija kyllä käsittelee paljon uskon ja moraalin kysymyksiä…siellä on häivähdys persoonallisuutta mutta se pitää kaivaa esille.
Väyrysen lista on hämmentävä. Ja Arhinmäen on tosiaan koottu hyvin vaikka sisällöllisesti aikuisosastolla huomaankin kulkeneeni eri teitä (sinäkö vai Paavo kirjoitti Enid Blytonin nimen väärin?). Haavistolle peukutusta Basso-lehden mainitsemisesta (en lehteä ole lukenut mutta tosiaan kulttuurilehden mainitseminen tässä on hyvä veto)
Siinä missä Niinistön lista on eniten omien makujeni mukainen niin Lipposen lista on ehkä paras, laaja, persoonallisia valintoja hyvin perustein. Antiikin historia on mainittu mutta joo, muutenkin eurooppalaisuus voisi näkyä.
Saulin, Pekan ja Evan listat vaikuttivat kiinnostavimmalta. Toisaalta hauskaa oli esimerkiksi ”mörkö”-Lipposen listassa runoteos ;)
Isoin yllätys oli ehkä Essayahin listan persoonattomuus. Tuli tunne, että ko hlö olisi vain luetellut juurikin kirjoja noista ”100 kirjaa jotka pitää lukea”-listoista.
Kiitos Penjami tämän listan jakamisesta ja luotaamisesta! Ilahdutti kyllä tuo Södergran Lipposen listalla. Asuessani Töölössä Lipponen tuli melkein joka aamu koiransa kanssa vastaan iloisesti hymyillen.
Kiitos, hauska postaus. Olin iloisesti yllättynyt, että Niinistö tykkää Vonnegutista. Lipposelta vanhana kulttuuriaktivistina olisin odottanut enemmän. Essayah on näköjään todellinen klassikoiden ystävä…
Kiinnostava postaus! Mielenkiintoiset kommentit kirjoitit ehdokkaiden suosituksiin. Oikeastaan mitään ei voi lisätä. Yllättävintä oli ehkä Biaudet’lla suomenruotsalaisen kirjallisuuden puute, jonka nostitkin esiin.
hdcanis:
Nuo kirjalistat otin suoraan copypastella otettuja, joten Edith on kaiketi Arhinmäen käsialaa. Piti korjata, mutta unohtui enkä itsekään enää huomannut kun luin postauksen läpi ennen julkaisemista.
Hyvät kommentit tuohon Essayahin listaan. Ehkä tuli oltua liian jyrkkä. En ole itsekään tuota nimenomaista Greenea lukenut, ja tulkitsin sen mahdollisesti väärin perustein kevyeksi.
Ja Väyrynen todellakin hämmentää …
Susa:
Omasta mielestänikin tuo Essayahin lista oli pettymys: kovin kaukana siitä kuvasta, jonka kampanjassaan on antanut.
Linnea:
Mörön hymy … hauska anekdootti, tässähän alkaa Lipposen osakkeet kohota!
Mika:
Odotin itsekin Lipposelta jotakin kovan luokan intellektuelliopasta, mutta ehkä parempi näin. Lehtolainen on kohdennukseltaan otollisempi, kysymyksenasettelun mukainen.
Paula:
Pakko olla Biaudet’lta tietoinen valinta, sillä luulisi hänen kohtaavan tämän suomenruotsalaisnäkökulman vähän joka paikassa. Se on pakko olla mielessä myös kirjalistoja tehdessä. Poisjättämisen perusteita en vain keksi …
Olipa kiinnostava postaus! Kyselen mielelläni itsekin ihmisten kirjavalintoja :)
Sitten listoihin… Niinistö oli tylsä ja väritön. Ihan liian varma. Sama vika oikeastaan Essayahilla. Ei saa mitään otetta.
Arhinmäen lista oli hauska ja pisteet lastenkirjallisuuden esiinnostamisesta.
Lipposen lista oli positiivinen yllätys. Olisin kuvitellut hänen valitsevan jotain jylhempiä ”mörköjä” ;) Etenkin Edith Södergranin maininnasta pisteet.
Timo Soinin listasta sanon vain ”hohhoijaa…”. Biaudetille oikeastaan sama. Olisin halunnut perustelutkin häneltä.
Haaviston lista oli kiinnostava, vaikka paikoin itselleni vieras.
Koottiin meillekin Lukusalonkiin täällä Turussa tämä näyttely, hauska idea ja kiva että sitä Jämsästä tarjottiin hyödynnettäväksi muillekin kirjastoille!
Minusta kiinnostavin lista on Haavistolla, enkä toisaalta ole siitä yhtään yllättynytkään. Sen sijaan Essyahin listaa vähän naureskelin kirjoja kootessani, lukeeko joku muka pelkkiä klassikoita? Tai no kysymyshän taisi kuulua ”mitä suosittelisit”, mutta silti!
Murre:
Vaan olisi Niinistön lista voinut olla värittömämpikin. Italo Calvinon romaaneissa on ilmeikkyyttä ja Kurt Vonnegutin kirjojen musta huumori on paikoin vallatonta.
Mutta ei laita omaa henkilöään peliin samalla tavalla kuin Arhinmäki, se on totta.
Erja:
Turussakin? Ajattelin, että tämä on keskisuomalainen juttu, kun ei Helsingin kirjastoissa ollut. Et satu tietämään, onko tästä ”Linnan lukemistosta” ollut laajemminkin kirjastoissa näyttelyitä?
Penjami, mitään tietoa ei minulla ole ketkä kaikki innostuivat kokoamaan näyttelyn, mutta idean isä tarjosi sitä jollain kirjastojen yhteisistä keskustelulistoista, eli sikäli voisi levitä laajallekin.
Näyttelymateriaali on kuulemma pyydetty Jämsästä noin 80 kirjastoon, eli kyllä se melko laajalle on levinnyt. Hyvä niin!
terveisin Jyväskylän kirjastotäti
80?! – Se on aika hyvin, toivottavasti Jämsässä hankkeen alullepanijat ovat saaneet kiitosta! Ja kiitos täsmennyksestä!
Ok. Hauskaa ideaa kannattaakin jakaa.
Itse lueskelin näitä vastauksia Porvoon pääkirjastossa, joten ilmeisesti kiertää aika laajalti. Melko hyvin nämä listat vastaavat niitä mielikuvia, joita ehdokkaista on, tosin löytyy myös yllätyksiä. Itse yllätyin eniten Lipposen Södergran-valinnasta, vaikka onhan se tiedossa, että hän hurmasi tulevan vaimonsa Päivin lausumalla runoja, olisikohan ollut juuri Södergrania…
Pisteet Niinistölle, joka ei yrittänyt ratsastaa kaikkien tuntemilla klassikoilla, kuten esimerkiksi Essayah teki.
Lähimmäksi omaa makuani kokonaisuudessaan tulivat Haaviston valinnat, esimerkiksi tuo Trotski-elämäkerta kiinnostaisi.
Nuo Haaviston kaksi kirjaa, Trotskista ja kaupunkikulttuurista, on ainakin minulle hyvä muistutus siitä, että välillä voisi lukea muutakin kuin kaunokirjallisuutta.
Tuota runoilla hurmaamista en tiennytkään …
Yleisilme oli minusta aika, mitenkä sanoisi, tavanomainen. Yllätyksetön. Miksei kenelläkään ollut esimerkiksi Tsehovia? Ja kuten huomautitkin runoteoksen mainitsee vain Lipponen, josta ropisee paljon pisteitä hänelle. Minusta runoutta olisi pitänyt jokaisen listalla olla vähintään yksi teos. Puuttumaan jäi myös vähemmälle huomiolle jäävä kirjallisuus, jota suurin osa kirjallisuudesta kuitenkin kai on.
Toinen huomio jonka myös sinä panit merkille, että Haavistolta puuttui täysin Afrikan manner (toki muiltakin) tai Afrikkaan sijoittuva kirjallisuus. Tai kolmannen maailman kirjailijat ylipäätään. Paitsi Biudet’n listalta jossa oli sentään yksi: Khaled Hossein. Hänen olisin olettanut laittavan listalle lasten- ja nuortenkirjoja. Nimittäin Arhimäeltä oli tosi hyvä veto, että mainitsi lasten-nuortenkirjallisuuden. Kirjallisella kentällä se jää, harmi kyllä, aina vähälle huomiolle ja silti meillä julkaistaan paljon laadukasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Tässä olisi ollut mahdollisuus myös vähän puhua sen puolesta, kuten muunkin vähälevikkisen kirjallisuuden puolesta. Haaviston listalla oli hyvää myös hänen nuoruudenaikainen ihastuksensa: Markku Lahtela. Muistan, että hän oli 70-luvulla melko paljon puhuttu kirjalija ja tuon Haaviston mainitseman teoksen olen lukenutkin.
Mitäs näistä nyt tuumaisi…en kyllä osaa sanoa kovin tarkkaan, erinomainen idea kuitenkin.
Haaviston kohdalla mietin, että vaikka kyse on Afrikan todellisuuteen törmänneestä ja ympäristöstä huolissaan olevasta henkilöstä, niin ehkä kampanjassa ei ole järkevää ruveta liikaa saarnaamaan. Ihmiset haluavat (suurin osa) kuulla hyvistä asioista.
Markku Lahtelalla on yksi kauneimmista runokokoelman nimistä, jonka tiedän: Rakastan sinua, musta tuuli.
Sari Essayhin lista on kuiva kuin opettajalta oppilaalle, Soinista tosiaan tulee tunne, ettei hän taida olla lukumiehiä tai ei halua sellaisena tulla tunnetuksi, otannan niukkuudesta päätellen, Lipposella on sentään jokunen henkilökohtaisen tuntuinen valinta – monen tytön isälle Lehtolainen varmaan kolahtaa, ja runot valtiomiehen listassa ovat plussaa. Niinistön lista on miehekäs, mutta miten siihen istuu yllättäjä Hirvisaari, se tuntuu painivan eri sarjassa? Biaudet taas on maininnut vain ”naisten kirjoja”: tiedän, ei saisi jakaa näin, mutta se ajatus tuli ensimmäisenä mieleen. Tosiaan, missä on Carpelan? Westö? Tove Jansson? Kirjat ylipäänsä eivät ehkä ole hänen ykkösharrastuksensa. Väyrynen rönsyää hieman liikaa: hän ei lukeneisuuttaan peittele :-) mutta monet valinnoista ovat ilahduttavia. Haavistolla on myös omannäköisensä lista, samoin Arhinmäellä. Olipa kiinnostava postaus!
Arja, opettajana en voi olla vähän (mutta ihan hyväntahtoisesti) pahastumatta kommentistasi – open jos kenen täytyy miettiä kirjalistoja tehdessään, miten välttää kuivuus ja nuivuus! Essayahin lista ON omituinen ja osoittaa ainakin sen, että laatija ei ole oikein tässä päivässä kiinni. Sama pätee Soiniin.
Itse en ole myöskään ainuttakaan Hirvisaaren kirjaa lukenut, ehkä hänen nimeensä on liian tiukasti liittänyt mielikuvan viihdekirjailijasta. Osoittaa Niinistöltä ennakkoluulottomuutta ottaa hänetkin listalleen. Haaviston listalta Pentti Linkolan ”Parempaa maailmaa etsimässä” herättää nostalgisia muistumia 1970-luvulle, itsekin kyseistä kirjaa silloin innolla luin.
Mielenkiintoinen lista ja aika paljastavakin!
Kyllä, ja vielä kun useampi olisi valintansa perustellut, niin tämän kanssahan voisi kirjallisuudenharrastaja jo ruveta viimeistelemään äänestyspäätöksiään …
Minusta luet listaa hieman turhan tarkoitushakuisesti. Toki presidenttiehdokkaan pitää miettiä tarkkaan, mitä kirjoja voi sanoa ja onhan tuo ilmaista mainostakin, mutta ei minusta Pekka Haaviston ole mikään pakko sanoa Afrikka-kirjaa tai Biaudet’n suomenruotsalaista.
Södergran Lipposelta herätti minulle eniten huomiota, on niin vaikea kuvitella Lipposta lukemassa Södergranin runoja, mutta ihan mukava ajatus, pehmentää miehen imagoa.
P.S. 70-80 sivua tunnissa ei ole minusta vielä supernopea lukija. Reilusti tuon verran luin jo nappulana. 150 sivua tunnissa menee helposti kevyempää kirjallisuutta ja varmasti monet ovat nopeampiakin. En ole Dostojevskia lukenut, oletettavasti en sitä noin nopeasti mitenkään lukisi, mutta silti. Kyllä sitä varmaan ainakin joku pystyy sata sivua tunnissa lukemaan.
Selvensinkin tuossa postauksen alussa näkökulmaani. On kiinnostavaa lukea ehdokkaiden suosituksia suhteessa siihen viestiin, jota he ovat omasta henkilöstään luoneet – ja toisaalta suhteessa vallitseviin julkisuuskuviin, jopa henkilökohtaisiin ennakkokäsityksiini. Jos RKPn ehdokas ei suosittele yhtään suomenruotsalaisen kirjoittamaa teosta, kyllä se on mielestäni huomionarvoista ja sitä voi perustellusti ihmetellä.
Kyllä Dostojevskiakin pistelee menemään aika reippaasti: kysehän on siitä, kuinka tarkasti lukee. Juonivetoisen dekkarin voi halutessaan selata parissa tunnissa läpi, mutta toisaalta jonkin klassikkoromaanin kuvausta saattaa pysähtyä ihmettelemään pidemmäksi aikaa. Itse luen teknisesti nopeasti, mutta kun välillä jää pohtimaan, lukunopeus hyytyy. Siksi laitoin tuon määrän enkä sataa sivua tunnissa, mikä on jo aika hyvin jonkin Idiootin (siis tarkoitan kirjaa …) kohdalla.
Arja:
Hyvä tiivistys sinulla! Referoin tähän samalla presidenttiehdokkaiden leffamieltymyksist.
Episodi-lehdessä (elokuvalehti) on tuoreimmassa numerossa samankaltainen juttu mutta elokuvista. Siinä Niinistö mainitsee lempielokuviensa joukkoon kuuluvan Kummisetä-trilogian – eli ei huolta, miehisyyttä kyllä siis löytyy ;)
Lipponen yllättää (jälleen): vaikuttavimmaksi elokuvakokemukseen hän mainitsee Ihmeemaa Ozin. Asiaa selittää, että se oli hänen ensimmäinen elokuvakokemuksensa, kuusivuotiaana …
Biaudet’lta löytyy toiseusnäkökulmaa elokuvissakin, nimittäin yksi lempielokuvista on E.T.
Haavisto pitää klassikoista kuten Casablanca ja totta kai kulttuuriväen muotin mukaisesti Kaurismäen elokuvasta Le Havre.
Väyrynen pitää myös Kaurismäestä.
Soinin lempielokuva on Todistaja (Harrison Ford ja Krlly McGillis).
Essayahin suosikeihin kuuluu Hugh Hudsonin Tulivaunut.
Arhinmäkeä ei tässä artikkelissa ollutkaan.
Ahmin suositukset kriittisesti mutustellen.
Pressaehdokkaan kirjahyllyn täytyy osoittaa, että eletty ja ennen kaikkea ammennettu on jo kauan tätä ennenkin, mutta että tästä se elo vasta urkenee. Ja ura. Hyllyssä on siis oltava elämän läpileikkaus (ellei vanhemmista klassikoista ole joutunut esim. avioeron yhteydessä luopumaan). Seniori-Paavoista Väyrysellä on tässä mielessä kattavampi lista. Pikku-Paavo ja muut nuorisoketjulaiset paljastavat lukuelämyksissään elämänsä lyhyyden. Muutoin yhdyn tyystin Penjamin lukija-arvosteluun ja poimin takuuvarmasti hyllyyni Saulin lukuelämyksistä Paul Austerin. Olen kyllä hämilläni useiden presidenttiehdokkaiden lukuelämysten suppeudesta.
Olet oikeassa: Väyrysellä on kattava lista. Siinä myös sen ongelmakin, näyttää hieman sekavalta, hahmottomolta. Käsittääkseni tämäkin eräällä tavalla sopii tuohon Väyrysen julkisuuskuvaan, onhan hänet mielletty moniulotteiseksi niin hyvässä kuin pahassa.
Eeva Hallivuori:
Todellakin sellainen pedagogisesti ei niin loppuun saakka ajateltu, ylhäältä annettu klassikkolista, jos siirtäisi koulumaailmaan. Valitettavasti edelleenkin kouluissa tuijotetaan hyvin paljon klassikoihin. Itse olen ratkaissut kysymyksen siten, että kun opetussuunnitelmassa lukee klassikoihin tutustuminen, niin tutustumme: ei niitä ole välttämätöntä pakkoluoetuttaa!
Täytyy minunkin jossain vaiheessa tarkistaa omakohtaisesti käsitykseni Hirvisaaren kirjoista. Erittäin todennäköisesti mainettaan parempi.
Olen huomannut Hirvisaaren olevan tärkeä kirjailija monelle sellaiselle, jolla on sukujuuria Karjalassa. Ja heitähän Suomessa riittää, lienee yksi salaisuus kirjailijan suureen suosioon.
Jotenkin tuntuu siltä, että osalla ehdokkaista on ollut varovaisuus mielessä kirjoja listatessaan. Olisin voinut kuvitella, että joku olisi tosiaan maininnut venäläisistä klassikoista vaikkapa Nikolai Gogolin, kenen Kuolleet sielut on ehkä hitaiten itselläni edistynyt kirja. Siinä missä perusviihdettä luen 50-70 sivua tunnissa, meni Kuolleiden sielujen ensimmäisiin 28 sivuun noin 15 tuntia.
Mutta itse listoista Haavisto veti pisimmän korren. Lipponen ei itseasiassa yllättänyt, koska miehellä on jäykän julkisuuskuvan lisäksi myös se toinen puoli, jonka olen pari kertaa kohdannut. Kolmas positiivisesti erottunut oli Arhinmäen kokoelma, josta saattaisit poimia aivan uusia aiheita käsitteleviä kirjoja verrattuna aiemmin lukemaani.
Mutta, miksi niin harvat nostivat esiin teoksia sarjasta ”popular science”. Ei mainintaakaan Ajan lyhyestä historiasta tai enemmän viihteellisestä ”tieteestä” (Ripley’s, Guinness). Takuulla osa ehdokkaistakin on tuollaisia lukenut!
Biaudet mokasi jättämällä mainitsematta Carl Bernsteinin kirjan Hillary Clintonista. Tai on mokannut, jos ei ole vielä kirjaa edes lukenut.
Popularisoidut tiedekirjat ovat parhaimmillaan avartavia, ja voisi kuvitella, että poliitikot lukevat niitä paljonkin saadakseen edes jonkinlaisen käsityksen asioista, joista he tekevät päätöksiäkin.
Hyvän kirjablogivinkin annoit samalla, täytyy yrittää tänä vuonna saada aikaiseksi muutama juttu tieteen popularisoinneista. Englanniksi niitä julkaistaan paljonkin, sillä kielialueella ne ovat käsittääkseni aika suosittuja, bestseller-matskua parhaimmillaan.
Tämä se oli mukavaa kuultavaa kirjallisuus ihmiselle :) Niinistöllä kiinnostavat, Samoin Arhinmäki, Lipposen runokirjaveto tuli sydämestä, Haavisto. -Joillan oli ikäänkuin kopsattu suoraan jostain ”sata parasta kirjaa” kirjaston sivuilta:) Joillain kirjaluettelo yhtä jämähtäneen oloista kuin mieskin, mutta kiva lista silti :)
Nuo neljä todellakin tuntuvat ”onnistuvan” vähän paremmin. Minua jäi kovasti vaivaamaan tuo Soinin lista: sille olisi ollut kiinnostavaa saada muutama teos lisää, laajentaisi (ehkä …) Soini-kuvaani.
olisi ollut aivan mahtavaa, jos joku ehdokkaista olisi nostanut tämän esille: http://www.gaudeamus.fi/verkkokirjakauppa/sosiaaliala/tuovinen-saanko/
mielestäni Saanko olla totta? on erinomainen kirja ennenkaikkea heille, jotka eivät ikinä itse tule kokemaan miltä tuntuu olla suvaittu tai jopa syrjitty sukupuolen tai seksuaalisuuden takia.
Varmasti tärkeä artikkelikokoelma: näitä ei ole julkaistu liikaa! Kiinnostavaa, että Liisa Tuoviseltakin on kirjassa artikkeli.
Kiitos listasta ja kommenteista, penjami & muut. Tosi hauskaa luettavaa! Kirjastoihmisenä arvioni on tietysti vähän tai oikeastaan paljonkin värittynyt ;)
Mikä lista on kiinnostavin? Jaa, se on vähän kuin näissä ehdokkaissakin. Kun saisi sellaisen jolla on näiden kaikkien hyvät puolet niin olispa loistavaa. Kaikilla listoilla oli edustajia omasta kotikirjastosta. Haavisto ja Arhinmäki ovat kokonaisuutena meikäläisen makuun eniten. Sitten on tietysti niitäkin kirjoja joista saan näppylöitä (Jari Tervo ja Sofi Oksanen). Ja onko Jens Lapidus todella ainoa mainitsemisen arvoinen ruotsalainen kirjailija?? Jersild, Delblanc, Ardelius, Martinson, Torgny Lindgren, Astrid L… Kai meillä piti olla hyvät suhteet kaikkiin naapureihin. Kaiken lisäksi käännökset ruotsista ovat meillä pääsääntöisesti loistavia jos ei halua alkukielellä lukea.
En ole enää yleisessä kirjastossa töissä, joten onneksi ei tarvitse suositella kirjoja kenellekään. Se on muuten kohtuullisen hankala homma, jos kysyjää ei tunne kovin hyvin. Lisäksi besserwisserismini pistäisi vaihtamaan noilta listoilta Calvinon kohdalle Ritarin jota ei ollut olemassa, Markku Lahtelalta ehdottaisin Sirkusta…
TommiS:
Kiitos kiitoksista, muidenkin puolesta! Täällä onkin tänään käynyt vierailemassa ja kommentoimassa muitakin kuin vakio”kasvoja”. Ei ihme, tällaiset listat ovat aina herkullisia.
Yksi peruste pohtia suosituksia on myös se, mitä ne itselle antaa. Niinistön listalla esimerkiksi on monta tuttua ja hyvää kirjailijaa, mutta toisaalta olen ne jo lukenut …
Ja todellakin, Venäjä taitaa olla Ruotsia paremmin edustettuna näillä listoilla, nippa nappa.
Tämä nyt ei liity presidentinvaaleihin, mutta lukeneimpia poliitikkojamme taitaa olla Erkki Tuomioja, joka ahkerasti myös kirjoittaa kirjoista – suurin osa hänen vinkeistään on yhteiskunta- ja taloustieteellistä kirjallisuutta, mutta paljon on myös muistelmia ja kaunokirjallisuutta:
http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=books&category=3
Eeva Hallivuori:
Hyvä huomio: aktiivinen poliitikko voi olla myös aktiivinen kirjallisuudenharrastaja. Tuo Tuomiojan sivuhan on melkeinpä kirjallisuusblogi, ainoastaan muoto on toinen ja kommentoinnin mahdollisuus puuttuu.
Joskus olen vieraillut, mutta siitä on aikaa. Täytyy taas käydä kurkkimassa …
Biaudet´n kommenttiin saadaan enemmän tolkkua, kun suomenruotsi käännetään oikein.
– Olikheten och kontakten mellan människor trots detta, en berörande historia.
Kääntyy näin, välimerkkeineen:
– Ihmisten erilaisuus ja yhteys siitä (erilaisuudesta) huolimatta; koskettava tarina.
Vaihtoehto: Ihmisten välinen erilaisuus ja yhteys siitä huolimatta, koskettava tarina.
En jaksanut kaikkia kommentteja lukea läpi, mutta alkuun oli paljon mainintoja Lipposen runojen mainitsemisesta, että on ainoa. Olenko täysin väärässä jos sanon Väyrysen listalta löytyvän myös. Kaksi hienoa ja laajaa kokoelmaa Saarikoskelta. Eipä muuta kuin kiitos mainiosta postauksesta. P.s. En olisi uskonut Paavoa puolustelevani :)
Sun mielenkiintoinen postaus kiitää nyt facebookissa :) Mä kopioin sen dekkaristi Outi Pakkaselta ja huomasin että Presidenttibloggaaja Jussi Lähdekin on sen seinälleen jostain löytänyt.
Ja tätä listaa tietenkin täydennämme Nuorgam-musiikkijulkaisun sarjalla ehdokkaiden musiikkimausta: http://www.nrgm.fi/juttusarja/pressaehdokas-ja-pop
Hauskan samansuuntaisia ovat!
Helsinkiläisen Antikvariaatti Hagelstamin ikkunassa on kuukausittain esillä ”Ajatuksella valittu” kokoelma eri henkilöiltä. Marraskuussa näytillä oli Niinistön valitsemat. Mielenkiintoinen leikkaus valitsijan kirjalliseen maailmaan, jota ei suppeus kurista…
En muista montakaan teosta, mutta nappaamassani kamerakuvassa on mm
Keltaista kirjastoa,(jota Niinistö kerää) Wole Soyinka: Laittomuuden kausi, Nalle Puh ja filosofit, Paul Auster: Mr Vertigo, Jarkko Laine: Niin kulki Kolumbus, The Discovery of North America, Nykysuomen sanakirja, Mika Waltarin näytelmä: Jättiläiset ovat kuolleet, Markku Tanttu: Noin sata Suomeni maisemaa, Jonathan Moorehouse: Helsinki – empirekaupungin synty, John Barth: Uiva Ooppera, Afrikka – muuttuva manner ja – kaiken perusta – ikivanha Aapinen.
Ikkunaa tutkiessa meni tovi jos toinenkin.
Piko
Martin Glanz:
Kiitos täsmennyksestä, ajattelinkin että tuossa on ongelmana käännös. Ei vain oma kielitaju taipunut ttarpeeksi.
Raumlaine:
Et ole täysin väärässä, mutta tarkalleen ottaen nuo ovat elämäkertateoksia, ei runokokoelmia. Mutta kyllä niissä Saarikosken runoja ja runoilijuutta käydään läpi muun elämän ohessa.
Nakke Nakuttaja:
Yllättävän paljon tänne onkin Facebookista tullut linkityksiä. Nähtävästi kukaan ei ole liiemmin kirjoitellut tuosta Jämsän kirjaston listauksesta aiemmin: sattui ns. hyvään saumaan. Ja ilmeisistä syistä kirjasto itse ei ole voinut lähteä ehdokkaiden valintoja kommentoimaan.
Jami Järvinen:
Kiinnostava juttu, kiitos linkistä! Ajatuksia herättää mm. se, että kun Soini nostaa esille sinänsä sanoituksellisesti perussuomalaisia tuntoja hyvin tulkitsevan kappaleen ”Olen suomalainen”, kyse on alkuperältään italialaisesta lainatavarasta, käännösbiisistä. – Ja Lipponen diggailee uusista popartisteista Chisua!
Hauskoja poimintoja presidenttiehdokkaiden musiikkimauista!
Pirkko-Liisa Ollila:
Onpa ollut huomattavasti värikkäämpi lista. Ei niin kliininen ja kaunokirjallinen kuin tämä listaus. Tuollaisia hieman irrottelevia ”Nalle Puh ja filosofit”-tyylisiä opuksia olisi kaivannut, niihin on helppo tarttua ja ne herättävät ajatuksia, mielikuvia.
Tämä oli todella mielenkiintoista ja valaisevaa luettavaa. Hieman epäilisin onko esim. Niinistö laatinut listansa itse, vai teettänyt sen imagonikkarilla, jollainen varmasti on ison puoöueen ehdokkaalla käytettävissään.
Jaksavat kehua sitä Sinuhea, Johannes Angelos olisi omaperäisempi valinta….
Onneksi presidenttiä ei tarvitse valita heidän kirjalistojensa perusteella! :D
Katarina, minä tunnen sen miehen. On niin kirjafriikki, ettei varmasti kelpuuttaisi muiden vastauksia vaan tekee oman listauksen.
Katariina Koskivaara:
Olet Waltarin suhteen oikeassa: Johannes Angelos on jäänyt Sinuhen varjoon. Itse kuitenkin innostuin Sinuhesta muutama vuosi sitten uudelleen, kun kuuntelimme automatkalla Lars Svedbergin luentaa. Upea tulkinta, joka herättää hahmot eloon. Kirjoitin siitä tuolloin kirjamatkapäiväkirjaankin:
Marleena:
Onneksi, vaikka kyllähän tällaisen kirjallisuusosion voisi silti esimerkiksi vaalikoneeseen liittää.
Pirkko-Liisa Ollila:
Uskotaan, muistaakseni Niinistö on julkisuudessakin kovaksi lukumieheksi tunnustautunut. Muista ehdokkaista ainakin Lipponen on kirjallisuusharrastuksiaan korostanut aiemminkin.
Noin äkkiseltään eivät nämä listat kyllä perustele ketään puoleen eikä toiseen lukumies/nainen ajatuksella. Siellä täällä on valopilkkuja, kuten Niinistön Vonnegut. Arhinmäen ja Haaviston listoissa oli enemmän jotakin omakohtaiselta vaikuttavaa. Ehkäpä heidän olisi suonut muidenkin kuin Väyrysen (Kekkos-elämänkerrat) perustelevat pyrkyään myös tältä poliittiselta kannalta joko esikuvan tai aatteen rakentajan kautta.
Kaipasin listoihin kontroversiaalisia, keskustelua herättäviä kirjoja, dystopioita, utopioita; vaan kun ei. Tai klassikoista sellaisia, jotka luotaavat vallankäyttöä, esimerkiksi vaikka Kärpästen herraa. Tai toisella tavalla Grassin Peltirumpua. Kukaan ei ohita Linnaa tai Waltaria, mutta unohtavat Biaudetia myöten, että ainoa suomalaiskirjailija, joka päätyy ulkomaisille 1000-kirjaa teoksen sivuille on Tove Jansson.
No itse asiassa esim. Peter Boxallin toimittamassa 1001 Books You Must Read Before You Die on neljä suomalaista kirjaa, mainitsemattoman Janssonin Kesäkirjan ohella Linnan Tuntematon sotilas (jonka mainitsevat Väyrynen ja Soini), Meren Manillaköysi (jonka mainitsee Lipponen) ja Paasilinnan Jäniksen vuosi (jota ei myöskään mainitse kukaan).
Kesäkirja! HIenoa sinänsä, mutta olisi tietysti olettanut sen ilmeisen muumikirjan valintaa johonkin lastenkirjaosioon (mikäli mainitsemassasi kirjassa sellainen on).
Helin kanssa samaa mieltä siitä, että olisi kiinnostavaa tietää, millaisia vallankäyttöön ja visioihin liittyviä kirjoja mahdollinen presidentti lukee.
Vaan eipä taida kukaan kehdata etukäteen tunnustaa, jos povitaskussa kulkee edustusmatkoilla Machiavellin Ruhtinas … – Ja eipä sitä tietysti suositella ”tavalliselle kansalaiselle”, muutenhan vallankäytön hierarkisuus kärsisi.
Valtakeskusteluun muutama sananen: kyllähän esim. Linnan Tuntematonta (olen kuullut myös ääneen siteerattavan johtoportaan taholta) käytetään valtakysymyksissä, lähinnä johtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Tai esimies-alainen suhteista kun on kyse. Omien kokemusteni mukaan armeijan (johtamis-)koulutuksia pidetään hyvänä johtamistaidon kouluina, vaikkei se kaikkiin organisaatioihin tai työympäristöihin sopisikaan.
Minusta on hyvä, itseasiassa erinomaisen hyvä asia, että poliitiikan keskiössä (joka ei aina tarkoita että ollaan vallan keskiössä) toimivat lukevat mm nyt Hotakaista, joka kuvaa hyvin eri sukupolvien tilannetta ja kohtaloa ajassamme. Varsinaisia yhteiskunnallisia romaaneja ei listoissa taida olla, kuten nyt olisi esimerkiksi ”Täällä pohjantähden alla” -trilogia.
Ehkä jäin kaipaamaan myös rahaan liittyviä teoksia…ja se, jos nyt mikä, kytkeytyy valtaan ja vallankäyttöön.
Tuo on totta mitä sanot. Siviilipalvelusmiehillä on edelleen joissakin tehtävissä (riippuu kyllä valitsijoista) vaikeuksia tulla valituksi esimiestehtäviin. Samalla koulutus- ja kokemustasolla olevaa reserviupseeria saatetaan arvostaa enemmän, vaikka armeijan johtamiskäytännöt eivät kaikkein parhaiten tehtävää vastaisikaan.
Vaikka voi olla, että monissa hommissa se sopiikin. Riippuu organisaatiorakenteesta ja alaisista yms.
Minulle tuli Tuntemattomasta sotilaasta sellainen mielikuva (ainakin aluksi) Timo Soinin valintana, että siinä haetaan ennemminkin ajatusta kansanmiehestä sotilaan prototyyppinä. Sellaista Rokka-hahmo, joka ei lähde koristelemaan herrojen polun pieliä pienillä kivillä.
Eikä Rokka lähtisi varsinkaan EU-herroja pokkuroimaan, niin luulen.
Se, miten purnaajan ja vastahankaajan rooli sopii presidentin tehtäviin, onkin kasvun paikka. Asenteena kritiikki toimii, mutta yhteisiä asioita hoidettaessa ja kansakunnan etua pohdittaessa on pakko olla valmis kompromisseihin. Tätä puolta Soini itsekin mielestäni toi esille jossain TV-haastattelussa ihan realistisesti.
Huomasin nämä listat itse vasta tänään, kivaa, että olit ehtinyt kommentoida niitä. Aika samoilla linjoilla monien kanssa: Haavisto ja Arhinmäki kiintoisimmat, Niinistöllä myös hyviä (Vonnegut!), joskin vähän yllätyksettömiä. Soinin ja Biaudetin listojen lyhyys pettymys. Essayahin lista oli tosiaan vähän klassikkoautomaatista (ja eräät luonnehdinnat aiheuttivat meillä keskustelua: Vanhus ja meri: lämmin kuvaus luopumisesta?!?). Toisaalta tehtävänantohan oli suositella kirjoja ”taviksille”, joten ehkä se ohjasi vastauksia; minullakin on lempikirjoja, joita en kuitenkaan menisi kelle tahansa suosittelemaan :)
Itse huomasin kaipaavani ehdokkailta yleisesti enemmän suosituksia tietokirjallisuudesta (miksei vaikka sitä populääritiedettä, tai historiaa, elämäkertoja jne.).
Runouden puutteesta kommentoineille haluaisin vielä kyllä huomauttaa, että Lipposen lisäksi myös Haavisto toki nostaa esiin runoteoksen, Nerudan Andien mainingit (ja ehkä tämä edustaa samalla sitä häneltä kaivattua kolmannen maailman kirjallisuutta?). Väyrysen mainitsemat Saarikosket taas eivät ole runoteoksia (kuten joku yllä epäili), vaan Pekka Tarkan sinänsä tosin erinomainen kaksiosainen elämäkerta tästä runoilijasta.
Onhan siellä tosiaan tuo Nerudan Andien mainingit (vaikka ei tyydytäkään kotimaisten runojen nälkää), olisi pitänyt älytä itsekin kommentoida. Suomennosvalikoimasta on tullut itse käytettyä koulussakin runoharjoituksissa pätkää runosta ”Oodi kissalle”. On kirjoitettu oodeja esineille, eläimille, asioille jne., toimii hyvänä virikkeenä.
Vonnegutia pitäisi mielestäni nostaa enemmän esille, miksei Calvinoakin: kirjablogeissa usein on kirjoituksia vanhemmista klassikoista, mutta tällaiset mainiot (Keltaisen kirjaston …) laatukirjat ovat jotenkin väliinputoajia. Ehkä niiden aika tulee vielä. Vonnegut on itselläni erityisesti nuoruuden suosikki, ja sitä suhdetta voisi hyvin taas joskus lämmitellä.
Näyttelyvastaavan terveiset: Alun perin annoin ehdokkaille kuukauden verran vastausaikaa, itsenäisyyspäivään saakka. Nopeimmin vastasi Arhinmäen avustaja, vajaa vuorokausi kyselyn lähettämisen jälkeen. Arhinmäkin olikin juuri vastannut vähän samantapaiseen nuorten kirjallisuuslehden kyselyyn. Toiseksi nopein oli Essayah, joka vastasi ihan henkilökohtaisesti. Pronssille ylsi Väyrysen kampanja alle viikon sisällä tulleella vastauksella.
Jouduin muistuttelemaan Soinin, Niinistön ja Biaudet’n kampanjaa. Muistuttelun jälkeen Soinin ja Niinistön kampanjat vastasivatkin pikaisesti. Biaudet pysyi hiljaa kunnes Vaasan kirjaston tiedottaja sai vastaukset juuri ennen vuodenvaihdetta. Soinin ja Biaudet’n listojen lyhyys (pyysin 5-10 suositusta) johtunee tästä. Se on toki ymmärrettävää, kyselyitä taitaa ropista melkoinen määrä, puhumattakaan Facebookin kysymystulvasta.
Vastausten ”aitoutta” on pohdittu ääneen. Itse mietin, onko Väyrysen Uppiniskaisuuden kronikka virallista pilkettä silmäkulmassa -kampanjaa, herättää hymyä. Niinistön vastauksista uupuu hänen harrastamansa ranskalainen 1800-luvun kirjallisuus (erityisesti novellit). Haaviston itsensä kanssa juttelin Jämsän vierailullaan ja hän kertoi tuoreiden valintojen ”syyksi” sen, että on ollut, niin ymmärsin, esilukijana muutamassa teoksessa ja saaneensa Helsingin kirjamessuila paljon luettavaa, joita sitten kahlannut mm. junamatkoilla.
Kaiken kaikkiaan suurin osa vastauksista oli selvästi mietittyjä ja mielestäni niistä välittyi ehdokkaiden persoonat hyvällä tavalla.
Tommi Tapiainen:
Kiitokset näyttelyvastaavalle – sekä kyselyn järjestämisestä että tänne kommentoimisesta! Listat ovat herättäneet paljon kiinnostusta niin netissä kuin varmasti myös kirjastoissa: harmi vain, että monessa ennakkoäänestyspaikkana toimivassa kirjastossa näyttelyt joudutaan varmaankin purkamaan jo kaiketi huomenaamulla. Ehdokkaita kun ei saa esitellä vaalipaikkojen lähistöllä millään tavoin.
Arvelinkin, että Soinin ja Biaudet’n listojen lyhykäisyyteen vaikuttaa kiire. Kaikenlaisia kyselyitäkin ehdokkaille on vaikka kuinka paljon, ja ainakin Lipponen on julkisuudessa ihan perustellusti kritisoinut tilannetta. Kyllä ehdokkaalla on oikeus valita, mihin hän lähtee mukaan. Toisaalta, ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön …
Aitous yms. -keskustelusta sen verran, että taitaa sekin koitua ehdokkaiden hyväksi: jos esimerkiksi Niinistön lista vaikuttaa ”liian” hyvältä, mutta kuitenkin on hänen omakohtainen valikoimansa, niin sehän vain todistaa kirjallisuusharrastuneisuudesta.
Jos kyse olisi aivan tavallisten ihmisten listoista, olisi tällainen retostelu tietysti kohtuutonta. Mutta presidenttiehdokkaat ovat itsensä tuleen asettaneet, ja on aivan perusteltua heidän valintojaan, näkemyksiään ja suosituksiaan ihmetellä. Positiivista on ollut sekin, että vaikka tässä kommenttilaatikossa on spekulaatioita ja kritiikkiäkin esitetty, on kuitenkin pysytty järkevissä rajoissa. Samaa ei voi sanoa kaikista presidenttiehdokkaita vertailevista nettikeskusteluista …
– Sunnuntaina julkaistua postausta on nyt avattu noin 6000 kertaa. Varsinkin kommentoijat ovat käyneet luultavasti useammankin kerran ja ehkä jotkut muutkin, mutta joka tapauksessa ainakin tämän blogin mittapuussa kiinnostus on ollut suurta. Jämsän kirjaston listaan on varmasti liikkunut linkityksiä blogeissa, Twitterissä ja Facebookissa suoraankin, eli hyvä ja tärkeän ajankohtainen kysely kirjastolta!
Hieno postaus, hyvät analyysit.
Pidän Essayahin listaa konservatiivisena.
Aika paksuja ja hienoja kirjoja tarjotaan tavallisille ihmiselle, tarjoisin itse enemmän nuorten kirjoja ja yhden aforismi- tai runokirjan, kuten ehdotat.
Hytti nro 6 ei minusta ole hänen tyylinsä mukaan, mutta makuasioista ei sovi kiistellä :)
Kiitos! Ei kyllä käy kateeksi suosittelijoita: jos panostaa valinnoissaan raskaampaan sarjaan, monet eivät jaksa enää tarttua kirjoihin, ja jos taas lähtee keveälle polulle, monet kritisoitavat pinnallisuudesta. Ehkä molempi parempi, tässäkin tapauksessa.
Olet nyt yhteiskunnallinen, kuten asetit tavoitteeksesi tälle vuodelle, ja vasta kymmenes päivä menossa… :)
Niinpä … Saa nähdä, mihin tämä vuosi vielä johtaakaan …
”Ehdokkaita kun ei saa esitellä vaalipaikkojen lähistöllä millään tavoin.” Jos tätä tulkitaan hyvinkin ahtaasti, niin kirjastoissa pitäisi laittaa mustaa muovia esimerkiksi luokan 99.13 kohtaan VÄY. jne jne. Tämä oli tämmöinen kevennys.
Minullekin on tullut asiakkailta ja kollegoilta palautetta, että Niinistön valinnat eivät ole uskottavia tai ovat liian ”hyviä”. Taustalla lienee ajatus siitä, että hän ei harrastaisi kirjallisuutta. En tiedä mistä se(kin) voisi olla peräisin, mies kun tunnetusti kuitenkin harrastaa kirjoittamista. Ja varsin usein nämä kulkevat käsi kädessä. Hän esiintyi kesällä Ylen kirjallisuusohjelmassa10 kirjaa rahasta, jossa esiintyi varsin luontevasti ja kiinnostuneisuus kävi selvästi ilmi.
”Jos kyse olisi aivan tavallisten ihmisten listoista, olisi tällainen retostelu tietysti kohtuutonta.” Kohtuutonta tai ei, retostelua tai ei, tunnustan tutkineeni heti ensimmäisillä treffeillä puolisoni kirjahyllyn ja olleeni vaikuttunut. Jos kirjahylly olisi ollut täynnä viirejä ja/tai posliininorsuja, olisin tietysti heti ottanut jalat alleni. Sitä voi tunnustautua näin pinnalliseksi, kun ei hae julkisia virkoja..
Tommi, mainitset Niinistön harrastuneisuuden paitsi kirjallisuuteen, myös kirjoittamiseen; minulle tuli mietittäväksi sekin kriteeri, että minkälaisia kirjoittajia ehdokkaamme ovatkaan.
Ns. vaalikirjojahan poliitikot tekevät, mutta ovatko ehdokkaat muutakin kirjoittaneet…? Ja siis aivan itse kirjoittaneet? Pekka Haavisto kirjoitti aikanaan monen tytön ja pojan repussa kuluneita reilioppaita. Niinistön omat kirjat liikkunevat jossakin omaelämäkerrallisuuden ja esseistiikan välimaastossa – ovatko ne ”vain” vaalikirjoja? Niitä en ole lukenut.
Entä muiden ehdokkaiden kirjallinen ilmaisukyky?
Ihan varmaksi en osaa sanoa, mutta Niinistön Hiljaisten historiassa taitaa olla jo suoranaista proosaakin. Ainakin muistan hänen kertoneen siitäkin kiinnostuksesta. Viiden vuoden yksinäisyys sisälsi mielestäni hyvin henkilökohtaisiakin tunnelmia. Toki se taisi ilmestyä sopivasti vaalien alla, mutta en siltikään jaksa uskoa suurta laskelmointia.
Haaviston tuotannon tunnen paremmin. Myönnän jääviyteni. Arvostan ja kannatan häntä. Näin ollen tietysti uskon, toivon ja luotan että hän on tehnyt kaiken vilpittömästi ja puhtaan sydämen tahdosta. ’Anna mun kaikki kestää : sovinnon kirja’ on mielestäni lajissaan ”poliitikon muistelmat” hyvä. Se kun on tarinallinen kokonaisuus, jossa on myös filosofinen ote. Kerronta on vaivatonta ja lähellä maan pintaa. Siitä ei löydä saarnaamista eikä oikeassa oloa. Haavistolla on selvästi tarinankertojan lahjat ja hän osaa ottaa asioihin konkreettisia näkökulmia. Niih, varmasti sen voi nähdä juuri toisinkin päin.
Kirjan ansioksi sanottakoon sekin, että sehän on ohkainen läpyskä, josta on karsittu turha juhlavuus pois. Pehmeät kannetkin vielä, voiko sellaista ottaakaan tosissaan.
Olin kahden vaiheilla omaa ehdokastani miettiessäni, mutta tämä lista helpotti valintaa. Miehellä joka lukee Hotakaista ja sanoo, että Vonnegutia ei pidä unohtaa, on itseni kanssa ainakin osittain samanlainen maailmankatsomus. Tosin vielä ennen äänestyspäivää pitänee tutustua Södergranin runouteen. Jospa se kolahtaisi kovaa.
Valintaperuste se on kirjallisuuskin: on niitä varmasti huonompiakin. Vaan Juha, pitäisikö sinun varmuuden vuoksi lukea myös ne Kekkosen elämäkerrat … ;) Eihän sitä koskaan voi tietää etukäteen, mikä kolahtaa!
Kekkosen elämänkertojen urakointi valaisisi lapsuuteni sankarin elämänkaarta, mutta Paavot 2&3 saavat myötämyhäilyä suositellessaan Kjell Westöä. Sinuhea en itse suosittelisi lukemaan uudestaan, jos sen on herkkinä kasvuvuosina lukenut. Ajatuksia mullistanut teos muuttuu satukirjaksi. Metsäjätti mulla on ollut jo parikin kertaa kädessä kirjaston vippilaina pöydältä, mutta takakannen teksti ei imaissut mukaansa. Seuraavalla kerralla sen löytäessäni lainaan varmasti.
Metsäjätin minäkin näistä suosituksista poimin omalle lukulistalleni. Muuallakin kehuttu, joten täytyy ainakin vilkaista.
Tommi Tapiainen & Eeva Hallivuori:
Minulla on hyllyssä tuo Sauli Niinistön Hiljaisten historia. En tiedä, mihin se kirjastossa on luokiteltu. Prosaistista esseistiikkaa, tai miten sitä nyt kuvaisi. En ole kokonaan lukenut, mutta esimerkkinä mainittakoon, että viimeinen teksti kokoelmassa on ”Surun siluetit”. Se alkaa Khao Lakista tapaninpäivänä 2006. Niinistö osallistuu muistotilaisuuteen (on tasan kaksi vuotta tsunamista) ja siirtyy muistelemaan tsunamin tapahtumia. Omakohtainen, hyvin kerrottu teksti.
Sellainen josta tunnistaa myös lukijan.
Haavistoon täytyy tutustua myös kirjoittajana.
Mihin jätti Paavo Arhinmäki Arto Salmisen?? Muistaakseni tätä hieman aliarvostettua inhorealistia Paavo on kehunut useassakin yhteydessä. Salmisen kirjat tuntuvat omien kokemusteni mukaan yleensä uppoavan hyvin myös tälle kuvitellulle ”tavalliselle lukijalle”.
Kala-Ykä:
Kieltämättä Salmisen romaaneista löytyy terävää ja julkeaakin markkinakapitalismin kritiikkiä. Ehkä työläiskuvaus ei ole riittävän salonkikelpoista tälle listalle. Plus Salmisen kritiikki suuntautuu usein monelle taholle.
Mutta kyllä esimerkiksi Kalavaleen nostaminen suositeltujen joukkoon olisi ollut hyvä veto.
Nyt sinulla oli taas niin Täydellistä ja Runsaasti, että en voi kunnolla vastata ja Monday, Monday…Siis Epätäydellisyys vastaa vain Niinistöön lyhyesti: Mihin ihmeeseen Niinistö on kadottanut vuosikymmenien suosikkinsa Saul Bellowin! Ennen aina ensimmäinen kirjailija, jonka hän mainitsi oli Bellow. Onko Auster nyt astetta tasokkaampaa;-) Austerilta paras minun mielestäni on Näkymätön.
Lumen valoa!
Leena Lumi:
Maanantai todellakin: tänään jossain vaiheessa vain totesin, että turha edes yrittää ehtiä kaikkea – onhan koko viikko aikaa … (ei kyllä kovinkaan järkevä strategia töihin …). Välillä ihmettelen, miten ehdit vielä kirjoitella kommentteja muidenkin blogeihin, kun omasikin vie varmasti todella paljon aikaa. Hatunnosto sille!
Saul(i) Bellow sopisi hyvin joukkoon laatunsa puolesta, mutta ehkä hänen kirjoissaan on sellainen ripaus raskasmielisyyttä, että muuten melko keveässä (ja nyt en tarkoita laatua, vaan kerrontaa) joukossa se pistäisi silmään.
Ja lumen valoa sinnekin, toivottavasti saat polanteet perattua ; )