Kalle Haatasen Pitkäveteisyyden filosofia (2005, Atena) oli osuva puheenvuoro eräästä aikamme ilmiöstä, mutta lukiessani Haatasen suomeksi toimittamaa kirjaa Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa? (2005, suom. 2006, Atena) olen jossain määrin pettynyt.
Kirjan alaotsikkona on Modernin elämän sanakirja, ja englanninkielisen alkuperäisteoksen ovat kirjoittaneet Stewe Lowe ja Alan McArthur. Kirja koostuu sanakirjasta, johon on kerätty nykyajan moninaisia ilmiöitä a:sta ö:hön. Ilmiöitä on ruodittu (periaatteessa) hauskasti. Tosin hauskuus perustuu monessa kohdassa niin sanottuun helppoon ratkaisuun, eli asiatyylisen tekstin keskellä käytetään alatyylisiä ilmaisuja. Pari esimerkkiä:
Body Shop
Älkää viitsikö antaa minun edes aloittaa kirjoittamista noista kusipäistä.
Kanta-asiakaskortit
Vittu mä rakastan K-kauppaa. Kuolisin sen puolesta. Kesko über alles!
Tässä törmätäänkin kirjan ensimmäiseen ongelmaan: alatyylin letkautukset ovat todennäköisesti paljon ”hauskempia” ja rohkeampia heittoja englantilaisessa kulttuurissa, jossa esimerkiksi elokuvasensuurikin puuttuu alatyylin ilmaisuihin huomattavasti helpommin kuin Suomessa. Joissakin kohdissa kirjaa ”paskailmaisut” toimivat, kieltämättä, mutta liian monessa ”sanakirjamääritelmässä” ne ovat jutun ainoa sisältö.
Toinen kirjan ongelma on se, että vaikka se jossain määrin pyrkii ravistelemaan ja ärsyttämään, jopa haastamaan räksytyksellään valtarakenteita, niin kapina jää vaisuksi. Syy on ilmeinen: kirjan purevimmat kommentit kohdistuvat Iso-Britannian ja USA:n poliitikoihin ja julkkiksiin. Toki joitakin tölväisyjä on ”suomennettukin”, eli sekaan on kirjoitettu myös kotoperäisistä henkilöistä, mutta aina varsin kiltisti. Esimerkiksi:
Pinja Hanski
Hän on kuuluisa siitä, että hän on seurustellut Hjallis Harkimon kanssa ja on Janus ja Anna Hanskin sisar. Onko tällaiselle edes mittakaavaa? Toivon todellakin, ettei ole.
En ole koskaan kuullutkaan Pinja Hanskista tai Janus (?) Hanskista. Anna Hanskilla oli jokin hitti joskus 90-luvun alussa, muistaakseni. Se täydellinen tuntemattomuus kai tämän jutun pointti onkin, vai mikä? Ulkomaisille julkkiksille (Kate Moss, Britney Spears, Britannian kuninkaalliset, Englannissa pelaavat jalkapalloilijat) ja poliitikoille (Clinton, Bush, Kerry) kirjassa vinoillaan huomattavasti ilkeämmin. Se selittänee kirjan suosion Englannissa. Ja vaikka moni herja kohdistuukin USA:n hallintoon, on tärkeän liittolaisen politiikka kuitenkin briteille läheisempi aihe kuin meille suomalaisille.
Ehkä tämänlainen kirja voisi toimiakin, jos se olisi paitsi käännetty suomen kielelle niin myös ”suomennettu” kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti – eli tehty Modernin elämän sanakirja suomalaiseen ympäristöön. Kymmenkunta vuotta sitten suomeksi julkaistu Douglas Adamsin ja John Lloydin Elimäen tarkoitus (1996, Loki-kirjat) on tällaisesta hauskasta hakuteoksesta hyvä esimerkki: jos paikannimille erikoisia selityksiä sisältävä teos olisi käännetty sellaisenaan, niin tuskin siitä oli tullut Suomessa niin suosittu. Mutta kun myös sisältö tavallaan suomalaistettiin ja otettiin tilalle suomalaisia paikannimiä, oli menestys taattu.
Ongelma on tietysti siinä, että Suomessa ei ole totuttu vastaavanlaiseen satiirin perinteeseen kuin Britanniassa. – Kuka uskaltaisi nostaa esille vaikkapa Tarja Halosen ja Sauli Niinistön presidentti-kilvan ja irvailla kummankin tyhjille puheille, sille mitä he nyt edustavat? Ja käyttää siinä yhteydessä ilmaisuja ”Saulin paskapuheet työväen presidenttiydestä” jne.
Jos saisin tehdä Haatasen toimittamaan kirjaan yhden lisäyksen, kirjoittaisin sinne juuri tämän kirjan kaltaisista, epätoivoisesti hauskuutta tavoittelevista käännöslistauksista. Esimerkiksi O:n kohdalle otsikolla Onko minussa jotakin vikaa vai onko tämä kirja paska? – Mutta myönnetään, on kirjassa paljon hauskojakin kohtia. Ja jos alatyyli tuntuukin kirjassa liian monessa kohdassa naurettavalta itsetarkoitukselta ja pahan inflaation kärsineeltä tehokeinolta, niin voihan olla, että en vain osaa nauraa silloin kun pitäisi. Ehkä minussa todellakin on jotakin vikaa …
jäljen ääni 