Syys lopullaan, talvi ja sohjuinen kevät,
ah, rakastan teitä, ajat uneen viettelevät!
Sydämeni ja aivoni kiedotte kosteaan
sumun käärinliinaan ja hautaan rajattomaan.
– Charles Baudelaire: Sumua ja sadetta (1. säkeistö, suom. Yrjö Kaijärvi)
– – – – –
Vaikka Ranskassa ilmasto on erilainen kuin Suomessa, Charles Baudelairen (1821–1867) runon ajatus on tunnistettavissa. Täällä pohjoisessa pakkanen pitää talvikauden aikana pahimman sumun poissa, mutta kylmää on kuin haudassa ja erityisesti kaamoskautena kaiken ylle laskeutuva pimeys vaikuttaa niin tunteisiin kuin järkeen.
(kuva: tinkatinka)
Runon puhujan kaipuuta talvikeleihin selittää se, että hänen sydämensä on nähtävästi murtunut ja turta: suvituuli ja lintujen livertely on silloin liikaa. Sumu, koleus ja pimeys itsehoitomenetelminä eivät kyllä nekään kuulosta kovin tervehenkiseltä kokonaisuudelta sielulliseen ahdinkoon …
Suomentaja Yrjö Kaijärvi on pyrkinyt säilyttämään alkuperäisen runon muodon, sonetin. Alkusäkeistössä loppusoinnuttelu on jossain määrin onnistunut (en nyt puutu sisältöön). Runon viimeinen osio kuitenkin paljastaa, kuinka hankalaa on riimitellä suomen kieltä ahtaaseen runokaavaan.
– – – – –
Niin suloista mitään ei murheinen sydän tunne,
jonka ylle kauan jo kuuraa satanut on,
oi kelmeät taivaat, kuningattaret ilmaston,
kuin kalpea hämäryys, loitpa katseesi kunne.
– Suloisempaa vielä: vuoteella kahdestaan
nukuttaakseen tuskansa yöhön kuuttomaan.
– Sumua ja sadetta (katkelma, suom. Yrjö Kaijärvi)
– – – – –
Jos lukee edellisen lainauksen ääneen, huomaa, että rivit eivät solju erityisen vaivattomasti eteenpäin. – Kaijärven pian 50 vuotta vanha suomennosvalikoima Pahan kukkia (1962, Otava) on saanut eräänlaisen klassikkoaseman. Toki Baudelairen runoja ovat suomentaneet muutkin, mutta varsinaista haastajaa Kaijärven käännöskokoelmalle ei ole ilmaantunut. Ennen kuin tänä syksynä.
Antti Nylénin tuore suomennos Pahan kukat (2011, Sammakko) perustuu Charles Baudelairen kokoelman Les Fleurs du mal toiseen painokseen (1861). Toisin kuin Kaijärvi, Nylén on ”suomeksi tulkinnut” (näin asia teoksen alkulehdellä esitetään) Baudelairen runot kokonaisuudessaan. Kaijärven suomennoksessa on vain alle puolet Baudelairen alkuteoksesta.
Mutta millainen on Nylénin suomennos? Ranskaa taitamattomana en osaa esittää kritiikkiä käännöksistä suhteessa alkuperäisiin, joten on tyydyttävä vertailemaan eri suomennosten tunnelmaa ja luettavuutta keskenään. Nylénin tapa tulkita Baudelairea poikkeaakin merkittävästi Kaijärven suomennoksista. Vertailun vuoksi katkelma Sumua ja sadetta -runosta samasta kohdasta kuin edellä.
– – – – –
Mikään ei tee kalmankauhuunsa
pakahtuvalle, kuuran
kauan sitten kuorruttamalle
sydämelle parempaa
kuin teidän kelmeät, synkät ja
hievahtamattomat
kasvonne, oi kylmänkalvaat vuodenajat,
pohjoisen ilmanalan
kuningattaret – ellei
se, että jonakin kuuttomana yönä saisi
kahden nukuttaa
tuskansa turraksi
vaarojen vuoteella.
– Sumuista ja sateista (katkelma, suom. Antti Nylén)
– – – – –
Käännös ei lähde taittamaan peistä runomittojen kanssa. Nylén keskittyy omassa versiossaan ratkaisemaan runon sisällöstä ja merkityksestä nousevia merkitys/tulkintaongelmia. Alkuperäinen sonettimuoto on hylätty ja muutettu puheenomaiseksi monologiksi, joka kuitenkin on runomuodossa: rivit on vain jaettu lyhyempiin säkeisiin – vaikka toisaalta säkeiden voi tulkita jatkuvan rivien yli. Riippuu lukutavasta.
Ratkaisu antaa vapaammat kädet tulkita runoja suomeksi, sillä määrämuotoinen mitta ja loppusointukuviot asettavat yleensä niin suuria rajoituksia, että niitä sorvatessaan kääntäjä joutuu tekemään melkoisia kompromisseja sisällön suhteen. Mittaa tärkeämmäksi periaatteeksi Nylén määrittelee kokoelman loppuun kirjoittamissaan jälkisanoissa rytmin: ”Aika usein mitta ja rytmi ovat runossa vastatusten: mitta on keinotekoinen ja armoton, rytmi taas pyrkii kahleista irti; mitalla ei ole arvoa itsessään, rytmi taas on puheen ominaisuus.”
Kokoelman tekstit ovatkin luettavuudeltaan selkeitä. Ja suomennoksen lisäksi aukeamalle on painettu aina myös ranskankielinen runo. Vaikka ei ranskaa juuri osaisikaan, voi tunnistaa yksittäisiä sanoja ja ihastella alkuperäisiä loppusointukuvioita.
Mutta kyllä asialleen omistautuneen runomittamestarin käsissä mitallinenkin suomennos toimii. Oma henkilökohtainen suosikkini Charles Baudelairen runoista on Syyslaulu, ja tietenkin Kaarlo Sarkian käännöksenä (löytyy ainakin teoksesta Kaarlo Sarkia: Runot. WSOY, 3. painos, 1946). Siinä runon puhuja kuvaa tuntojaan luultavasti syksyn värien vielä hehkuessa puissa. Syysidyllin rikkoo halkovaunujen rämy (upea sana!). Edetään aivan toisenlaisiin syksyisiin tunnelmiin kuin tuossa edellisessä runossa Sumua ja sadetta, jossa talvinen hämärä otettiin riemuiten vastaan.
– – – – –
Me peitymme kohta sisään kylmän hämyn,
lyhyt, heleä kirkkaus kesäimme, hyvästi jää!
Minä kuulen jo pihoilta halkovaunujen rämyn,
puut kiviä vasten kolkosti jysähtää.
Koko talvi on astuva sisimpääni: vihaa,
vilun puistatusta ja kauhua pakkotyön.
Sydän enää on möhkäle punaista, jäistä lihaa
kuin aurinko vankilassa napamaan yön.
Jymy synkempi ei, kun veistetään mestauslavaa!
Olemustani vavahduttaa joka putoova puu.
Kuin torni, min kyljen muurinsärkijä avaa
väsymättömin iskuin, henkeni lannistuu.
Ykstoikkoisena, kolkkona jyminänä
kuin kirstun naulaus kaikuvat iskut nuo ..
Ketä varten? Ol´eilen kesä – syys päivänä tänä!
Kuin lähtö soi salaperäinen ääni tuo.
– Syyslaulu (suom. Kaarlo Sarkia)
– – – – –
Ainakaan kaamossynkkyyteen taipuvaiselle lukijalle tunnelmaa ei tarvitse selitellä. Minulle henkilökohtaisesti juuri tämä teksti on aina ollut vuodenaikateksti, jota silloin tällöin olen syksyisin runohyllystä haeskellut.
En innostu Nylénin käännöksestä tämän runon kohdalla mitenkään erityisesti (miten voisinkaan, minulla on eräänlainen tunneside Sarkian Syyslauluun), mutta löydän paljon uusia näkökulmia, yllätyksellisiäkin. Esimerkiksi yksityiskohdan, joka rinnastettuna Sarkian käännöksen vastaavaan kohtaan (Jymy synkempi ei, kun veistetään mestauslavaa! / Olemustani vavahduttaa joka putoova puu.) osoittaa, että Nylénin käyttämää menetelmää jakaa alkuperäiset rivit lyhyempiin yksiköihin voi hyödyntää monella tavalla, esimerkiksi luomaan tekstiin tehokasta iskevyyttä.
– – – – –
Aina kun halko
kumeasti maata
vasten kalahtaa
säpsähdän: täällä rakennetaan mestauslavaa.
– Syyslaulu (katkelma, suom. Antti Nylén)
– – – – –
Syyslaulusta löytyy myös toinen kiinnostava esimerkki Nylénin suomennostyöstä. Kun Sarkia käännöksessään kirjoittaa ”kauhusta pakkotyön”, Nylén vie tulkinnan astetta henkilökohtaisemmalle tasolle: kirjoittamisesta/ tulee tuskaista pakkotyötä. Vaikka en ranskaa hallitsekaan, yksittäisiä sanoja tunnistan aika lailla, eikä mielestäni alkuperäisessä tekstissä viitata erityisesti kirjoittamiseen, ainoastaan työhön yleisesti.
– – – – –
Tout l’hiver va rentrer dans mon être: colère,
Haine, frissons, horreur, labeur dur et forcé,
Et, comme le soleil dans son enfer polaire,
Mon coeur ne sera plus qu’un bloc rouge et glacé.
– Charles Baudelaire: Chant d’automne (1857, 2. säkeistö)
– – – – –
Mutta saatan erehtyäkin. Jos en, niin Nylénin tulkinta vie runon puhujan persoonan lähemmäksi Baudelairen henkilöä: runoilijalle työ on juuri kirjoittamista, mutta harvalle muulle. Tai sitten elantonsa tekstien tekemisestä saava suomentaja kirjoittaa itsensä sisälle runon käännökseen, mikä on kiinnostava näkökulma sekin. Itse olin aiemmin tulkinnut tuon pakkotyön viittauksena paitsi työhön mutta elämään yleensäkin: talven jäädyttämä lihapala sykkii rinnassa ilottomasti, pakotettuna. Vasta kevään koittaessa elämä alkaa taas tuntua joltakin.
– Suurempikin linja minulle lukijana valkenee Syyslaulusta. Olen aiemmin lukenut Sarkian käännöstä yksittäisenä runona tajuamatta, että se on vasta ensimmäinen puolisko kaksiosaisesta tekstistä. Nylénin käännöksestä jälkimmäinenkin osa tietysti löytyy. Siinä runon puhuja kaipaa kaiken päättymisen kynnyksellä vielä lyhyttä onnen hetkeä ja hellää kosketusta rakastetultaan – tai elämältä. Tai oikeastaan edellisessä lauseessa tuon tai-sanan voisi korvata pilkulla: rakkaus ja elämä rinnastuvat toisiinsa. Ilman elämää ei ole rakkautta, ja runoilijalle (kelle tahansa) yhtä pimeää on rakkaudeton elämä.
– – – – –
Vähän pyydän! Hauta on malttamaton. Ammottava!
Anna minun vielä
painaa otsani
polvillesi
ja hellekesän valkean paisteen
kipeää muistoa vasten
tuntea myöhäissyksyn hellästi kellertyvä hehku!
– Syyslaulu (katkelma, suom. Antti Nylén)
– – – – –
Jos haluaa kuulla, miten Syyslaulu kulkee alkukielellä, runon luenta löytyy esimerkiksi täältä (sivulla oleellista on huomata oranssi palkki runotekstin yläpuolella, klikata playta ja säätää ääni kovemmalle). Ja jos haluaa samalla virittäytyä loppusyksyn tunnelmiin, alkaa olla kiire: säätiedotuksissa lupaillaan kylmenevää ilmaa. Pian syksy vaihtuu talveksi.
Palokkajärvi, 15. marraskuuta 2009
(kuva: tinkatinka)
Parina viime vuonna tähän aikaan marraskuuta on ollut lunta ainakin Jyväskylän seudulla. Kuva on otettu kaksi vuotta sitten Palokkajärven rannalla. Sävymaailma kertoo kaiken marraskuisesta hämärästä: kuva näyttää mustavalkoiselta, mutta värikuva se kuitenkin on. Maisemassa ei vain näy värejä – koska niitä ei ole.
Ja tästä herkullinen aasinsilta: runossaan Maisema (Paysage, 1857) Baudelaire kuvailee, kuinka talven yksitoikkoisuudessa runoilija vaipuu eskapismiin. On ilahduttavaa kuulla, että Baudelairen kaltainen arvostettu klassikkorunoilijakin haaveilee ihanista, idyllisistä kliseistä!
– – – – –
Keväisin, kesäisin, syksyisin katselen ulos – mutta kun
koittaa talvi ja lumen
yksitoikkoisuus,
suljen kaikki
ovet ja ikkunaluukut – rakennan
satulinnani pilkkopimeään.
Unelmoin silloin sinisinä hohtelevista
taivaanrannoista, puutarhoista,
alabasteriveistoksista ja hiljaa
liplattavista suihkulähteistä,
suudelmista, linnuista, jotka laulavat
aamuin ja illoin – kaikista
ihanista idyllisistä kliseistä!
– Maisema (katkelma, suom. Antti Nylén)
– – – – –
Niin minäkin, niin minäkin. Kevättä kohdenhan tässä jo ollaan menossa …
jäljen ääni 