Lisään nuotioon puita ja sytytän vielä kaksi ulkokynttilää vessapolun merkiksi. Kello on vasta viisi, mutta metsämökin ympärillä pimeys peittää jo näkyvyyden ja nakertaa valopiirin reunoja. On joulukuu, ja ilmastonmuutos asettaa kesämökki-käsitteen uudelleen arvioitavaksi. Tuntuu oudon eksoottiselta olla mökillä tähän vuodenaikaan, sillä yleensä aina mökki on laitettu talviteloille lokakuun loppuun mennessä.
Täällä olisi tunnelmallista viettää joulua, ajattelen. Kynttilöitä ja hyvää ruokaa, kerrankin joululöylyt oikeassa pihasaunassa, ja pihalla voisi järjestää muinaissuomalaiseen henkeen valon juhlan, jossa valtava nuotio leimuaisi kirkkaan tähtitaivaan alla.
Muuten ihan mukava adventtiajatus, mutta mökki kaipaisi kyllä remonttia. Ilmastonmuutoksesta huolimatta jouluna saattaa olla kova pakkanen, ja sitä ei vanha tönö kestä. Piippu pitäisi korjata ja katto uusia, ikkunat käydä läpi ja sisällä olisi tehtävä perusteellinen pintaremontti. Ja seinäkin lahoaa parista kohdasta, olisi pari hirrenpätkää vaihdettava. Ei kuitenkaan mikään mahdoton urakka miehelle, jolla ei ole peukalo keskellä kämmentä. Mutta kun minulla on. Olen kolmannen sukupolven mies, toistaitoinen kaikissa käytännön töissä ja itseni koulutuksella pilannut.
Sodan jälkeen Suomi rakennettiin uudelleen, rintamamiestaloja nousi joka puolelle. Hartiavoimin. En mitenkään romantisoi sen ajan miehiä tyyliin ”ennen miehet olivat rautaa”, mutta lienee kuitenkin tosiasia, että viime vuosisadan alussa syntyneillä miehillä oli paljon käytännön osaamista ja tietoutta. Seuraavaa sukupolvea, juuri sotien jälkeen syntynyttä, on suomalaisen yhtesikunnan suuri rakennemuutos jo kouraissut: muutettiin maalta kaupunkiin, omakotitaloista kerrostaloihin ja rivitaloihin. Omaa ei ole tarvinnut rakentaa, vaikka jonkinlaista tietotaitoa olisi ollutkin. Olihan miehen malli rakentajakeskeinen, ja sodan käyneet isät kertoivat pojilleen, miten oma talo on tehty, ja ottivat avuksi remontteihin, opastaakseen.
Mutta sellaista mallia minulla ei enää ole. Olen ikäni asunut rivi- ja kerrostaloissa. Olen kyllä kuullut ikäistenikin tosimiesten puhuva jiiristä tai vesikatosta, mutta ei minulla ole aavistustakaan siitä, mitä ne ovat. Adventtiaatokseni joulunvietosta mökillä jää haaveeksi.
Nöyränä kolmannen sukupolven mies pakkaa reppunsa ja makuupussinsa ranskalaiseen (!) autoonsa ja suuntaa kohti kaupungin valoja, kerrostalokolmioonsa.
Minä taidan olla toisen polven mies, isä oli monta vuotta sodassa, mutta en edes omista kesämökkiä. :(
Ihmisellä on kaipuu alkuperäisyyteen. Muinaissuomalainen valonjuhla nuotioineen syttyy maalaisjoulussamme, idean lähde löytyi täältä, kiitos!
Haastee meemiin, toivon osallistumista:
(anteeksi, tuli kirjoitusvirheitä)
piti sanomani:
Haaste meemiin, toivon osallistumista: http://pajukko.vuodatus.net
Maalaisjoulu olisi kyllä upea kokea. En kaupungin valoihin tottuneena oikein tiedä, jaksaisinko löytää metsän pimeydestä romantisoitavaa sen pidemmäksi aikaa. Ehkä.
Olen huono näissä meemeissä, mutta kiitos haasteesta, Paju. Yritän keksiä jotakin, kunhan ehdin. Ei lienee ole kiellettyä käyttää ulkomaankielisiä blogeja? Tulisi hieman lisäeksotiikkaa…
Mahtavaa, jos otat mukaan lauseita vieraskielisistä blogeista! Helikopterimalli toimii ideoinnissa. Odotan joulua – ja kudelmaasi (kaikessa rauhassa).
Jännä juttu tuo Bauerin luokittelu – minä tunnen erään tyypin joka järjestelee kirjahyllyään sillä periaatteella, että mitkä kirjat tulevat toimeen keskenään, ja mitkä ei. Ilman muuta nämä kirjojen väliset suhteet saattavat muuttua vilkkaasti.
Muutenkin mukava, aika hyvi taustoittava juttu sulta tällä kertaa.
Ja sinulle tuntuu olevan tämä adventtiosasto jotenkin läheisempi, kun et halua kommentoida ”oikeaan laatikkoon”. :)
– Kirjoista on yllättävän vaikea kirjoittaa tällaiseen blogiin: jos kirjoittaa lyhyesti, tuloksena on pelkkä takakantta hieman laajempi esittely, ja jos valitsee näkökulman + taustoittaa, kirjoitus paisuu helposti niin laajaksi ettei sitä kukaan jaksa näyttöpäätteeltä lukea.